Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja älykkyys
29.12.2014 |
Olen sairastanut masennuksen 2 kertaa (yhteensä n. 4v elämästäni joista 2v lääkityksellä) ja voin kertoa että masennusjaksot ovat kirjaimellisesti ja pysyvästi tyhmentäneet minut. Nykyään olen siis terve, ollut n. 1v viimeisimmästä masis jaksosta, mutta muistini ja älyni eivät ole palautuneet. Tunnen itseni lobotomian läpikäyneeksi. Siinä kun ennen olin hyvin kiinnostunut eri tieteenaloista, kirjallisuudesta ja taiteista, nykyään en ajattele saati keskustele mistään ajankohtaisista aiheista. Ajatukset pyörivät oman navan, terveyteni ylläpidon ja av:n keittiöpsykoloinnin parissa. Potuttaa itseänikin tuntea itseni jotenkin lapselliseksi ja vaillinaiseksi kun yhteisk. asiat ei kiinnosta. Tunnen itseni suppeaksi keskustelijaksi. Joskus harvoin aivot saa säkärin ja innostun luennoimaan jostakin menneisyyden suosikkiaiheesta kuten virusten "geneetikasta" tai mehiläispesän hierarkiasta. Onneksi sentään sairastuin vasta 27 vuotiaana ekan kerran niin edes mieluisen ammatin ja jotakin yleissivistystä.
Oon yrittänyt herätellä aivojani lukemalla tietokirjallisuutta esim. aivojen ja ajattelun toiminnasta ja tilaamalla yhteiskunnallisia lehtiä mutta mikään ei jää päähän eikä mielenkiinto syty.
En tiedä miten yleistä tämmöinen tyhmistyminen on masennuksen sair. parissa, mutta itse siitä tosiaan kärsin ja vielä surullisempaa on tajuta se ero entiseen. Liekö mahdollisuutta koskaan jumpata aivot entiseen kuosiinsa, vain aika näyttää :/
Kommentit (29)
En tiedä olenkko ollut masentunut, mutta elämä itsessään, sen kokemukset, menetykset ja pettymykset ovat muuttaneet minua niin, että koen olevani tyhmempi. Minua eivät enää kiinnosta maailman asiat, vaan ihan arkipäiväiset asiat. Kun juttelen ihmisen kanssa, koen että on tärkeämpää että asetun tän ihmisen asemaan, mietin sen ihmisen tarpeita, tunteita, ajatuksia ja vuorovaikutusta kuin että puhuisimme jostain ns. ylevästä aiheesta. Minun maailmani on pienentynyt tosi paljon.
Mutta toisaalta, netti kyllä tyhmentää. Tieto on saatavilla nopeasti, mutta se on pirstaleista. Kokonaisuuksia on vaikeampi hahmottaa kuin kirjoista, koska valtavasta tietovirrasta on vaikea poimia niitä pääkohtia ilman jonkin alan tarkempaa tuntemusta. Netissä voi nopeaan tahtiin opiskella itsensä tyhmäksi; tietää kaiken muttei ymmärrä mitään. Keskustelu netissä on usein myös niin ala-arvoista, ettei voisi kuvitellakaan puhuvansa samalla tasolla ihmisen kanssa naamatusten. Kyllä sekin tyhmentää, että juttelen täällä joinakin päivinä enemmän kuin mitä juttelen muiden kuin perheenjäsenten kanssa.
