Kukaan ei enää mieti perheen lapsilukua sisaruuden kannalta?

Olen itse ainoa lapsi, eikä asia ole ollenkaan noin.

Ainoana lapsena oleminen on isompi ongelma muille kuin lapselle itselleen. En minä osannut koskaan kaivata sisaruksia.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:36"]

Aina on oma jaksaminen tai oma mukavuus se olennainen lähtöasetelma? Yksi lapsi riittää koska minä haluan niin? Tiedän jo nyt, että tuloillaan olisi valtava vyöry vastauksia "aikuiset päättävät tämän asian" jne, mikä tietenkin onkin totta ja aikuisen jaksaminen ON oleellista, mutta miten perustelette itsellenne että lapsen on hyvä olla yksin, ainoa perheessään? Siis te, joilla se on valinta.

[/quote]

Ai pitäisi tehdä toinen vaikka tietää ettei esimerkiksi omat voimavarat tai rahat tulevaisuudessa siihen riitä? Pikkulapsiaika ei maksa juuri mitään mutta sitten ne harrastukset jne myöhemmin. Tuollainen ajattelu on täysin vastuutonta. 

Mitenkö perustelen? Meillä on hyvä näin. Toteutatko muuten itse jokaisen lapsen toiveen koiranpennusta lähtien samalla periaatteella?

Mulla on sisko ja tiedätkös, on ihan sama vaikka ei olisi. Mulle sisaruus ei tuonut elämään yhtään mitään, hyvin olisin pärjännyt ilmankin.
Ja kyllä se lapsiluku menee ihan aikuisten halujen ja tahtojen mukaan.

Lapsilukumäärä on aina kakspiippunen juttu.. olen kolmesta lapsesta keskimmäinen ja putosin totaalisesti esikoisen ja kuopuksen väliin. Opin toki itsenäiseksi, mutten näin aikuisenakaan kaipaa vanhempien apua tai seuraa, ollaankin suht etäisiä nykyään

Entä jos miettii sitä maapallon tilannetta, nyt jo maapallo on ylikansoitettu. Ei jokaisen tarvitse pukata sitä 3 muksua.

Mullakin on sisko, mutta mua paljon vanhempi. Sisko ei ole koskaan ollut läheinen, enkä ole kaivannutkaan. Olen ikään kuin kasvanut ainokaisena. Hänen elämänsä on mennyt päin mäntyä, joten ei innosta olemaan tekemisissä. Itselläni yksi lapsi, mutta hän on vaan iloinen, että on ainoa.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:41"]Ainoana lapsena oleminen on isompi ongelma muille kuin lapselle itselleen. En minä osannut koskaan kaivata sisaruksia.
[/quote]

Et tietenkään mutta ongelmaksi muodostuukin yleensä muiden ihmisten jaksaminen sen ainoan lapsen kanssa: Ainoat lapset tuppaavat aikuisinakin olemaan vaativia, keskustelutaidottomia, joustamattomia ja kuvittelevat olevansa maailman napa.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 18:04"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:41"]Ainoana lapsena oleminen on isompi ongelma muille kuin lapselle itselleen. En minä osannut koskaan kaivata sisaruksia. [/quote] Et tietenkään mutta ongelmaksi muodostuukin yleensä muiden ihmisten jaksaminen sen ainoan lapsen kanssa: Ainoat lapset tuppaavat aikuisinakin olemaan vaativia, keskustelutaidottomia, joustamattomia ja kuvittelevat olevansa maailman napa.

[/quote]

No joopajoo, näitä rinsessoja on nähty ihan suurperheestäkin tulleita. Että turhapa on yleistää.

Täällä joku 4 lapsen väsynyt eronnut äiti taas purkaa olojaan.

Mulla veli.. onnellisempi olisin ollut ilman sitä. Veli on aiheuttanut niin paljon pahaa meidän perheessä ja ollut vaativa.

