Kauppojen kassat, miksi?
Kertokaas te kauppojen kassat, että miksi te tervehditte pariskunnasta vain naista? Koskee etenkin Prismojen ja SMarkettin henkilökuntaa, kun taas Lidl:ssä kassa tervehtii kumpaistakin erikseen. Oletteko edes tulleet ajatelleeksi miten töykeältä se miehestä tuntuu?
Toinen kysymys mikä tuli tuosta "Saako sen ilmaiseksi"-ketjusta mieleen, että miksi hakeudutte sellaiseen ammattiin, jossa olette ihmisten kanssa tekemisissä, mutta ette selvästi nauti sosiaalisesta kontaktista? Olen esimerkiksi itse käynyt samassa kaupassa ruokaostoksilla 15 vuotta ja edelleenkään tunne kuin muutaman kassan silleen, että syntyy juttua. Ymmärrättekö ollenkaan miten suuren mahdollisuuden menetätte, kun ette kehitä tuota sosiaalista taitoa ja käytä asiakkaita harjoittelun välineinä siinä, että teistä kehkeytyisi uusia Krisse Salmisia tai Sami Hedbergejä? Ette edes halua tutustua ihmisiin, edes vakiasiakkaisiin ja, jos sellaista tapahtuukin, niin vain "kiinnostavan" ihmisen tullessa kassalle, jonka kanssa haluaa treffeille. Te siis teette työstänne tylsää ja ette näe mitä se voisi tarjota.
Lopuksi, tämä ei koske kaikkia kassoja. Osa on todellakin luontevia, sosiaalisia ja saavat varmaan oman sekä asiakkaan päivän tuntumaan hauskalta. Kiitos heille siitä! :) <3
Kommentit (70)
Ei siellä likikään aina ole sitä jonoa, että se olisi syynä tylsistyneen oloiseen käytökseen. Kuuluu ehkä ennemminkin jonkinlaiseen geneettiseen metsäläisperinteeseen ja punaniskaiseen ajatukseen siitä, että vieraiden kanssa ei jutella.
Toisaalta ihan sama mulle ja voitte vapaasti jatkaa valitsemallanne linjalla, mutta älkää sitten ihmetelkö miksi jotkut kassat saavat kehuja ja viihtyvät töissä teitä paremmin sekä menestyvät muutenkin elämässään. Ja sitten, kun teille tulee ikää lisää, niin onhan se aika surullista istua ilman asiakkaita kassalla, nuorten neitien tai sosiaalisten kassojen vetäessä jonot puoleensa. Naama väärinpäin saatte siellä rauhassa istua ja jossain kohtaa kauppiaskin alkaa ihmetellä mikä rutto teihin on iskenyt, kun myynti on puolta muita vähäisempää.
Mitä vittua :D se kassalla olo on melko usein vaan väliaikasta hommaa eikä mikään kutsumusammatti jossa odotellaan intopiukeena että millon se vakkariasiakas tulee taas heittämään läpyskää ruokaostosten lomassa. Samat fraasit ja vitsit kuulee sata kertaa päivässä, sais olla kyllä yli-ihminen tai muuten vaan mielenvikanen jos jaksais joka kertaa nauraa ja esittää, että asiakas oli eka joka tän mahtavan heiton keksi. Suurin osa asiakkaiden jutuista menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, "hymyile ja nyökkää" on ihan toimiva jos haluaa edes esittää kuuntelevansa.
Ja tuohon moikkausjuttuun: kuvittelet kaiken. Yleensä sitä moikataan ja katsotaan silmiin joka ekana kassalle tulee, monissa perheissä se sitten saattaa olla se naispuoleinen.
Ap, sä olet melko poikkeava asiakas suuressa otannassa.
Väitän (entisenä kassana) että suurin osa asiakkaista haluaa että kassa tervehtii ja on kohtelias, nopea ja tehokas, sekä huolellinen. Ei monikaan halua luoda syvempää suhdetta kassaneitiin tai halua jutustella peruskohteliaisuuksia enempää.
Väitän myös, että jos kaupassa olisi kaksi kassaa, jossa toisessa kyltti "hidas kassa, jutustelumahdollisuus" sekä "nopea kassa, lyhytsanainen palvelu", niin nopealla kassalla olisi järjetön jono ja hitaalla ei niinkään.
