Mikä on sellainen näky, minkä muistat ikuisesti?

Kuollut 9-viikkoinen sikiö, jonka olin poiminut vessanpöntöstä patologille tutkittavaksi.

Lemmikkini lopetus. Kävely oli niin tuskaista, ja toinen ponini vielä hirnui toisen perään raastavasti. Itkin niin paljon, kun poni kaatui maahan ja silmät jäi puoliksi auki. Silittelin ponia pitkän hetken. Tiesi toisen kuolleen, mutta kuitenkin koko ajan odotti että nousisi ylös ja pudistelisi loskan pois ruumiistaan. Siinä mä kyhjötin vesisateessa ponini kanssa.

Näin heidän ilmoituksensa. Tajusin, että olen pelkkä roska. Se sattui vilpittömään sydämeen.

[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 08:40"]siskopuoleni faija naimassa pari vuotta itseäni vanhempaa tyttöä samassa huoneessa jossa nukuin. olin 11.
[/quote]

Hyi helevetti!

Kuolleena rv30 syntynyt tyttöni kaarimaljassa sylissäni oli sellanen kokemus joka ei unohdu ikinä

Lapsena kävin isovanhempieni kanssa katsomassa koomassa maannutta isääni sairaalassa. Hiukset ajeltu toiselta sivulta ja iho tikattu. En vieläkään tiedä johtuiko nuo tikit siitä mistä luulen niiden johtuneen, vai siitä mikä syy minulle kerrotiin.

Isäni jätti äitini aivan yllättäen toisen naisen takia, ja tuli hakemaan tavaroitaan, kun olin siellä juuri sattumalta vierailemassa (olin hiljattain muuttanut kotoa pois). Juuri ennen isän lähtöä äitini silitti isän poskea, ja molemmilta valui kyyneeleet silmistä. Edelleen kouraisee sydämestä joka kerta, miten 30v yhteiselo voi vaan loppua tuohon.

Jonkin ajan kuluttua tästä todistin äitini totaalista romahdusta, ja muistan edelleen kuinka pieneltä ja surkealta hän silloin näytti. Siinä hetkessä itselleni jotenkin iski se, että minä olen aikuinen ja yksin tässä elämässä on pärjättävä, ei kukaan tule ikinä kannattelemaan sinua läpi elämän.

Asuin TYKS:n lähistöllä 90-luvulla ja muistan Estonia-aamusta jatkuvan helikopterien säksätyksen kattojen yllä.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:38"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 00:33"][quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:47"]

Kissani verta vuotavana lattialla häntä puolen merrin pääsdä ruumiista. Kaveri tuli "kissoihin tottuneen koiransa" kanssa kylään ja seuraavaksi mun kissa makasi raadeltuna lattialla. Olin kysynyt monesti tuleeko se kissojen kanssa toimeen ja jos se ei ole tottunut niin jätä se koira kotiin. Kaveri vannoi ja vakuutti että tulee toimeen, on tottunut ja ei tämä tee mitään. Todellisuudessa se oli nähnyt kerran aiemmin kissan ollessaan hihassa kiinni. Silloin se näki mun kissani ja hyökkäsi suoraan päälle. Siinä oli 4kg kissa aika heikoilla kun noin 50 kiloa koiraa tapporavistaa.

[/quote]

Ai jumalauta mikä nautinto olisi ollut hakata se rakki hengiltä paistinpannulla!

[/quote]

Olet ihan yhtä idiootti kuin sen koiran omistajakin.
[/quote]

Ymmärrän tätä "idioottia". Ulkoilutan kissaani välillä valjaissa ulkona. Ihan pysytään kerrostalon takapihalla. Jos siihen tulisi vapaana oleva koira joka uhkaisi kissaani niin aika nopeasti pääsisi se koira hengestään. Kyllä kaikista eläimistä tykkään, en ymmärrä vaan ihmisiä jotka hankkii koiria jotka tykkäävät tappaa muita eläimiä.
[/quote]

kyllä ne kissatkin tappaa muita eläimiä..

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 23:55"]

koominen/ällöttävä; rippileirillä pappi alastomana föönaamassa munakarvojaan

[/quote]

Kerro miten on mahdollista, että alaikäisenä jouduit näkemään tällaista?! Ilmoititko asiasta tai kerroitko vanhemmillesi?

