Ystävyyden rikkoontuminen ja siitä "toipuminen"?

Mun ystävän kanssa asiat alko menemään alamäkeen pari vuotta sitten. Ystävä arvosteli minua kovin sanoin ja minä tietenkin loukkaannuin, osa hänen sanomista asioista oli ihan totta ja ymmärsin sen kun pohdin asioita vähän aikaa itsekseni, mutta oli myös asioita, jotka koin ja koen edelleen hyvin loukkaavana ja vähättelevänä. Sain riidan aikana kuvan, ettei hän kunnioita mua lainkaan ihmisenä. Jonku kuukauden jälkeen tästä riidasta otinkin tähän ystävään uudestaan yhteyttä ja kerroin olevani pahoillani käytöksestäni ja kerroin miltä minusta tuntuu. Hän ei maininnut sanallakaan mitään omasta käyttäytymisestään ja siitä kun kerroin, että miltä se minusta tuntui. Koki itse tulleensa loukatuksi kun kyseenalaistin hänen sanomiset minusta, yms. Yritin kuitenkin pitää yhteyttä ja olla kiva, ajattelin että kyllä ne asiat selvenee, olihan hän kuitenki niin hyvä ystävä minulle. Kuukausien kuluessa tehtiinkin sovinto - ainakin luulin niin.

Erään kerran sitten nähtiinkin, hän ei tervehtinyt minua eikä puhunut minulle mitään. Miesten lähtiessä erääseen tapahtumaan, kysyin tältä ystävältä, että haluatko että jään tänne sun seurauksi, ei kuulemma tarvinu jäädä. Kohtelu oli hyvin kylmää ja mainitsinkin jälkeenpäin ihan asiallisesti siitä, mutta ystävä ei kommentoinut tähän mitenkään vaan jätti huomiotta koko asian. Kesällä hän tuli häihimme, jälkeenpäin pyysin kuvia (kun olin tämän ystävän miehen nähnyt kameran kanssa), niin ystävä suutahti, että "kyllä minäkin niitä kuvia otin!". Kuvat sain ja kysyin siinä yhteydessä, että onko nyt jotain, joka vaivaa häntä edelleen ja voin vaikka soitella niin saadaan jutella. Hän pisti välit poikki ja sanoi ettei tartte soitella, ei halua olla kanssani tekemisissä, en saanut sen kummempia selityksiä kuin että johtuu minun käyttäytymisestäni.

Tuosta välien katkaisusta on nyt yli vuosi ja edelleenkin se asia vaivaa mua. Yritin joulun alla hieroa sopua, kerroin kuin ikävöin meidän ystävyyttä ja että on hölmöä heittää se kaikki vaan menemään ja voishan sitä ystävyyttä ja luottamusta yrittää rakentaa uudestaan, yms. Luulin, että aika on tehnyt tehtävänsä ja vihan ja katkeruuden tunteet eivät enää olisi niin pinnassa. "En halua kaltaistasi ihmistä elämääni" oli saamani vastaus tuhannen pitkään tunteiden vuodatukseen.. :/ En ymmärrä, miten joku niin ihana ja kiltti ihminen voi muuttua täysin noin toisen tunteista piittaamattomaksi! Muut ystäväni ovat ihmetelleet, että miten niin ystävällinen ihminen voi paljastua noin kamalaksi. Ja siis ymmärtäisin todellakin jos olisin loukannut verisesti tätä ihmistä, mutta kun en edes ole :/ Jos ajattelen omalle kohdalleni ja olisin tuo ystäväni, niin olisin toiminut toisin. Vaikka ystävyys rikkoontuisi niin aina voi yrittää rakentaa sitä uudestaan ja jos homma ei toimi, niin sitten ei toimi, mutta on sille ainakin annettu mahdollisuus.

Olen tosi herkkä ihminen ja tämä ystävyyden rikkoontuminen on ottanut tosi koville, oon yrittänyt liikaakin sopua ja pyydellyt anteeksi vaikka minulla ei siihen niin olisi syytäkään. Lähinnä toista miellyttääkseni, jotta tämä hyväksyisi minut takaisin elämäänsä. Minä puolestani en ole saanut yhtäkään anteeksipyyntöä.Mitenhän kummassa tästä pääsee yli?? Onneksi ei ole samoja kaveripiirejä ja nyt facebookissakin laitoin eston, jotta minun ei tarvitse nähdä hänen päivityksiään. Asia tulee kuitenkin päivittäin mieleen. :/ Meidän miehet on kavereita keskenään, heidänkin välit viilenneet vaikka eivät meidän väleistä keskenään ole puhuneetkaan. Tämän ystävän miehen käyttäytyminen minua kohtaan on myös välinpitämätöntä vaikka hänhän ei liity tähän hommaan mitenkään.. :/ Tiedostan kyllä sen, että minä olen tehnyt parhaani jotta saatais asiat sovittua, mutta ystävä on se, jota ei kiinnosta. Omallatunnollani ei kolkuta mikään asia ystävääni liittyen vaan olen ollut hänelle täysin rehellinen. Koen vahvuutena sen, että minä olisin valmis antamaan anteeksi ja yrittämään kaikesta huolimatta, moni ei tässä tilanteessa varmasti olisi. Päällimmäisenä tästä ystävästä on jäänyt tunne, että hän on hyvin katkera ihminen, joka ei pysty antamaan anteeksi. Olenkin ajatellut, että jos tuo on kerran se oikea ihminen kuoren alla, niin en hänen ystävänsä halua ollakaan.. Ja hän kyllä todellakin on paljastunut aivan muuksi kuin luulin.

On kuitenki äärettömän vaikeaa yrittää unohtaa tämä ihminen, mietin jo terapiaa :D No ei vaan oikeasti, en tiedä miten tämän saisi käännettyä niin, että pahan mielen sijaan olisinki iloinen ettei mulla ole tuollaista marttyyriystävää.. Jossain vaiheessa tuo ystävyys olisi kuitenki rikkoontunut ja pitäisi tieten olla iloinen että tapahtu jo nyt eikä 20 vuoden päästä. Ehkä tässä harmittaa paljon sekin, että mää oon ollu vähän kuin tämän ystävän "sätkynukke" ja alistunut, minä oon anellu ja madellu ja toinen ylimielisesti on torjunu kaikki sovinnon yritykset vaikka on tässä ystävässäkin yhtä paljon, ellei enemmänkin, vikaa. Ja ehkä oon ollut jotenkin takertuvakin, oon ollut hyvin avoin ja kertonu rehellisesti tunteistani, ehkä sekin on tätä ystävää ärsyttäny. Hän ei ole tuntemuksistaan minulle puhunut, on vain sanonut mitä minä olen tehnyt väärin eikä näe itsessään mitään vikaa.

Oisko jotaki mantraa, mitä vois alkaa hokemaan ku tulee tuo ihminen mieleen?? :D Jotenki se pitäis pois mielestä saada. Onko teillä kokemuksia ja onko tähän muuta lääkettä ku aika? :( Onko teillä ollu ihmissuhteita, jossa ihminen onkin paljastunu joksikin aivan muuksi? Voi kun pystysinki vaan unohtamaan koko ihmisen, olisi niin paljon helpompaa.