Lue keskustelun säännöt.
Miten selvitä äidin/isän kuolemasta? :(
07.01.2015 |
Isäni sai viime viikolla syöpädiagnoosin, Korkeintaan vuosi elinaikaa. Haimasyöpä, joka on levinnyt maksaan ja useita etäispesäkkeitä mm. Munuaisissa ja pernassa.
Nyt olen aivan kadoksissa. Äsken juhlimme mitä todennäköisimmin viimeistä joulua yhdessä. Itken koko ajan, nytkin kun kirjoitan tätä, joten anteeksi, jos kirjoitusvirheitä.
Olen 21-vuotias, ja mieheni kanssa meillä on 9 kk ikäinen tytär. Hän oli 1. Lapsenlapsi isälleni. Minulla on muutama vuotta vanhempi sisko ja on menossa naimisiin tulevana kesänä. Tottakai paljon ollaan puhuttu ja odotettu, että isä saattaa siskon alttarille :( nyt itkettää loputtomasti, kurkkua särkee, tärisyttää ja tuntuu, etten tule selviämään tästä tulevasta. Ei tämän näin pitänyt mennä... Isäni hoito minua paljon, silloin kun itse sairastin syöpää 10-vuotiaana, nyt mielessäni ajatus, että isä otti syövän minusta itselleen, pelastaakseen minut. Äh mietin vain pääni puhki. Tytär ihmettelee, kun äiti itkee, eikä ole oikein läsnä leikkiessä/ arjen touhuissa.
Te, jotka olette menettäneet vanhemmat/toisen vanhemmista, miten selvitä siitä? Hautajaisia en pysty vielä miettimään, liian kipeä ajatus :(
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Voimia sinulle. Vietä isäsi kanssa aikaa ja tehkää jotain asioita mistä nautitte. Tiedän, että tämä ei helpota tuskaa, mutta onneksi sai edes vuoden. Ja, että ei ollut mikään äkkikuolema. Isälläni oli 2 kertaa syöpä, selvisi, mutta oli se tuskaa :(
Se vuosihan ei ole vuosi, vaan ENINTÄÄN vuosi. Kaverin isällä vuosi oli kaksi viikkoa.
Oman äidin kuolemasta selvisin käymällä uimahallissa saunomassa ja uimassa vähän sekä pitkillä kävelylenkeillä. Ja aika parantaa. Sisarusten seura auttoi myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä kuoli kun olin 15,5 vuotias, iskän ollessa 47. Siinä iässä en oikein käsittänyt asiaa saman tien, ja iskä piilotteli sairauttaan, oltiin joka toinen vkloppu hänen luona ja he eronneet pari vuotta aikaisemmin. Iskä ei puhunut, että sairaus olisi niin vakava. Tiedettiin, että on vakava sairaus, mutta en ajatellut että hän siihen kuolisi joten soitto saattohoidosta oli todella ylläri, enkä edes tiennyt mitä se tarkoittaa. Muistan kun olin ensimmäisen poikaystäväni kanssa kun puhelu tuli... Iskä ehti kuulla että seurustelen ja alkoi itkemään, muttei ehtinyt tavata häntä. Vähän aikaa tästä poikaystävä ei halunnut enää seurustella kanssani, eikä osannut muutenkaan oikein sanoa mitään asiaan oltiin niin nuoria.
Surua en osannut käsitelllä, enkä saanut siihen mitään tukea. Harmittaa, koska oltiin saman henkisiä, ja koin jääväni yksin ja paljosta paitsi.
Myöhemmin on ehkä harmittanut enemmän, mutta kuitenkin hyväksynyt sen ettei enää nähdä täällä missä nyt olen. Nyt aikaa tästä jo kohta 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni amp ui itsensä meidän omakotitalon alakerrassa.
Ruumis oli viety pois aamulla ja poliisi selitti meille lapsille asian
Äiti näki koko jutun.
Äitini oli käynyt vieraissa ja uhkasi viedä meidät isältä pois.
Olin 14 vuotias
Mitä ajatuksia herää ap?
Miksi luulet että isäni ja myöhemmin äitini hylkäsivät minut ja sisareni?
Älä syyllistä itseäsi.
Tämä keskustelu on vuodelta 2015.
Raskastahan se on, mutta aika helpottaa. On myös luonnollista, että vanhemmat kuolevat ja on aika olla itsenäinen ja aikuinen.
Kaikki kohtaavat tuon ja sille ei voi mitään, joten asia on vain hyväksyttävä.