PK-seudulla koronanyrkin uusi suositus: rokottamattomat pysykööt kotonaan (paitsi töissä ja koulussa saa käydä)
Eilisestä Hesarista:
"PÄÄKAUPUNKISEUDUN koronakoordinaatioryhmä suosittelee sisätiloissa tapahtuvien kokoontumisten välttämistä kaikille rokottamattomille 12 vuotta täyttäneille.
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee myös kaikkia 12 vuotta täyttäneitä hakeutumaan rokotukseen.
Vältettäviksi sisätiloiksi mainitaan esimerkiksi hengelliset kokoontumiset, yhteislaulutilaisuudet, anniskeluravintolat, joukkueurheilun sekä kontaktilajit ja joukkoliikenteen.
Rokottamattomia 12 vuotta täyttäneitä suositellaan myös välttämään isoja yleistilaisuuksia, joiden istumapaikkoja ei ole määritelty tai yöpymistä edellyttäviä kursseja."
Tässä mietin hengellisten kokousten järjestäjänä, että onko nyt vastuullista toimintaa ilmoittaa, että "uusien viranomaissuositusten mukaisesti toivomme, että rokottamattomat eivät tule paikalle". Koen, että vaikea tilanne!
Kommentit (48)
Hesaria ei kannata lukea. Pelkkää painostusta ja kakkaa.
Muistakaa myös puoli kiloa kasviksia päivässä suositus!!!
Apartheidkoordinaatioryhmä esittää
Koen siis tilanteen vaikeaksi, koska toisaalta haluan noudattaa viranomaissuosituksia, enkä joutua tilanteeseen, että sen vuoksi että emme seurakuntana välittäneet suosituksista, jollekin käy huonosti (sairastuu pahasti tai jopa kuolee). Mutta toisaalta todella tympeää ilmoittaa rokottamattomille, että ette ole tervetulleita.
Millä ap perustelet rokottamattomia syrjivän kohtelun? Terve ihminen ei tartuta tai sairastuta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Hesaria ei kannata lukea. Pelkkää painostusta ja kakkaa.
Ei tässä ole Hesarista kyse, Hesari vain kertoo viranomaisten suosituksesta. "Koronanyrkki" koostuu HUS-sairaanhoitopiirin, THL:n ja avi:n asiantuntijoista. Jokaisella alueella on sellainen.
Yli 60 v jotka ei ole ottaneet kolmatta alkavat kuulua tuohon ryhmään.
Nuo ovat suosituksia. Onneksi sieltä löytyy myös fiksuja ihmisiä. Kaikki laulamaan ja julistamaan sanaa
Riippuu mitä seurakuntaa edustat.
Jeesuksen seuraan kaikki ovat tervetulleita.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa myös puoli kiloa kasviksia päivässä suositus!!!
Mutta tämä on sellainen suositus, että se ei vaikuta kanssaihmisten terveyteen. Kulkutaudin "riehuessa" suositusten noudattamatta jättäminen voi johtaa toisen ihmisen kuolemaan tai pysyvään sairastumiseen. Siinä on iso ero.
Yrittävät estää uskonnolliset tapahtumat. Suositus ei velvoita.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä seurakuntaa edustat.
Jeesuksen seuraan kaikki ovat tervetulleita.
Todella tärkeäähän on kokoontua Jeesuksen nimessä ja se on positiivinen, kaivattu asia. Mutta että ihan terveyden ja elämän menettämisen uhalla...? Mieti oikeasti, että jos kävisikin niin, että joku sairastuu/kuolee siksi, että tilaisuuden järjestäjä ei ole välittänyt viranomaissuosituksista. Onko vastuullista toimintaa? Toiko kokoontuminen iloa ja rohkaisua ihmisten elämään?
Eli ei kannata mennä lähikouluunkaan.
Tarkoitin, että tuotakaan ei tietäisi jos Hesaria ei lukisi.
Älkää lukeko koko ajan kaikkea. Mitä ei tiedä, ei voi toteuttaa.
Kirkkoon ja ev.lut. tilaisuuksiin pitää kaikkien päästä. Jos joku pappi tms. tätä alkaa rajoittamaan, hän ei ole enää Kristuksen seuraaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä seurakuntaa edustat.
Jeesuksen seuraan kaikki ovat tervetulleita.Todella tärkeäähän on kokoontua Jeesuksen nimessä ja se on positiivinen, kaivattu asia. Mutta että ihan terveyden ja elämän menettämisen uhalla...? Mieti oikeasti, että jos kävisikin niin, että joku sairastuu/kuolee siksi, että tilaisuuden järjestäjä ei ole välittänyt viranomaissuosituksista. Onko vastuullista toimintaa? Toiko kokoontuminen iloa ja rohkaisua ihmisten elämään?
On vastuullista. Herra suojelee.
Vierailija kirjoitti:
Millä ap perustelet rokottamattomia syrjivän kohtelun? Terve ihminen ei tartuta tai sairastuta ketään.
Terve voi olla saanut juuri tartunnan, vaikka hänellä ei ole vielä oireita. Hän voi tartuttaa. Toki rokotettukin, mutta hänellä on siihen paljon pienempi riski.
On tämä varmasti myös koronanyrkin tapa "painostaa" ihmisiä ottamaan rokotus. Mutta ymmärrän, että se olisikin juuri parasta, että rokottamattomat ottaisivat rokotuksen.
Aivan sama, mitä suosittelevat
Nuo pahuuden kätyrit.
Olisi järkevintä, jos kaikki halukkaat saisivat pysyä kotonaan etätöissä. Etätyösuosituksen poistamisen myötä monet työnantajat pakottavat työntekijänsä ruuhkabusseihin, -juniin ja -toimistoihin aivan turhan päiten sellaisissakin tehtävissä ja firmoissa, joissa etätyö onnistuisi erinomaisesti.
Tottakai voit ilmoittaa noin. Sitä ei mikään laki kiellä.