Kuka on julkisuuden henkilö, josta ensin pidit, sitten et
ja sitten toisin päin, ensin et pitänyt, mutta aloit pitämään ?
Kommentit (25)
Russell Crowe.
Oli muka seksikäs ensi alkuun.
Sitten näin haastattelun, ja tajusin mikä itsekeskeinen tollukka on kyseessä.
Pidin Hra Ylpöstä ensin, en enää
En pitänyt Bb-Jasmiinasta, mutta tällä palstalla häntä haukuttiin niin paljon, että aloin seurata, ja vaikuttikin ihan hauskalta tyypiltä ja aloin pitämään :D
Miia Nuutila oli Tahdon asiassa ihan huippu, mutta nyt aiheuttaa lähinnä vilunväreitä.
Samuli Edelmannia rakastin mutta keikalla kohdattua hän oli ihmisille tyly ja todella tympeä. Vaikka ihmiset olivat fiksuja ja asiallisia.
Meni maku ja arvostus vähentyi.
Christoffer Strandberg. Roope Salminen.
En pidä enää. Roopesta nyt jonkin verran.
Maria Nordin. Tykkäsin hänestä Iholla-sarjassa tosi paljon. Mutta hörhöily-juttujen alkaessa meni maku.
Johnny Depp ja Herra Ylppö, ja aika lailla samoista syistäkin. Olin ernu-teininä ja vähän vanhempanakin hulluna heihin, siihen taiteelliseen renttu-meininkiin ja karismaan. Nykyään molemmat tuntuvat hiukan liian epäautenttisilta "hahmoilta" ja se taiteen laatukin on kärsinyt ja kaupallistunut. Tai sitten olen vaan itse aikuistunut ja se renttuilu ja siihen kuuluvat päihteet eivät enää viehätä.
Jukka Pojasta pidin ennen kuin luopui musiikkilajista, josta pidän. Vähän sell-out fiilis jäi.
Hanna G, muuttunut ylimieliseksi.
Ekaan Tom Hanks ja tokaan Donald Trump.
Vierailija kirjoitti:
Maria Nordin. Tykkäsin hänestä Iholla-sarjassa tosi paljon. Mutta hörhöily-juttujen alkaessa meni maku.
Juuri tämä, olin samaa tulossa kirjoittamaan.
Katy Perrysta pidin ensin mutta sittemmin mieli on muuttunut
Pidi siitä Putous Kristofferista, mutta se Masked-avaus pisti hänet ja ohjelmansa Boikottiin.
En pitänyt aikoinaan Arttu Viskarista, nykyään tykkään kyllä. Suomi-mies :D
Piritta Hagmanista pidin ennen, mutta avioeron jälkeen tullut paljastelevaksi ja outoja pimpp*juttuja on.
Axl Roos. Syyt yleisesti tiedossa. Oma pilde kuvissa.
Rita ja Aki, siis Nuutiset. Luulin, että on kyvykäs valmenta/huippuaerobiikkaaja -pari ja luonnollisia, mutta eivät sitten tainneet ollakaan? Valheita ainakin talokaupoista. Ja ylimielisiä kommentteja.
Selvästi esittävät jotain paljon parempaa kuin ovat. Ja en ole mitenkään kateellinen.
Ja yksi monista joka tulee myös mieleen on C Strandberg, joka vaikuttaa aika itserakkaalta.
Paula Vesalasta tykkäsin PMMP:n aikoina. Oli mielestäni älykäs ja lahjakas. Sittemmin alkanut ärsyttämään.
Jussi Halla-Ahoa inhosin ennen jo pelkästään sen perusteella, että en todellakaan ollut enkä ole vieläkään Persujen kannattaja. Sitten kuitenkin luin jonkin pitkähkön henkilökuvan hänestä ja aloinkin fanittaa. En siis maahanmuuttokriittisyyttä, mutta persoonaansa muuten.
Itse ihailin Samu Haberia, mutta huumejuttujen jälkeen en enää.
Ja sitten taas en pitänyt ensin Mikko Leppilammesta, mutta tykkäsin roolistaan Kimmossa ja aloin vähän tykätä.