Lemmikkieläinteni kuolemat.

Liettuan taivas aamuauringon kajossa, 5 vuotiaana isoveljen ajaessa moottoripyörällä pöllyävää mökkitietä pitkin vapauteen <3

Minä en ymmärrä näitä alapeukkuja. Selittäkää joku. Eikö nämä kerrotut tarinat ole itsekunkin omakohtaisia kokemuksia, joihin toinen ei oikein voi mitään sanoa.

Ihan sama, jos kertoo naamakkain jollekin jostain kokemuksesta, jota ei unohda koskaan, niin toinen vastaa, että ei, en ole samaa mieltä. Ihan varmasti sinulla on ollut joku toinen kokemus, jonka muistat paremmin.  Ei vaikuta ihan täyspäiseltä väittää vastaan.

Nyt kesäkuun lopulla kun äitini kärrättiin ambulanssista Meilahden päivystykseen. Se tyhjä katse. Hetkeä myöhemmin neurologin sanat "suonet ovat auki, mutta löydös viittaa tuumoriin" (2kk aiemmin äidillä oli 'aivoinfarkti' mutta ilmeisesti oli väärä dg). Tämän jälkeen äitini makaamassa päivystyksessä täysin mykkänä ja oikea puoli halvaantuneena kyyneleet valuen. Juoksin ulos, se hävettää vieläkin.
Lopullinen dg Glioblastooma gradus IV.

Sipilän ilme kun se sanoi televisiossa että "Kaikki osallistuvat talkoisiin".

Koirani ulkona surkean näköisenä makaamassa syöpään menehtyneen kaverinsa kaivamassa kuopassa. Se ikävöivä ulvominen oli sydäntä särkevää.

Yks mies tajus olleensa ihan idiootti, itkin vain sanaakaan sanomatta ja se kattoi mua hiljaa oikeesti pahoillaan. Naamasta näki ettei tienny mitä tekisi, halus vaan että lopettaisin itkemisen. 

Toinen sitten se loiste silmistä, kun kertoi musta hölmöjä faktoja kavereilleen isossa porukasssa :D 

Joo, oon aika nuori, en oo kokenu mitää traagist mun elämässä.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 07:46"]Se kun äitini kuoli silmieni eteen lattialle ollessani teini, sydänkohtaukseen. Ja se sunnuntai-aamu, kun löysin mieheni kuolleena vierestäni. Hän oli vinottain, ranteet koukussa, silmät puoliksi auki, suu osin auki. Hiljainen kuolema, syynä sydäninfarkti. Aikaa kului, se tavallaan auttoi.

Menin nyt kesällä naimisiin uudelleen. Viime maanantaina (viikko sitten) löysin sitten tämän miehen kuolleena kotoa, töistä tultuani. Hän oli jo täysin kankea, lautumiakin oli reisissä. Ilmeisesti minua seuraa jokin kauhea kirous, onnea ei koskaan suoda. En enää koskaan aio alkaa parisuhteeseen, en edes seurustelemaan. Enkä kiintyä kehenkään.
[/quote]
<3

Kun makasin lamaantuneena sängyllä hakattuna, koko keho tärisi, katsoin raivon vallassa olevaa miestäni silmiin ja ajattelin vain, että tässäkö tämä elämä oli, tällain tulen kuolemaan.

Oli nopeasti entinen mies se.

Olin töissä sairaalassa munuaisosastolla. Noin kolmikymppinen mies oli sairastanut pitkään ja kuihtui lopulta eräänä kesänä ihan olemattomiin. Sinä aamuna, jona hän lopulta kuoli, satuin vahingossa astumaan hänen huoneeseensa juuri kuoleman lähestyessä. Näin kun mies oli tuettu sänkyyn puoli-istuvaan asentoon, hän hengitteli kiivaasti. Vieressä  oli sairaanhoitaja ja toisella puolella tyttöystävä. Mies katsoi minua hetken kun avasin oven, kuoleman tuska ja pelko silmissään. Muutama minuutti tämän jälkeen hän kuoli ja muistan vieläkin tyttöystävän itkun ja huudon huoneesta. Kunpa olisin voinut auttaa. Kunpa olisin voinut tehdä edes jotain.