Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Toivon, että vauvavuosi menisi nopeasti
30.12.2014 |
En jaksa tätä vauvavuotta. Aina väsyneenä, aina kiinni vauvassa ja kotona. Isompaa lasta en ehdi huomioida, vaikka hän olisi maailman ihanin. Minnekään ei voi mennä, koska ei jaksa ja koen hankalaksi liikkua vauvan kanssa. Aina saat olla imettämässä ja aina se vaan vollottaa. Tältä minusta tuntuu väsyneenä ja kaikista pahimpina hetkinä, kuten nyt. Kun saan nukuttua edes vähän vauvani on maailman ihanin ja suloisin, mutta juuri nyt toivon, että saisin nukkua ikuisesti. Olenko ihan kamala? Olen varmaan, muut vaan jaksavat mennä kaikenmaailman vauvajumppiin ja leipoa pipareita.
Kommentit (12)
Äkkiä se vuosi menee. :) Yritä nyt vain saada arki sulle mieluisaksi äläkä ota paineita siitä mitä muut tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolta minustakin tuntui toisen lapsen kohdalla. Sitä lepoa ja omaa aikaa on vaan niin vähän. En muista koko vuodesta näin jälkeenpäin juuri mitään.
Ja nyt, kun molemmat pienet parkulaiset on kasvaneet, tuntuu että kunpa saisi vielä elää hetken sitä vauva-arkea. Kanniskella, pitää sylissä, naurattaa, kutitella, pusutella, nauttia siitä että mun pienet on tässä, turvassa, ollaan kaikki yhdessä. Mietin myös että olinko ihan hirveä äiti kuopuksen vauvavuotena, tuntuu siltä. Onneksi otin paljon kuvia ja videoita ja niistä näen että no on meillä ollut paljon hyviä hetkiä vaikka en niitä muista.
Tsemppiä sulle, älä koe syyllisyyttä siitä että et jaksa jonnekin jumppaan raahautua, teet nyt sen verran rankkaa duunia että tärkeintä on huolehtia omasta levosta ja jaksamisesta. Kun on koko ajan vaan lapsia varten, ei tosiaan tarvitse olla enää ketään muuta varten ja miettä miten pitäisi eläää oikein.
Meilläkin oli raskaat vauvavuodet kummastakin lapsesta. Imetin kumpaistakin kaksi vuotta ja heräilivät sen pari vuotta useasti yössä. En todellakaan kaipaa vauvavuotta. Nyt pojat jo 4 ja 7 ja elämä on niin paljon helpompaa, kun ei ole itse koko ajan väsynyt.
No, mä en taas jaksa mennä niihinkään, koska yllätys yllätys, siellä on lisää vauvoja ja väsyneitä äitejä. Enkä tosiaan oikein jaksa niitä jutunaiheita. Kenenkä vauva tekee hampaita, kenenkä on valvottanut viime yönä, kenellä on tällä kertaa korvatulehdus ja kenenkä vauvan pierua seuraa kakka. Ei millään pahalla, mutta en vaan jaksa. Haluan vaan edes vähän mun normaalielämää takas ja sitä, että voisin tehdä kivoja juttuja isomman kanssa, käydä kaupassa ihan rauhassa, valvoa yksin kymmeneen, jos haluan, tehdä ylipäätään jotain ilman jatkuvaa keskeyttämistä. Kuullostan ihan kauhealta äidiltä, tiedän sen, mutta kaipaan vaan unta ja omaa aikaa. Ja kuullostan myös itsekkäältä, kun itse asiassa saan paljon apua ja mies on kyllä maisemissa, mutta tarpeisiini nähden liian vähän aikaa.
