Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisikö koulussa opettaa sosiaalisia taitoja?
24.10.2021 |
Katsoin Areenasta Valkoinen raivo-dokkarin. Järkyttävä ja koskettava pätkä monellakin tapaa, ja nostan hattua tarinansa kertoneelle miehelle siitä, että hän on saanut elämänsä niinkin hyvään jamaan kaiken kokemansa jälkeen.
Kiusaaminen ei ole koskaan ok, se on selvä. Tuossa dokkarissa kuitenkin korviin särähti se, että kys. miestä on kiusattu ensin ala-asteella, sitten yläasteella, lukiossa ja lopulta yliopistossakin. Kiusaaminen on aina alkanut nopeasti.
Tuntuu vähän kylmältä sanoa, mutta noissa kiusaamistapauksissa on tasan yksi yhdistävä tekijä. Ei, en tarkoita syyllistää uhria, mutta hänessä on jotain joka aiheuttaa sen että hän joutuu nopeasti kiusaajien silmätikuksi. Itse hän ehdottaa syyksi sitä, että aiemmin kiusattu ihminen henkii ulospäin pelkoa joka houkuttelee haaskalinnut apajille. Näin varmasti ainakin osittain onkin.
Isäni sanoi minulle ollessani päiväkoti-iässä että jos joku lyö, lyö takaisin. Äiti kiljui vieressä että ei ei ei, ei noin saa sanoa. Jälkeenpäin olen miettinyt että tuo on ehkä paras neuvo mitä olen lapsuudessani keneltäkään saanut.
Väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa, sekin on totta. Mutta mikään ei ole helpompi uhri kiusaajille kuin tyyppi joka ei koskaan puolusta itseään. Kun antaa häiritsijän saman tien maistaa omaa lääkettään, kiusaaminen saattaa loppua. Näin omalla kohdallani kävi. Eikä tarvinnut käyttää fysiikkaa vaan sanoja. Typerin neuvo mitä kiusatulle voi antaa on se, että ole kuin et huomaisikaan. Kiusaajat rakastavat tuota ohjetta. He tietävät tasan tarkkaan millaista vahinkoa sanat ja teot aiheuttavat, vaikka uhri kuinka esittäisi välinpitämätöntä.
Kaikille vastaansanominen ei ole niin helppoa. Tätä miettiessäni mieleeni juolahti otsikon kysymys. Olisiko hiljaisimmille ja ujoimmillekin lapsille mahdollista opettaa taitoja, jotka auttavat heitä pitämään puolensa kun tilanne sitä vaatii? Mitenköhän tällaista olisi mahdollista opettaa?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Passiivinen ja sellainen, joka haluaisi olla näkymätön, voi joutua kiusatuksi. Kun tajusin tämän, en ole kouluaikojen jälkeen enää koskaan halunnut olla sellaisessa roolissa, että istun vain vuosikausia hiljaa ja näkymättömänä muiden nokittavana enkä pääse siitä tilanteesta pois. Otan mieluummin vastuuta ja pidän itseni kiireisenä. Lisäksi ole opetellut pitämään huolta omista henkisistä ja fyysisistä rajoistani, mitä ei valitettavasti opetettu kotona. Kiusaamista yrittävät ojennan liiankin suoraan ja tuntuvasti.
Mä taas haluan pitää oikeuteni olla ääri-introvertti tyyppi joka haluan olla rauhassa. Mieluummin sitten otaan kiusaajiien määkimiset hintana siitä, kuin alan häärätä ja tulla esiin luonteeni vastaisesti välttääkseni kiusaamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minussa oli paljon tässäkin ketjussa mainittuja piirteitä, joiden takia jouduin kiusatuksi. Kotoa en saanut minkäänlaisia eväitä siihen, etten joutuisi kiusatuksi. Olen opetellut kaiken vasta aikuisena. Oman koskemattomuuden puolustamisen, suoraan sanomisen, siirtymisen, tietyn aktiivisuuden ja myönteisen vuorovaikutuksen, itsevarmat eleet, itsearvostuksen ym. Näitä kaikkia olisi pitänyt harjoitella jo lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko kaikille opettaa, että ketään ei saa koskaan kiusata?
