Lue keskustelun säännöt.
Miten selvitä äidin/isän kuolemasta? :(
07.01.2015 |
Isäni sai viime viikolla syöpädiagnoosin, Korkeintaan vuosi elinaikaa. Haimasyöpä, joka on levinnyt maksaan ja useita etäispesäkkeitä mm. Munuaisissa ja pernassa.
Nyt olen aivan kadoksissa. Äsken juhlimme mitä todennäköisimmin viimeistä joulua yhdessä. Itken koko ajan, nytkin kun kirjoitan tätä, joten anteeksi, jos kirjoitusvirheitä.
Olen 21-vuotias, ja mieheni kanssa meillä on 9 kk ikäinen tytär. Hän oli 1. Lapsenlapsi isälleni. Minulla on muutama vuotta vanhempi sisko ja on menossa naimisiin tulevana kesänä. Tottakai paljon ollaan puhuttu ja odotettu, että isä saattaa siskon alttarille :( nyt itkettää loputtomasti, kurkkua särkee, tärisyttää ja tuntuu, etten tule selviämään tästä tulevasta. Ei tämän näin pitänyt mennä... Isäni hoito minua paljon, silloin kun itse sairastin syöpää 10-vuotiaana, nyt mielessäni ajatus, että isä otti syövän minusta itselleen, pelastaakseen minut. Äh mietin vain pääni puhki. Tytär ihmettelee, kun äiti itkee, eikä ole oikein läsnä leikkiessä/ arjen touhuissa.
Te, jotka olette menettäneet vanhemmat/toisen vanhemmista, miten selvitä siitä? Hautajaisia en pysty vielä miettimään, liian kipeä ajatus :(
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:42"]Selviää kun ei muutakaan voi. Ajan kanssa. Ei sitä kauheasti kannata miettiä, miten selviää. Sitten kun se suru on ajankohtaista, suree sen hetken kerrallaan läpi. Ei siihen oikein voi valmistautua, päinvastoin asiasta stressaaminen etukäteen voi heikentää valmiutta kestää se läheisen kuolema sitten kun se oikeasti on kohdalla.
[/quote]
Vittu mikä vastaus... Eli tukahdutetaan kaikki tunteet??
Ap:lle paljon voimia, en oikein löydä sanoja.... Voimia<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuli 18 vuotiaana orpo. Ei sisaruksia, eikä sillon ketään läheisiäkään. Tässä minä vielä olen 5v myöhemmin.
Älä sure nyt. Kerkiit surra myöhemminkin.
Vanha fraasi, aika parantaa.
Nauti lapsesta rinnallasi, epäoikeudenmukaisinta olisi, jos joutuisit hänestä luopumaan. On vain luonnon hyvä järjestys, että vanhemmat kuolevat ennen omia lapsiaan. Surullisista asioista kannattaa yrittää löytää se lohdullinen puoli.
Voimia sinulle. Vietä isäsi kanssa aikaa ja tehkää jotain asioita mistä nautitte. Tiedän, että tämä ei helpota tuskaa, mutta onneksi sai edes vuoden. Ja, että ei ollut mikään äkkikuolema. Isälläni oli 2 kertaa syöpä, selvisi, mutta oli se tuskaa :(
En osaa neuvoa mutta yritä selvitä! Tsemppiä! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhukaa asiasta koko perheen kesken. Itkekää yhdessä ja erikseen. Älkää jättäkö yhtään epäselvää asiaa, puhukaa kaikki asiat halki. Ja suunnitelkaa hautajaiset yhdessä.
.
Näin meillä tehtiin kun isä sairastui ja kuoli 6 kk diagnoosista. Se on rankkaa mutta kyllä siitä selviää.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:44"][quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:42"]Selviää kun ei muutakaan voi. Ajan kanssa. Ei sitä kauheasti kannata miettiä, miten selviää. Sitten kun se suru on ajankohtaista, suree sen hetken kerrallaan läpi. Ei siihen oikein voi valmistautua, päinvastoin asiasta stressaaminen etukäteen voi heikentää valmiutta kestää se läheisen kuolema sitten kun se oikeasti on kohdalla.