Uskoisin, että suurin osa asiakkaistakin on vain hoitamassa ostoksensa, ja monet haluavat hoitaa kassa-asioinnin nopeasti ja jatkaa matkaansa sen sijaan, että olisi kassahenkilön läpänheiton harjoittelun välineenä.
Minäkin olen kassalla töissä ja en todellakaan kehtaisi mitään treffipyyntöjä esittää :D Olen kuitenkin ihan peruskohtelias ja hyväntuulinen, ja saatan vähän asiakkaasta riippuen jonkun sanasen vaihtaa. Yleensä mulla on kuitenkin kädet täynnä töitä siinä pienessä lähikaupassa jossa työskentelen, koska meillä hiljaisina aikoina kassa hoitaa muitakin juttuja. Teen myös pitkiä vuoroja, ja usein viimeisinä tunteina alan olla itsekin jo melko väsynyt.
Mä kiertelen eri kaupoissa ja vaikka tuttuja asiakkaita välillä on, en minä OSAA mitään small talkkia vääntää. Eikä oikeestaan edes kiinnosta. Olen erittäin ystävällinen ja mukava töissä, mutta ei se juttelu ole mun juttu. En ymmärrä miksi minua pitäsi kiinnostaa random ihmisten kanssa jubailu.
Niin ja eriiiittäin moni asiakas, ikään, kansallisuuteen tai sukupuoleen katsomatta ei edes tervehdi kassalla (tai kiitä). Joskus hyvällä palvelullani saan sielt kiitoksen revittyä.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:26"]
Mitä vittua :D se kassalla olo on melko usein vaan väliaikasta hommaa eikä mikään kutsumusammatti jossa odotellaan intopiukeena että millon se vakkariasiakas tulee taas heittämään läpyskää ruokaostosten lomassa. Samat fraasit ja vitsit kuulee sata kertaa päivässä, sais olla kyllä yli-ihminen tai muuten vaan mielenvikanen jos jaksais joka kertaa nauraa ja esittää, että asiakas oli eka joka tän mahtavan heiton keksi. Suurin osa asiakkaiden jutuista menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, "hymyile ja nyökkää" on ihan toimiva jos haluaa edes esittää kuuntelevansa.
Ja tuohon moikkausjuttuun: kuvittelet kaiken. Yleensä sitä moikataan ja katsotaan silmiin joka ekana kassalle tulee, monissa perheissä se sitten saattaa olla se naispuoleinen.
[/quote
En muuten kuvittele. Lidilin kassa sanoo molemmille erikseen moit ja Prismassa sekä SMarketissa kassa vain kerran sekä katsoo tervehtiessään vaimoani vaikka olisin kassalla häntä ennen tai jälkeen. Ja olen tarkkaillut asiaa monta kertaa, niin kyse on todellakin tuolleen enkä varmasti sitä kuvittele. Ajattelen asian siksi silleen, että joko teille on koulutettu, että mahdollisen mustasukkaisuusasian takia naista tervehditään tai tuo tulee vaistomaisesti. Ja mikäli kyseessä on tuo viimeksi mainittu, niin silloin Lidlin kassoja on painotettu koulutuksessa tervehtimään kumpaakin ja teillä koulutus on puutteellinen. Pitää myös muistaa, että mies voi kokea tuon myös silleen, että on liian ruma tervehdittäväksi ja silloin teette jo myynnille hallaa. Asiakas menee helposti sinne, missä tälläistä ei tapahdu ja siksi te kusette omiin muroihinne.
Lopuksi täytyy kysyä, että mistä tiedät millaista juttua multa tai joltain muulta tuntemattomalta asiakkaalta voisi kuulla, kun ette ole edes yrittäneet eikä kiinnosta yrittääkään? Tuollaisella asenteella pääsette hyvinkin pian ISS:lle siivoamaan, vaikka todellisuudessa jopa firman siivoajamme ovat teitä sosiaalisempia. Sitäkin pelottavampaa on, jos teistä tulee "opiskelujen" jälkeen sairaanhoitajia, lääkäreitä tai ihan mitä vaan, kun kaikkialla pitää nykyään osata sosiaaliset taidot ja teillä ne rajoituvat "viiskyt viis euroa ja parikyt senttinen muna päälle"... :D
No joo, toi oli huono läppä, mut paljon parempi kuin ihminen, jonka korvaamista robotilla suree vain hän itse..
