Mies pieraisi (vahingossa!) vastottain edesmenneen isäni haudalla
Kävimme aamulla haudoilla, ja minulle kaikkein tärkeintä ja akuuteinta oli sytyttää kynttilä kesällä haudatun isäni haudalle.
Ajoitus miehen ilmavaivoille ei olisi voinut olla surkeampi, koska kun sytytin hautakynttilää ja valutin muutamia kyyneleitä, mies päästi pierun.
Siinä hautakiven äärellä.
Se oli vahinko, ymmärrän, mutta siinä herkässä hetkessä loukkaannuin. Pahoitin oikeasti mieleni. Kivahdin vähän, eikä mies pahoitellut vaan sanoi pierujen olevan ”aivan luonnollinen asia”.
Olen nyt hieman rauhoittuneena tietoinen, ettei pierua tarvitse pyytää edes anteeksi, mutta olisin silti kaivannut siinä hetkessä empatiaa.
Olen kuitenkin valitettavasti hieman pitkävihaista sorttia. Sanokaa, että on ihan perusteltua olla loukkaantunut - jos ei itse pierusta, niin siitä, että mies suhtautui jotenkin periaatteellisesti, eikä asettunut asemaani ollenkaan.
(Ja en jätä miestä tämän takia. Kiitos muista ajatuksista.)
Kommentit (59)
No en usko että se pierunhurrautus vainajaa loukkaa. Pahat henget on päästettävä ilmoille vaikka sitten hautuumaalla.
Vierailija kirjoitti:
On hirveä tunne jos on "ilmavapäivä", eikä pääse pöräyttämään oikee missää. Siihen tarkoitukseen bootshill on mitä mainioin mesta...
Joo, suurin osa porukasta, joka on paikalla, on noin six feet under. Äänivalli.
Pierikö vainaja itse koskaan, mihin päin ja kuinka kuuluvasti ?
Miehelläsi krohnintautia, ei voi pidättää?
Vierailija kirjoitti:
Miten kuollaan, jos kuollaan vastoittain?
Ihan sama missä noin kävisi, mutta en katsosi miestä, joka ei pysty pidättelemään kaasujaan,
Sua voisi pieraista naamaan. Paljaalla perseellä.
On sulla varsinaiset ongelmat voi morjens jos joku pikku rupsu saa sinut noin pois tolaltaan. Ehkä elämässä voi olla pahempiakin ongelmia kuin joku täysin luonnollinen ruumiin toiminta.
Tulipas tähän kommentteja, osa on jopa poistettu. Huomaan, että pierut kuumentavat tunteita.
Isäni kuoli kesän alussa, ja hän ei ollut ”vanha kurppa”, vaan 58-vuotias mies, joka kuoli äkillisesti kotiinsa. Kuolinsyyntutkinnan tulos oli sepelvaltimotauti.
En koskaan isäni elämän aikana kuullut hänen pieraisevan. Hän ei piereskellyt äitini seurassa, ei kenenkään seurassa. Hän oli siinä mielessä herrasmies, hieman ”vanhanaikainen” ehkä. Ja taatusti hienostunut.
Teidänkin vanhempanne kuolevat joskus. Teidän kommenteistanne voi päätellä muuta, mutta minä oikeasti rakastin (rakastan) isääni, ja kunnioitan vainajaa. Ja vainajia. En esimerkiksi pieraisisi miehen mummon haudalla. Jos te ette rakasta ja kunnioita vanhempienne muistoa, niin se ei ole minulta pois. Jos teidän vanhempanne ovat kohdelleet teitä kaltoin, ei sekään ole minulta pois, vaan se selittää sen, miksi olette niin ilkeitä tuntematonta ihmistä kohtaan, vaikka tämä ei koskaan ole loukannut teitä mitenkään, yhtään millään tavalla.