[/quote]
Vittu mikä vastaus... Eli tukahdutetaan kaikki tunteet??
Ap:lle paljon voimia, en oikein löydä sanoja.... Voimia<3
[/quote]
Minusta tuo oli hyvä vastaus. Suotta surua etukäteen miettii. Kukaan ei pysty tekemään surutyötä etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika auttaa, mutta onhan se tuskaista. Isäni kuoli syöpään 5 vuotta sitten mutta vieläkään en voi puhua aiheesta itkemättä. Lapset auttaa, kun on pieniä lapsia niin ei pysty jäämään vellomaan siihen suruun, pakko hoitaa arkea eteenpäin. Sekin kyllä vituttaa suunnattomasti että lapset eivät pappaansa ehtineet kunnolla tuntea eikä heille jäänyt muistikuvia.
Vietä aikaa isäsi kanssa, opi tuntemaan hänet kunnolla. Kirjoittakaa yhdessä päiväkirjaa, kuvatkaa videoita hänestä ja lapsestasi, valokuvia, suunnitelkaa yhdessä hautajaiset, ole läsnä isällesi. Älä jätä häntä yksin! Muista kertoa kuinka rakas hän on. Halaa häntä, kosketa häntä.
Tottakai on suruakin mutta koita olla läsnä isälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 jatkaa vielä.. isäni vanhemmat ovat vielä elossa ja olihan sekin järkyttävää nähdä, heidän tuskansa kun menettivät poikansa, vaikka kuinka olikin jo lähes kuusikymppinen, mutta kun järjestys on väärä niin se on väärä. Itseasiassa oma menetykseni tuntuu "vähemmältä", minä sentään ehdin aikuiseksi asti ja isä ehti nähdä että pärjään kyllä, mutta tuo hänen vanhempiensa ja minun lasteni menetys tuntuu todella pahalta.
Ohis: Miten v-sanasta on tullut normisanastoa näinkin vakavassa keskustelussa?
Ja asiaan: Menetin itse isäni haimasyövälle kaksi vuotta sitten. Surutyöstä tuli suurin osa jo tehtyä etukäteen. Nyt kyse on enemmän kaipuksesta. Onneksi isäni oli melko hyvässä kunnossa melkein loppuun asti, joten monet asiat ehdimme käydä läpi etukäteen, mikä varmasti helpotti surutyötäni.
Itke nyt niin paljon kuin tarvitsee, mutta sitten ryhdistäydy (tyhmä termi tässä yhteydessä, myönnän), ja ole isäsi kanssa niin paljon kuin vain on mahdollista. Tehkää lopuista yhteisistä hetkistä hyviä ja muistamisen arvoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kuoli kans äiti aika pian esikoisen syntymän jälkeen. Se oli kyllä tosi rankkaa aikaa. Neuvoni on, että ota kaikki apu vastaan mitä saat. Itse kävin myös juttelemassa psykologin kanssa jne. Minua auttoi myös se, että aloin aika nopeasti tekemään osa-aikatyötä, vaikka lapsi oli vasta alle 1v, mutta niin sain muutakin ajateltavaa. Lapsen kanssa kun olin kahdestaan, niin itkin herkästi ja siitä tuli huono omatunto.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:44"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:42"]Selviää kun ei muutakaan voi. Ajan kanssa. Ei sitä kauheasti kannata miettiä, miten selviää. Sitten kun se suru on ajankohtaista, suree sen hetken kerrallaan läpi. Ei siihen oikein voi valmistautua, päinvastoin asiasta stressaaminen etukäteen voi heikentää valmiutta kestää se läheisen kuolema sitten kun se oikeasti on kohdalla. [/quote] Vittu mikä vastaus... Eli tukahdutetaan kaikki tunteet?? Ap:lle paljon voimia, en oikein löydä sanoja.... Voimia<3
[/quote]
Miten tuosta vastauksesta joku voi käsittää että suosittelen tunteiden tukahduttamista, kun kerran sanoin että suru pitää surra läpi hetki kerrallaan, sitten kun se tulee kohdalle... Tällä hetkelläkin voi toki sairautta surra, mutta ei sitä kuolemaa kannata kauheasti etukäteen miettiä, tai sen kestämistä. Kullekin hetkelle riittää sen hetken murheet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli 15.05.2015 eli n. kuukausi sitten :,( Hän teki itsemurhan en tiedä syytä siihen eikä muukaan läheisitä. Meillä ei ollu hyvät välit nyt viiteen vuoteen harvoin sanoimme mitään koko päivänä. (Asun kotona vielä mutta muutan pian pois.) Nyt harmittaa ihan sikana kun en ole muistanut kuinka tärkeä hän on ollut ja on nyttenkin vaikka oli vastoin käymisiä paljon ja nää viimesimmät vuodet ei ollu niitä parhaimpia. Meillä ei ollut riitoja koskaan mutta emme vain puhuneet melkein koskaan viiteen vuoteen tietämättä syytä... Tekisin mitä vain jos saisin hänelle nytt kertoa kuinka paljon rakastan häntä♡
Mutta kyllä tästä selviää arjen avulla ihan hyvin kai... Nyt vain vietät todella paljon aikaa isäsi kanssa ja kerrot kuinka rakas se on.
