Mitkä tunnehetket muistat ikuisesti?

Kun rakastuin, niitä oli monia. Kesken yksin autolla ajon tuli ajatuksesta lämmin olo vatsaan, pelkän suudelman aiheuttama tunnemyrsky, sydämen tykytys kohdatessa toisen yllättäen... 

-kerran nuorena herätessäni oli sellainen olo, että elämässä kaikki tulee menemään ihan hyvin

-2000-luvun loppupuolella satoi eräänä merkittävänä iltana lunta niin suurista hiutaleista, että ne olivat kuin perhosia. Puiden värikkäitä, kauniita lehtiä ja jättimäisiä lumihiutaleita. minulla oli ihmeellinen olo. Ajattelin olevani merkityksellinen.

-kun sain ansaitun palkinnon

-perinteiset rakastamisasiat ja kuolemissurut

Kerran lapsena flunssalima tukki hengitystiet, enkä saanut hetkeen hengitettyä ulos tai sisälle. Onneksi sain jotenkin yskäistyä hengityksen auki. Pelkään vieläkin joskus kovassa flunssassa tukehtuvani räkään.

Teini-iässä se kun ihastus huomioi positiivisesti. Tuli sellainen jalat alta-tunne.

Leijonat voittivat MM-kultaa. Olin monta päivää niin sekaisin etten pystynyt edes nukkumaan.

-Eksäni hakkasi asuntoni ovea humalassa ja yritti murtaa asunnon ovea hakatakseni minut, olin kauhun vallassa (soitin poliisille)

-olin onnellinen toisen eksäni kanssa ja rauhallisen levollinen, tunsin samoin kuin Eino Leinon runossa Rauha

Lasteni (4) syntymät

Olin vuokramökissä yksin, vuosi 2009, olin niin masentunut ja ahdistunut, itkin ja huusin, toivoin vain kuolemaa. Se oli synkkää.

Aivan hullu vapauden tunne ja puhdas ilo tajutessani, että yksi virheratkaisu ei sulje pysyvästi pois muita mahdollisuuksia. Sinä ajanjaksona olin todella onnellinen.

Leijonien mm-kulta 1995

Lasteni syntymät

Uskoon tulo

Sen, kun isosisko kantoi mut sylissään puolisen kilsaa kotiin, kun olin loukannut jalkani pahasti kaaduttuani soralla. Olin hervottomana itkusta ja polvi vuoti verta. Vieläkin on komea arpi jalassa ja muisto siitä, miten isosisko hoivasi pikkuista, vaikka aina muuten yleensä nahisteltiin ja olin mukamas sellainen kauhukakara=)

Yhden ainoan kerran elämässäni meinasin satuttaa itseäni pahasti. Jännä juttu, mutta en oikeastaan pysty muistelemaan sitä tunnetta. Tapahtumat olivat minulle kauheita, vaikka ulkopuolinen ei välttämättä ymmärtäisi niiden kamaluutta. En ole koskaan puhunut siitä kellekään.

Kun sain tietää Freddie Mercuryn kuolleen. Yksi elämäni pysäyttävin hetki ja vaikka en tietenkään tuntenut tai ollut ikinä nähnyt koko miestä niin itkin sinä päivänä monta kertaa.

Vihkiminen

Siinä oli suloisena sekamelskana lähes koko tunteiden kirjo.

Kyllä sen palavan rakastumisen tunteen muistaa aina, kun rakastuin aviomieheeni. Miten päätä huumaavaa se oli ja kaikki muu menetti merkityksensä. Samankaltainen "hullaantuminen" on tapahtunut kun omat lapset ovat syntyneet.

Työnsin esikoisen lastenvaunuja. Yhtäkkiä ymmärsin olevani yhtä arvokas ja tasa-arvoinen kuin kuka tahansa muu. Tietoisuuden salama kävi lävitseni. Olin 18.

Lasteni syntymät tottakai muistan.

Pelkotilan raiskauksen jälkeen myös.

Senkin muistan kun ex-mieheni petti minua thaimaan lomallaan ja se hetki kun tajusin että olen voinut altistua HIV-tartunnalle, on kyllä aika ikimuistoinen

Lapseni kuoleman hetki: Se tunnetila on sanoinkuvaamattoman kamala kun hänen todella tajusi kuolleen. sen vaan tiesi,vaikka silloin en virallista vahvistusta asialle saanut heti. Äidinvaisto...

Benjihyppy.

Ensimmäinen musikaalin pääroolin saaminen.

Ylioppilaaksi valmistuminen.

Ensirakkaus.

Ensimmäinen ero.

Kun sain parin viikon seurustelun jälkeen selville, että silmissäni täydellinen ensi-ihastukseni onkin mielisairas itsensä viiltelijä. Oltiin siis tutustuttu ihan jutustellen ja yhdessä aikaa viettäen, pussattu oltiin ja halailtu paljon, mutta sitten kun silitin hänen käsivarttaan paidan alta, niin hän jäi kiinni. Se oli inhottavinta ja ahdistavinta elämässäni, kun hän itkien otti paitansa pois ja näin hänen runnellun vartalonsa. En käsittänyt alkuunkaan. En vain pystynyt, koska en ollut nähnyt koskaan kenenkään kykenevän vahingoittamaan sillä tavalla ketään. Saatika itseään.

Monia mutta ekana mieleen tulee kun tajusin rakastuneeni mieheeni ja sit kun myöhemmin kun sanottiin se ensimmäisen kerran ääneen toisillemme.


Ja hetki joka tosi usein tulee edelleen mieleen oli noin 9kk(?) seurustelun jälkeen kun olimme istumassa iltaa miehen kaverilla, katsoin miestäni ja tajusin että mä haluun tuon miehen lapsen. Nykäsin miestä hihasta ja sanoin vaan että "Arvaa mitä?" ja mieheni vastasi että "Sä haluut lapsen?". En voi vieläkään käsittää että miten se kävi noin yhtäkkiä ja miten mies tajusi sen heti mun naamasta, olin silloin 19 ja mies 24. Jätettiin sitten parin kuukauden miettimisen jälkeen ehkäisykin pois mutta lapsia saatiin vasta muutama vuosi siitä eteenpäin.


Lasten syntymähetkellä en tuntenut mitään valtavaa tunnekuohua välittömästi vaikka heti rakastuinkin heihin, jotenkin olin kuitenkin "järjissäni" siinä tilanteessa, sellaisessa synnytysmoodissa :D Paremmin on mieleen jäänyt esimerkiksi siellä sairaalassa kun lapsi ekoja kertoja itki niin etten voinut tehdä mitään kun häntä tutkittiin. Pakottava tarve pelastaa se lapsi siitä vaikka kaikki on hyvin. Esim kun pillitin miehelle kun esikoisen pää ultrattiin, vanhemmat joutui odottamaan toimenpiteen ajan käytävällä ja se vauvan itku kuului siihen. Vauvalla oli siis nälkä, olin juuri aikeissa syöttää sen kun piti lähteä tutkimuksiin ja sitten pillitin miehelle sitä kun ne hoitajat kiduttaa mun lasta :D Muistan sen tunteen kun tiesin että suurentelen sitä asiaa päässä ja hormonien takia nyt reagoin näin mutta en voinut mitään, pakko oli vaan itkeä. Myös toisessa raskaudessa tuli usein samanlainen tunne kun alkoi itkettää joku aivan typerä asia. Lopulta saatoin itkeä ja samaan aikaan nauraa typerälle reaktiolleni. Eli tiedostin että tämä johtuu hormoneista mutta silti en voinut sille mitään.