Tyttäreni on perinyt isänsä ulkonäön

eikä ole kaunis. Itselläni on täydellinen kasvojen luusto, vartaloni on lähes täydellinen ja olen edelleen kahden lapsen jälkeen mallin mitoissa. Mieheni on kasvoiltaan jykevämpi ja vartaloltaan atleettinen, kuin kreikkalainen jumala. Poikamme on perinyt isänsä ulkonäön ja saamme usein kuulla kehuja kuinka komea poika on, ja miten upealta hän tulee näyttämään tulevaisuudessa nuorena miehenä. Toisin on tyttäremme laita. Tyttäremme siis muistuttaa isäänsä, mutta liian jykevät piirteet tekevät tytöstä kovapiirteisen ja suoraan sanoen ruman. Katsoin juuri tyttären uutta luokkakuvaa ja itkin kun näin miten paljon rumemmalta hän kuvassa näyttää, kuin luokan kauneimmat tytöt. Voin vaikuttaa pinnalliselta, mutta olin itse aina luokkani ja uskallan sanoa jopa kouluni kaunein tyttö ja tuntuu kamalan pahalta, ettei oma lapseni voi saada sitä osaa. Muistutan ulkoisesti äitiäni, lähes identtisesti, ja kamalinta on katsoa, miten surulliselta äitini näyttää katsoessaan tytärtäni. Leikkausten avulla voimme tulevaisuudessa pyrkiä korjaamaan tilannetta ainakin jollain tapaa, mutta nyt lapsuudessa tyttäreni on kärsittävä ruman rooli. Pelkään millaisen jäljen rumuus jättää lapsen identiteettiin. Tiedän antavani pinnallisen kuvan, mutta toivon myötätuntoa.