Kutonen oli siis ap ja "kiva" lukea muidenkin kokemuksia, ettei tunnu olo liikaa siltä, että olen ainoa, joka kokee tämän raskaaksi. Toisaalta pitäisi juu nauttia, mutta mites nautit, kun tämä kaikki tuntuu vaan toisinaan ihan liian raskaalta. Myös miehen suhtatuminen vähän harmittaa, koska hän ei voi ymmärtää, että koen kotona lasten kanssa olemisen niin raskaana. Hän kun nauttii joka hetkestä, mutta hänenpä ei tarvitse tehdäkään muuta kuin nauttia. Ei siivoa, ei pyykkää, ei laita ruokaa, tulee vaan kotiin valmiseen pöytään ja nauttii illan lasten seurasta. Noh, meni valittamiseksi miehestä, vaikka oikeasti se olen vaan minä, joka ei jaksa nauttia ja olla aina iloinen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua kanssa ahdistaa, varsinkin nyt kun ulkona tulee lunta kaatamalla, ei tee mieli poistua kotoa. Mutta sitten ahdistaa myös olla kotona. Mulla ei ole miestä, niin en saa illallakaan sitä omaa aikaa, enkä kehtaa antaa vauvaa hoitoon niin paljon kuin haluaisin. Isovanhemmat kyllä hoitaa mielellään ja pyytää itsekin vauvaa hoitoon, mutta tulee niin huono omatunto lähteä jonnekin yksin, ihan kuin haluaisin eroon vauvasta. Vaikka niin mä joskus haluankin, vaikka niin paljon sitä rakastankin. Ahdistavaa olla äiti
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:50"]
Mua kanssa ahdistaa, varsinkin nyt kun ulkona tulee lunta kaatamalla, ei tee mieli poistua kotoa. Mutta sitten ahdistaa myös olla kotona. Mulla ei ole miestä, niin en saa illallakaan sitä omaa aikaa, enkä kehtaa antaa vauvaa hoitoon niin paljon kuin haluaisin. Isovanhemmat kyllä hoitaa mielellään ja pyytää itsekin vauvaa hoitoon, mutta tulee niin huono omatunto lähteä jonnekin yksin, ihan kuin haluaisin eroon vauvasta. Vaikka niin mä joskus haluankin, vaikka niin paljon sitä rakastankin. Ahdistavaa olla äiti
Kehtaa vaan, varsinkin, jos isovanhemmat oikein pyytävät. Se ei ainakaan tee susta huonoa äitiä. Olen ainakin itse tämän toisen lapsen kohdalla surutta pyytänyt apua lastenhoitoon, jos on tuntunut olo liian väsyneeltä ja kurjalta. Mutta kieltämättä siitäkin tulee välillä sellainen olo, että ei ole kunnon äiti, kun laittaa lapsensa hoitoon mummolle. Varsinkin, kun se mummo on useimmiten anoppi, joka ei ole maailman mukavin tyyppi ja ihan varmasti kertoo eteenpäin kuinka miniä ei jaksakaan hoitaa lapsiaan, vaikka niin on olevinaan hyvää äitiä.
ap
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kaksi lasta, ja olisi enemmänkin, jos voisin skipata koko vauvavuoden.. tai oikeastaan ikävuodet 0-3 v. kokonaan. Vauvat ja pikkupikkulapset ovat kauhean vaativia ja tuo aika on hirvittävän väsyttävää ja stressaavaa ja ahdistavaakin, kun ei pääse mihinkään eikä saa nukkua. Molemmat lapseni ovat olleet todellisia takiaisia (eivät viihtyneet kuin sylissä) ja ovat myös valvottaneet minua molemmat 2 vuotiaiksi asti öisin! Lisäksi, minulla ei ole olllut edes hoitoapua saatavilla, mummot sen kuntoisia, etteivät ole jaksaneet hoitaa.
Toki siis vauvavuodet on vedetty "kunnialla läpi" (poislukien jotkin synkähköt ajatukset omassa pääkopassa hetkittäin) mutta täytyy sanoa, että olen alkanut nauttia äitiydestä ja lapsistani täydellisesti vasta siinä vaiheessa, kun ovat olleet yli 2-vuotiaita, mielellään yli 3-vuotiaita. Aivan mahtavaa sen jälkeen! Mitkään uhmaiät ja esiteinin jankkaukset yms. eivät ole MITÄÄN verrattuna vauva/taaperoikäisen rasittavuuteen. Lisäksi rakastan sitä, kun pystyn näkemään lapsen persoonallisuutta, kuuntelemaan hänen juttujaan ja huumorintajuaan, ja kun voidaan oikeasti tehdä jotain yhdessä (eikä vaan paukuttaa palikoita lattiaan tms...)
Kai tämä harvinaista on näin, yleensä kuulee ihmisistä, jotka haikailevat vauvojen ja vauvaikäisten perään. Mulla ei ole IKINÄ ollut VAUVAkuumetta, lapsikuume sen sijaan. Ottaisin nytkin epäröimättä kolmannen lapsen, jos ei tarvitsisi käydä sitä vauva- ja taaperoaikaa läpi. Ajatuskin siitä tuntuu niin kamalalta, että tod.näk. lapsilukumme jää kahteen, en vaan jaksaisi käydä sitä aikaa enää läpi!