Aloittajan vaimolle pisteet siitä, että jaksaa tuollaista nillittäjää.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:28"]
Ap, sä olet melko poikkeava asiakas suuressa otannassa.
Väitän (entisenä kassana) että suurin osa asiakkaista haluaa että kassa tervehtii ja on kohtelias, nopea ja tehokas, sekä huolellinen. Ei monikaan halua luoda syvempää suhdetta kassaneitiin tai halua jutustella peruskohteliaisuuksia enempää.
Väitän myös, että jos kaupassa olisi kaksi kassaa, jossa toisessa kyltti "hidas kassa, jutustelumahdollisuus" sekä "nopea kassa, lyhytsanainen palvelu", niin nopealla kassalla olisi järjetön jono ja hitaalla ei niinkään.
[/quote]
Osa asiakkaista onkin varmaan kaltaisianne jörö-jukkia tai muuten vaan arkoja mettäläisiä, mutta jos vaivautuisitte hieman harjoittelemaan tuota small talk:ia, niin huomaisitte miten positiivisesti ympäristö siihen reagoi. Kokemuksesta voin sanoa, ettei sitä opita ihan tuosta vaan ja silloin, kun sitä seuraavana päivänä tarvitaan. Missaatte itseltänne todella suuren mahdollisuuden oppia ja samalla teette työpäivästänne paljon vähemmän antoisan niin itsellenne kuin ympäristölle. Te voisitte valloittaa hymyllänne maailmaa, mutta tyydytte istumaan siinä jakkaralla perse homeessa, euro viiskyt kuus...
Jos sinä aloittaja olisit itse päivänkään kaupan kassalla töissä niin tietäisit miksi small talkia ei siinä juuri harrasteta... onko oikeesti niin että sulla on oma elämä niin rajoittunutta että kaupan kassa on ainut paikka missä pääsisit juttelemaan ihmisten kanssa ja nyt ei sekään onnistu? Eivät edes tervehdi? Oletko vähän sellainen mielensäpahoittaja kenties? Hmm?
Ps. Se on muuten ihan asiakkaasta kiinni, tekeekö mieli heittää vähän läppää ;) mietipä sitä.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:56"]
Aloittajan vaimolle pisteet siitä, että jaksaa tuollaista nillittäjää.
[/quote]
Sä nyt et ainakaan sovi ihmisten kanssa mihinkään tekemisiin ja tuskin oot hyvä sängyssäkään. Nää hommat katsos menee silleen, että jos välittää muiden ihmisten fiiliksistä, niin se on syvälle luonteeseen kätketty ominaisuus ja näkyy ulospäin haluna antaa muille enemmän kuin saa.
Apua, kuulostat ap hitusen vinksahtaneelta. Ensinnäkin olet kiinnittänyt noin paljon huomiota kassojen toimintaan ja sen lisäksi vielä kehittänyt kasojen toiminnasta salaliittoteorioita joihin tunnut oikesti uskovan. Se, miten joku käyttäytyy kassalla ei kerro mitään henkilön sosiaalisuudesta. Kassalla olen töissä, vapaa-ajalla sosialisoin normaalisti. Olisi muuten mielenkiintoista kuulla mitä nuo sun hyvät jutut on, kun niitä niin innoissas oisit tyrkyttämässä kassan korviin? :D
Hieno asenne muuten tuo muiden opiskelun vähättely ja sosiaalisten taitojen haukkuminen 30 sekunnin kontaktin perusteella. Toisaalta en enää ihmettele, miksi ne kassat ei sua moikkaile..
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 01:14"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:56"]
Aloittajan vaimolle pisteet siitä, että jaksaa tuollaista nillittäjää.
[/quote]
Sä nyt et ainakaan sovi ihmisten kanssa mihinkään tekemisiin ja tuskin oot hyvä sängyssäkään. Nää hommat katsos menee silleen, että jos välittää muiden ihmisten fiiliksistä, niin se on syvälle luonteeseen kätketty ominaisuus ja näkyy ulospäin haluna antaa muille enemmän kuin saa.
[/quote]
Haha :D nyt meni APlla tunteisiin.

:D voi kuule, olen asiakaspalvelutyössä ja saan usein palautetta hyvin tehdystä työstä. Ja hyvää palautetta tulee kotonakin :) että silleen.
