Olen jäänyt korona-aikana käytännössä yksin lapsen kanssa

Korona-aika on jättänyt minut käytännössä yksin lapsen kanssa nyt, kun esikoulu alkoi. Vielä viime keväänä ja kesänä olimme yhteydessä vanhempieni ja sisareni perheen kanssa. Nyt he eivät uskalla nähdä meitä kuin ulkona maskit kasvoilla ja silloinkin vain lyhyitä aikoja. Esikoulun vuoksi emme voi pitää mitään 2 viikon karanteeneja. Kun tapaamme, siskoni syyllistää minua koko ajan, että ei kai teillä ole flunssaa tms, mitä, et kai sinä yski/aivasta. Tapaamiset ovat siis stressaavia, kun miettii koko ajan, että jos lapsella onkin jotain ja vanhempani saavat tartunnan, niin saan kantaa syyllisyyttä lopun elämääni.

Koronan jäljiltä minulla on jäljellä enää kaksi ystävää. Heitä olemme tavanneet sisätiloissakin edes joskus. Yhteydenpito muihin ystäviin on jäänyt täysin, heistä ei ole kuulunut mitään, mutta enpä minäkään ole juuri ollut heihin yhteydessä. Olen ymmärtänyt, että he ovat löytäneet uuden ystäväpiirin eikä minulle taida enää olla aikaa.

Lapsen isä tapaa lasta silloin, kun sattuu huvittamaan. Eipä sielläkään isovanhemmat ole lasta uskaltaneet tulla katsomaan kuin kerran tänä syksynä, vaikka asuvat melkein naapurissa.

Töissä tapaan ihmisiä, mutta ei heihin synny mitään ihmeempää kontaktia. Työasiat hoidetaan ja se on sitten siinä.

Nyt tartunaluvut vaan kasvavat päivä päivältä. Tänään uutisissa kirjoitettiin Pohjanmaalla vakavasti sairastuneista lapsista? Koska tämä koronatilanne oikein päättyy? Koska elämä palaa normaaliksi? Miksi kukaan ei tee mitään asian eteen?