Tässä jutussa on kuvailtu narsistista vanhempaa, itse olen kertonut omasta äidistäni paljon pahempiakin esimerkkejä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle ei välttämättä tee hyvää märehtiä näitä asioita päivät pitkät.

Ja miten niin "et ole saanut" apua tai hoitoa? Kyllähän terapiaan voi aktiivisesti hakeutua. Oletko yrittänyt eikä sinua ole otettu vastaan?

”Se on äidin vika että en terapiaa hakeudu.”

Aloittajan siirtää kaiken vastuun omasta elämästään muille ja uhriutuu palstalla.

Mä olen hakeutunut erittäin paljon teraiaan. Jopa kaksi kelan korvaamaa pitkää terapiaa takana. Kertaakaan ei käsitelty sitä, että äitini olisi aiheuttanut mulle kiintymyssuhteen trauman.

Se ei tule esille, jo ei pysty tarkkailemaan minua äitinä. Perheterapeutti pystyi. Tarkkailu ei siis ollut tarkoituksena, mutta suutuin pojallemme eräästä asiasta ja terapeutti näki tilanteen. Sen jälkeen hän sanoi seuraavalla kerralla, että ”aivan kuin olisit puhunut äitisi suulla” ja ”etollut oma itsesi”. ”Sinulla saattaa olla kiintymyssuhteen trauma.”

Ap

Terapeutti siis syyllisti äitini siitä, miten mä käyttäydyin. Kuten oikein onkin. Niin kuuluukin. Koska se on äitini vika ja syytä kaikki paska ja paha olo minulla.

Ap

Ja siis tää mun äitini mulle aiheuttama paha olo on suurin syy sille, miksi hain meille apua. Sitä päätettiin antaa perheterapian muodossa, jota saa virallisesti poikamme, jolla on autismipiirteitä. Vihdoin kolmen vuoden jälkeen se, miksi alunperin apua hain, tuli terapiassa esille. Olen kiitollinen.

Ap

Se on ollut lasteni isä, joka on koko ajanollut sitä mieltä, että mä en ole syypää mun suhtautumiseeni lapsiin. Hän on koko ajan uskonut minua, kun olen sanonut äitini aiheuttaneen sen minulle.

Hän onkin viisas mies. Ja hyvä. Koska jos lapsia ei kohdella pahasti ja väärin, niin eiväthän he mene rikki, vaan päinvastoin kasvavat ja kukoistavat.

Ap

Kiintymyssuhteen trauma vieläpä on kehityksellinen trauma. Niiiih, arvostelijat. Se on ehkä pahinta laatua oleva trauman muoto, mitä on.

Koska se tapahtuu niin pitkän ajan kuluesssa, vallitsevissa olosuhteissa, joista ei pääse pois ja joita ei voi muuttaa tai valita.

Ja jossa kukaan ei suojele tai välitä lapsesta sillä hetkellä, kun traumatisoija tekee pahojaan lapselle.

Kukaan, sanon, kukaan ei olisi voinut käsittää, miten äitini kohteli minua, vaikka yritinkin selittää ja kertoa. Jos joku ihmettelee, miten kukaan ei tehnyt asialle mitään.

Samahan se on aikuisten narsistien kanssa. Ulkopuoliset eivät tajua useinkaan edes uhrin sanoessa, että uhrin kumppani on narsisti.

Siksihän kyseessä onkin UHRI. Ei vain joku satuttavan teon kokenut.

” Trauma ei välttämättä edellytä ulkoisesti näkyvää tekoa, kuten fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Myös vanhemman poissaolevuus, henkinen väkivalta, kyvyttömyys suojata lasta, avuttomuus ja laiminlyönti voivat johtaa kehitykselliseen traumaan. ”Hiljainen trauma” ei tule selkeästä hyökkäyksestä, vaan kiintymyksen kohteen poissaolevuudesta hädän hetkellä. Varhainen traumatisoituminen ei ole vähemmän vahingollista kuin selkeästi erottuvat suuret traumakokemukset, pikemminkin päinvastoin.”

https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/lapsuuden-traumat-vaikuttavat-ihmi…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enta omien lastesi kiintymyssuhdetrauma...

No. Eihän se kiinnosra. Perheterapian pitää keskittyä minuun. Minä minä minä.