Siis tän on pakko olla trolli. Et sä voi tosissas kelata että ne kassahenkilöt nyt menettävät elämänsä mahdollisuuden ikuiseen ystävyyteen kun tekevät työtään. Sulla on vaimo, mitä se näistä ajatuksista tykkää?
Kassalla olo on oikeasti aika rankkaa ja vielä rankempaa siitä tekee se, että ihmiset kohtelee kuin idioottia ja alinta pohjasakkaa, vaikka kassalla työskentelee paljon yliopisto-opiskelijoitakin, jotka eivät tosiaan jää sinne loppuiäksi. Saa kuunnella joka päivä olevansa hidas, tyhmä, kommentteja ulkonäöstä, humalaisten joskus aggressiivistakin örinää... Anteeksi, etten jaksa pahemmin jutustella, mielestäni asiallinen ja kohtelias käytös saa riittää. Lisäksi jutustelu saa monet vanhat äijät luulemaan, että olen muka jotenkin kiinnostunut heistä ja sitten satelee epämääräisiä ehdotteluja. Ei kiitos.
Sen vieressä tuijottavan vaimon/tyttöystävän takia. Suuri osa naisista on käsittämättömän mustasukkaisia kelle tahansa naiselle joka sanoo edes puolikkaan ystävällisen sanan heidän miehilleen. Jos siihen vielä hymyilee päälle niin h******i on irti.
Kun me käymme kaupoissa miehen kanssa, kassa tervehtii pariskunnasta. sitä, joka menee kassalle ensin. Jos mies menee ensin, kassa tervehtii miestä (hän maksaa), ja minä livahdan pakkaamaan. Minua ei kiinnosta enää tervehtiä, kun ei ole pakko.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 01:13"]
Jos sinä aloittaja olisit itse päivänkään kaupan kassalla töissä niin tietäisit miksi small talkia ei siinä juuri harrasteta... onko oikeesti niin että sulla on oma elämä niin rajoittunutta että kaupan kassa on ainut paikka missä pääsisit juttelemaan ihmisten kanssa ja nyt ei sekään onnistu? Eivät edes tervehdi? Oletko vähän sellainen mielensäpahoittaja kenties? Hmm?
Ps. Se on muuten ihan asiakkaasta kiinni, tekeekö mieli heittää vähän läppää ;) mietipä sitä.
[/quote]
Kyllähän sitä mietinkin ja voi miettiä joku muukin, mutta en mä ainakaan itse valikoi kelle juttelen sen perusteella panisinko häntä vai en. Juttelen yleensä ihan vaan piristääkseni toisen päivää tai oppiakseni uutta ja niin edelleen. Tietty, jos sun kriteeri jutella vieraiden ihmisten kanssa perustuu, vaikka ulkoiseen olemukseen, niin menetät elämäsi aikana vielä paljon kontakteja todella hauskoihin ja erilaisiin ihmisiin. Mutkin sä olet jo ennakkoluulojesi takia lokeroinut ties miksi ja ehkä hyvä niin. Meinaan, että vaikka yritänkin suhtautua kaikkiin ihmisiin positiivisesti ja ennakkoluulottomasti, niin saatuani tylyä kohtelua en toista kertaa häiritse kyseistä henkilöä. Telluksella on vielä toistaiseksi tilaa kulkea silleen, ettei kummankaan tartte toista pahemmin katsella.
Lopuksi vielä sellainen, että vaikka yksi ja toinenkin teistä julistaa, ettei tee mieli jutella vieraan kanssa, niin aika paljon te olette nyt täälläkin mun kanssa jutelleet. Ei tietty mikään silleen hauska aihe saada tavallaan negatiivista palautetta, mutta ei sen sellaista pitänyt edes olla. Aattelin vain hieman avata silmiä näkemään, ettei tämä muilta ehkä opittu tapa ole kaikkein paras oman itsen ja asiakkaan kannalta. Tylsä päivä ja paska palkka.
Olen muuten se pinkkibokserinen mies, jonka peppua tuossa taannoin täällä kilvan kehuitte... ;)
AI kassalla ollaan sen takia töissä että harjaudutaan koomikoiksi?? :D siltä se välillä tuntuu, piilokamerassa ihan ku olis osallisena..