Paukku-asiaa
Olen aloittanut vastikää uuden suhteen miehen kanssa, emmekä ole niin sanotusti vielä "pieruasteella" seurustelussa, eli emme päästele ilmoja toisen kuullen. Se hankaloittaa elämääni todella paljon, sillä jostain syystä ilmaa kertyy vatsaan ja pyrkii ulos varsinkin illalla kun olemme sängyssä. Paukkuni eivät haise, joka on ollut pelastus tähän asti, mutta vatsassa kiertävä ilma koskee vatsaa tietysti, jos sitä ulos ei saa. Olen opetellut ns. levitystyylin, jolloin voin päästää ilmaa, siten että ääntä ei kuulu. Eli levitän kylkiasennossa pakaroita ja hieman reikääkin, niin ilma pääsee ulos äänettömästi. Tuo toimii hyvin, mutta se on hieman vaivanloista. Olen miettinyt, että voisiko peppuun laittaa jonkinlaisen pienen pätkän mehupilliä tai jonkinlaisen putken, jotta ilma pääsisi kokoajan ulos ilman ääntä. Vähän samaan tyyliin kuin lasten korvien putkitus. Silloin ilmaa ei niin kasautuisikaan isoiksi määriksi. En ole vielä sopivaa putkea löytänyt, että mikä oli ns. terveellinen ja pelkään myös sitä, että mitä jos se menee mun sisälle yöllä tai sitten se tulee ulos sieltä ja löytyy aamulla sängystä. Onko muilla ollut vastaavia ongelmia ja kuinka olette niitä ratkoneet?
Kommentit (10)
Heh heh. Toivoin asiallisia kommentteja.
Kannattaa kiinnittää huomiota ruokavalioon jos noin pierettää.
Olen lukenut, että ihminen pieraisee keskimääriin 14 kertaa päivässä.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:01"]
Ei taida auttaa äänettömyyteen, mutta tekee siitä kyllä hauskempaa. http://lelombrik.net/67515
[/quote]
Ainahan voit koittaa porakoneella ja metalliterällä rikkoa tuon pillin. Pysyy paikallaan, ilma kulkee, eikä ääntä tule. Mutta kakkanesteitä voi valua.
Ratkaisisin tämän ongelman vain yksinkertaisesti pieraisemalla ja toteamalla miehelle, että "Valitettavasti olen ihminen. Annapas mennä sinäkin." Miksi pitää tehdä ongelma jostain, joka ei sitä ole?
Hommaa seksikaupasta niin iso anustappi kuin löytyy. Muutama pienempi (erikokoisia) on hyvä olla alkuun. Ala määrätietoisesti rassata anusta löysemmäksi. Ääni pierun yhteydessä on tunnetusti liian huonosti venytellyn sulkijalihaksen aiheuttama ongelma.
en saa päästäni mielikuvaa kun ap levittelee pakaroitansa, punnaa ja suhauttaa ilmat pihalle.. *sshhhhhuuu*
Ei taida auttaa äänettömyyteen, mutta tekee siitä kyllä hauskempaa. http://lelombrik.net/67515
Olet ratkonut ongelmat vaihtamalla naiseen joka ei piereskele.
Putki...hm, R-kioskilla myydään vielä puisia tupakkaholkkeja, samalla tavalla se kai perseessä pysyy kuin suussa.