Lue keskustelun säännöt.
Mikä mun lasta vaivaa??? APUA!
11.01.2015 |
Kyseessä 7v poika. Ollut alusta asti todella ns vaikea lapsi.
Ensimmäisenä elinvuonnaan ei nukkunut koskaan yli 45 min unia. Huusi jatkuvasti. Ei suostunut syömään, ei juomaan maitoa. Hädintuskin sain pidettyä hengissä jotenkin.
Ekat kokonaiset yöunet nukkui nelivuotiaana.
Kaikki ollut hänelle aina jotenkin todella vaikeaa. Itkee älyttömän helposti, saa mielettömiä raivareita, vaipuu itseinhon ja ahdistuksen syövereihin ja puhuu joskus itsetuhoisia juttuja. Lyö itseään ja hakkaa päätä seinään tms. Raivostuessaan saattaa potkia, purra, lyödä, raapia, kuristaa yms. Tänään sai raivarin, kun käskin jäähylle: veti nyrkin läpi ikkunalasista.
Psykologilla käynyt tutkimuksissa. Ei todettu mitään epänormaalia, paitsi aistiyliherkkyys ääni- ja tuntoaistimuksissa.
Meillä on ihan normaali koti, olen lasten kanssa paljon ja kaikki ns. perusasiat kunnossa. Pidämme keskivertoa tiukempaa kuria ja olemme siinä johdonmukaisia. Perheen 2 nuorempaa lasta ovat täysin normaaleja, lunkkeja ja ilosia tyyppejä.
Rakastan lastani, mutta alan olla aivan lopussa. Auttakaa minua, please! Pelkään koko ajan, mitä tuo poika vielä tekee itselleen, tai muille.
Kommentit (62)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 20:29"]Kuulostaa paljon mun esikoiseltani, muutamaa asiaa lukuunottamatta. Voi hyvinkin olla, että hänellä on joku diagnosoimaton sairaus - mun lapsellani on atooppinen iho ja se kyllä tuntuu pienestä pahalta, kun ei aina ole voiteet ja lääkkeetkään auttaneet. :( Kyllä siinä olisi aikuinenkin ärtynyt jne.
Sitten voi vaan olla tuon aistiyliherkkyyden aiheuttamaakin. Mä olen myös yrittänyt muutama vuosi sitten etsiä apua lapselleni, mutta sitä ei juuri mistään herunut. Kannattaa etsiä vinkkejä asiaan liittyen, ja varmaan oletkin etsinyt. Mun lapsellani raivarit helpottivat, kun otettiin mahdollisimman vähän fyysistä kontaktia noissa tilanteissa ja annettin lapsen olla yksin. Asiasta voi jo tuonikäisen kanssa puhua ja sopia säännöistä, mutta silloin kun ei ole raivari päällä. :) Me sovittiin, että hän suuttuessaan menee toiseen huoneeseen yksin rauhottumaan. Siitä se koko tilanne alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Mun neuvoni on, että jäähyt ym. keinot ei toimi kaikkien lasten kanssa samalla lailla. :)
Lisäisin vielä, että tuossa iässä on tavallista puhua kuolemasta ja näitä itsetuhoisia puheita on ollut minunkin lapsillani - kuin myös ystävieni lapsilla - siinä 5-7-vuotiaana. Se kuulostaa todella hurjalta, mutta siitäkin selviää puhumalla. Lapsi haluaa puhua kuolemasta ja ehkä järkyttää vanhempiaan/ilmaista tunteitaan tällä tavalla ollessaan vihainen. Tämäkin asia on vähän sellainen tabu, ettei siinä noin vaan halua puhua muille.
Kyllä sun edelleen pitää pitää kuria lapselle - se on tärkeää. Mutta yritä enemmän olla läsnä juuri tälle lapselle ja mieti, mitä juuri hän tarvitsee. :) Kannattaa heittää turhat neuvot romukoppaan, vaikka ne olisikin tehty hyvässä tarkoituksessa. Muista jatkossakin hellyys. :) Kysy, mikä on hätänä ja kaivele se vastaus vaikka puoliväkisin jos ei muuten kerro (mun lapseni kanssa joutui joskus tekemään näin...)
[/quote]Myös minun vanhin poikani oli vauvana ja leikki-ikäisenä tosi haastava. Vauvana ei nukkunut juurikaan päiväunia ja jouduin kantamaan häntä todella paljon kantorepussa koska muuten hän huusi. Hän vierasti voimakkaasti uusia tilanteita ja siksi en käynyt esim perhekerhossa kun hän oli vauva. Ja hänetkin tutkittiin, mutta mitään muuta diagnoosia ei tullut kuin nykimishäiriö (silmien räpyttelyä oli paljon jossain vaiheessa). Vauvana hänellä oli myös reflux-lääkitys.
Hän on aina ollut vähän joustamaton perusluonteeltaan, mutta kouluiässä kaikki alkoi onneksi vähitellen mennä paremmin. Hän olli ala-asteella luokan parhaita lapsia ja käyttäytyi yleisesti ottaen hyvin ja oli ns kiltti lapsi. Nyt on murrosikä alkamassa, toivottavasti tästäkin selvitään hyvin.
Olen miettinyt, että voisiko sillä olla vaikutusta lapsen hankaliin alkuvuosiin, että olin todella stressaantunut odottaessani häntä. Jouduin nimittäin erään henkilön kiusaamaksi raskausaikana, ja muistan että itkin usein ja olin ahdistunut ja takuulla sikiön verenkiertoon erittyi paljon stressihormoneja.
Sen voi näin jälkikäteen sanoa, että sisaruksiinsa verrattuna hän oli alkuvaiheessa todella haastava tapaus. Ja hän vei käytöksellään myös huomion pois sisaruksistaan, olin jotenkin niin huolissani hänestä että keskityin ehkä liikaakin häneen.