Miksi masentuneet ja yksinäiset eivät mene jumalanpalveluksiin?
Kristinuskossa on rakkauden ja anteeksiannon sanoma. Se hoitaa mieltä. Lisäksi lohduttaa Jumalan rakkaus, vaikka ihmisten parissa olisikin yksinäinen.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rakkauden ja armon sanoma auttaa kun tietää ettei se ole totta? Voisi vetää enemmän henkilöitä puoleensa jos sitä ei tuputettaisi yliluonnollisena tai sitten otettaisi koko raamattu todesta. Siellä kielletään kyllä esim homoseksuaaliset toimet, mutta samalla tavalla kielletään syömästä äyriäisiä tai käyttämästä kahta eri kuitua vaatteissa sekaisin. Miksi noita kahta viimeistä ei tarvitse totella mutta ensimmäistä täytyy?
Se on uskon asia.
Äyriäisten syömisen kieltäminen on liittynyt siihen, että äyriäiset ovat erittäin nopeasti pilaantuvia ja ovat aiheuttaneet todennäköisesti henkeä uhkaavia ruokamyrkytyksiä niihin aikoihin, kun Raamattu oli kirjattu muistiin. Eli se on fiksu neuvo. Edelleen Suomessakin ravut keitetään elävältä ja syödään lähes samoin tein samasta syystä.
Kahden kuidun yhdistämisen kielto on liittynyt todennäköisesti siihen, että kahden kuidun yhdistelmä kuluu rikki helpommin ja kangas on siten heikompaa. Monet vanhan testamentin kiellot ovat lähinnä erittäin kaukonäköisiä neuvoja ihmisille, jotta elåmä sujuisi helpommin ja terveemmin.
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja yksinäisyys on hyvin eri asioita. Masennus on sairaus, joka vaatii hoitoa ja lääkitystä, ei poppakonsteja. Uskovainen voi mennä kirkkoon niitä ihmisiä tapaamaan, uskonnottomalle se ei ole mikään ratkaisu.
Ainakin oma alakuloni helpotti moneksi päiväksi, kun kävin jumalanpalveluksessa. Jaksoin taas pitää huolta itsestäni ja uskoa tulevaan ja mielialakin oli paljon onnellisempi ja rennompi. En edes tuntenut sieltä ketään tai jutellut kenenkään kanssa.
T. Ap
Kuuntelemaan epävireistä hoilaamista, urkujen vinkumista ja höpinöitä jotka ei millään tavalla kosketa omaa elämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkon parissa tuppaa olemaan kaikista hirveimmät tahot ja ihmiset. Ei kaikki, mutta en halua siltä instituutiolta mitään. Täytyykin muistaa erota kirkosta.
Älä yleistä.
On totta. Myös sairaimmat työyhteisöt ja huonoiten voivat työntekijät löytyy kirkon piiristä.
Missään muualla ei tule yhtä masentunut ja yksinäinen olo. Kirkoissa on omat kuppikuntansa, ei niihin pääse mukaan jos ei ole tietynlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja yksinäisyys on hyvin eri asioita. Masennus on sairaus, joka vaatii hoitoa ja lääkitystä, ei poppakonsteja. Uskovainen voi mennä kirkkoon niitä ihmisiä tapaamaan, uskonnottomalle se ei ole mikään ratkaisu.
Ainakin oma alakuloni helpotti moneksi päiväksi, kun kävin jumalanpalveluksessa. Jaksoin taas pitää huolta itsestäni ja uskoa tulevaan ja mielialakin oli paljon onnellisempi ja rennompi. En edes tuntenut sieltä ketään tai jutellut kenenkään kanssa.
T. Ap
Ota nyt, hyvä ihminen, huomioon, että hyvin monet ovat traumatisoituneet uskonnollisissa kasvuympäristöissä jopa niin, että uskonto on ollut merkittävä tekijä sairastumisessa.
Kukaan järkevä ei mene masennukseen hakemaan lievitystä kirkosta. Siellä pitäisi niitä viimeisiä veteleviä mummoja katsella ja kuunnella ahdistavaa musiikkia ja katsella jotain kidutuspatsaita.
