Miten selvitä tällaisesta jättämisestä?
Eli vuosi sitten mies vaan lähti jättämällä yhteisen asunnon avaimet pöydälle. Sitä ennen olin saanut usean kuukauden kuulla syytteitä, joiden mukaan mulla oli toinen mies ja elin kaksoiselämää, vaikka niin ei ollut todellakaan.
No sitten aikanaan selvisi, että mies olikin jättänyt siksi, että hänellä itsellään olikin toinen nainen koko ajan taustalla. Tämän sain tietää vasta noin kuukausi sitten ja olen nyt aivan rikki. Tavallaan käsittelin jo eron, mutta nyt alkoi tuntua taas tosi pahalta ja surkealta. Onko muille käynyt näin? Olen aivan rikki, enkä usko, että luotan enää muihin ja ikääkin on jo niin paljon, suhde oli puolen elämän mittainen ja lapset yhdessä. Tässä oli kiitos kaikesta:(
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:18"]
Naiset:
Älkää muuttako yhteen miehen kanssa suhteen alkuvaiheessa, tutustukaa ensin kunnolla
Älkää tehkö lapsia suhteen alkuvaiheessa. Tutustukaa ensin kunnolla.
Älkää ottako pettäjämiestä. Kerran pettäjä, aina pettäjä. (Vähän kärjistettynä.)
Tässäkin ap:n liitto olisi säilynyt jos toinen nainen ei olisi ottanut pettäjämiestä. Pettäjien liitto ei kestänyt.
Elikä vastuuta niistä teoista, kaikki potentiaaliset pettäjät. Moni perhe säilyisi särkymiseltä. Sekä petetyt että pettäjät.
[/quote]
Asiatekstiä, mutta kun ne uudet naiset aina kuvittelevat olevansa niin täydellisiä, ettei heitä petetä, vaan vika on ollut siinä ex-naisessa, jonka se mies on hänelle haukkunut ihan pystyyn.
Onneksi on fiksujakin naisia, jotka kuulostelevat ja tutustuvat rauhassa, eivätkä tee noita virheitä. Ja jos mies on heti muuttamassa yhteen, niin kannattaa silloinkin pikkasen miettiä, että miksi ihmeessä?
Ap. haluaa vielä lisätä, että tämä exän uusi nainen tiesi koko ajan, että oltiin yhdessä ja silti exäni kelpasi hyvin. Kävin tuon naisen kanssa varsin" antoisan" keskustelun, jossa sain kuulla itsestäni asioita, joissa ei ole mitään perää ja naurut päälle, vaikka nainen on minua vanhempi ja luulisi maavan edes hiukan sivistyneemmät käytöstavat. No, ilmeisesti sopivat exäni kanssa hyvin yhteen, kun samoja piirteitä. Eikös silläkin voisi jo lohduttautua, vaikka onkin kuinka masentunut juuri nyt.
Mutta ei kai kukaan tarkoituksella tuollaisen miehen kanssa mene yhteen? No ehkä jotkut mutta usein alussa mies vaikuttaa niin ihanalta. Sitten käykin noin. Jos olisi aina jotkut merkit mitä tarkkailla mutta onko nekään 100% luotettavia?
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:30"]Ap. haluaa vielä lisätä, että tämä exän uusi nainen tiesi koko ajan, että oltiin yhdessä ja silti exäni kelpasi hyvin. Kävin tuon naisen kanssa varsin" antoisan" keskustelun, jossa sain kuulla itsestäni asioita, joissa ei ole mitään perää ja naurut päälle, vaikka nainen on minua vanhempi ja luulisi maavan edes hiukan sivistyneemmät käytöstavat. No, ilmeisesti sopivat exäni kanssa hyvin yhteen, kun samoja piirteitä. Eikös silläkin voisi jo lohduttautua, vaikka onkin kuinka masentunut juuri nyt.
[/quote]
Tietääkö mies että tiedät nyt hänen pettäneen sinua?
