Kahden huushollin joulu laitettavana

Työmatkalla, lauantaiaamuna ajamaan, koska en halua pimeässä ajaa. Sieltä lapsuudenkotiin, missä emme vietä joulua a) tilaa ei ole, b) lapset ja mies eivät viihdy. Siellä teen lähes yksin siivouksen ja leivonnaiset. Mulla on vielä siinä isän 75-v. synttärit laitettavana (yksin) kun ihmiset ostosten lomassa piipahtavat kahvilla sunnuntaina. Aattoaamuna mies hakee kotiin. Onneksi mies siivoaa. Tämä on tällaista joka vuosi. Vihaan joulua ja sen kanssa tasapainoilua, että kenen viihtyvyys on jouluna etusijalla, isäni (jonka luona on muita lapsettomia sukulaisia, mutta tulevat vasta aattona tai aatonaattona myöhään) vai oman perheeni. Isä ei ole lapsille mikään kiva touhuava ukki, vaan vanha ja sairas, joka odottaa, että lapset tulevat häntä katsomaan ja istuu tuolillaan kuin kuningas. Apua tarvitsee, se on selvä. Ei ole mitään lapsille äidin kuoleman jälkeen laittanut, ei edes korttia. 

Se on ihan sama mitä teen, jonkun mielestä olen itsekäs. Mulla soitellaan sieltä kotoa joka päivä ja oltaisiin vaadittu että lähden jo huomenna ajamaan. Ensin vaikutti, etten saa ma  ja ti lomaakaan, ja siitäkin oltiin vihaisia. Sain nyt kuitenkin, vaikka ei se mitään lomaa ole. Lauantana siivoan ja tavan mukaan siellä on kamala sotku, eli aamuvarhain liikenteeseen, sitten kauppaan, leipomaan ja siivoamaan. Miksi minä olen aina se, että annan vaatia itseltäni. Veli, joka tuo kyllä ruokaa sitten tulee sanoo aina, että pitää auttaa kun lapsena saanut katon päänsä päälle. Veljellä ei ole perhettä. 

Jos joku kysyy miksei isä tule jouluksi meille, vastaus ettei jaksa eikä halua olla joulua muualla kuin omassa kodissa.