Lue keskustelun säännöt.
Voiko masennus / burn-out "lopettaa" rakkauden?
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:23"]
Et nyt selitä enempää, mutta esimerkiksi burn out tulee tilanteesta jossa on vaatinut itseltään liikaa. Joten tällainen ihminen ei ainakaan ole terveesti rakastanut itseään. Varmasti näkyy suhteessa muihinkin. Masennuksessakin käännytään sisäänpäin.
[/quote]
Kiitos vastauksesta. Mieheni on pidempään kärsinyt molemmista. Hän ei ole enää varma, rakastaako minua enää. Pohdin vain, onko rakkaus loppunut vai voinko tehdä vielä jotain.
[/quote]
En ole ammattilainen, mutta ainakin se on fakta että hän ei ehkä pysty olemaan hetkeen läsnä tasavertaisena kumppanina. Aivot ovat vähän niin kuin pienessä tilt-tilassa ja joutuvat ensisijassa keskittymään täysin itsensä korjaamiseen, jolloin suhteet muihin ihmisiin saattavat kärsiä. Aika on paras lääke. Kumppanin olemassa olo varmasti auttaa, niin ala-kuin ylämäissä, mutta itse en osaa siihen kommentoida, koska olen itse kärsinyt omat burn outit yksin. 5 on hyviä neuvoja myös.
-2
[/quote]
Kiitos kovasti vastauksesta. Tuo tilt-tila on kuvaava, sillä miehestäni tuntuu, että "joku olisi nollannut hänen aivonsa". Hän ei ole itse varma, onko hän masentunut vai mistä on kysymys. Minulla on niin paha olla, kun rakkaani kärsii. Voisitko kertoa, kauanko sinulla meni burn-outista toipumiseen ja miten pääsit siitä yli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:41"]
Masennus ja burn out turruttavat tunteita ja vääristävät ajattelua.
Omalla kohdallani kävi hyvin: jaksoin olla mieheni tukena, masennuksesta selvittiin ja nyt siitä on kulunut jo monta vuotta ja olemme onnellisessa suhteessa, jossa rakkautta riittää. Aina ei käy niin hyvin: ei ole helppoa olla se vahva osapuoli, ja tietysti kaikkien kohdalla paraneminen ei käy niin nopeasti tai välttämättä ei parane täysin ollenkaan.
[/quote]
Kiitos kovasti vastauksesta. Voisitko antaa minulle neuvoja, mitä minun kannattaisi tehdä tässä tilanteessa? Saanko kysyä, kauanko teillä meni asioiden selviämiseen ja mitkä asiat auttoivat paranemisessa?
Meilläkin molemmat on masentuneita. Uskon että asiat olisi paremmin jos erottais. Mistä saisin voimia lähteä? Lapsetkin kärsii.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:30"]
Ehdottomasti voi. Jos on masentunut tai uupunut, ei "jaksa" välttämättä rakastaa mitään tai ketään. Tiedän kokemuksesta. Rakkaus kyllä todennäköisesti palaa takaisin kun masennus tai burnout menee ohi tai saadaan hoidolla haltuun. Usein vaan siinä vaiheessa parisuhde on jo loppunut, joko kun masentunut ei ole jaksanut sitä toista jota ei edes enää tuntenut rakastavansa, tai kun kumppani on kyllästynyt ja väsynyt masentuneeseen, tai molempia.
Minut jätti mies kun minulle oli vuoden mittainen masennusjakso, ja itsekin tavallaan kiukuttelin karkottaakseni miehen, halusin olla yksin ja erakoitua vaan.
[/quote]
Kiitos kovasti vastauksesta. Miten neuvoisit minua tässä tilanteessa? Miten voisin auttaa miestäni ja olla hänen tukenaan? Pelkään, etten jaksa tilannetta kauan. Saanko kysyä, miten itse toivuit masennuksesta, millaista hoitoa saita ja kävitkö terapiassa?
