Perhe-elämän burnout

Olemme kolmekymppinen pariskunta, lapset tarhaikäisiä. Lapsia haluttiin kumpikin aina, ja saatiin niitä kun oltiin oltu yhdessä jo 10v. Ennen lapsia matkustelimme, harrastimme, näimme ystäviä yms normaalia.

Koen valitettavasti että vaikka lapsiani rakastankin, on elämänlaatuni radikaalisti huonontunut. Lapsemme ovat keskimääräistä vilkkaampia, mutta terveitä muuten. Vaativa asiantuntijatyö yhdistettynä perhe elämään on saanut meidät burnoutin partaalle. Tuntuu että olen umpikujassa: töissä ensin koko ajan kiire ja paine ja kun päästään kotiin uhmaikäinen saattaa tunninkin huutaa ja toinenkin vaatii huomiota ja ohjelmaa. Työpäivien jälkeen haluaisin vaan olla. Jatkuva saatavilla olo sekä töissä että kotona kuluttaa henkiset varani loppuun. Ja kyllä kumpikin annamme toisillemme vapaahetkiä harrastusten vuoksi.

Tukiverkot ovat kaukana. Ollaan hyödynnetty ruokakassipalvelua ja siivooja käy pari kertaa kuussa. Emme silti jaksa lähteä mihinkään tai tehdä oikein mitään perusarjen lisäksi. Koen että en ole masentunut vaan täysin uupunut pelkästä arjen pyörityksestä. Mieheni sanoi että ei olisi ikinä uskonut miten raskasta lasten hoito yhdistettynä työssäkäyntiin voi olla. Olen samaa mieltä. Teemme vielä kumpikin osa aikaisesti töitä juuri jaksamisen vuoksi. Metatyön määrä tuntuu olevan loputon.

Helpottaako tämä tuntemus lasten kasvaessa vai paheneeko kouluunmenon myötä kun läksyjä vaaditaan ja harrastuksiin kuskataan? Mikä tähän voisi auttaa? Muita jotka tuntevat näin? Onkohan meillä liian suuret vaatimukset perhe elämälle? Riittääkö kotona möllötys vai pitääkö jaksaa käydä lomareissuilla ja yhdessä tehdä piparkakkuja?