Ymmärrätkö ap että sillä ainokaisella lapsella voi olla myös paljon tarhakamuja, naapurinlapsia yms..ei ainoana olo tarkoita että olisi onneton ja syrjäytynyt.

Tottakai vanhempien pitää miettiä omaa jaksamistaan..kenen etu se on että tehdään lapsia liukuhihnalta kun niin kuuluu ja sitten lapset otetaan vaikka huostaan?

Meillä tilanne on tämä: miehellä ei ole sisaruksia, minulla on. Molemmat ovat eläneet onnellisen lapsuuden, vaikka erilaiset perheet lapsimäärän suhteen olikin. Meillä on omasta päätöksestämme vain yksi lapsi eikä sisaruksettomuus ollut missään vaiheessa keskustelussa osana.

Lapsen luonne on se mikä se on, oli hänellä sisaruksia tai ei, kasvatuksella siihen voi joissakin määrin vaikuttaa mutta ei sekään muuta lapsen perusluonnetta.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 18:04"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:41"]Ainoana lapsena oleminen on isompi ongelma muille kuin lapselle itselleen. En minä osannut koskaan kaivata sisaruksia.
[/quote]

Et tietenkään mutta ongelmaksi muodostuukin yleensä muiden ihmisten jaksaminen sen ainoan lapsen kanssa: Ainoat lapset tuppaavat aikuisinakin olemaan vaativia, keskustelutaidottomia, joustamattomia ja kuvittelevat olevansa maailman napa.
[/quote]

Joo, mä uskoin tämän lapsena, kun sitä mulle syötettiin (monilapsisista perheistä tulleet kaverini siirsivät vanhempiensa käsityksiä eteenpäin). Taisin olla noin 25 kun eräänä päivänä lenkillä tajusin, että hyvät hyssykät mä en ole muuten yhtään sen itsekkäämpi tai omanapaisempi kuin kukaan muukaan. Päin vastoin - annoin omastani puolet ja ylikin, ettei vaan kukaan syytä itsekkääksi ainokaiseksi. Oli tosi vapauttava oivallys, minkä kunniaksi menin ostamasn karkkipussin ja söin sen YKSIN.

En koe kärsineeni siitä ettei ole sisaruksia. Mikään ei myöskään takaa että sisarukset tulevat toimeen keskenään mitenkään erityisen hyvin, luonteet voi olla hyvinkin erilaiset, tai toisesta tulla vaikka alkoholisti, narkkari tjsp - jostain nekin tulevat eikä kaikki huonoista perheistä (tähän lasketaan myös ns kulissiperheet).

Mulla on aina ollut kavereita ja lämpimät välit sukulaisiin, eli tukea jne on ollut saatavilla ilman sisarustakin - ja tietty itse olen auttanut muita sillä toisin kuin osa kuvittelee en ole mikään maailmannapa prinsessa Ja jos ajatellaan esim ikääntyvien vanhempien hoitoa, niin mikään ei takaa että sisaruksista olisi siinä apua, nykyään etenkin kun ihmiset muuttavat ympäri maapalloa eikä vaan Suomea.

Meistä kaikista kolmesta on ollut hyvä näin. Lapsi on nyt teini-ikäinen. Koen että tämänkin asian suhteen ollaan nykyään suvaisevaisempia kuin ennen, mikä on kiva.

Sisarukset (5 kpl) ovat itselleni paras lahja, jonka vanhempani ovat mulle antaneet. Meillä on pitkät ikäerot, mutta nyt kaikkien ollessa aikuisia olemme hyviä ystäviä.