[/quote]
On hienoa, että haluat pysyä miehesi rinnalla. Mutta nyt sinulta vaaditaan vain kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Itse masennuksesta toipumiseen et voi kauheasti vaikuttaa. Minusta oikeastaan vaikuttaa, että mitä masentunut, minä ainakin, eniten kaipaa, on TILAA ja RAUHAA. Tukena on hyvä olla, mutta ei pidä olla kovin aktiivinen, ei yrittää piristää, tuputtaa apua jos toinen ei sitä halua tai mitään. Olla vaan siinä läsnä ja osoittaa välittämistään siinä määrin kun toinen jaksaa ottaa sitä vastaan. Usein masentunutta rakkauden ja läheisyyden ilmauksetkin voi ahdistaa, ja silloin jos niin käy, tarvitaan taas sitä tilan antamista. Masentunut käsittelee oman päänsisäisen maailmansa asioita, ja ulkomaailma tuntuu usein siinä tilassa häiriöltä, rakkaimmatkin.
Toinen juttu on, että niin kauan kuin miehen tila jatkuu, et voi odottaa itsellesi häneltä tai suhteelta oikein mitään. Tämä on se juttu, mihin moni suhde masentuneen kanssa kaatuu. Se tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että toinen ei anna suhteessa mitään, ei käytännön tasolla eikä tunteiden tasolla, mutta saattaa vaatia paljon silti. Ja se ON epäoikeudenmukaista, mutta sairaudelle ei voi mitään eikä se lähde pois komentamalla tai vaatimalla. On jokaisen läheisen asia katsoa ettei ylitä oman jaksamisensa rajoja tukemisellaan. Joskus voi olla jopa oman mielenterveyden takia pakko vaan lälhteä, vaikka rakastaakin.
Itse en ottanut masennukseeni mitään hoitoa. En ole koskaan luottanut lääkkeisiin enkä lääkäreihin, joten päätin kärsiä masennukseni itsekseni. Olisihan se meno ollut läheisille aika raskasta katsottavaa. Ensin ryyppäsin viinaa poistaakseni ahdistusta, sitten en jaksanut sitäkään. Menin tilaan jossa en edes muistanut tai viitsinyt syödä, kun halusin kuolla pois vaan. Kotoa en poistunut aina viikkoihin enkä peseytynyt tms. Mutta kun pohjalla oli käyty ja oikeasti tuntui että kuoleminen on lähellä (painoin enää 38 kiloa) niin siitä kääntyikin askel kerrallaan tila nousuun. Itsekseni minä siitä paranin, ja tavallaan paljon vahvemmaksi mutta myös pehmeämpiarvoiseksi ihmiseksi kuin olin ennen masennusta. Henkisesti kypsemmäksi jotenkin. Minulle siis masennus oli kasvuprosessi, enkä pidä sitä kohdallani edes sairautena, vaikka olikin rankka.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 13:05"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:30"]
Ehdottomasti voi. Jos on masentunut tai uupunut, ei "jaksa" välttämättä rakastaa mitään tai ketään. Tiedän kokemuksesta. Rakkaus kyllä todennäköisesti palaa takaisin kun masennus tai burnout menee ohi tai saadaan hoidolla haltuun. Usein vaan siinä vaiheessa parisuhde on jo loppunut, joko kun masentunut ei ole jaksanut sitä toista jota ei edes enää tuntenut rakastavansa, tai kun kumppani on kyllästynyt ja väsynyt masentuneeseen, tai molempia.
Minut jätti mies kun minulle oli vuoden mittainen masennusjakso, ja itsekin tavallaan kiukuttelin karkottaakseni miehen, halusin olla yksin ja erakoitua vaan.
[/quote]
Kiitos kovasti vastauksesta. Miten neuvoisit minua tässä tilanteessa? Miten voisin auttaa miestäni ja olla hänen tukenaan? Pelkään, etten jaksa tilannetta kauan. Saanko kysyä, miten itse toivuit masennuksesta, millaista hoitoa saita ja kävitkö terapiassa?