Itseä karmaisee näissä aina ettei siltikään väärin tehneille tule huonoa omaatuntoa, eivät pyydä anteeksi, ajattelevat vain itseään. Olisipa karman laki totta.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:30"]Ap. haluaa vielä lisätä, että tämä exän uusi nainen tiesi koko ajan, että oltiin yhdessä ja silti exäni kelpasi hyvin. Kävin tuon naisen kanssa varsin" antoisan" keskustelun, jossa sain kuulla itsestäni asioita, joissa ei ole mitään perää ja naurut päälle, vaikka nainen on minua vanhempi ja luulisi maavan edes hiukan sivistyneemmät käytöstavat. No, ilmeisesti sopivat exäni kanssa hyvin yhteen, kun samoja piirteitä. Eikös silläkin voisi jo lohduttautua, vaikka onkin kuinka masentunut juuri nyt.
[/quote]
Tietääkö mies että tiedät nyt hänen pettäneen sinua?
Itseä karmaisee näissä aina ettei siltikään väärin tehneille tule huonoa omaatuntoa, eivät pyydä anteeksi, ajattelevat vain itseään. Olisipa karman laki totta.
[/quote]
Itse uskon Karman lakiin täysin. Vaikken ole kostonhimoinen ihminen, ainakin minun tapauksessani kumpikin osapuoli sai kostonsa ja minulle kävi hyvin. :)
-se naapurin vuoksi jätetty-
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:30"]Ap. haluaa vielä lisätä, että tämä exän uusi nainen tiesi koko ajan, että oltiin yhdessä ja silti exäni kelpasi hyvin. Kävin tuon naisen kanssa varsin" antoisan" keskustelun, jossa sain kuulla itsestäni asioita, joissa ei ole mitään perää ja naurut päälle, vaikka nainen on minua vanhempi ja luulisi maavan edes hiukan sivistyneemmät käytöstavat. No, ilmeisesti sopivat exäni kanssa hyvin yhteen, kun samoja piirteitä. Eikös silläkin voisi jo lohduttautua, vaikka onkin kuinka masentunut juuri nyt. [/quote] Tietääkö mies että tiedät nyt hänen pettäneen sinua? Itseä karmaisee näissä aina ettei siltikään väärin tehneille tule huonoa omaatuntoa, eivät pyydä anteeksi, ajattelevat vain itseään. Olisipa karman laki totta.
[/quote]
Tietää kyllä, mutta ei pyytänyt anteeksi, eikä kertakaikkiaan välitä. Sehän tässä just onkin vaikeaa, kun joudun tavallaan yksin käsittelemään koko asian, kun toinen ei edes myönnä tekojaan. Minä olen edelleen kaiken pahan alku ja juuri ja hänen mielestään hänen ei tarvitse selitellä minulle yhtään mitään. ap.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:12"]Kiitos kaikille vastanneille. Mitenkähän helppo johonkin terapiaan olisi päästä, jos ei ole varaa maksaa yksityiselle? En ole koskaan käynyt terapiassa, eikä minulla ole aiemmin ollut mitään mt-ongelmia, mutta nyt on kyllä rankkaa.
Olen miettinyt, auttaisiko joku kirjallisuus, esim. se Fischerin erokirja? Varmaan ulkoilu saisi ajatukset muualle ja itsestä huolen pitäminen kunnolla. Lapset onneksi jo sen verran isoja, että omaa aikaakin saisin kyllä. ap.
[/quote]
Terapia yksityisellä on kyllä valitettavan kallista :( Sijoituksena sen sijaan mahtava! Mikäli siis ei julkiselle puolelle pääse.
En usko että sulla nytkään on mitään mt-ongelmia. Käyt vain läpi todella rankkaa asiaa. Googlaa "shokin vaiheet" ja katso saatko sijoitettua itsesi johonkin niistä vaiheista.
Halaus! Tulet olemaan onnellisempi kuin mitä ex-miehesi voi koskaan olla.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:18"]Naiset:
Älkää muuttako yhteen miehen kanssa suhteen alkuvaiheessa, tutustukaa ensin kunnolla
Älkää tehkö lapsia suhteen alkuvaiheessa. Tutustukaa ensin kunnolla.
Älkää ottako pettäjämiestä. Kerran pettäjä, aina pettäjä. (Vähän kärjistettynä.)
Tässäkin ap:n liitto olisi säilynyt jos toinen nainen ei olisi ottanut pettäjämiestä. Pettäjien liitto ei kestänyt.