Itse olen toistaiseksi vain kahden lapsen äiti ja ilahtuneena olen seurannut, miten hyviä ystäviä parin vuoden ikäerolla saadut lapset ovat keskenään. Toisesta huolehditaan ja toisen puolta pidetään kaikissa tilanteissa. Siitä lähtökohdasta haluaisimme mieheni kanssa hankkia vielä kolmannen lapsen, jotta omat lapsemme saisivat kokea samaa yhteyttä sisarusten kanssa aikuisiälläkin kuin mitä itselläni on ollut lapsuudenperheessäni.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:36"]

Aina on oma jaksaminen tai oma mukavuus se olennainen lähtöasetelma? Yksi lapsi riittää koska minä haluan niin? Tiedän jo nyt, että tuloillaan olisi valtava vyöry vastauksia "aikuiset päättävät tämän asian" jne, mikä tietenkin onkin totta ja aikuisen jaksaminen ON oleellista, mutta miten perustelette itsellenne että lapsen on hyvä olla yksin, ainoa perheessään? Siis te, joilla se on valinta.

[/quote]

Olen nähnyt monen monta huonoa sisaruussuhdetta. Niin lapsilla ja varsinkin aikuisilla. 

Kyllä me silti toista harkitaan, yli viiden vuoden ikäerolla.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 18:45"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:36"]

Aina on oma jaksaminen tai oma mukavuus se olennainen lähtöasetelma? Yksi lapsi riittää koska minä haluan niin? Tiedän jo nyt, että tuloillaan olisi valtava vyöry vastauksia "aikuiset päättävät tämän asian" jne, mikä tietenkin onkin totta ja aikuisen jaksaminen ON oleellista, mutta miten perustelette itsellenne että lapsen on hyvä olla yksin, ainoa perheessään? Siis te, joilla se on valinta.

[/quote]

Olen nähnyt monen monta huonoa sisaruussuhdetta. Niin lapsilla ja varsinkin aikuisilla. 

Kyllä me silti toista harkitaan, yli viiden vuoden ikäerolla.

[/quote]

Ja tähän harkintaan ei liity millään lailla se, että meistä olisi erityisen hyvä jos pojallamme olisi sisarus. Ihan vaan se edelleen itsekäs syy: haluamme kasvattaa toisenkin lapsen.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:36"]Aina on oma jaksaminen tai oma mukavuus se olennainen lähtöasetelma? Yksi lapsi riittää koska minä haluan niin? Tiedän jo nyt, että tuloillaan olisi valtava vyöry vastauksia "aikuiset päättävät tämän asian" jne, mikä tietenkin onkin totta ja aikuisen jaksaminen ON oleellista, mutta miten perustelette itsellenne että lapsen on hyvä olla yksin, ainoa perheessään? Siis te, joilla se on valinta.
[/quote] en tiedä kuinka läheisiksi lapsieni suhde kehittyisi jos nyt kun minulla viimein on mahdollisuus lapsen saisin . Esikoinen on 17 ja lähdössä syksyllä muualle opiskelemaan.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 18:04"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:41"]Ainoana lapsena oleminen on isompi ongelma muille kuin lapselle itselleen. En minä osannut koskaan kaivata sisaruksia.
[/quote]

Et tietenkään mutta ongelmaksi muodostuukin yleensä muiden ihmisten jaksaminen sen ainoan lapsen kanssa: Ainoat lapset tuppaavat aikuisinakin olemaan vaativia, keskustelutaidottomia, joustamattomia ja kuvittelevat olevansa maailman napa.
[/quote] olet vissiin ainokainen sitten?

Joskus kieltämättä lastemme tappeluja katsellessa olen ajatellut, että olisi kannattanut jättää lapsimäärä yhteen. Olisi todella paljon helpompaa esikoiselle ja meille vanhemmillekin. Nyt esikoinen jää vähemmälle huomiolle kun siskonsa on kauhea kiukkupussi. Olisi mukavaa voida satsata aikansa ja rahansa yhteen lapseen.

Olen itse ainokainen ja koen sen positiiviseksi asiaksi. Onhan tuota asiaa tutkittukin ja todettu, että ainokaiset ovat jopa taitavampia sosiaalisesti kuin sisarukselliset.