Menikö minulla, ap:lla, tunteisiin? No meni. Sehän oli tarkoituksenne, mutta minä häpeäisin, jos pystyisin suoltamaan suustani samanlaista törkyä. Minä en onnekseni kuulu vastaavaan kastiin, ja täten voin katsoa itseäni peilistä ja olla ylpeä siitä, että minut kasvatettiin siten, etten tieten tahtoen pahoita kenenkään mieltä haukkumalla tai vinoilemalla, tai millään muullakaan tavoin. Eikä ole tarvettakaan, koska minä voin hyvin. Suru kyllä kuuluu elämään, ja saatte sen joskus kokea, jos siihen pystytte ja jos teillä on siihen aihetta. Epäilen.
En avaa enää ketjua lukeakseni kommenttejanne, koska ne ovat tyhjää täynnä, eikä niistä saa mitään hyvää irti. Toivottavasti olette ylpeitä itsestänne, vaikka vanhempanne ei sitä teistä olisi. Se helpottaa oloanne, koska teillä on selvästi paha olla. Siinä teille mietittävää.
Kiitos näistä vastauksista, joiden rivien välistä on helppo lukea. Ja hyvää vainajien muistopäivää kaikille. En muistele pahalla, vaikka uskonkin taas pikkuisen enemmän ihmisen pahuuteen ja erityisesti tyhmyyteen, jotka kulkevat usein käsi kädessä. Jokainen alapeukku vaan vahvistaisi käsitystäni, jos olisin ne näkemässä, mutta tiedän todistamattakin, että paukutatte niitä raivokkaasti, jos pystyitte lukemaan tänne asti.
Vielä kerran kiitoksia tästä herätyksestä. Voin arvostaa itseäni vielä enemmän kuin eilen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kuollaan, jos kuollaan vastoittain?
Ihan sama missä noin kävisi, mutta en katsosi miestä, joka ei pysty pidättelemään kaasujaan,
Sua voisi pieraista naamaan. Paljaalla perseellä.
Minun naamaan saat pieraista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kuollaan, jos kuollaan vastoittain?
Ihan sama missä noin kävisi, mutta en katsosi miestä, joka ei pysty pidättelemään kaasujaan,
Tarkoitin ”ihan vasta, vastikään”. Saatoin käyttää sanaa väärin.
Luulen, että oli jotenkin ajatuksissaan ja rento. Perustelen asian mielessäni jotenkin niin, että miestä kohtaan olisi tänäänkin lämpimät tunteet.
Ap
Vastoittain-sanaa ei voi käyttää väärin, kun sitä ei ole olemassakaan.
Luuleeko joku tätäkin tositarinaksi.
Pieru ja myös kova sellainen kuuluu myös hautausmaalle. Totuus on, että se joka paukkua pidättelee se isäänsä ja äitiään vihaa.
Kaikkea sattuu. Tutustukaapa tämän palstan 10 vuotta vanhaan kampaamokatku-ketjuun. Löytyy hakutoiminnolla. Voitte tulla hyvälle tuulelle.
Vierailija kirjoitti:
Pieru ja myös kova sellainen kuuluu myös hautausmaalle. Totuus on, että se joka paukkua pidättelee se isäänsä ja äitiään vihaa.
Ja on kyllä muutenkin kiero.
En ymmärrä miksi et eroa. Se on täysi pyhäinhäväistys ja katastrofi. Tahallaan? Häpäisee vielä hetken. Eikö tiedä miten käyttäydytään muiden haudalla tai hautausmailla? Ellei joku salaa sitten päästä. Se ei ole mikään sikailupaikka tai huudatuspaikka.
Kertokaapa, arvon palstasisaret ja muun sukupuoliset, varmaan kaikki ovat kokeneet sen tunteen, kun olet tilanteessa jossa ei missään nimessä voi pieraista ..pidättelet minuutin ja simsalabim, kurahdus vatsassa ja jo helpottaa. Niin mikä on kropassa se paikka, mihin pierusuutarit menee..?