Miten kestää huono-osaisuutta, joka ei johtu omista teoista?

Haluaisin kuulla kohtalotovereilta, miten olette selvinneet tyytyväisinä vastaavankaltaisissa elämäntilanteissa, joista ei ole poispääsyä. 

Olen hyvin varattomasta kodista, vanhemmat olivat alkoholisteja. Jouduin muuttamaan nuorena pois kotoa ilman tukea. Kuvittelin, että koska olen järkevä, ahkera ja säästäväinen, saisin turvatun elämän (siinä määrin, kun se on keskituloiselle mahdollista).

Jouduin nuorena aikuisena auto-onnettomuuteen, josta kyllä toivuin, mutta hyvin hitaasti. Opiskelut venyivät ja jouduin vaihtamaan alaa. Valmistuin, sain työn, sairastuin vakavasti. Kaikki se turvallisuus, mitä olin saavuttanut, valui sairauskulujen ja ansionmenetyksen myötä viemäriin. Vakava sairaus parani, mutta kuvioon tuli mukaan muita fyysisiä vaivoja, jotka aiheuttavat kroonisia kipuja.

Olen lähemmäs nelikymppinen, enkä omista mitään. Jouduin laskemaan pennejä joka kuukausi. Kirpaisee kuulla ystävien keskustelua omakotitaloistaan ja säästöistään. Oletan, että vieraammat ihmiset kuvittelevat minun tuhlailleen tai olleen muuten vastuuton, kun olen näin ressukka taloudellisesti. Töissä en etenkään puhu sairauksistani, koska en halua profiloitua sairaaksi, joka kannattaa irtisanoa (tekninen ala, jolla on paljon työttömyyttä). Kivut ovat päivittäisiä ja hankaloittavat töitä.

En ole katkera ja useimmiten osaan iloita siitä mitä minulla on. Ajoittain tuntuu silti todella raskaalta, että elämä meni näin. En koskaan tule saavuttamaan taloudellisesti turvallista tilannetta, koska terveys heittelee jatkossakin.

Millaisilla ajatuksilla olette kohentaneet mielialaanne? Olisi ylipäänsä lohdullista kuulla, että joku muukin on selvinnyt tavalla tai toisella tyytyväisenä siitä huolimatta, että käteen osui lyhyt tikku kaikesta yrittämisestä huolimatta.