Plus että vaikuttaa vähän älyllisesti epärehelliseltä, että et myönnä, että tiedät mun olevan äitinä lasten tilanteelle sata kertaa herkempi, kuin mun äitini oli ja paljon lapsia ajattelevampi kasvattaja. Mun äiti ei, kuten sanottu, myönnä edes NYKYÄÄN minuun sattuneen hänen toimintansa takia! Mä en ole koskaan kiistänyt sitä, etteikö mun käytös satuttaisi mun lapsia. Olen ainoastaan sanonut, että se on äitini syytä. Kuten onkin.

Ap

Ap sa hakata lapsiaan koska syy on aina jonkun muun. Kuka idiootti meni lisääntymään sinun kanssa?

Jossain iltalehdessä oli viime viikkoina juttu vanhempiensa syyttelyyn jumittuneista ihmisistä. Se oli kuin suoraan sinusta ap kirjoitettu. Terapeutit ei lähde toteuttamaan toiveitasi koska toiveesi ei ole hyväksi sulle. Mutta et suostu siihen vaan haluat pyörittää omaa levyäsi vaikka maailman tappiin ja se on sulle yksinomaan vahingollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enta omien lastesi kiintymyssuhdetrauma...

No. Eihän se kiinnosra. Perheterapian pitää keskittyä minuun. Minä minä minä.

Plus että vaikuttaa vähän älyllisesti epärehelliseltä, että et myönnä, että tiedät mun olevan äitinä lasten tilanteelle sata kertaa herkempi, kuin mun äitini oli ja paljon lapsia ajattelevampi kasvattaja. Mun äiti ei, kuten sanottu, myönnä edes NYKYÄÄN minuun sattuneen hänen toimintansa takia! Mä en ole koskaan kiistänyt sitä, etteikö mun käytös satuttaisi mun lapsia. Olen ainoastaan sanonut, että se on äitini syytä. Kuten onkin.

Ap

Ap sa hakata lapsiaan koska syy on aina jonkun muun. Kuka idiootti meni lisääntymään sinun kanssa?

Ei kiintymyssuhdetraumasta kärsivä hakkaa lapsiaan. Miten epäsivistynyt voi joku kommentoija olla, älä ainakaan kuvittele, että kukaan ottaisi aivopurskahduksiasi vakavasti, jos et osaa kunnioittaa edes toisia, joiden kanssa keskustelet.

Kyse on paljon hienovaraisemmin esiintyvästä ongelmasta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jossain iltalehdessä oli viime viikkoina juttu vanhempiensa syyttelyyn jumittuneista ihmisistä. Se oli kuin suoraan sinusta ap kirjoitettu. Terapeutit ei lähde toteuttamaan toiveitasi koska toiveesi ei ole hyväksi sulle. Mutta et suostu siihen vaan haluat pyörittää omaa levyäsi vaikka maailman tappiin ja se on sulle yksinomaan vahingollista.

Mitä sä selität? Terapeuttihan se tässä juuri nimenomaan ehdotti, mikä olisi tämän kaiken pahan olon ja ongelmallisuuden taustalla. Ja sanoi, että jos vain jaksan, mun olis hyvä koittaa käsitellä vielä tätä asiaa terapiassa. Jaksan heti, jos joku terapeutti OSAA AUTTAA.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jossain iltalehdessä oli viime viikkoina juttu vanhempiensa syyttelyyn jumittuneista ihmisistä. Se oli kuin suoraan sinusta ap kirjoitettu. Terapeutit ei lähde toteuttamaan toiveitasi koska toiveesi ei ole hyväksi sulle. Mutta et suostu siihen vaan haluat pyörittää omaa levyäsi vaikka maailman tappiin ja se on sulle yksinomaan vahingollista.

Muutenkin tuollaisiin juttuihin sanoisin pontimena on tehdä luettavaa ja klikkiotsikko niille kansalaisille, jotka ovat jo valmikksi tuota mieltä. Ovat kärsimyksenä ja taakkana muille ihmisille lähellään, mutta eivät koskaan menisi hakemaan siihen apua terapiasta, koska eivät koe olevansa sen tarpeessa.

Se ei ollut mikään perusteltu kannanotto siihen, miksi joku kokee koko elämänsä vanhempiensa kiusanneen itseään saamatta apua. Miksi kukaan aiheetta niin kokisi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain iltalehdessä oli viime viikkoina juttu vanhempiensa syyttelyyn jumittuneista ihmisistä. Se oli kuin suoraan sinusta ap kirjoitettu. Terapeutit ei lähde toteuttamaan toiveitasi koska toiveesi ei ole hyväksi sulle. Mutta et suostu siihen vaan haluat pyörittää omaa levyäsi vaikka maailman tappiin ja se on sulle yksinomaan vahingollista.