[/quote]
On hienoa, että haluat pysyä miehesi rinnalla. Mutta nyt sinulta vaaditaan vain kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Itse masennuksesta toipumiseen et voi kauheasti vaikuttaa. Minusta oikeastaan vaikuttaa, että mitä masentunut, minä ainakin, eniten kaipaa, on TILAA ja RAUHAA. Tukena on hyvä olla, mutta ei pidä olla kovin aktiivinen, ei yrittää piristää, tuputtaa apua jos toinen ei sitä halua tai mitään. Olla vaan siinä läsnä ja osoittaa välittämistään siinä määrin kun toinen jaksaa ottaa sitä vastaan. Usein masentunutta rakkauden ja läheisyyden ilmauksetkin voi ahdistaa, ja silloin jos niin käy, tarvitaan taas sitä tilan antamista. Masentunut käsittelee oman päänsisäisen maailmansa asioita, ja ulkomaailma tuntuu usein siinä tilassa häiriöltä, rakkaimmatkin.
Toinen juttu on, että niin kauan kuin miehen tila jatkuu, et voi odottaa itsellesi häneltä tai suhteelta oikein mitään. Tämä on se juttu, mihin moni suhde masentuneen kanssa kaatuu. Se tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että toinen ei anna suhteessa mitään, ei käytännön tasolla eikä tunteiden tasolla, mutta saattaa vaatia paljon silti. Ja se ON epäoikeudenmukaista, mutta sairaudelle ei voi mitään eikä se lähde pois komentamalla tai vaatimalla. On jokaisen läheisen asia katsoa ettei ylitä oman jaksamisensa rajoja tukemisellaan. Joskus voi olla jopa oman mielenterveyden takia pakko vaan lälhteä, vaikka rakastaakin.
Itse en ottanut masennukseeni mitään hoitoa. En ole koskaan luottanut lääkkeisiin enkä lääkäreihin, joten päätin kärsiä masennukseni itsekseni. Olisihan se meno ollut läheisille aika raskasta katsottavaa. Ensin ryyppäsin viinaa poistaakseni ahdistusta, sitten en jaksanut sitäkään. Menin tilaan jossa en edes muistanut tai viitsinyt syödä, kun halusin kuolla pois vaan. Kotoa en poistunut aina viikkoihin enkä peseytynyt tms. Mutta kun pohjalla oli käyty ja oikeasti tuntui että kuoleminen on lähellä (painoin enää 38 kiloa) niin siitä kääntyikin askel kerrallaan tila nousuun. Itsekseni minä siitä paranin, ja tavallaan paljon vahvemmaksi mutta myös pehmeämpiarvoiseksi ihmiseksi kuin olin ennen masennusta. Henkisesti kypsemmäksi jotenkin. Minulle siis masennus oli kasvuprosessi, enkä pidä sitä kohdallani edes sairautena, vaikka olikin rankka.
[/quote]
Kiitos paljon vastauksesta. En halua nimenomaan tuputtaa ja ahdistaa mitään, mutta minulle on kova paikka, jos koen, etten saa / voi auttaa tai että minulla ei ole mitään virkaa. Koen, että asiat ovat minun syytäni ainakin osittain ja olen ollut huono vaimo ja epärakastava kumppani. Olenkin huolissani siitä, mitä tapahtuu, jos meistä kumpikaan ei jaksa. Kirjoituksestasi oli minulle valtavasti apua. Mieheni on aina ollut tukenani, joten ilman muuta minä olen hänen tukenaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 13:05"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:30"]
Ehdottomasti voi. Jos on masentunut tai uupunut, ei "jaksa" välttämättä rakastaa mitään tai ketään. Tiedän kokemuksesta. Rakkaus kyllä todennäköisesti palaa takaisin kun masennus tai burnout menee ohi tai saadaan hoidolla haltuun. Usein vaan siinä vaiheessa parisuhde on jo loppunut, joko kun masentunut ei ole jaksanut sitä toista jota ei edes enää tuntenut rakastavansa, tai kun kumppani on kyllästynyt ja väsynyt masentuneeseen, tai molempia.
Minut jätti mies kun minulle oli vuoden mittainen masennusjakso, ja itsekin tavallaan kiukuttelin karkottaakseni miehen, halusin olla yksin ja erakoitua vaan.