Elikä vastuuta niistä teoista, kaikki potentiaaliset pettäjät. Moni perhe säilyisi särkymiseltä. Sekä petetyt että pettäjät.
[/quote]
Hyviä neuvoja. Mutta tiedätkö että siitä kumppanista voi paljastua aivan käsittämättömiä piirteitä monen vuoden yhteiselon jälkeen. Ollaan oltu naimisissa, on lapsia, yhteinen laina ja sitten yhtäkkiä mies osoittautuu valehtelevaksi jahkaajaksi josta ei ota mitään tolkkua.
Kaikista ärsyttävintä näissä erotilanteissa on valehtelu. Jos on löytänyt toisen naisen ja haluaa erota niin minkä takia sitä ei voi kertoa suoraan että nyt on tilanne tämä että otan tavarani ja muutan naapurin Pirrelle. Sen sijaan keksitää aivan utopistisia juttuja, syytetään vaimoa mustasukkaiseksi ja vainoharhaiseksi sekä joissain tapauksissa vielä syytetään vaimoa pettämisestä ja kaksoiselämästä vaikka itse on pettäjä. Sellasilla miehillä on päässä vikaa pahasti. Oikeasti on oltava jokin reseptori aivoissa vituillaan mikä ei kuljeta välittäjäainetta perille asti.
Sitä odottaa monivuotiselta elämänkumppanilta edes jonkinlaista lojaalisuutta ja kunnioitusta. Mutta eiiii. Minä poika keksin valhetta valheen perään ja olen niiiin kova pelimies että. Ai saatana että vituttaa sellaset "miehet."
On toki paljon oikeasti hyviä ja ihania miehiä olemassa ja kyllä me naisetkin osataan olla yhtä veepäitä mutta valitettavasti yllättävän usein kuulee näitä tarinoita miehistä jotka valheen varjolla jättää perheensä. Kun on sen kerran kokenut on todella vaikea luottaa enää ihmisiin saati omaan harkintakykyynsä. Että näin.
Ap:lle tiedoksi että kyllä siitä kuitenkin ajan kanssa selviää.
Aivan kuten 21 sanoi!
Itsellä kokemusta siitä, kuinka mies muuttui ikään kuin täysin toiseksi ihmiseksi kuukaudessa 15-vuoden yhdessäolon jälkeen. Epäilin jopa jo aivokasvainta.
Ystäväni aiemmin hyvä puoliso ja lasten isä taas lähti ilman ennakkovaroitusta kauppareissulla yli 25 avioliittovuoden jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:39"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:12"]Kiitos kaikille vastanneille. Mitenkähän helppo johonkin terapiaan olisi päästä, jos ei ole varaa maksaa yksityiselle? En ole koskaan käynyt terapiassa, eikä minulla ole aiemmin ollut mitään mt-ongelmia, mutta nyt on kyllä rankkaa. Olen miettinyt, auttaisiko joku kirjallisuus, esim. se Fischerin erokirja? Varmaan ulkoilu saisi ajatukset muualle ja itsestä huolen pitäminen kunnolla. Lapset onneksi jo sen verran isoja, että omaa aikaakin saisin kyllä. ap. [/quote] Terapia yksityisellä on kyllä valitettavan kallista :( Sijoituksena sen sijaan mahtava! Mikäli siis ei julkiselle puolelle pääse. En usko että sulla nytkään on mitään mt-ongelmia. Käyt vain läpi todella rankkaa asiaa. Googlaa "shokin vaiheet" ja katso saatko sijoitettua itsesi johonkin niistä vaiheista. Halaus! Tulet olemaan onnellisempi kuin mitä ex-miehesi voi koskaan olla.
