Miksi teihin sattuu niin paljon Helsingin linjaus lihansyöntiin liittyen?
Ei se tarkoita, että et voisi mennä kauppaan ostamaan lihaa. Ihmeellistä valitusta kaikesta.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Typeryys sattuu, tehtiin se kenen toimesta tahansa. Tämä ratkaisu on täysin poissa kotimaisten toimittajien kukkarosta eikä se ota kantaa esimerkiksi siihen minkälaista hiilijalanjälkeä syntyy kun raahataan toiselta puolelta maapalloa eksoottisia hedelmiä ja kasviksia tänne.
Viime päivinä on puhuttu ansiokkaasti siitä, että myös ilmastoasäästävä Suomi tarvitsee talouskasvua, muutoin ne kaikista heikommassa asemassa olevat kansalaiset joutuvat entistä pahempaan ahdinkoon. Jos Helsinki olisi ajatelut tätä asiaa järkevästi niin siellä olisi linjattu, että jatkossa Helsingin kaupungin tilaisuuksissa nautitaan vain kotimaassa tuotettuja ruokia ja juomia. Siitä olisi kiittänyt sekä ilmasto että kotimainen kansantaloutemme ja olisi muuten ollut todella kannatettava esimerkki myös muille kaupungeille ja kunnille.
Minä ostan lihani jatkossakin kaupasta tästä päätöksestä huolimatta, mutta ei se Helsingin päätöksestä tee yhtään sen viisaampaa.
Niin olkoot pois kotimaisilta tuottajilta. MTK on kartelli eikä mitään muuta. Kaupungeilla , suurtalouksilla, ravintoloilla ja tavallisilla kuluttajilal on oikeus ostaa ruokansa mistä itse parhaaksi katsoo. Se lisää kilpailua ja suomalainen tuottaja joutuu laskemaan hintojaan tai lopettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei ole kyse vapaaehtoisuudesta tai erittäin epäeettisen ruuan kuten haineväkeiton kieltämisestä vaan puhtaasti ideologisesta päätöksestä jolla aivan normaalin kotimaisen ruuan tarjoaminen kielletään ilman mitään laillista perustetta.
Kaikkein törkeintä on ns. eliitti-pykälä: Lihaa voidaan poikkeuksellisesti tarjota ylemmälle väelle.
Olemme Suomessa kaikki tasa-arvoisia, saatana!
Harmi että ollaan niin munattomia niin tälläkään ei ole seurauksia. Jossain länsieuroopassa palaisi vähintään autot jo.
Vierailija kirjoitti:
Koska eliitti jatkaa lihansyöntiään - ilmiselvästi heidän sitä syödessä ei päästöjä tule.
Tajuaakin, kuinka epäoikeudenmukainen ja elitistinen tuo linjaus on?
Tyypillistä vihervasemmiston yliviikarointia.
Aivan törkeä veto. Eliitinhän pitäisi ennemminkin näyttää esimerkkiä. Se paksu pullukka kaupunginjohtaja ekaksi laihdutuskuurille ja sassiin! Syököön rikkaruohoja.
Helsinki ei alistu maalaisten määräysvaltaan!

Mannerheim pyörii haudassaan, kun johtajat eivät enää johda edestäpäin, vaan vetävät välistä.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki ei alistu maalaisten määräysvaltaan!
Pitäkää eliittinne.
Sinänsähän tuo on ihan ok, paitsi kauramaito ainoana kahvinvalkaisijana. Mutta se kaksknaismoralismi. Ylin johto jatkaa kuten ennenkin, rahvaalle nauriita. Ilmasto-, ympäristö- terveys- tai tuotannollistaloudellisista syistä ajateltuna tuo listaus on aivan väärä, vihreämmin voi syödä syömällä kotimaista sesonkia, terveellisemmin vois syödä vähemmän prosessoitua ja halvemmalla saa vehnä-sokeri -bulkkia.Koko juttu on vain jonkun vihervirkamiehen omaa sädekehän kiillotusta.
En ole helsinkiläinen enkä varmaan ikinä tule menemään tilaisuuteen jossa hki mulle safkaa tarjoaisi. Jos kohdalle osuisi niin kyllä mä niiden pöperöillä hengissä pysyisin, kahvia vain tulisi ikävä, tai ottaa oman maitopullo mukaan.
En mä töisäkään enää juo kahvia kun en xirman tarjoaman maidokkeen mausta enkä ainesosaluettelosta pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvisruoka on yksinkertaisesti pahaa ja siksi sitä vastustetaan. Siinä syy. Kouluissakin piti saada se kasvisruokapäivä ja hävikki on suurin niinä päivinä. Oikea pohjois-Korea on Suomi.