Voisko opettaa kunnioittamaan muita ihmisiä?
Voisko opettaa, että jokainen saa olla sellainen kuin on?
Voisko opettaa, että toiset ovat hiljaisempia ja ujoja ja se on ihan ok?
Voisko opettaa, että jokainen on arvokas ja tärkeä ihan omana itsenään?
Voisko opettaa, että toisen lyöminen ja haukkuminen on väärin?Aamen.
Totta kai koulussa opetetaan sosiaalisia taitoja. Mitä sinun mielestäsi ryhmä- ja paritehtävät ovat? Tai kaikki muu projektinomainen oppiminen, mitä nykyään suositaan? Tai entäpä liikuntatuntien leikit ja pelit?
Ongelma ei ole kiusattu, joka on "vääränlainen". Ongelma on kiusaaja ja yhteisö, joka sallii kiusaamisen. Näihin molempiin osa-alueisiin puuttumalla kiusaamista on saatu vähenemään.
T. Ope
En kyllä pitäis mitään ryhmätöitä tai liikkatunteja hyvänä esimerkkinä sosiaalisten taitojen opettamisesta. Ne kun voi suorittaa aika "mekaanisesti" tietyn kaavan mukaan ja näyttää hyväksyttävältä.
Enemmän käsitän sosiaalisilla taidoilla näitä opetetaan tunnetaitoja, näkökulmanottokykyä, ym. joita ei aiemmin opetettu ja nykyään yhä enenevissä määrin opetetaan. Tämäkin tosin riippuu kovin paljon opettajasta miten hyvin käytännössä onnistuu.
Siis mitä? Ap selittää innoissaan, kuinka hänen oma isänsä käski lyödä, ja tämä oli kuulemma paras ohje ikinä. Sitten ap kertoo, ettei kuitenkaan lyönyt, vaan selvitti asian kiusaajansa kanssa sanoin.
On muuten aika yksioikoista ja vaarallistakin väittää, että jos lyö kiusaajaansa, niin ongelma poistuu. Näitä tarinoita kertovat ihmiset, joille se on toiminut. Sitten on niitä, jotka löivät kiusaajaansa, mutta kiusaaja löikin lujempaa, ehkä kuolettavasti. He eivät ole täällä kertomassa tarinaansa.
Siinä Valkoinen raivo dokkarissa ÄRSYTTÄÄ se, että siinä on niin paljon matkittu Mark Pellingtonin The Mothman Prophecies-elokuvan tyyliä ja ilmettä. Ja suurin osa ei varmaan edes tiedä, että ne on matkittu siitä, koska Mothman ei kuitenkaan ole niin suuressa valtavirran suosiossa kuin jotkut muut elokuvat. Ja tuo Valkoinen raivo sai vielä jotain palkintojakin, vaikka on niin kopioitu tyyli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tullut kiusatuksi, kun joka kerta kuullessani solvauksen ulkonäöstäni, heitin pahemman solvauksen takaisin.
Ap
Et tullut kiusatuksi, mutta kuulit usein solvauksia ulkonäöstäsi?
