Huvittaa muutama kehu "meidän lapsi ei syö karkkia"

Mä en saanut syödä karkkia eka vuosinani ja myöhemminkään en siihen opetellut. Aikuisenakaan en tykkää karkista. Ei kaikki aina mene ääripäästä toiseen. 

2

2

2

Aina nähin ketjuihin tulee se käsittämätön päättelyketju, että ne lapset, joiden kotona on aina karkkia tarjolla, eivät halua syödä karkkia. Väittäisin kuitenkin, että se menee niin päin, että jos lapsi ei ole luonnostaan makealle persoja, voivat vanhemmat halutessaan pistää herkkuja esille. Herkkupeppujen vanhemmilla ei tällainen tule kyseeseen.

Olen itse kodista, jossa syötiin paljon makeaa (yleensä kyllä kotitekoista pullaa, piirakkaa yms). Olen ollut ylipainoinen 9-vuotiaasta asti ja olen sitä edelleen. Itse en nykyään juuri leivo, mutta aina jos jossain on makeaa tarjolla, voisin vetää sitä vaikka kuinka paljon, jos en itseäni siitä kieltäisi. Olemme miehen kanssa molemmat sitä persjalkaista helposti lihovaa ihmistyyppiä. Mielestäni meillä ainoa vaihtoehto lasten kasvatuksessa on rajoittaa herkkuja. Ei mitenkään hysteerisesti, aina jos on kylässä jotain tarjolla, niin saa ottaa. Samoin viikonloppuisin ostetaan kotiinkin jotain (yleisimmin jätskiä). Mutta 2- ja 4-vuotiaat eivät ole koskaan syöneet karkkia enempää kerralla kuin pienen karkkiaskin. Joskus katselin ihmeissäni, kun leikkipuistossa kaverin hoikka tyttö, suostui ottamaan vain pari palaa banaania. Meidän lapsilta ei ikinä ole jäänyt banaani kesken.

Tässä kun on keskustelua siitä, miten karkin saaminen lapsuudessa vaikuttaa sen haluamiseen aikuisena, niin on pakko kertoa oma kokemukseni.

Minulle karkkia annettiin jo ennen kuin osasin kunnolla istua tai kaikkia ruokia syödä. Karkkia  ja muita herkkuja oli tarjolla ja niitä syötiin perheen kanssa yhdessä. Silti söin lisäksi päivittäin salaa kaikkea mahdollista makeaa: tyhjensin karkkikaapin, söin sokeria ja hunajaa, jne. Kerran join pullosta makeutusainetta niin, että äitini joutui soittamaan myrkytyskeskukseen asiasta.

Yhä aikuisena syön makeaa joka päivä ja himoitsen sitä lähes joka hetki. Tämä ei ole tervettä eikä yhtään mukavaa! Olen yrittänyt päästä makeasta eroon, mutta en ole vielä onnistunut.

Omat lapseni yritän pitää makeasta erossa mahdollisimman pitkään. Toivon, ettei heille tule samanlaista makearippuvuutta.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 12:06"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 08:02"]

Kun ostoskärryssä on sitten muroja, mehua, vanukkaita, maustettuja jugurtteja...mitä eroa? 

[/quote]

On varmasti jopa pahempi syödä päivittäin noita kuin se että söisi kerran viikossa karkkia. 

[/quote]

Tälle joku perustelu, kiitos!

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 12:06"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 08:02"]

Kun ostoskärryssä on sitten muroja, mehua, vanukkaita, maustettuja jugurtteja...mitä eroa? 

[/quote]

On varmasti jopa pahempi syödä päivittäin noita kuin se että söisi kerran viikossa karkkia. 

[/quote]

Tälle joku perustelu, kiitos!
[/quote]

SOKERI. Päivittäin sokeria naamaan ei millään tasoa ole hyväksi. Ne määrät on älyttömiä. Ja suolaakin muroissa, tosin nykyään hieman vähennetty.

Äitini ei muroja ostanut, pelkkää moskaa eli sokeria ja suolaa enemmän kun nakkipaketissa. Nykyään voin vetää paketin suklaamuroja parissa päIvässä, tuskin sattumaa.

No lisäänpä vielä oman kokemukseni. Terveessä perheessä joustavuus ja valinnan vara on hyvä, koska jos ihminen saa jotain ilman suurempia vaatimuksia niin siihen suhtautuu terveesti eikä epätoivolla. Meillä ei tietenkään osattu ilmaista tunteita joten herkut ja karkit oli sellainen asia joka "yhdisti" perheen. Tai koska minun äitini ei koskaan oikein osannut kommunikoida minun kanssani niin herkkujen antaminen ja jakaminen oli rakkauden korvike ja "positiivinen" yhteys meidän välillä. Vasta myöhemmin ymmärsin myös laiminlyönnit itseäni kohtaa muiltakin kohtiin ja arvelen että herkullinen ruoka oli myös tapa sanoa "anteeksi". 