Varmaan tulee lähinnä itsensä lopettaminen mieleen moisesta kidutuksesta ja pysyvä syvämasennus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rakkauden ja armon sanoma auttaa kun tietää ettei se ole totta? Voisi vetää enemmän henkilöitä puoleensa jos sitä ei tuputettaisi yliluonnollisena tai sitten otettaisi koko raamattu todesta. Siellä kielletään kyllä esim homoseksuaaliset toimet, mutta samalla tavalla kielletään syömästä äyriäisiä tai käyttämästä kahta eri kuitua vaatteissa sekaisin. Miksi noita kahta viimeistä ei tarvitse totella mutta ensimmäistä täytyy?
Se on uskon asia.
Äyriäisten syömisen kieltäminen on liittynyt siihen, että äyriäiset ovat erittäin nopeasti pilaantuvia ja ovat aiheuttaneet todennäköisesti henkeä uhkaavia ruokamyrkytyksiä niihin aikoihin, kun Raamattu oli kirjattu muistiin. Eli se on fiksu neuvo. Edelleen Suomessakin ravut keitetään elävältä ja syödään lähes samoin tein samasta syystä.
Kahden kuidun yhdistämisen kielto on liittynyt todennäköisesti siihen, että kahden kuidun yhdistelmä kuluu rikki helpommin ja kangas on siten heikompaa. Monet vanhan testamentin kiellot ovat lähinnä erittäin kaukonäköisiä neuvoja ihmisille, jotta elåmä sujuisi helpommin ja terveemmin.
Ja homouden kielto siihen että pyrittiin kieltämään vieraan heimon miesten raiskaus sotatilanteessa. Miksi kirkko rinnastaa homoseksuaalit miesten raiskaajiksi? Ei ku hetkonen, papithan raiskaa poikalapsia jatkuvasti! Kunhan ei koske täysi-ikäiseen niin se on uskovaisille ihan ok homostellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja yksinäisyys on hyvin eri asioita. Masennus on sairaus, joka vaatii hoitoa ja lääkitystä, ei poppakonsteja. Uskovainen voi mennä kirkkoon niitä ihmisiä tapaamaan, uskonnottomalle se ei ole mikään ratkaisu.
Ainakin oma alakuloni helpotti moneksi päiväksi, kun kävin jumalanpalveluksessa. Jaksoin taas pitää huolta itsestäni ja uskoa tulevaan ja mielialakin oli paljon onnellisempi ja rennompi. En edes tuntenut sieltä ketään tai jutellut kenenkään kanssa.
T. Ap
Uskovainen on valmis valehtelemaan ihan mitä tahansa soopaa, kunhan vaan saisi muitakin houkuteltua kirkkoon.
Kyllä kirkossa käyminen piristää itseäni. Varsinkin ehtoollinen antaa virtaa. Urkuja on kiva kuunnella ja usein ihan kyynelehdin kun se soitto menee tunteisiin. Sanoma koskettaa. Käyn myös muissa seurakunnan tilaisuuksissa . Vanhuksia siellä on paljon mutta heillä on rauhoittava vaikutus. Vapaita suuntia kartan . Heillä touhu on liian levotonta
Olen eronnut kirkosta taloudellisista syistä, mutta käyn joskus rauhoittumassa jumalanpalveluksessa. Siis jos pappina on joku lämminhenkinen nainen. Mitään autoritääristä miespappia en kuuntele hetkeäkään.
Entäs tämä että 3. Mooseksenkirjan mukaän saan omistaa orjia, sekä mies- että naispuolisia, sillä ehdolla että he ovat naapurikansojen edustajia?
Ja tämä: En voi mennä kirkkoon, ainakaan ovensuuta pitemmälle sillä en saa lähestyä jumalan alttaria jos minulla on näössä vikaa. 3. Moos. 21:22
Rillipäät ja sokeat sekä muuten huononäköiset ulos kirkosta!
Myös miehet jotka antavat leikata hiuksensa mukaan lukien ohimoilta. Tämä on kiellettyä 3.Moos 19:27.
Vain pitkätukkaisilla miehillä on pääsy kirkkoon.
Näitä voisi jatkaa mutta en jaksa haaskata aikaani mokomaan hölynpölyyn.
Minun puolestani joakinen tulkoot uskollaan autuaaksi, kohdistuu se vaikka Pavosen Heskaan, mutta näen punaista kun nämä uskontyrkyttäjät tunkevat kauppaamaan omia tarinoitaan.
Jos minua lähestyvät anna selkein sanoin käskyn poistua.
Ateisti on ateisti, vaikka olisi masentunutkin.