On olemassa psykopaattisia ihmisiä jo lapsesta asti. Näihin ei osu mikään kasvatuskeskustelu ja omantunnon ja empatian herättely. Näitä on muistaakseni muutamia prosentteja väestöstä ja johtajissa yliedustettuina. Mutta on kuitenkin valtaosa ihmisiä jo lapsesta, joihin voidaan vielä vaikuttaa ja jotka tunnistavat keskustelun jälkeen tehneensä väärin toiselle. En usko väkivallan, sanallisen tai sanattoman, olevan kestävä ratkaisu. Väkivalta synnyttää kostoa ja kierre on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vain otsikon, mutta ensimmäinen ajatus siitä oli, että vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen sosiaalisia taitoja. Tuntuu, että moni lykkää lapsensa nykyisin mitä pikimmiten päiväkodin hoidettavaksi ja koulun oletetaan ratkaisevan kaikki yhteiskunnan ongelmat. Tuntuu, että kasvatusvastuu on työnnetty vanhemmilta yhteiskunnalle ja "ammattikasvattajille", joiden on kuitenkin mahdotonta toimia nykyisen kaltaisissa suurissa oppilasryhmissä. Oppivelvollisuuden laajentaminen leikkaa resursseja perusopetuksesta entisestään, koska säästöt kouluissa tehdään vähentämällä opettajien määrä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että opetusryhmät kasvavat. Jotenkin itse lähestyisin asiaa toisesta näkökulmasta. Perheitä pitäisi kannustaa huolehtimaan lasten kasvatuksesta itse ja yhteiskunnan tulisi tukea vanhempia tässä kasvatustehtävässä tekemällä aktiivisemmin ennaltaehkäisevää työtä. Tämä tapahtuisi pienentämällä ryhmäkokoja sekä tarjoamalla perheille matalan kynnyksen apua kasvatuspulmiin ja vaikkapa niiden sosiaalisten taitojen harjoitteluun. Pienten lasten vanhempia tulisi kannustaa oman lapsensa kotihoitoon päiväkodin sijaan. Oman vanhemman aika ja kuuntelu estäisi nuorten mielenterveyden ongelmia. Pienissä opetusryhmissä opettajilla olisi aikaa tukea oppilaitaan oppimisen vaikeuksissa sekä puuttua kiusaamiseen entistä tehokkaammin. Säästäminen väärässä paikassa ei ole säästöä laisinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Passiivinen ja sellainen, joka haluaisi olla näkymätön, voi joutua kiusatuksi. Kun tajusin tämän, en ole kouluaikojen jälkeen enää koskaan halunnut olla sellaisessa roolissa, että istun vain vuosikausia hiljaa ja näkymättömänä muiden nokittavana enkä pääse siitä tilanteesta pois. Otan mieluummin vastuuta ja pidän itseni kiireisenä. Lisäksi ole opetellut pitämään huolta omista henkisistä ja fyysisistä rajoistani, mitä ei valitettavasti opetettu kotona. Kiusaamista yrittävät ojennan liiankin suoraan ja tuntuvasti.
Minä taas olen vaan jättäytynyt kotiin työmarkkinatuen varaan. Kirjoitan aina töitä hakiessani hakemuksiin, että olen introvertti ja sosiaaliset tilanteet ovat minulle uuvuttavia ja ne sekä tiuskiminen saavat minut unohtelemaan asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettajilta menee niiiiiin paljon ohi porukan dynamiikasta ja siitä miten kukakin käyttäytyy missäkin tilanteessa. Oma lapsen luokalla on just sellanen hiljainen, rauhallinen hissukka, joka kyllä aikuisen auktoriteettiasemaa uskoo, mutta lasten keskinäisissä suhteissa käyttäytyy todella julmasti, jopa hyvin aggressiivisesti.
Vaikka tämä vetää muita (monia eri oppilaita) turpaan, vaikka siitä on selvää faktaa olemassa, on joka opettajan ollut vaikea hyväsksyä että se, jonka he näkevät omin silmin, tekisi sellaista. Vaikka he tietävät.
Sama toisinpäin sen open silmin veemäisen nilkin kohdalla: hänen tiedetään olevan syyllinen kaikkeen. Kun on sellainen mitä on. Syyllinen jopa siihen, kun tuo aggressiivinen mättää turpaan.
Vierailija kirjoitti:
Opettajilta menee niiiiiin paljon ohi porukan dynamiikasta ja siitä miten kukakin käyttäytyy missäkin tilanteessa. Oma lapsen luokalla on just sellanen hiljainen, rauhallinen hissukka, joka kyllä aikuisen auktoriteettiasemaa uskoo, mutta lasten keskinäisissä suhteissa käyttäytyy todella julmasti, jopa hyvin aggressiivisesti.
Vaikka tämä vetää muita (monia eri oppilaita) turpaan, vaikka siitä on selvää faktaa olemassa, on joka opettajan ollut vaikea hyväsksyä että se, jonka he näkevät omin silmin, tekisi sellaista. Vaikka he tietävät.
