Rakastunut toiseen, eikä vaan mene ohi

Pakkomielle, ei ole rakkautta. 

Lääkitys on olemassa ja saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Pakkomielle, ei ole rakkautta. 

Lääkitys on olemassa ja saatavilla.

Et taida olla koskaan oikeasti rakastunut. Mutta kysyn silti, mikä lääke sammuttaa rakkauden?

Kyllä se menee ohitse. Rakkaus kuolee kemiallisesti noin kolmessa vuodessa, sen jälkeen se on pelkkä pakkomielle, jos jatkuu. Adrealiinireaktioissa on myös syytä muistaa, ettei se aina ole mikään positiivinen juttu, jos saa perhosia vatsaan. Voi olla ihan pakenemisreaktio myös.

Lääkkeenä adrealiinin sammuttamiseen käy ihan alkoholi. Lasi viskiä, niin lähtee ne perhoset suolta pitkin eteenpäin.

Tuskinpa se ruusuilla tanssimiseksi muuttuu uuden kanssakaan, kun arki astuu kuvaan.

Rakastat tätä toista ja sillä selvä. Joskus näin käy. Sitä luulee menneensä naimisiin ihmisen kanssa, jota rakasti. Oikeasti tämä oli vain sillä hetkellä sopiva ihminen, etkä tiennyt paremmasta. Nyt voit päättää jatkatko rakkaudettomassa suhteessa, lähdetkö eteenpäin yksin, vai onko sinulla kenties tulevaisuutta tämän oikean kanssa. 

Googleta sana limerence. Kuvailee "madly in love" tunnetta. On tosiaan kyse aivojen välittäjäaineista ja tämä tunne loppuu tietyn ajan kuluttua. Se, että suhde on ns. kielletty valitettavasti heittää bensoja liekkeihin mutta jos nyt menet yhteen tämän uuden kanssa on melkein taattua, että 6-18 kk sisällä se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. On äärimmäisen harvinaista että tuollaiset suhteet onnistuisivat koska siitä jää niin pahaa jälkeä. 

Jos vuosia on jo rakastanut jotain ihmistä, niin ei siinä kyllä kyse ole enää mistään hetken huumasta. Miksi ihmisen pitäisi aina pakolla jäädä rakkaudettomaan suhteeseen? Onko tämä oikein puolisokaan kohtaan, jos toinen rakastaa toista.

Voisko kyseessä olla vain rakastuminen omiin kuvitelmiin, eli mitä toisen kanssa voisi olla, kaikki elämä olisi onnellista ja hyvää jne, tai sitten vain rakastuminen rakastumisen tunteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Rakastat tätä toista ja sillä selvä. Joskus näin käy. Sitä luulee menneensä naimisiin ihmisen kanssa, jota rakasti. Oikeasti tämä oli vain sillä hetkellä sopiva ihminen, etkä tiennyt paremmasta. Nyt voit päättää jatkatko rakkaudettomassa suhteessa, lähdetkö eteenpäin yksin, vai onko sinulla kenties tulevaisuutta tämän oikean kanssa. 

Tähän liittyvät pitkälti samat pelot, mitä tuolla toisessa ketjussa joku toinen kuvaa eroamiseen liittyen. Pelottaa niin kamalasti, vaikka oma liitto on enää kaksi kämppista saman katon alla, molemmilla osapuolilla.

Rakkaus toiseen on kestänyt pidempään kuin kolme vuotta. Enkä tiedä tulisiko yhteiselämästä mitään, haluanko edes muuttaa saman katon alle.

Mutta se että ikävöi ja kaipaa koko ajan, tämän ainoan elämänsä, ei sekään ole oikein. Olen muutaman muun isohkon asian antanut pois, kun huomio on ollut muiden pärjäämisessä ja muista huolehtimisessa.

Ehkä jatkan sen odottamista, että joku johdatus selvästi osoittaa, että nyt on aika ottaa askel. "Yläkerrasta" olen saanut lohtua valtaviin syyllisyydentunteisiinkin mitä tähän on liittynyt.