Lue keskustelun säännöt.
Miten kestää huono-osaisuutta, joka ei johtu omista teoista?
08.01.2015 |
Haluaisin kuulla kohtalotovereilta, miten olette selvinneet tyytyväisinä vastaavankaltaisissa elämäntilanteissa, joista ei ole poispääsyä.
Olen hyvin varattomasta kodista, vanhemmat olivat alkoholisteja. Jouduin muuttamaan nuorena pois kotoa ilman tukea. Kuvittelin, että koska olen järkevä, ahkera ja säästäväinen, saisin turvatun elämän (siinä määrin, kun se on keskituloiselle mahdollista).
Jouduin nuorena aikuisena auto-onnettomuuteen, josta kyllä toivuin, mutta hyvin hitaasti. Opiskelut venyivät ja jouduin vaihtamaan alaa. Valmistuin, sain työn, sairastuin vakavasti. Kaikki se turvallisuus, mitä olin saavuttanut, valui sairauskulujen ja ansionmenetyksen myötä viemäriin. Vakava sairaus parani, mutta kuvioon tuli mukaan muita fyysisiä vaivoja, jotka aiheuttavat kroonisia kipuja.
Olen lähemmäs nelikymppinen, enkä omista mitään. Jouduin laskemaan pennejä joka kuukausi. Kirpaisee kuulla ystävien keskustelua omakotitaloistaan ja säästöistään. Oletan, että vieraammat ihmiset kuvittelevat minun tuhlailleen tai olleen muuten vastuuton, kun olen näin ressukka taloudellisesti. Töissä en etenkään puhu sairauksistani, koska en halua profiloitua sairaaksi, joka kannattaa irtisanoa (tekninen ala, jolla on paljon työttömyyttä). Kivut ovat päivittäisiä ja hankaloittavat töitä.
En ole katkera ja useimmiten osaan iloita siitä mitä minulla on. Ajoittain tuntuu silti todella raskaalta, että elämä meni näin. En koskaan tule saavuttamaan taloudellisesti turvallista tilannetta, koska terveys heittelee jatkossakin.
Millaisilla ajatuksilla olette kohentaneet mielialaanne? Olisi ylipäänsä lohdullista kuulla, että joku muukin on selvinnyt tavalla tai toisella tyytyväisenä siitä huolimatta, että käteen osui lyhyt tikku kaikesta yrittämisestä huolimatta.
Kommentit (62)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Numero 26: toi hymiö jäi tuohon vahingossa, kun muokkailin tekstiäni! En siis naura kenellekään tai millekään!
Muutenkin kommenttini saisi pyyhkiä kokonaan pois: sen jälkeen tullut ap:n kommentti antaa taas lisänäkökulmaa...
Ettei omista mitään - miten se tekisi ihmisestä huono-osaisen? Kun hoitaa asiansa hyvin eikä häiriköi muita, se riittänee?
Kun on realistinen näkemys eikä röyhistele olemattomilla.
Sulla on vääristynyt käsitys siitä kuka on huono-osainen. Sä et sellainen ole koska olet töissä ja pystyt elättämään itsesi ja mahdollisen perheesi. Lopeta mariseminen ja itsesi vertaaminen muihin niin tulet ehkä tyytyväisemmäksi. Voisin kertoa sulle monta esimerkkiä paljon huono-osaisemmista suomalaisista, jotka eivät myöskään itse ole asioitaan sotkeneet.
Mun äidilläni oli suhteellisen huono-osainen, epävakaa ja ankea lapsuus ja hän on käyttänyt koko aikuiselämänsä haalimalla rahaa/tavaraa/omaisuutta luullakseni juuri kompensoidakseen puuttuvaa turvallisuuden tunnetta. Nyt neljänkymmemen vuoden kitkuttelun jälkeen (lähti nollasta, koko ikänsä matalapalkka-alalla) hänellä on melkein velaton asunto (tod. kaukana kasvukeskuksesta), joka on katosta lattiaan täynnä kaikkea (arvotonta) roinaa.