Sama toisinpäin sen open silmin veemäisen nilkin kohdalla: hänen tiedetään olevan syyllinen kaikkeen. Kun on sellainen mitä on. Syyllinen jopa siihen, kun tuo aggressiivinen mättää turpaan.
Ja tuo hyväksymisen vaikeus näkyy siis puolusteluna...
"No ku se vähän innostu/Ei se varmaan tahallaan/muutetaan joukkuejakoja sitten hänen toiveiden mukaisesti/jne jne jne...."
Oma lapseni ei siis ole kumpikaan esimerkin lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ehdottanut ratkaisuksi vanhaa kunnon soluttautumistoimintaa, mut eiköhän joku ala inisemään lasten perusoikeusten rikkomisesta tms.
Eli: kouluun tulisi asiantuntevaa, ulkopuolista tarkkailevaa väkeä, jotka havainnoisivat lapsia esim välkillä, puoluettomasti, ilman ennakkotietoja.
Vierailija kirjoitti:
Minussa oli paljon tässäkin ketjussa mainittuja piirteitä, joiden takia jouduin kiusatuksi. Kotoa en saanut minkäänlaisia eväitä siihen, etten joutuisi kiusatuksi. Olen opetellut kaiken vasta aikuisena. Oman koskemattomuuden puolustamisen, suoraan sanomisen, siirtymisen, tietyn aktiivisuuden ja myönteisen vuorovaikutuksen, itsevarmat eleet, itsearvostuksen ym. Näitä kaikkia olisi pitänyt harjoitella jo lapsena.
Meidän kotona vanhemmat on aina olleet semmoisia ärsyttäviä nöyristeleviä itseään häpeileviä uikuttajia, että ei ihme, että meistä lapsista tuli tällaisia epävarmoja ja kiusattuja. Vanhempien pitäisi näyttää esimerkkiä arvostamalla itseään. Kun jotkut ylemmän luokan oppilaat kertoi minun äidille, että minua on kiusattu koulussa, niin se alkoi heti kysellä, olenko minä (siis tämän kirjoittaja) käyttäytynyt jotenkin oudosti tai onkohan minulla vääränlaisia kiinnostuksen kohteita tms. Eli siis kiusaaminen olikin minun, kiusatun vika. Ja sitten hirvee uikutus, että on niin epäonnistunut äitinä. Tuommoset idiootit pitäisi pakkosterilioida, että eivät vois saada lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä? Ap selittää innoissaan, kuinka hänen oma isänsä käski lyödä, ja tämä oli kuulemma paras ohje ikinä. Sitten ap kertoo, ettei kuitenkaan lyönyt, vaan selvitti asian kiusaajansa kanssa sanoin.
On muuten aika yksioikoista ja vaarallistakin väittää, että jos lyö kiusaajaansa, niin ongelma poistuu. Näitä tarinoita kertovat ihmiset, joille se on toiminut. Sitten on niitä, jotka löivät kiusaajaansa, mutta kiusaaja löikin lujempaa, ehkä kuolettavasti. He eivät ole täällä kertomassa tarinaansa.
Itse ymmärsin isäni ohjeen enemmän kuvannoillisena. Eli älä vaikene ja väistä vaan iske takaisin. Verbaalisesti tai tarvittaessa fyysisesti. Puolusta omaa tilaasi ja rauhaasi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minussa oli paljon tässäkin ketjussa mainittuja piirteitä, joiden takia jouduin kiusatuksi. Kotoa en saanut minkäänlaisia eväitä siihen, etten joutuisi kiusatuksi. Olen opetellut kaiken vasta aikuisena. Oman koskemattomuuden puolustamisen, suoraan sanomisen, siirtymisen, tietyn aktiivisuuden ja myönteisen vuorovaikutuksen, itsevarmat eleet, itsearvostuksen ym. Näitä kaikkia olisi pitänyt harjoitella jo lapsena.