Mutta, että jos lohduttaa niin ihminen voi tyhmentyä myös ihan ajan kanssa, niin ehkä vaan käy joillekin. Turha siitä on stressata, maailma pyörii vaikka minulla ei olisikaan mitään sanottavaa Lähi-Idän tilanteeseen tai nerokasta ratkaisua talouskriisiin. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ollut masentunut jos masentuneisuudella tarkoitetaan että ei pääse sängystä ylös ja ravaa psykologilla ja syö lääkkeitä. On sattunut todella ikäviäkin asioita elämässä. Ne ikävätkin asiat kuuluu elämään ja ne täytyy vaan kohdata ja selvittää. Psykologia en oo tarvinnut.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 00:31"]
15 vuotta masennusta ja olen hyvästellyt valokuvamuistini. Toisaalta en tiedä onko kyse kognitiivisten kykyjen huonontumisesta vai luonteen muuttumisesta. Pelkään uskoa siihen mitä teen, pelkään yrittää isoja asioita, alisuoriudun koska pelkään epäonnistumista, ja pelkään alitajuisesti tyhjän päälle putoamista. Perusturvallisuuden tunteeni on järkkynyt, samoin elämänuskoni ja samoin tietysti itsetuntoni. Olen ahdistunut ja se tekee minusta epävarman ja hitaan. "Vika" voisi siis korjaantua, jos elämänasenteeni muuttuisi - uskoisin taas ja luottaisin ihmisiin ja asioihin idealistisesti ja tuntisin oikeasti, että elämä kantaa eikä mitään pahaa voi enää tapahtua. Ratkaisu voisi siis tulla ulkopuoleltani, tai niin ainakin toivon (vaikka ihmissuhteen muodossa). Kaikki aivojumppajutut olen jo yrittänyt. Käytän opiskeluun ja lukemiseen 5-10 tuntia päivässä. PS. Aivot kyllä toimivat paremmin, jos ei ole netissä koko ajan:). Silloin keskittyy kai paremmin.
[/quote]
Tekstisi on kuin suoraan omasta mielestäni, joskin sanoiksi muutettuna. Edustat sitä älykkyyttä, jota minäkin arvostan itsessäni eli itsetuntemusta. Minäkin yritän keksiä, miten saisin tuon perusturvallisuuden takaisin, mutta on aika pirullista että se liittyy itseni ulkopuolisiin asioihin. Miten minä saisin muut auttamaan itseäni ja näkemään itseni...vaikka kuinka ymmärrän itseäni niin jotenkin pelkään että minun pitäisi vielä osata hallita muitakin ihmisiä, koska kukaan ei ymmärrä auttaa minua tulemaan ihmiseksi. Hankala oppia luottamaan ihmisiin, kun kukaan ei ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Kuulostaa radikaalilta, mutta olen myös harkinnut huumeiden käyttöä - ei pitkä-aikaista tosin. Jos saisin jotenkin itse muutettua aivojani että oppisin sosiaaliseksi yksin. LSD esimerkiksi. En itsekään kestä tätä alisuoritumista ja elämän ohi kiitoa. Parisuhde kuulostaa myös hyvältä, mutta itse en ole siihen lähtenyt, koska pelkään että toisesta tulee enemmänkin hoitaja. Unelmoin toki.
[/quote]
Miksi täytyisi tulla sosiaaliseksi? Itse vapauduin masennuksen myötä myös tarpeesta olla sosiaalinen, ja tarpeesta saada mitään muilta ihmisiltä. Löysin rauhan ja ilon sisältäni, niin ettei minun tarvitse etsiä sitä enää toisilta ihmisiltä tai ulkoisista asioista. Olen onnellinen tässä ja nyt, vaikkei kukaan ihminen maailmassa pitäisi minusta tai vaikka minulla ei olisi kaikkia asioita mitä mieli voisi haluta.
Ei tuo LSD kyllä muuten välttämättä huono idea ole. Itse olen joskus kokeillut taikasieniä, jotka vaikuttavat vähän samantapaisesti. Niiden avulla juurikin koin maalman, jossa "universumin tai jumaluuden tai Hengen" täyteys on läsnä täytenä minun sisälläni (kuten myös kaikessa muussa) joten ei voi olla mitäään mitä kaipaisin ulkoapäin. Minä itse olen kaiken täyteys ja täytän kaiken, se oli kokemus jonka madonlakkien popsiminen sai minussa aikaan. Masennuksen myötä samantapainen kokemus, mutta vähemmän ekstaattisena, on jäänyt vallitsevaksi.
