Päivähoitoon tutustumisesta
Kuinka paljon aikaisemmin ennen päivähoidon aloittamista olette aloittaneet tutustumisen ko. paikkaan?
Meidän lapset aloittamassa lokakuun 9. päivä päiväkodissa. Johtaja sanoi kuukausi sitten puhelimessa, että hoitajat ottavat yhteyttä, että voidaan sitten aloittaa tutustuminen. Eipä ole vielä mitään kuulunut. Mietein tässä, että soitanko itse, vaikka puheeksi tosiaan jäi, että ottavat sieltä yhteyttä. Onhan tässä tietysti vielä kuukausi aikaa, että voihan olla että hätäilen turhaan. Olis vaan kiva aloittaa hyvissä ajoin, kun lapsetkin pieniä 1v. ja 3 v.
Kommentit (8)
Mielestäni kaksi viikkoa oli ihan riittävä, jopa ihan maksimi mielestäni. Kahdessa viikossa ehdimme hyvin harjoittelemaan kaikkea; ekalla viikolla mentiin vain ulkoilemaan toisten lasten kanssa päiväkodin pihalle, toisella viikolla osallistuttiin päiväkotipäivään jo kokonaisvaltaisemmin sisätiloissa. Parina viimeisenä päivänä kokeiltiin päiväunille käymistä ja viimeisenä päivänä lähdin pariksi tunniksi itse pois.
Sama juttu pph:lle mentäessä.
Ei se henkilökunta tykkää, jos joku äiti siellä lapsiaan on tutustumassa viikko tolkulla.....
Meillä tutustumista päiväkotiin oli varattu kahden viikon ajaksi ennen varsinaisen hoidon alkua.
Mielestäni kaksi viikkoa oli ihan riittävä, jopa ihan maksimi mielestäni. Kahdessa viikossa ehdimme hyvin harjoittelemaan kaikkea; ekalla viikolla mentiin vain ulkoilemaan toisten lasten kanssa päiväkodin pihalle, toisella viikolla osallistuttiin päiväkotipäivään jo kokonaisvaltaisemmin sisätiloissa. Parina viimeisenä päivänä kokeiltiin päiväunille käymistä ja viimeisenä päivänä lähdin pariksi tunniksi itse pois.
Pienillä lapsilla on hyvä olla pidempi tutustumisaika. Kaksi viikkoa on varmaan ihan hyvä aika.
T:lastenhoitaja
Me käytiin tutustumassa edeltävällä viikolla kerran ja pari tuntia viivyttiin...
Ei se tutustumalla siitä mikskään muutu vaikka kuukausitolkulla ramppais.
Viikko, korkeintaan kaksi on hyvä aika. Lapsen on hyvä oppia jo varhain siihen, että päiväkodissa ollaan ilman vanhempaa. Lisäksi vanhemman läsnäolo sekoittaa ryhmän rutiineja. Erityisesti pienten ryhmissä muutkin kaipaavat herkemmin vanhempiaan kun jollakin on vanhempi mukana tai joku lapsista lähtee parin tunnin päästä pois vanhempansa kanssa.
Meilläpäin käydään tutustumassa max. kerran pari, puolisen tuntia kerrallaan...
sitten kun lapsesi on aloittanut hoidon, että seuraava aloittaja äiteineen käy viikkokausia sekoittamassa normaaleja kuvioita. Ainakin omat lapseni ovat hoidon alkuvaiheissa oudoksuneet muita kuin oman ryhmän aikuisia päiväkodissa, joten ei olisi kiva, jos koko ajan ramppaisi aikuisia tutustumassa ryhmään.
mutta meillä onkin lyhyet viikot 3-4 pv viikossa. Viikossakin ehtii hyvin tutustua vähitellen.