Meidän kotona vanhemmat on aina olleet semmoisia ärsyttäviä nöyristeleviä itseään häpeileviä uikuttajia, että ei ihme, että meistä lapsista tuli tällaisia epävarmoja ja kiusattuja. Vanhempien pitäisi näyttää esimerkkiä arvostamalla itseään. Kun jotkut ylemmän luokan oppilaat kertoi minun äidille, että minua on kiusattu koulussa, niin se alkoi heti kysellä, olenko minä (siis tämän kirjoittaja) käyttäytynyt jotenkin oudosti tai onkohan minulla vääränlaisia kiinnostuksen kohteita tms. Eli siis kiusaaminen olikin minun, kiusatun vika. Ja sitten hirvee uikutus, että on niin epäonnistunut äitinä. Tuommoset idiootit pitäisi pakkosterilioida, että eivät vois saada lapsia.
Joo, voi ei.. Mä niin säälin tällaisten lapsia. Puutuin ulkopuolisena kiusaamistapaukseen ja siinä tän kiusatun perhe just tällainen et anteekspyytelee jatkuvasti omaa olemassaoloaan ja syyllistivät kiusattua poikaansa "se varmaan ite teki jotain... ja voi voi... miten se noin..."
Hemmetti että pisti vihaks seurata vierestä.
En voinut tehdä mitään. Ja voitte kuvitella miten asiat kääntyi, kun se toinen perhe oli aivan vastakohta tälle perheelle.
En tiedä nykyisiä kuulumisia, mutta ainakin aikamoinen alamäki tuolla pojalla jatkui. Toivon hänelle niin kovasti pelkkää hyvää, mutta pahoin pelkään, että hänellä on paljon patoutunutta vihaa (oikeutetusti!) jota ei osaa käsitellä. En ihmettelisi yhtään.
Tuokin oli ihan normaalin oloinen poika kaikin puolin ennen näitä tapahtumia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tullut kiusatuksi, kun joka kerta kuullessani solvauksen ulkonäöstäni, heitin pahemman solvauksen takaisin.
Ap
Et tullut kiusatuksi, mutta kuulit usein solvauksia ulkonäöstäsi?
En kuullut usein. Kuulin satunnaisesti, enkä kahta kertaa samalta ihmiseltä koska hyökkäsin vastaan. En siis tullut kiusatuksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minussa oli paljon tässäkin ketjussa mainittuja piirteitä, joiden takia jouduin kiusatuksi. Kotoa en saanut minkäänlaisia eväitä siihen, etten joutuisi kiusatuksi. Olen opetellut kaiken vasta aikuisena. Oman koskemattomuuden puolustamisen, suoraan sanomisen, siirtymisen, tietyn aktiivisuuden ja myönteisen vuorovaikutuksen, itsevarmat eleet, itsearvostuksen ym. Näitä kaikkia olisi pitänyt harjoitella jo lapsena.
Meidän kotona vanhemmat on aina olleet semmoisia ärsyttäviä nöyristeleviä itseään häpeileviä uikuttajia, että ei ihme, että meistä lapsista tuli tällaisia epävarmoja ja kiusattuja. Vanhempien pitäisi näyttää esimerkkiä arvostamalla itseään. Kun jotkut ylemmän luokan oppilaat kertoi minun äidille, että minua on kiusattu koulussa, niin se alkoi heti kysellä, olenko minä (siis tämän kirjoittaja) käyttäytynyt jotenkin oudosti tai onkohan minulla vääränlaisia kiinnostuksen kohteita tms. Eli siis kiusaaminen olikin minun, kiusatun vika. Ja sitten hirvee uikutus, että on niin epäonnistunut äitinä. Tuommoset idiootit pitäisi pakkosterilioida, että eivät vois saada lapsia.
Ja tällaisen perheen kanssa on jotenkin epämiellyttävää toimia ja selvittää asioita. Ellei ole juuri niitä, jotka käyttää surutta hyväkseen tuota toisen osapuolen nössöyttä.
