Kesäajan järjettömyys
Mikähän se on ollut alunperin idea tässä kesäajassa, siinähän ei ole mitään järkeä.
Miksi ajankohtaan jossa valo lisääntyy huimaa vauhtia sekä aamusta että illasta pitää yhtäkkiä ruveta muuttamaan kellon aikoja.?
Siinä ei alun perinkään ole ollut minkäönlaista järkeä, ja nyt olemme olleet tämän järjettömyyden kourissa jo vuosikymmeniä.
MIKSI ??!!
Kommentit (67)
Venäjällä otettiin järki käteen ja lopetettiin tämä typeryys.
Miksi länsimaissa ei pystytä tekemään tällaisia yksinkertaisia päätöksiä?
Se oli jotain energian säästö vouhotusta 1980-luvulla öljykriisin jälkeen. Joku oli esittänyt, että energiaa säästyy, kun on tunnin verran valoisampaa tai pimeämpää aamulla tai illalla syksystä kevääseen ja keväästä syksyyn. Ilmeisesti sitä energiaa on nyt sitten jonkun teoreettisen mallin mukaan säästynyt noin 40 vuodessa noin 0,000000000001 - 0,00000000000000000000000000000001 prosentti yksikköä verrattuna siihen jos kelloja ei olisi alettu veivailemaan ees sun taas.
Miksi kellojen siirtely olisi tyhmää? Sehän on nerokasta: kesäisin saadaan illoista valoisempia, ja talvella taas aamuista. Ainoa, mikä siirroissa mättää, on se, ettei siirrytä itsenäisesti meille sopivissa ajoissa, eli syyskuussa ja huhtikuussa, kuten aikaisemmin.
Eikö se ole ihan sama laittaako valot päälle aamulla vai illalla? En tajua mitä säästöä siitä tulee?
Vierailija kirjoitti:

Meillä on valoisat illat kesällä muutenkin. Ei tästä kiitä kuin pimennysverhokauppiaat.
Kesäaika pilaa kevään.
Itsellä on tapana liikkua paljon luonnossa ja seurata valoisuuden lisääntymistä.
Sitten tämä kaikki vedetään aina pöntöstä alas yhdessä yössä.
Että ihmiset jaksaa valittaa, miksi ette valita numeroista, että ykkönen on ykkönen tai kirjaimista etta A:ta seuraa B? Ihan sama asia, asiasta on vaan sovittu.

Onhan se, yhtä nerokasta kun hölmöläisten peiton jatko.
Eikö nämä kesäaikafanit voisi kantaa sitä valoa säkillä jonnekin varastoon ja ottaa sieltä tarpeen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole ihan sama laittaako valot päälle aamulla vai illalla? En tajua mitä säästöä siitä tulee?
Saattoihan se olla, että se aamusähkö oli pennin edullisempaa silloin 40 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Kesäaika on näillä leveysasteilla täysin älytön. Illalla on muutenkin vaikea saada unta valoisuuden takia ja sitten vielä lisätään tunnilla sitä vaikeutta!
Ei järjen hiventä.
mami antaa sinulle tissiä- hyvä ruoka parempi mieli.
Vierailija kirjoitti:
Kesäaika pilaa kevään.
Itsellä on tapana liikkua paljon luonnossa ja seurata valoisuuden lisääntymistä.
Sitten tämä kaikki vedetään aina pöntöstä alas yhdessä yössä.
Sama. Muakin ärsyttää kun olen just päässyt hyvään kevätfiilikseen ja sitten viskaistaan tunnilla takaisin päin hyytäviin aamuihin.
Vierailija kirjoitti:
Että ihmiset jaksaa valittaa, miksi ette valita numeroista, että ykkönen on ykkönen tai kirjaimista etta A:ta seuraa B? Ihan sama asia, asiasta on vaan sovittu.
Koska niitä ei vaihdeta kahdesti vuodessa niin, että talvisin A onkin B ja sitten keväisin A onkin A.
Elämämme kesäajassa jo muutenkin yli puolet vuodesta, joten miksei siinä voisi pysyä myös talvella? Ei ole mitään järkeä siirtää vähäistä valoa aamuun, jolloin suurin osa on töissä tai koulussa. Iltapäivällä siitä vähäisestäkin valosta olisi enemmän iloa.
Eniten ärsyttää kesätalvinormaaliaikajankkaajat.
Mikä vaiva on laittaa pimennysverhot. Tarjouksesta saattaa saa hyvinkin edullisesti. Tulee halvaksi kun ei tarvitse verhoja vaihdella uusiin. Pestään vain ne joskus. Meillä on kaikissa ikkunoissa.
Kiusa se on pienikin kiusa, sanoo viranomainen.
Jos johonkin perustetaan valtio ilman kelloja niin lupaan muuttaa sinne.
Koska ajan siirtelystä on haittoja ja se ärsyttää ihmisiä niin eihän siitä voida luopua. Poliitikot ei saa piip noin yksinkertaista asiaa päätettyä. Siitähän uutisoitiin keväällä että pahimmat haitat oli sydänoireita. Mitäs niistäkään kun saadaan kiusata ihmisiä täysin hyödyttömällä kellon ajan vaihtelulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kellojen siirtely olisi tyhmää? Sehän on nerokasta: kesäisin saadaan illoista valoisempia, ja talvella taas aamuista. Ainoa, mikä siirroissa mättää, on se, ettei siirrytä itsenäisesti meille sopivissa ajoissa, eli syyskuussa ja huhtikuussa, kuten aikaisemmin.
Meillä on valoisat illat kesällä muutenkin. Ei tästä kiitä kuin pimennysverhokauppiaat.
No oliko sulla eilen valoisa ilta ja oliko kesä? Kesä aika kestää puoli vuotta ja se valoisa kesä-aika muutaman kuukauden. Keväästä huhti ja vielä osan toukokuusta, syksyllä elokuulta tähän päivään asti ovat pimeät illat jolloin todellakin olisi todella karua jos se pimeä tulisikin vielä tuntia aikaisemmin... Sitähän ei olisi sitä keskikesän valoisaa kuin kuukauden verran jos kelloja ei käänneltäisi...
En tiedä. Kesäaika on näillä leveysasteilla täysin älytön. Illalla on muutenkin vaikea saada unta valoisuuden takia ja sitten vielä lisätään tunnilla sitä vaikeutta!
Ei järjen hiventä.