Hallitus ja THL aiemmin "80% rokotekattavuus riittää"
Nyt se ei kuulema riitäkään. Eli kansalle valehdeltiin.
Kommentit (21)
Mitäs höpsitte, se pandemia on jo mennyttä, voitte lueskella ja muistella vaikka jouluna siitä kuinka hallitus hoiti homman ansiokkaasti: https://www.prisma.fi/fi/prisma/miten-suomi-paatti-voittaa-koronan-kova…
"Suomalaiset tottuivat kriisin aikana näkemään vahvan naisviisikon kertomassa tilannearvionsa ja sen vaatimat päätökset. Tämä loi turvaa ja antoi kansalaisille uudenlaiset esikuvat. Johtajuus oli koronan voittamisessa keskeistä. Kovimman paineen alla pyöreitä päiviä työskennelleet ministerit paljastavat kirjassa, miten he johtivat ennennäkemättömässä pandemiatilanteessa olevaa maata ja mitä kriisi opetti heille ihmisistä, johtamisesta ja elämästä."
Maapallon tiedettiin ennen olevan litteä. Niistä ajoista on tietämys lisääntynyt. Fiksut ihmiset oppivat uusia asioita. Tyhmät pysyy tyhminä. Tämäkin palsta todistaa sen.
Jännä seikka että rokottamattomien osuus väestöstä on suunnilleen sama määrä kuin työttömien määrä.
Suomessa ei rokotepakkoa tunneta kirjoitti:
Onneksi Suomessa ei ole rokotepakkoa🙏. Kiuru saa puolestani puhua mitä haluaa. Hänen puheensa ei minuun kylläkään vaikuta. Hän on kuin kukkona tunkiolla.
Väärin, Kiuru on kinkkuna joulupöydässä.
Suomessa ei rokotepakkoa tunneta kirjoitti:
Onneksi Suomessa ei ole rokotepakkoa🙏. Kiuru saa puolestani puhua mitä haluaa. Hänen puheensa ei minuun kylläkään vaikuta. Hän on kuin kukkona tunkiolla.
Mutta koska kuitenkin puhutaan pakosta niin sehän tarkoittaa että k-piikki ei ole rokote. Kenties on vain luvattu että rokotteet eivät oo pakollisia, mutta entä k-piikki, jota ei voi sanoa rokotteeksi. Ei oo suoraan siis luvattu ettei k-piikkiä alettaisi pakottaa
No voi ristus. Ettekö ymmärrä, ettei kellään ole kristallipalloa, ei lääketieteen ammattilaisilla, tutkijoilla tai eri maiden hallituksilla. Virusten käyttäytymistä ei voi ennakoida, ne mutatoituvat hetkessä.
Oikeasti, en lakkaa ihmettelemästä kuinka tyhmiä ja vainoharhaisia ihmiset voivat tämän asian kanssa olla.
Vierailija kirjoitti:

Ääh, ei ammattivänkärille kannata suuttua, hän tekee vaan työtään. Halveksittavaa työtä toki, mutta työtä kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
No voi ristus. Ettekö ymmärrä, ettei kellään ole kristallipalloa, ei lääketieteen ammattilaisilla, tutkijoilla tai eri maiden hallituksilla. Virusten käyttäytymistä ei voi ennakoida, ne mutatoituvat hetkessä.
Oikeasti, en lakkaa ihmettelemästä kuinka tyhmiä ja vainoharhaisia ihmiset voivat tämän asian kanssa olla.
Niinpä. Ihmetyttää miten voi olla niin typeriä päättäjiä ja tutkijoita ettei tässäkään tilanteessa tajuta että nyt käytössä rokote on toimimaton, sen jakelu tulee lopettaa välittömästi ja kehittää uusia toimintatapoja. Mutta ei. Hakataan vaan päätä samaan seinään.

Erityisen toimimattomaksi rokote on todettu niillä, jotka eivät ole sitä ottaneet. Luvut vaihtelevat vähän, mutta rokotteella tuntuu olevan valtava vaikutus rokottamattomien riskiin joutua sairaalahoitoon. Puhutaan jopa 10-20 -kertaisesta riskistä. Lukuisat rokottamattomat ovatkin tämän vuoksi suunnitelleet joukkokannetta rokotteita valmistavia yhtiöitä vastaan.
Nyt pitäisi viheltää peli poikki. Kiuru peruisi tilatut miljoonat ampullit ja tehtäisiin päätös että lapsia ei rokoteta tuntemsttomalla mRNA piikillä. Sitten aikuisille KAIKILLE ja nuorille valinnaisesti maskit 2 kk ajaksi käyttöön.
Sitten voisi pääsiäinen olla helpompi koko kansalle. Niin, ja tiukka seula rajoikle. Nyt ei turhia lentoja.
Näitä jos noudstettaisiin jopa ministeritasolla. Kyllä ne Ursulan tapaamiset voi tehdä digiaikana ilman lentoa lähietäisyydelle.
Nyt Suomi ensin!!! Rokote eli keskeneräinen piikki ei estä pandemian etenemistä. Kankkulan kaivoon menevät ampullirahat. Rahamiehet nauraa partaansa.
HUSsin sairaaloissa yli kolmannes on kahdesti rokotettuja, rokote ei siis suojaa.