Olen kyllä itse saanut apua masennuksen aiheuttamiin ajatuksiin jumalanpalveluksista. Mutta sama vaikutus on meditaatiolla, mindfullnessilla ja luonnossa liikkumisella. Avun ottaa sieltä mistä sen saa, mutta noita jälkimmäisiä varten ei tarvitse odottaa sunnuntaita.
Ei kai masenuneen tai yksinäisen tarvitse tulla uskoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja yksinäisyys on hyvin eri asioita. Masennus on sairaus, joka vaatii hoitoa ja lääkitystä, ei poppakonsteja. Uskovainen voi mennä kirkkoon niitä ihmisiä tapaamaan, uskonnottomalle se ei ole mikään ratkaisu.
Ainakin oma alakuloni helpotti moneksi päiväksi, kun kävin jumalanpalveluksessa. Jaksoin taas pitää huolta itsestäni ja uskoa tulevaan ja mielialakin oli paljon onnellisempi ja rennompi. En edes tuntenut sieltä ketään tai jutellut kenenkään kanssa.
T. Ap
Uskovainen on valmis valehtelemaan ihan mitä tahansa soopaa, kunhan vaan saisi muitakin houkuteltua kirkkoon.
En valehtele, vaan toivoisin, että moni muukin tekisi tämän havainnon ja löydön, josta voisi olla apua ja iloa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ateisti on ateisti, vaikka olisi masentunutkin.
Olen kyllä itse saanut apua masennuksen aiheuttamiin ajatuksiin jumalanpalveluksista. Mutta sama vaikutus on meditaatiolla, mindfullnessilla ja luonnossa liikkumisella. Avun ottaa sieltä mistä sen saa, mutta noita jälkimmäisiä varten ei tarvitse odottaa sunnuntaita.
Jumalanpalvelus on vain siitä "kätevä", että se on ohjattua eli voit vain istua kirkon penkkiin ja noudattaa liturgiaa ja sen myötä tuntuu siltä, että koko mieli puhdistuu kaikesta pahasta ja inhottavasta taas vähäksi aikaa.
Masentunut ja yksinäinen tarvitsee ongelmiinsa paremminkin sielunhoidollista apua, kuin käyntiä jumalanpalveluksessa. Tänä aamuna kun oli vielä pimeää aamulenkin päätteksi istuin puiston keinuun ja vietin hiljaisen rukoushetken. Moni asia avautui ja mieli kevempänä palasin aamulenkiltä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai masenuneen tai yksinäisen tarvitse tulla uskoon?
Kyllä se olisi parasta ,koska Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon.
Vierailija kirjoitti:
Jumalanpalvelus on kyllä todella masentava tilaisuus.
Jumalanpalveluksia on moneen lähtöön.
Ev.lut. kirkossa pidetään monella paikkakunnalla tuomasmessuja, jotka sopii nuorekkaampaan ja menevämpään makuun. Niitä mainostetaan sellaisiksi, että niihin on helppo mennä vaikkei olisi koskaan käynyt kirkossa.
Omassa ev.lut. lähiseurakunnassani pidetään säännöllisesti sellaisia messuja, jotka alkaa papin vitsillä ja päättyy yhteiseen iltapalaan. Niissä lauletaan hengellisten lisäksi maallisia biisejä. Ne on erityisesti lapsiperheiden ja nuorten aikuisten suosiossa, mutta niissä käy myös vanhempaa väkeä.
Luterilaisuuden ulkopuolella on vaikka mitä. On vapaiden suuntien kokoontumisia, joissa meno voi olla aika villiä: Puhuja voi olla esim. nahkatakkiin pukeutunut entinen linnakundi, joka innostaa seurakuntalaisia hyppimään ja tanssimaan. On ortodoksien ikoneja, suitsutusta ja harrasta kuorolaulua sisältävät jumalanpalvelukset, jotka vetoaa kaikkiin aisteihin.
Kenenkään ei tarvitse tyytyä siihen sunnuntaiaamun perusmessuun, jos se tuntuu tylsältä ja vastenmieliseltä.
Jumalaan uskominen tarkoittaisi minulle, että joutuisin uskoa kaiken kokemani kärsimyksen olevan tahallista ja suunniteltua. Sitten pitäisi vielä palvoa ja ylistää sellaista tyyppiä, joka tämän kaiken langetti päälleni? Juu, aivan heti menen. Pitääkin muistaa samalla kiittää tästä nivelreumasta, jonka olen viimeisimpänä saanut häneltä.