En tiedä onko hän jo saavuttanut sitä turvallisuudentunnetta, onnellinen hän ei ainakaan ole koskaan ollut, eikä meistä lapsistakaan ole tullut. Ei liene sattumaa, että itse olen nelikymppinen köyhä luuseri, joka omistaa suurinpiirtein vaatteet päällään eikä muuta, mutta olen HEMMETIN ONNELLINEN. Auttaisiko joku terapia tmv. sinua löytämään turvallisuudentunteen sisältäsi ulkoisten olosuhteiden sijaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
31, kuten viestissäni 27 totean, niin olen pitkälti samaa mieltä. Syyt kokemukseeni eivät ehkä liitykään turvallisuuteen, jota taloudellinen tasapaino toisi (tai sen puutteeseen) niin vahvasti kuin olen ajatellut.
ap
Terapia tuskin on tarpeen, 32, mutta mikä sinut tekee onnelliseksi, se olisi kiinnostavinta? Kuvittelemani turvallisuus ei ainakaan. Olisi hienoa kuulla. :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin joskus aikaisemmin tilanteessa, jossa minulla oli talo, mies, perhe, kissa, koira, hyvä työ jne. Eli kaikki onnellisen elämän kliseet. Elämä ei ollut kuitenkaan onnellista, jotain puuttui, en vain tiennyt mitä. Jonkin ajan kuluttua elämä kääntyi aivan täysin päälaelleen, tuli sairautta, raha-ongelmia ja lopulta ero. Piti miettiä mitä tekee kaikelle tavaralle, mitä tekee talolle, mitä tekee elämälle. Surin talon menetystä, surin tulevaa taloudellista tilannetta jne. Samaan aikaan isoäitini kuoli. Hänen taloaan siivotessaan tajusin, että aivan sama minkä verran ihmisellä on omaisuutta tai tavaraa, niin se ihmisen elämä on mitattu kuitenkin siinä itse elämässä, ei tavaran tai muun omaisuuden määrässä. Suurin osa tavaroista vain nakattiin kierrätykseen tai roskikseen. Ei sinusta jää jäljelle muuta kuin muistot kun täältä lähdet. Se oli avartava hetki. Muistan vieläkin sen hetken kun tajusin joutuvani luopumaan kaikesta, mutta pääseväni samalla kaikesta painolastista eroon. ajusin, että onneni on aivan jossain muualla kuin siinä omaisuudessa. Tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 38, todella hyviä ajatuksia. :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 09:04"]
Ei mullakaan lähes nelikymppisenä ole mitään omaisuutta, edes sitä asuntoa. Olen myös sairastanut, ja välillä elänyt aika lailla kädestä suuhun. Nyt olen terve, joten tilanteeni on sikäli erilainen.
Minä en kyllä ole koskaan sen omaisuuden perään itkenytkään, ei ole tullut mieleen. Ei täältä sitä omaisuutta kuitenkaan mukaansa aikanaan saa. Olen ollut onnellinen jokaisesta paremmasta päivästä, perheestä, ystävistä. Jotenkin en osaa samaistua ajatuksiisi ollenkaan, anteeksi. Miksiköhän siis vastasin ollenkaan...
[/quote]
Aattelitko että ne kellä on omaisuutta, kuvittelevat sen saavansa mukaan hautaansa? Vai oisko niin että elämä on enemmän elämisen arvoista, kun on varaa ostaa kunnollista terveellistä ruokaa, harrastaa jotain, tavata ihmisiä, ja matkustaa jonnekin kauemmas välillä kuin lähikauppaan bussilla.
Totta, 60. Pitäisi itse antaa enemmän painoarvoa sille, että olen päässyt kauas lapsuuteni ympyröistä - jos en taloudellisesti niin koulutuksen ja työn suhteen. Siinä mielessä en ole päässyt koskaan pois, että olen edelleen koko ajan tiukilla taloudellisesti ja turvattomuuden tunne on ikuinen seuralainen. Se tosiaan voi olla ihan korvien välistäkin, eikä lähtisi välttämättä millään ulkoisella konstilla (äkkirikastuminen tms.) mihinkään.
ap
Kohtalotovereita vielä, ennen kuin ketjua vajoaa aaveen syvyyksiin?
ap
42, en tule keskustelemaan sairauksistani täällä.
ap
Se on muuten varmaan totta, mitä joku tuossa kirjoitti, että huono-osaisuuden kokemus on jäänyt lapsuudesta. Moni asia on hyvin ja olen tosiaan onnellisemmassa asemassa kuin työttömät. Se, että olen kipeä ja rahat ovat tiukilla, ei ole mitenkään tavatonta. Osattomuuden tunne ei välttämättä lähtisi, vaikka olisin taloudellisesti jaloillani, mistäpä sitä tietää.
Turvallisuuden kokemusta pitäisi hakea voimakkaammin omasta itsestä ja aineettomista asioista (ystävät, luonto yms.)