Ärsyttää että olen pituuteni takia vain "söpö"
Ihan ensiksi, lyhyt pituuteni ei ole koskaan minua paljoa häirinnyt ja tämän kirjoitan vähän huumorilla, mutta kuitenkin. Olen 24-vuotias nainen ja pituutta on huikeat 158 cm. Eli aikamoinen pätkä, tiedetään. Minua on aina kuvailtua söpöksi ja suloiseksi ja onhan se ihan mukavaa. Mutta kyllä tässä iässä haluaisi joskus olla vaikka kuuma ja seksikäs! :D Varsinkin kuulla sitä miehiltä, mutta ei. "Oot kyllä niin söpö". Thanks. Asia alkoi häiritsemään syksyllä kun oltiin koulukavereiden kanssa ulkona ja paikalla oli yksi mies josta olin todella kiinnostunut. Perus komea ja 190 senttinen, oh täydellisyys. Muutaman rohkaisuryypyn jälkeen uskalsin häntä lähestyä ja hän vähän vitsillä vain totesi, että oothan sä ihan söpö ja mutisi jotain ettei nyt jaksa. Vähän myöhemmin olikin sitten kiinni yhdessä kaverissani joka nyt pituutensa puolesta voisi olla vaikka minkä mallitoimiston listoilla. Joo, ehkä tyyppi ei muuten vain tykännyt minusta, mutta onhan näitä tilanteita ollut ja ennenkin vihjailtu, että olethan sä vähän tollainen pätkä. Ja sanotaan nyt, että olen ihan nätti ja hauska enkä kulje mikään kyrpä otsassa että yhyy mikä pätkä olen :D Olen esim. Tinderissä (heh) ja miehiä riittää. Joitakin olen tavannut ja muutama on oikeasti todennut, että näytit pidemmältä kuvissa! Ja se kun lisään vaikka Facebookkiin uuden kuvan niin kommentit ovat juuri siitä "ootpa söpö"-lässytystä kun muilla tulee niitä "kuuma"-kommentteja. Hitto, en halua enää olla söpö! :D Pitää varmaan alentaa tasoa koska itse tykkään pitkistä miehistä mutta ilmeisesti tälläinen hukkapätkä ei kelpaa. Perkele. Kiitos ja anteeks! Älkää ottako liian vakavasti :D t. Pätkä
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 11:33"]Ala käyttää korkkareita jos et jo käytä. Tulee pituutta ja hyvä asento keholle :)
[/quote] Kyllä tykkään käyttää mutta varsinkin tuolla kelillä näyttää koomiselta kun kävelen jalat väristen tuolla kun meinaa kaatua :D Mutta kyllä, kevättä odottelen! Ap
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 11:39"]
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 11:33"]Ala käyttää korkkareita jos et jo käytä. Tulee pituutta ja hyvä asento keholle :) [/quote] Kyllä tykkään käyttää mutta varsinkin tuolla kelillä näyttää koomiselta kun kävelen jalat väristen tuolla kun meinaa kaatua :D Mutta kyllä, kevättä odottelen! Ap
[/quote]
Totta kyllä... :/ Tänään jo koin saman
Minä olen 161 cm ja kukaan ei ole todellakaan sanonut minua pienen kokoni takia söpöksi. En ole muutenkaan yhtään söpöläis-tyyppiä, vaan enemmän sellainen aika rajun ja vähän kolhonkin näköinen tyyppi miehekkäine leukaperineni ja kyömynenineni. Ehkä semmoinen joku pyöreäkasvoinen, isosilmäinen nainen joka on vielä pienikokoinen, saa sen söpö-leiman.
Kumma kyllä, itse en ole pitänyt ikinä itseäni erityisen lyhyenä, enkä pidä 158-senttistä naistakaan. Minusta ihan normaalikokoinen, vaikkakin vähän suomalaisen keskimitan alapuolella.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 11:41"]
Minä olen 161 cm ja kukaan ei ole todellakaan sanonut minua pienen kokoni takia söpöksi. En ole muutenkaan yhtään söpöläis-tyyppiä, vaan enemmän sellainen aika rajun ja vähän kolhonkin näköinen tyyppi miehekkäine leukaperineni ja kyömynenineni. Ehkä semmoinen joku pyöreäkasvoinen, isosilmäinen nainen joka on vielä pienikokoinen, saa sen söpö-leiman.
Kumma kyllä, itse en ole pitänyt ikinä itseäni erityisen lyhyenä, enkä pidä 158-senttistä naistakaan. Minusta ihan normaalikokoinen, vaikkakin vähän suomalaisen keskimitan alapuolella.
[/quote]
Minullekin tuli mieleen ettei ap nyt kovin lyhyt ole naiseksi :) Lyhyehkö, mutta ei varmasti silmiinpistävän lyhyt
Luulen että kasvot vaikuttaa. Ootko nuorennäköinen kasvoista?
Ei se ole kuule pituudesta kiinni. Jos et ole "kaunis", niin sitten et ole kaunis. Ja todella moni mies, luultavasti enemmistö haluaa "söpön" tai "nätin" naisen "kauniin" sijasta. Itsekkin.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 12:55"]
Luulen että kasvot vaikuttaa. Ootko nuorennäköinen kasvoista?
[/quote]
Pitää muuten paikkansa :D Eihän lyhyitä miehiäkään pidetä "söpöinä".
Oho, onpa jännä. Ite oon 170cm ja aina oon miettiny että ois kiva olla ainaki 10cm lyhyempi, että oisin pienempi, söpömpi ja sirompi. :D ei sitä taida olla ikinä tyytyväinen ;D
Jos on söpö on söpö jos on seksikäs/kuuma niin on... ei ole pituudella sen kanssa mitään tekemistä siis.
t:mies
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 11:31"]Hmm, on tosiaan vaikea kuvitella että jotain alle 160-senttistä sanottaisiin esim. näyttäväksi.
[/quote]
Näyttävä on aika yritteliäs sana. Olen lyhyt mutta aina ollut yksinkertaisesti näkyvä. Hyvinkin huomattu persoona. Ei tartte yrittää. Meitä näkyviä persoonia tosiaan on sekä pitkissä että lyhyissä :)
Ap:ta ärsyttää että ihmiset "vähättelevät" tätä lyhyyden vuoksi ja itse lähestyy vain parimetrisiä miehiä.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 11:30"]
[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 11:19"]Oletan että koska en ole ottanut lyhyyttäni huomioon identiteetissäni niin ei se myöskään erityisesti näy.
[/quote]
Äly hoi...
[/quote]
No mitä? Lyhyys on minulle tarkoittanut vain sitä että pitää nousta varpailleen jos ottaa jotain ylähyllyltä. Vai puhuitko edes minulle? -5