...Onneksi se vauva-aika kestää vain niin vähän aikaa, ainakin taaksepäin katsottuna. Tsemppiä!
Minustaki tuntui. Kaikki sanoi että vauva-aikaa sitte kaipaa, joten nauti. Edelleen en ole kaivannut, toki se oli meillä myös suruaika miehen kuoltua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:13"]
Mulla on kaksi lasta, ja olisi enemmänkin, jos voisin skipata koko vauvavuoden.. tai oikeastaan ikävuodet 0-3 v. kokonaan. Vauvat ja pikkupikkulapset ovat kauhean vaativia ja tuo aika on hirvittävän väsyttävää ja stressaavaa ja ahdistavaakin, kun ei pääse mihinkään eikä saa nukkua. Molemmat lapseni ovat olleet todellisia takiaisia (eivät viihtyneet kuin sylissä) ja ovat myös valvottaneet minua molemmat 2 vuotiaiksi asti öisin! Lisäksi, minulla ei ole olllut edes hoitoapua saatavilla, mummot sen kuntoisia, etteivät ole jaksaneet hoitaa.
Toki siis vauvavuodet on vedetty "kunnialla läpi" (poislukien jotkin synkähköt ajatukset omassa pääkopassa hetkittäin) mutta täytyy sanoa, että olen alkanut nauttia äitiydestä ja lapsistani täydellisesti vasta siinä vaiheessa, kun ovat olleet yli 2-vuotiaita, mielellään yli 3-vuotiaita. Aivan mahtavaa sen jälkeen! Mitkään uhmaiät ja esiteinin jankkaukset yms. eivät ole MITÄÄN verrattuna vauva/taaperoikäisen rasittavuuteen. Lisäksi rakastan sitä, kun pystyn näkemään lapsen persoonallisuutta, kuuntelemaan hänen juttujaan ja huumorintajuaan, ja kun voidaan oikeasti tehdä jotain yhdessä (eikä vaan paukuttaa palikoita lattiaan tms...)
Kai tämä harvinaista on näin, yleensä kuulee ihmisistä, jotka haikailevat vauvojen ja vauvaikäisten perään. Mulla ei ole IKINÄ ollut VAUVAkuumetta, lapsikuume sen sijaan. Ottaisin nytkin epäröimättä kolmannen lapsen, jos ei tarvitsisi käydä sitä vauva- ja taaperoaikaa läpi. Ajatuskin siitä tuntuu niin kamalalta, että tod.näk. lapsilukumme jää kahteen, en vaan jaksaisi käydä sitä aikaa enää läpi!
...Onneksi se vauva-aika kestää vain niin vähän aikaa, ainakin taaksepäin katsottuna. Tsemppiä!
[/quote]
Kiitos tästä. Tämä auttaa mua oikeasti eteenpäin, kun ympärillä on vaan niitä nauttijoita. uskon itsekin, että tulen nauttimaan lapsistani ihan sikana, kunhan vähän kasvavat, varsinkin tuo vauva... Isosisaruksen seura on jo oikeastaan ihan erilaista.
täällä kanssa yksi univajeinen zombie. lapset 2v3kk ja kohta3kk. vauva valvottaa puolet yöstä, esikoinen aamusta kuin virvatuli, pieniä päikkäreitä lukuunottamatta menee tukka putkella koko päivän. (no kyllä se itekseenki kaikkea värkkää, on iloinen ja reipas, mutta jumalaton uhmaikä päällä, kaikki lähtemiset, nukkumaanmenot jne yhtä takkua) vauva ei suostu kikille, hirveät syyllisyydet pullottamisesta, ei oo aikaa ja jaksamista tapella joka ikinen kerta :( toivon, että tää talvi menisi äkkiä, uskon jotenkin harhaisesti, että sitten KAIKKI on helpompaa. vauvan mahanväännöt varmaan jo poissa,plus rytmi suht ok, esikoisen pahin uhma takana, plus talvipukeutiminen on takanapäin.. HAUKOTUS
Alue: Aihe vapaa
Minä jaksoin mennä jumppiin ja avoimiin päiväkoteihin ja vauvakerhoihin, koska ne olivat henkireikäni. Raskaalta tuntui, mutta pää olisi hajonnut kotona.
Tosin olenkin vain yhden lapsen äiti. Toivoin, että vauvavuosi menisi vaudilla, nyt kun siitä on enää neljännes jäljellä niin haikeana mietin että onpa mennyt nopeasti...