Mitä sä selität? Terapeuttihan se tässä juuri nimenomaan ehdotti, mikä olisi tämän kaiken pahan olon ja ongelmallisuuden taustalla. Ja sanoi, että jos vain jaksan, mun olis hyvä koittaa käsitellä vielä tätä asiaa terapiassa. Jaksan heti, jos joku terapeutti OSAA AUTTAA.

Ap

Tarkoitan sillä, että terapeutti osaa auttaa siis sitä, että terapiaprosessi etenee siksi, että saan uusia oivalluksia terapeutin ammattitaidon avulla. Jos mä, eli terapoitava en saa mitään oivalluksia terapiassa, eihän se tuo silloin mitään uutta mihinkään, minkä avulla mun elämäni voisi muuttua.

Kiintymyssuhteen trauman saanut lapsi tarvitsee nimenomaan sitä, että hänen elämänsä voi muuttua hänen ulkopuoleltaan, koska elämähän olisi MUUTTUNUT JO, jos lapsen omat voimavarat tai ymmärrys voisi sen muuttaa.

Ap

Ei ole mitään sellaisia oivalluksia vanhempien syyllisyydestä jotka auttaisivat sua. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Kävin vuoden terapiassa muistelemassa menneitä ja vanhempieni tekemisiä eikä se auttanut yhtään. Terapeutti oli oikein ymmärtäväinen ja tiedosti aivan mainiosti että lapsuudestahan ne ongelmat tulee. Mutta kun se ei vaan auta vatvoa sitä. Paraneminen tapahtuu ihan toisenlaisilla tavoilla, jotka opin myöhemmin. Lopeta äitisi vatvominen ja ala kuunnella niitä terapeutteja. Olet itse laittanut tänne esimerkkejä tilanteista joissa terapeutti on ollut oikeilla jäljillä ja sinä tarraat omiin toimimattomiin menetelmiisi ja syytät terapeuttia ammattitaidottomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään sellaisia oivalluksia vanhempien syyllisyydestä jotka auttaisivat sua. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Kävin vuoden terapiassa muistelemassa menneitä ja vanhempieni tekemisiä eikä se auttanut yhtään. Terapeutti oli oikein ymmärtäväinen ja tiedosti aivan mainiosti että lapsuudestahan ne ongelmat tulee. Mutta kun se ei vaan auta vatvoa sitä. Paraneminen tapahtuu ihan toisenlaisilla tavoilla, jotka opin myöhemmin. Lopeta äitisi vatvominen ja ala kuunnella niitä terapeutteja. Olet itse laittanut tänne esimerkkejä tilanteista joissa terapeutti on ollut oikeilla jäljillä ja sinä tarraat omiin toimimattomiin menetelmiisi ja syytät terapeuttia ammattitaidottomuudesta.

Ainoa keino selviytyä lapsuuden traumoistaan, vanhempien tekemistä "virheistä", on anteeksianto.

Jos minä olen tunnevammainen (kuten olen), rakastamaan kykenemätön ihminen ja vaikka olisi vanhempieni "syytä", että kasvoin sellaiseksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että myös vanhempani olivat oman kasvatuksensa "uhreja".

Kuinka voisin syyttää omia vanhempiani, sillä he tekivät ja toimivat tavoilla jotka periytyivät suvussa jo sukupolvien takaa.

Omalta osaltani pääsen tilanteessani eteenpäin, jäämättä vellomaan syyttämiseen, ymmärtämällä että vain minun vallassani on katkaista sukupolvien ajan tapahtunut lasten väärinkohtelun kierre ja edes yritettävä toimia toisin kuin omat vanhempani ja heidän vanhempansa ennen tekivät heille.

Rakkautta vaille jääminen vain aiheuttaa sellaisen omalaatuisen ilmiön, ettei sitä rakkautta osaa antaa eikä ottaa vastaan ellei sitä ole itse lapsuudessaan saanut.

Anteeksiannosta kaikki kuitenkin lähtee ja vaikken koskaan "normaaliksi" ihmiseksi tulisikaan, aion kuitenkin yrittää muuttua paremmaksi, enkä kykene sitä tekemään jos edelleen jatkan vanhoja käyttäytymisketjuja ja syytän omasta "pahuudestani" joitakin muita ihmisiä, esim. juuri omia vanhempiani.

Jos jatkaisin sillä tiellä, en pääse katkeruudestani koskaan eroon ja anteeksianto siinä tilassa on mahdotonta.