[/quote]
Kiitos tästä viestistä:) Lohduttavaa ja perehdyn asioihin paremmin. Olen kuullut, että KELA korvaisi jokaiselle terapian kerran elämässä tai jotain, pitääkö se paikkansa ja millainen ko. terapia sitten olisi? Olisiko kellään kokemusta? T:ap.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 13:12"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:39"]

[/quote]Mä olisin ripittänyt ukon kunnolla. Vastuuton lusmu, selkärangaton hyypiö, vässykkä kun ei pysty kasvotusten jättämään. Hyvä kun pääsit siitä parkaperseestä:)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 13:12"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:39"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:12"]Kiitos kaikille vastanneille. Mitenkähän helppo johonkin terapiaan olisi päästä, jos ei ole varaa maksaa yksityiselle? En ole koskaan käynyt terapiassa, eikä minulla ole aiemmin ollut mitään mt-ongelmia, mutta nyt on kyllä rankkaa. Olen miettinyt, auttaisiko joku kirjallisuus, esim. se Fischerin erokirja? Varmaan ulkoilu saisi ajatukset muualle ja itsestä huolen pitäminen kunnolla. Lapset onneksi jo sen verran isoja, että omaa aikaakin saisin kyllä. ap. [/quote] Terapia yksityisellä on kyllä valitettavan kallista :( Sijoituksena sen sijaan mahtava! Mikäli siis ei julkiselle puolelle pääse. En usko että sulla nytkään on mitään mt-ongelmia. Käyt vain läpi todella rankkaa asiaa. Googlaa "shokin vaiheet" ja katso saatko sijoitettua itsesi johonkin niistä vaiheista. Halaus! Tulet olemaan onnellisempi kuin mitä ex-miehesi voi koskaan olla.
[/quote]
Kiitos tästä viestistä:) Lohduttavaa ja perehdyn asioihin paremmin. Olen kuullut, että KELA korvaisi jokaiselle terapian kerran elämässä tai jotain, pitääkö se paikkansa ja millainen ko. terapia sitten olisi? Olisiko kellään kokemusta? T:ap.
[/quote]
Minä en ole ainakaan kuullut, että Kela jokaiselle kertakäyntiä tarjoaisi. Ajatus sinänsä olisi kyllä loistava! En usko että tässä maailmassa on ketään, jota ei asioiden ja ajatusten läpikäyminen terapeutin kanssa joskus hyödyttäisi (paitsi tietenkin sosiopaatit ja psykopaatit, joita ei voi auttaa/tai ketkä apua kokisivat haluavansa).
Se, millaista terapia tarkalleen on, riippuu varmaan niin terapeutista kuin asiakkaasta. Toiset tarvitsevat varmaan enemmän kuuntelijaa, joka hienovaraisesti ohjaa ajatuksia tiettyyn suuntaan. Toiset taas kaipaavat enemmän ratkaisukeskeistä apua. Olen itse kerran elämässäni tukeutunut terapeutin apuun vaikeana hetkenä (juurikin aviokriisi) ja minua auttoi hirveästi, kun terapeutti todella antoi neuvoja. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, miten upeaa apua sain. Vaikka ratkaisun avaimet olisi viimekädessä itsellä, tuntuu lähes taikatempulta, kun joka neuvoo, miten niitä avaimia käyttää.
Sille naapurin takia jätetylle (nro 4): Etkö koskaan huomannut etukäteen mitään merkkejä siitä, että miehesi vieraili alakerrassa. Tai osasitko yhdistellä asioita jälkeenpäinkään?
Olin se jonka mies jätti Facebookissa. Eron jälkeen olin ahdistunut ja sain Kelan korvaamana psykoterapian yleistyneen ahdistusiriön vuoksi. Auttoi ratkaisevasti eron käsittelyssä.
Joku tuossa kysyi, mistä voi tietää ettei uudi mies ole samanlainen - no eihän kukaan voi kenestäkään varmasti tietää. Elämä on riskinottoa. Itse mietin niin, että jos en uskalla heittäytyä, en koskaan saakaan mitään. Teon myös erityyppisen valinnan. Exäni oli hyvin sulkeutunut ja nurjamielinen, pessimistinen ja huonotuulinen kiroileva mies. Uusi on positiivinen, elämänmyönteinen ja avoin, hyvät perhesuhteet sekä minun että omien vanhempien kanssa toisin kuin ex, joka ei halunnut olla sen enempää oman perheeseen kuin minunkaan väleissä. Koko suhde muutenkin on erilainen , asiat ja jutut jaetaan, raha-asiatkin hoidetaan erilailla, arvot ovat samanlaiset toisin kuin aiemmin. Elämä on tietysti aina silti riski, mutta koskaan ei voi mitään kokea jos ei uskalla matkalle lähteä.
Vanha sanonta aika parantaa haavat on totta vaikkei se ehkä ahdistuksen keskellä siltä tunnu.