[/quote]
Kiitos kovasti vastauksesta. Miten neuvoisit minua tässä tilanteessa? Miten voisin auttaa miestäni ja olla hänen tukenaan? Pelkään, etten jaksa tilannetta kauan. Saanko kysyä, miten itse toivuit masennuksesta, millaista hoitoa saita ja kävitkö terapiassa?
[/quote]
On hienoa, että haluat pysyä miehesi rinnalla. Mutta nyt sinulta vaaditaan vain kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Itse masennuksesta toipumiseen et voi kauheasti vaikuttaa. Minusta oikeastaan vaikuttaa, että mitä masentunut, minä ainakin, eniten kaipaa, on TILAA ja RAUHAA. Tukena on hyvä olla, mutta ei pidä olla kovin aktiivinen, ei yrittää piristää, tuputtaa apua jos toinen ei sitä halua tai mitään. Olla vaan siinä läsnä ja osoittaa välittämistään siinä määrin kun toinen jaksaa ottaa sitä vastaan. Usein masentunutta rakkauden ja läheisyyden ilmauksetkin voi ahdistaa, ja silloin jos niin käy, tarvitaan taas sitä tilan antamista. Masentunut käsittelee oman päänsisäisen maailmansa asioita, ja ulkomaailma tuntuu usein siinä tilassa häiriöltä, rakkaimmatkin.
Toinen juttu on, että niin kauan kuin miehen tila jatkuu, et voi odottaa itsellesi häneltä tai suhteelta oikein mitään. Tämä on se juttu, mihin moni suhde masentuneen kanssa kaatuu. Se tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että toinen ei anna suhteessa mitään, ei käytännön tasolla eikä tunteiden tasolla, mutta saattaa vaatia paljon silti. Ja se ON epäoikeudenmukaista, mutta sairaudelle ei voi mitään eikä se lähde pois komentamalla tai vaatimalla. On jokaisen läheisen asia katsoa ettei ylitä oman jaksamisensa rajoja tukemisellaan. Joskus voi olla jopa oman mielenterveyden takia pakko vaan lälhteä, vaikka rakastaakin.
Itse en ottanut masennukseeni mitään hoitoa. En ole koskaan luottanut lääkkeisiin enkä lääkäreihin, joten päätin kärsiä masennukseni itsekseni. Olisihan se meno ollut läheisille aika raskasta katsottavaa. Ensin ryyppäsin viinaa poistaakseni ahdistusta, sitten en jaksanut sitäkään. Menin tilaan jossa en edes muistanut tai viitsinyt syödä, kun halusin kuolla pois vaan. Kotoa en poistunut aina viikkoihin enkä peseytynyt tms. Mutta kun pohjalla oli käyty ja oikeasti tuntui että kuoleminen on lähellä (painoin enää 38 kiloa) niin siitä kääntyikin askel kerrallaan tila nousuun. Itsekseni minä siitä paranin, ja tavallaan paljon vahvemmaksi mutta myös pehmeämpiarvoiseksi ihmiseksi kuin olin ennen masennusta. Henkisesti kypsemmäksi jotenkin. Minulle siis masennus oli kasvuprosessi, enkä pidä sitä kohdallani edes sairautena, vaikka olikin rankka.
[/quote]
Hei nro 18,
mulla on kanssa vaikea tilanne miehen kanssa. Hän ei usko olevansa masentunut (sanoo olevansa väsynyt, lopussa, itseltään hukassa, hänellä ei ole kuulemma mitään unelmia ja toiveita jne. mun mielestä tämä kuulostaa valitettavasti jonkinlaiselta väsymykseltä tai uupumukselta). Tilanne on niin kamala, kun tiedän hänen tarvitsevan aikaa ja tilaa, mutta kaipaan niin kovasti ihan vain hänen läsnäoloaan. Hänen ei tarvitsisi tehdä mitään kuin antaa minun korkeintaan auttaa (edes vähän). Kaipaan niin kovasti hänen rakkauttaan ja läheisyyttään etten enää tiedä, miten voin selvitä järjissäni ja miten kannattaa toimia.