Voihan myös olla taustalla se, että lapsi ei tykkää karkista. Näitäkin nimittäin on.

Oma mieheni ei kuulema tykännyt teini-ikään asti mistään karkista tai suklaasta. Vanhemmat sitten vaan siihen, että juu ei ole pakko syödä :D Muista "nirsoiluja" ei ollut kuin vain tuo karkin inhoaminen.

Kuuluukohan tämä samaan sarjaan kuin se kuinka eräs tuttavamies kehuskelee kuinka heidän lapsensa lempiruokia ovat sushi ja äyriäiset. No, oltiin sitten kerran viikko yhteisissä eväissä ja kuinka ollakaan, kaikkein parhaiten kakruun upposi vanha kunnon pasta bolognese. Sitä olisi voinut kuulemma syödä vaikka joka päivä!

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 14:52"]

Kuuluukohan tämä samaan sarjaan kuin se kuinka eräs tuttavamies kehuskelee kuinka heidän lapsensa lempiruokia ovat sushi ja äyriäiset. No, oltiin sitten kerran viikko yhteisissä eväissä ja kuinka ollakaan, kaikkein parhaiten kakruun upposi vanha kunnon pasta bolognese. Sitä olisi voinut kuulemma syödä vaikka joka päivä!

[/quote]

Ei ole kuitenkaan yhtään huono juttu totuttaa lasta muuhunkin kuin spagettiin ja makaronilaatikkoon. Itsekin lapsena tykkäsin eniten paistetusta kampelasta, simpukoista ja voissa paistetuista etanoista, muiden lasten yökkiessä listatessani lempiruokia. Maistaneethan he eivät koskaan näitä olleet.

Minusta se on vaan sitä äidin päätäntävallan korostamista (jos kyse ei ole allergioista tms.) ja korostaa ajattelumallia, että kaikessa on kyse vaan siitä äidistä ja tärkeintä on, että asiat menevät kuten äiti haluaa. Yleensähän istä ois tämänkin asian suhteen rennompia. Jotenkin tuntuu aina kurjalta lapsen puolesta, jos esimerkiksi synttäreillä äiti jää siihen vahtimaan, etteihän lapsi vaan ota pöydästä mitään epäterveellistä (tämäkin on nähty). Ne hauskat hetket elämässä jolloin voi relata ja nauttia myös niistä herkuista, eli juhlia, muuttuukin tällaisen lapsen kohdalla jälleen kerran sen miettimiseksi, että miten toimia ettei äidillä ole paha mieli. 

Ei sinua oikeasti huvita, vaan ärsyttää.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 08:31"]

Ei sinua oikeasti huvita, vaan ärsyttää.

[/quote]

No joo, oikeastaan näin, tai voisi sanoa jopa, että ihmetyttää. 

Niin, ja sitten on niitä, joilla ostoskorissa on kaikkia edellämainittuja vanukkaita jne. sekä vielä sitä karkkia...

Meidän lapset ei syö karkkia. Eivätkä juo limsaa. Meillä ei kukaan syö vanukkaita, jugurtteja tai muroja, ei edes marjahilloja, marjat syödään marjoina. Ja kyllä mun päätäntävalta on tämän takana. Lapset ei päätä mitä ruokaa meille hankitaan vaan minä. Toisaalta kun eivät koskaan oo syöneet noita niin eivät tykkää, maistuu pahalta. Tottumuskysymys siis tuosta paskasta tykkääminen eikä mikään automaattinen totuus.

En mä ainakaan _kehu_ että toinen lapsemme ei syö karkkia. Se on vain toteamus. Hän syö kyllä mielellään muroja, mehua, hampurilaisia, sipsejä, limsaa jne. Mutta karkkeja ei. On tullut minuun. 

Hän söi ekan karkkinsa varmaan 3-vuotiaana ja sylkäisi pois. 

Outoa jos tämä jotain huvittaa tai ärsyttää.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 08:38"]

Meidän lapset ei syö karkkia. Eivätkä juo limsaa. Meillä ei kukaan syö vanukkaita, jugurtteja tai muroja, ei edes marjahilloja, marjat syödään marjoina. Ja kyllä mun päätäntävalta on tämän takana. Lapset ei päätä mitä ruokaa meille hankitaan vaan minä. Toisaalta kun eivät koskaan oo syöneet noita niin eivät tykkää, maistuu pahalta. Tottumuskysymys siis tuosta paskasta tykkääminen eikä mikään automaattinen totuus.

[/quote]

Jaaa, löytäisikö joku sen ketjun, missä puhuttiin että kun ihmetellään jotain asiaa, sitten tulee joku sanomaan, että ei meillä tehdä näin. Tää on just sellainen tapaus taas.