Olisko sitten faktaakin tueksi, etkä vaan mutulla huutelis?
Ihan sellainen fakta että suurin osa ihmisistä olisi kasvissyöjiä, jos niistä ruuista tykkäisi. Suurin osa ei ole kasvissyöjiä, koska eivät tykkää pelkästä kasvisruuasta. Tämä on niin yksinkertaista. Googleta noista pakkokasvisruokapäivistä ja ruokahävikistä.
Vierailija kirjoitti:
Typerä, nolo, naurettava päätös jolla hyvesignaloidaan. Jos päättäjien aatemaailma on tätä tasoa, kuinka voimme luottaa heidän osaavan tehdä järkeviä päätöksiä kaupunkimme hyväksi?
Tämä naurettava, pikkusieluinen esitys tulee lisäämään lihan syöntiä niin maan perusteellisesti.
Miksi luulet, että tämä vaikuttaa meihin millään tavalla?
Sitä paitsi, kun toiset vähentävät lihansyöntiä, niin lihansyöjät saa ruokansa halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linjaus halveksuu suomalaista ruokakulttuuria.
Suomalainen ruokakulttuuri :DDDDDDDDD
On hyvää juurikin meille suomalaisille ilman tofua.
Taas joku viisaana että tuolla säästetään maataloustuista vaikkei viljelijät tuota halunneet vaan tuottajahintaa sitten edelleen kun tukikin menee tuotantopanoksiin ja todellakaan mitään ilmaista rahaa kuten asumistuet ja toimeentulo tuet.
Eikö siellä stadissa oo aivan pilvin pimein tarjolla ilmasta lihaa = niitä citykaneja???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linjaus halveksuu suomalaista ruokakulttuuria.
Suomalainen ruokakulttuuri :DDDDDDDDD
On hyvää juurikin meille suomalaisille ilman tofua.
Totta. Mutta noilla omaan pesään kusijoille tulee aina ja uudestaan yllätyksenä, että joillekin ulkomaalaisille Suomi on jännä ja eksoottinen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvisruoka on yksinkertaisesti pahaa ja siksi sitä vastustetaan. Siinä syy. Kouluissakin piti saada se kasvisruokapäivä ja hävikki on suurin niinä päivinä. Oikea pohjois-Korea on Suomi.
Olisko sitten faktaakin tueksi, etkä vaan mutulla huutelis?
Ihan sellainen fakta että suurin osa ihmisistä olisi kasvissyöjiä, jos niistä ruuista tykkäisi. Suurin osa ei ole kasvissyöjiä, koska eivät tykkää pelkästä kasvisruuasta. Tämä on niin yksinkertaista. Googleta noista pakkokasvisruokapäivistä ja ruokahävikistä.
Ihmisellä on sekasyöjän elimistö. Sitä lääketieteellistä faktaa ei voi kukaan kieltää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvisruoka on yksinkertaisesti pahaa ja siksi sitä vastustetaan. Siinä syy. Kouluissakin piti saada se kasvisruokapäivä ja hävikki on suurin niinä päivinä. Oikea pohjois-Korea on Suomi.
Olisko sitten faktaakin tueksi, etkä vaan mutulla huutelis?
Ihan sellainen fakta että suurin osa ihmisistä olisi kasvissyöjiä, jos niistä ruuista tykkäisi. Suurin osa ei ole kasvissyöjiä, koska eivät tykkää pelkästä kasvisruuasta. Tämä on niin yksinkertaista. Googleta noista pakkokasvisruokapäivistä ja ruokahävikistä.
Mä osaan tehdä hyvää kasvisruokaa-kin. Syön sitä lihan tai kalan lisukkeena niin, että suurin osa on kasvista, protskua vain pieni osa. Eikö kasvispäivän voisi korvata tällä systeemillä?
Ei satu yhtään. Mutta se sattuu, jos kasvissyöjällä on lihansyöjä koira. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska eliitti jatkaa lihansyöntiään - ilmiselvästi heidän sitä syödessä ei päästöjä tule.
Tajuaakin, kuinka epäoikeudenmukainen ja elitistinen tuo linjaus on?
Tyypillistä vihervasemmiston yliviikarointia.
Aivan törkeä veto. Eliitinhän pitäisi ennemminkin näyttää esimerkkiä. Se paksu pullukka kaupunginjohtaja ekaksi laihdutuskuurille ja sassiin! Syököön rikkaruohoja.
Siis villiyrttejä.