Tuntuu ettei tästä kyllä ikinä selviä:(
Tänään 4kk menetyksestä ja joka päivä itkettää vaan.
Nauti yhteisistä hetkistä kun vielä voit.
Ite oon 13 vuotias ja tuli päivä sitte tieto et isä on kuollu. Ei tunnettu, mutta aina halusin tavata. En vaa koskaa ehtiny sanoo niin tärkeetä lausetta ku "rakastan sua". Ajattelin vaa ain et " kyllä sitä ehtii sitte myöhemmin tavata ku oon vanhempi jne." Ja nyt ei sitte oo enää aika kertoo. Itkettää ihan kamalasti ja tuntuu et ei vaa selvii...joo tiiän ton tunteen ku oma pappa oli tosi lähellä kuolemaa. Tää mun kirjotus ei ny oikee sopinu tänne ni sori...
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 15:52"]Ite oon 13 vuotias ja tuli päivä sitte tieto et isä on kuollu. Ei tunnettu, mutta aina halusin tavata. En vaa koskaa ehtiny sanoo niin tärkeetä lausetta ku "rakastan sua". Ajattelin vaa ain et " kyllä sitä ehtii sitte myöhemmin tavata ku oon vanhempi jne." Ja nyt ei sitte oo enää aika kertoo. Itkettää ihan kamalasti ja tuntuu et ei vaa selvii...joo tiiän ton tunteen ku oma pappa oli tosi lähellä kuolemaa. Tää mun kirjotus ei ny oikee sopinu tänne ni sori...
[/quote]
Mitä joku 13v lapsi pyörii av palstalla :0
Surusta selviämiseen auttaa aika, sureminen, surun jakaminen ja hyvien asioiden muistelu läheisten kanssa.Sinulla on nyt aikaa henkisesti valmistautua ja se prosessi on jo alkanut, vaikket sitä ehkä itse niin näekään nyt. Järkytys on vielä isompi silloin kun kuolema tulee yllättäen.Uskon että sinä ja siskosi olette jatkossa tosi tärkeänä apuna toisillenne.
Itsellä kuollut äiti 6v. sitten isä 10 kk sitten. Olivat 60-70 ikäisiä.. Äkillisesti sairauskohtauksiin molemmat menivät. Täytyy kyllä sanoa, että en ole toipunut kummastakaan, onneksi on omia pieniä lapsia jotka pitävät elämässä kiinni, ikävä ja tuska vaan jäynää sisuksissa joka päivä.. Mutta voimia sinulle, tätä tää elämä on, syntymistä ja kuolemista..
Selviää kun ei muutakaan voi. Ajan kanssa. Ei sitä kauheasti kannata miettiä, miten selviää. Sitten kun se suru on ajankohtaista, suree sen hetken kerrallaan läpi. Ei siihen oikein voi valmistautua, päinvastoin asiasta stressaaminen etukäteen voi heikentää valmiutta kestää se läheisen kuolema sitten kun se oikeasti on kohdalla.