Ensin puhuttiin, että 70% rokotekattavuudella saadaan laumasuoja, sitten se luku oli 80%, seuraavaksi 90% ja lopulta 100%.
Tämäkään ei auta, koska tuo rokote ei ole tehokas.
Infektiopaine kohdistuu rokottamattomien ohella yhtä lailla rokotettuihin, toteaa HUSsin apulaisylilääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Maapallon tiedettiin ennen olevan litteä. Niistä ajoista on tietämys lisääntynyt. Fiksut ihmiset oppivat uusia asioita. Tyhmät pysyy tyhminä. Tämäkin palsta todistaa sen.
Jännä seikka että rokottamattomien osuus väestöstä on suunnilleen sama määrä kuin työttömien määrä.
Jännä että rokottamattomien määrä on yhtä suuri kuin keskimääräistä älykkäämpien määrä. Jännä.
Vierailija kirjoitti:
Maapallon tiedettiin ennen olevan litteä. Niistä ajoista on tietämys lisääntynyt. Fiksut ihmiset oppivat uusia asioita. Tyhmät pysyy tyhminä. Tämäkin palsta todistaa sen.
Jännä seikka että rokottamattomien osuus väestöstä on suunnilleen sama määrä kuin työttömien määrä.
Olet se harva kuka on vieläkin niin pihalla ja aivopestynä. Kyllä suurempi joukko alkaa olla heränneitä, eikä usko thl propagandaa tai valtamedian valheisiin jne. Olet kohta yksin ajatustesi kanssa.
https://www.facebook.com/watch/?v=1261330021006482
Katsokaa tuo video, uudet laadukkaat tutkimukset näyttää, että tuplarokotetut sairastuu paljon herkemmin ja ovat sairaampia. Miettikää vielä tarkasti päätöstänne.
Linkki tutkimukseen:
https://link.springer.com/article/10.1007/s10654-021-00808-7?fbclid=IwAR...
Oletko tyh mä ap kuullut ikinä sellaisesta asiasta kuin uudesta tiedosta tai tutkimustiedon täydentymisestä? On arveltu senhetkisen tiedon mukaan jotain, mutta uuden tiedon mukaan voidaan esittää uusi arvio. Mitä sulle pitäis kertoa että olet tyytyväinen? Sanoa joo tai ei tai että asia on X eikä muutu ikinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maapallon tiedettiin ennen olevan litteä. Niistä ajoista on tietämys lisääntynyt. Fiksut ihmiset oppivat uusia asioita. Tyhmät pysyy tyhminä. Tämäkin palsta todistaa sen.
Jännä seikka että rokottamattomien osuus väestöstä on suunnilleen sama määrä kuin työttömien määrä.
Olet se harva kuka on vieläkin niin pihalla ja aivopestynä. Kyllä suurempi joukko alkaa olla heränneitä, eikä usko thl propagandaa tai valtamedian valheisiin jne. Olet kohta yksin ajatustesi kanssa.
Ihan mahtavaa, että sinä kaltaisesi tiedätte, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. Kun olet niin viisas, niin kerropa meille tyhmemmille, miten korona epidemia olisi pitänyt hoitaa. Thl propaganda ja valtamedia ovat vain valtaapitävien salaliitto, kyllä kansa tietää!!!
Tosiaan, älä anna meidän odottaa. Odotamme henkeämme pidätellen viisaita sanojasi oi tietäjä!
Vierailija kirjoitti:
HUSsin sairaaloissa yli kolmannes on kahdesti rokotettuja, rokote ei siis suojaa.
Ensin puhuttiin, että 70% rokotekattavuudella saadaan laumasuoja, sitten se luku oli 80%, seuraavaksi 90% ja lopulta 100%.
Tämäkään ei auta, koska tuo rokote ei ole tehokas.
Infektiopaine kohdistuu rokottamattomien ohella yhtä lailla rokotettuihin, toteaa HUSsin apulaisylilääkäri.
Rokotettuja on 80 % kansasta ja heitä on hoidossa huomattavasti vähemmän kuin rokottamattomia joita on 20 %. Pitää olla melko yksinkertainen jos ei pysty päättelemään suojaako rokote.
Lopeta jo, tuo on väsynyttä;)
Koronarokotteen haittalistalle olisi ehdottomasti lisättävä aivotyöskentelyn hidastuminen.
Perusteet:
1. rokotetut väittävät rokottamattomien olevan uhka itselleen
2. koronapassi otettiin käyttöön ilman mitään tieteellistä tai terveydellistä perustetta
3. koronapassin käyttöä yritetään laajentaa tilanteessa missä tilastollisesti koronapassin käyttöönotto nosti tartuntamääriä ja useassa maassa asia onkin kuopattu kokonaan
4. valheita leviämisen estämisestä esitetään tosina vaikka useat tutkimukset kertovat päinvastaista
5. kuvittelevat, että kaikkien on pakko ja myös mahdollista ottaa rokote
6. väittävät kaikkien ongelmiensa olevan rokottamattomien syytä ilman perusteita
7. eivät näe omia argumenttejaa kattavuusprosenteista mitenkään ristiriitaisiksi vallitsevan tilanteen kanssa
Mikä mies tämä Ilkka Oksala oikein on?
https://instalker.org/IlkkaOksala/status/1456247195666194441
Selvisi vihdoinkin mikä se perimmäinen syy yrittäjien ongelmiin on.