Mutta itselle ainakin tulee kiusaantunut olo, kun joku toinen yrittää ottaa syitä niskoilleen epäoikeutetusti. Ja jos kyse on lapsista, en halua, että omat lapset oppivat olemaan epäreiluja. Joten ikään kuin joudun ottamaan sen kasvatusvastuun ja astumaan varpaille...
Esim. Lapsi A ottaa B:n kädestä pallon.
Normaalit ihmiset ratkaisevat asian fiksusti: tiedetään, että toisen kädestä ei oteta asioita, se hoidetaan - ei mitään, elämä jatkuu.
Mutta jos oma lapsi nappais toiselta ja toinen vanhempi alkaa venkoomaan siinä et "ei tässä mitään tapahtunut, ei meidän pertti sitä tarvi/halua.." En minä silti itse halua, että oma lapsi oppii ottamaan toiselta ilman lupaa.
Mielestäni on surkeata, jos opettajat luulevat että ryhmätöistä ja liikuntatuntien harjoituksista oppii automaattisesti sosiaalisia taitoja. Niinkuin se vaan riittäisi, että teetetään näitä tehtäviä ihan niinkuin on aina ennenkin tehty. Liikunnassa kämpelömpi lapsi ei välttämättä saa positiivisia kokemuksia niistä ryhmäliikuntajutuista, vaan enimmäkseen ehkä nöyryyttäviä muistoja.
Suurempi merkitys on mielestäni sillä miten opettaja itse kohtelee lapsia esim. joukkuejaossa ja sillä, että keskustellaan asioista eli kiusaamisesta ja sen seurauksistakin niiden oikeilla nimillä.
Toisessa keskustelussa joku opettaja kertoi pitävänsä sellaisista oppilaista, jotka ovat avoimia, iloisia, kohteliaita ja puheliaita. Mielestäni tämä on aika epäreilua ja ymmärtämätöntä. Se varautunut lapsi luokassa voi kokea ties minkälaisia vaikeuksia kotona ja tarvitsisi rohkaisua. Hän tiedostaa kyllä hyvin, ettei opettaja pidä hänestä niinkuin niistä aurinkoisista sosiaalisista lapsista, joilla on turvalliset olosuhteet kotona. Sillä varautuneella lapsella ei ehkä herää luottamusta opettajaa kohtaan kun hän näkee opettajan suosivan niitä mukavia lapsia.
Tässä nyt kouluelämästä joitakin huomioita, joita opettaja ei aina välttämättä huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko kaikille opettaa, että ketään ei saa koskaan kiusata?
Voisko opettaa kunnioittamaan muita ihmisiä?
Voisko opettaa, että jokainen saa olla sellainen kuin on?
Voisko opettaa, että toiset ovat hiljaisempia ja ujoja ja se on ihan ok?
Voisko opettaa, että jokainen on arvokas ja tärkeä ihan omana itsenään?
Voisko opettaa, että toisen lyöminen ja haukkuminen on väärin?Aamen.
Totta kai koulussa opetetaan sosiaalisia taitoja. Mitä sinun mielestäsi ryhmä- ja paritehtävät ovat? Tai kaikki muu projektinomainen oppiminen, mitä nykyään suositaan? Tai entäpä liikuntatuntien leikit ja pelit?
Ongelma ei ole kiusattu, joka on "vääränlainen". Ongelma on kiusaaja ja yhteisö, joka sallii kiusaamisen. Näihin molempiin osa-alueisiin puuttumalla kiusaamista on saatu vähenemään.
T. Ope
Alue: Aihe vapaa
On se opeteltavissa, mutta siinä menee oman kokemukseni mukaan vuosia. Itse olin koulussa sellainen epävarma nössö, jonka sosiaaliset taidot olivat muita jäljessä enkä ymmärtänyt että huumorilla tai terävällä kielellä olisi pystynyt puolustautumaan kiusaajia vastaan. Kyllä nämä taidot aikanaan kehittyivät, mutta siinä vaiheessa olin jo aikuinen. Ehkä joku teatterikoulutus olisi voinut nuorena nopeuttaa prosessia, mutta en usko, että tuollaisia taitoja otetaan haltuun millään nopealla aikataululla.