Oletko odottanut "sitä oikeaa" ja sitten kuitenkin tyytynyt "ihan kivaan"?

Lapset tein ihan kivan kanssa.nyt uusi mies on unelmani mies.

Odotin sitä oikeaa....pitkään! Ja ilmestyikin elämääni rytinällä. Eihän kukaan ihminen täydellinen ole, mutta mieheni on minulle se ainut oikea ja paras. En olisi voinut tyytyä huonompaan vaihtoehtoon.

Odotin sitä oikeaa... Kunnes tajusin täyttäväni piakkoin 30 ja haluavani vielä ehkä paljonkin lapsia. Päätin tyytyä mukavaan, ihan kivaan mieheen mutta just silloin vahingossa löysinkin sen oikean. Uskon jollakin tapaa tavallaan kohtaloon ja kun tää mies ilmestyi mun elämään niin se oli kaikille meidän ympärilläkin selvää et tässä se nyt on. Nyt odotellaan toista lastamme, syntynee näinä päivinä. Ja ollaan onnellisia. :)

Olin 17 vuotias kun aloin seurustella 19 vuotiaan kumppanini kanssa. Olimme muiden silmissä unelmapari. Saimme kaksi lasta ja erosimme.

Kaksi vuotta sen jälkeen tapasin miehen, joka oli minulle oikea. Sain tietää sen mitä on olla rakastunut. Värit olivat kirkkaampia, koko elämä oli pelkkää hyvääoloa. :)

Erosimme kolmen vuoden jälkeen. Se mitä tielleni vielä tulee on arvoitus. :)

Kyllä olen. Monta kertaa arjessa olen kuitenkin huomannut, kuinka pienetkin asiat meillä toimivat hyvin yhteen. Olemme ajan myötä kasvaneet samaan suuntaan, enemmän yhteen kuin alussa olimmekaan. Hyvän valinnan tein!

Ei oo sitä oikeaa näkynny ja ne ihan kivatkin on kiertännä kaukaa.

Odotin sitä oikeaa, totesin kaikki huonoiksi ja nyt olen yksin. Näin on ihan kiva.

Rakastuin 16-vuotiaana ja seurustelin kolmen vuoden ajan. Erosimme ja ajattelin löytäväni pian uuden, varmaan muutkin ajatteli. Olen nätin näköinen, kiva ja persoonallinen. Nyt olen kohta 28 ja vieläkin sinkku. 

Itselläni on jostain syystä ollut aina se "paha poika".Kokoajan meni pahempaan suuntaan, milloin oli mielenterveydestä ja pettämisesta kiinni, seuraava hakkasi kaikkea mikä liikkui (myös minua) ja seuraava osottautui umpijuopoksi joka sai itsetuntoni maanrakoon. S

itten tapasin tuon nykyisen, ihana, hellä. En tiennyt miltä tuntuu kun joku huomaa. Tai vaikka vain on paikalla.  Saimme kaksi lasta mutta tiedän myös että tuo mies ei ole se, ketä voisin ikuisuuksiin rakastaa, vaan tuo on se, kenen kanssa päästään yhteisymmärryksellä eteenpäin ja lapsilla on hyvä isä. Kaipaan jotakin suurempaa rakkaudentunnetta ja sitä että oikeasti välitä itseni, enkä lasten takia.  Olisi ihana tuntea intohimoa miestä kohtaan.

Tiedän että nyt tulee paljon kritiikkiä - miksi piti tehdä lapsia jos ei rakasta oikeasti - mutta aika kävi vähiin ja ehkä tuo turvallisuudentunne vei voiton yksinäisestä rakkauden etsinnästä.. En tiedä.

Miehillä ihan tavallista, paitsi sillä 10% joka saa naisia ja sillä 10% joka ei saa ketään. N. 20 vuotta odotetaan ihanaa naista ja sitten tyydytään johonkin kun käsitetään että on ihan viime hetket saada suht koht normaali, lapseton, koko kylän polkematon nainen.

Miten suhde voi? Tuleehan niitä eroja mutta monet pysyy yhdessä. Romantiikan vaatiminen tuntuu raskaalta kun järkisuhteitahan nämä oikeasti ovat. Toisaalta naisia taitaa rassata aikuisviihteestä opitut odotukset, kuulemma.

Up

En usko, että on olemassa ns. "Mr. Rightia" on vain olemassa "Mr. Right Now". Eli jokainen kuka tulee elämääsi opettaa sinulle jotain. Oli se sitten hyvää tai pahaa.

En.  Jaksoin hakea sen täydellisen ja juuri oikean.  Kauan meni, mutta kyllä kannatti.