Olen huolissani siitä että tämä asia vetää meidät molemmat pohjaan :(
En osaa tähän muuta sanoa, kuin että lämmin halaus ja paljon tsemppiä uupumuksen ja masennuksen kanssa painiville ja heidän läheisilleen. Etenkin teille läheisille, että te säilyttäisitte oman tasapainonne ja saisitte ehkä sitä kautta voimaa pidettyä sen rakkaan päätä pinnalla, kunnes omat voimat kantavat taas polskimaan vapaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni on väsynyt. Ei itse tiedä miksi. Minä tiedän: Hän ei vain rakasta minua enää. Asia tekee hänet surulliseksi. Hän tietää, että kaikki on ohi, mutta ei kykene myöntämään sitä itselleen, koska hän tietää, miten kova paikka se minulle olisi. Minä kun rakastan häntä edelleen.
Mieheni tekee kaikenlaisia asioita selkäni takana. Hän sanoo, ettei halua minulle pahaa eikä ole koskaan halunnut. Silti hän salailee ja valehtelee. Hän ei myönnä sitä itselleen, mutta hän toimii täysin tietoisesti: On hankkinut uuden oman vuokra-asunnon, jonka osoitetta hän ei ole minulle kertonut, on sisustanut sen omanlaisekseen, osin uusilla, osin vanhoilla tavaroilla jne. Hän ei ehkä tiedosta omia motiivejaan, mutta minä huomaan ne.
Tiedän, että jos hän eroaa minusta - ja uskon tämän olevan enemmän kuin todennäköistä, koska hän ei itse kestä sitä, kuinka hän on aiheuttanut minulle pettymyksiä - hän tulee löytämään uuden rakkauden ja olemaan onnellinen. Minä en kestäisi sitä. Tottakai haluan hänen olevan onnellinen, mutta en silti kestäisi sitä.
Olen yrittänyt ajatella, että jos - ja se on iso jos - hän on joskus rakastunut minuun, niin voisihan se tapahtua uudelleen. Mutta tiedänhän minä, ettei niin voi käydä. Jos joki on kuivunut, ei voi mitään. En minä ole sama ihminen, johon hän rakastui. Jossain on tapahtunut virhe.
Jättämällä aina miehen masennuksen takia kertoo siitä nää ämmät eivät tunne yhdenkään miehen sielunkuvioita, ja tulevat jättämään myös sen seuraavan miehen. Moni mies kokee paineita niin taloudesta ja työstään ja perheensä hyvinvoinnista. Sen sijaan viisas oikea nainen osaa ottaa asiasta selvää keinolla tai toisella eikä vingu täällä vauva palstalla ja osaa kuunnella miestään ja tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentunut olen ollut minäkin, ja siinä tilassa olevalta ei kannata kysellä rakastaako hän yhä sinua, koska silloin ei pysty tuntemaan rakkautta. Sitä on niin tyhjä sisältä.
En osaa sanoa yleisesti, mutta ainakaan omalla kohdallani masennus ei lopettanut rakkautta tai edes vähentänyt sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 12:30"]
Ehdottomasti voi. Jos on masentunut tai uupunut, ei "jaksa" välttämättä rakastaa mitään tai ketään. Tiedän kokemuksesta. Rakkaus kyllä todennäköisesti palaa takaisin kun masennus tai burnout menee ohi tai saadaan hoidolla haltuun. Usein vaan siinä vaiheessa parisuhde on jo loppunut, joko kun masentunut ei ole jaksanut sitä toista jota ei edes enää tuntenut rakastavansa, tai kun kumppani on kyllästynyt ja väsynyt masentuneeseen, tai molempia.
Minut jätti mies kun minulle oli vuoden mittainen masennusjakso, ja itsekin tavallaan kiukuttelin karkottaakseni miehen, halusin olla yksin ja erakoitua vaan.
[/quote]
Kiitos kovasti vastauksesta. Miten neuvoisit minua tässä tilanteessa? Miten voisin auttaa miestäni ja olla hänen tukenaan? Pelkään, etten jaksa tilannetta kauan. Saanko kysyä, miten itse toivuit masennuksesta, millaista hoitoa saita ja kävitkö terapiassa?