t. 16
Minulla on käynyt täysin päinvastoin. Tunnen, että olen älykkäämpi kuin ennen sairastumistani. Masentuneena on ollut aikaa paneutua tieteeseen ja kävin jopa yhden yliopistokurssin netissä. Kirjallisuudesta on ollut minulle seuraa kun olen ollut yksin. Ehkä tässä masennuksessa on ollut minulle hyviäkin puolia.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:34"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 00:31"]
15 vuotta masennusta ja olen hyvästellyt valokuvamuistini. Toisaalta en tiedä onko kyse kognitiivisten kykyjen huonontumisesta vai luonteen muuttumisesta. Pelkään uskoa siihen mitä teen, pelkään yrittää isoja asioita, alisuoriudun koska pelkään epäonnistumista, ja pelkään alitajuisesti tyhjän päälle putoamista. Perusturvallisuuden tunteeni on järkkynyt, samoin elämänuskoni ja samoin tietysti itsetuntoni. Olen ahdistunut ja se tekee minusta epävarman ja hitaan. "Vika" voisi siis korjaantua, jos elämänasenteeni muuttuisi - uskoisin taas ja luottaisin ihmisiin ja asioihin idealistisesti ja tuntisin oikeasti, että elämä kantaa eikä mitään pahaa voi enää tapahtua. Ratkaisu voisi siis tulla ulkopuoleltani, tai niin ainakin toivon (vaikka ihmissuhteen muodossa). Kaikki aivojumppajutut olen jo yrittänyt. Käytän opiskeluun ja lukemiseen 5-10 tuntia päivässä. PS. Aivot kyllä toimivat paremmin, jos ei ole netissä koko ajan:). Silloin keskittyy kai paremmin.
[/quote]
Tekstisi on kuin suoraan omasta mielestäni, joskin sanoiksi muutettuna. Edustat sitä älykkyyttä, jota minäkin arvostan itsessäni eli itsetuntemusta. Minäkin yritän keksiä, miten saisin tuon perusturvallisuuden takaisin, mutta on aika pirullista että se liittyy itseni ulkopuolisiin asioihin. Miten minä saisin muut auttamaan itseäni ja näkemään itseni...vaikka kuinka ymmärrän itseäni niin jotenkin pelkään että minun pitäisi vielä osata hallita muitakin ihmisiä, koska kukaan ei ymmärrä auttaa minua tulemaan ihmiseksi. Hankala oppia luottamaan ihmisiin, kun kukaan ei ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Kuulostaa radikaalilta, mutta olen myös harkinnut huumeiden käyttöä - ei pitkä-aikaista tosin. Jos saisin jotenkin itse muutettua aivojani että oppisin sosiaaliseksi yksin. LSD esimerkiksi. En itsekään kestä tätä alisuoritumista ja elämän ohi kiitoa. Parisuhde kuulostaa myös hyvältä, mutta itse en ole siihen lähtenyt, koska pelkään että toisesta tulee enemmänkin hoitaja. Unelmoin toki.
[/quote]
Miksi täytyisi tulla sosiaaliseksi? Itse vapauduin masennuksen myötä myös tarpeesta olla sosiaalinen, ja tarpeesta saada mitään muilta ihmisiltä. Löysin rauhan ja ilon sisältäni, niin ettei minun tarvitse etsiä sitä enää toisilta ihmisiltä tai ulkoisista asioista. Olen onnellinen tässä ja nyt, vaikkei kukaan ihminen maailmassa pitäisi minusta tai vaikka minulla ei olisi kaikkia asioita mitä mieli voisi haluta.
Ei tuo LSD kyllä muuten välttämättä huono idea ole. Itse olen joskus kokeillut taikasieniä, jotka vaikuttavat vähän samantapaisesti. Niiden avulla juurikin koin maalman, jossa "universumin tai jumaluuden tai Hengen" täyteys on läsnä täytenä minun sisälläni (kuten myös kaikessa muussa) joten ei voi olla mitäään mitä kaipaisin ulkoapäin. Minä itse olen kaiken täyteys ja täytän kaiken, se oli kokemus jonka madonlakkien popsiminen sai minussa aikaan. Masennuksen myötä samantapainen kokemus, mutta vähemmän ekstaattisena, on jäänyt vallitsevaksi.
t. 16
[/quote]
Kiitos että kerroit kokemuksestasi. Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla sisäisellä tyyneydellä. Olen kerran elämässäni päässyt sellaiseen mielentilaan omin voimin että näin itseni paremmin. Olin vähän niin kuin saanut kaiken stressin pois tai minimiin ja koin hetken olevani täysin turvassa. Tuolloin minä olin näkevinäni itsessäni ihmisen, joka nauttii hyvästä seurasta ja koskettamisesta. Pidän ihmisistä ja ehkä ongelmani juuri onkin että olen antanut joiden vaikuttaa itseeni liikaakin sen kustannuksella. Siksi toive sosiaalisuudesta, koska minulle se on lienee jonkinlainen tarve vaikka introvertti olenkin. -18
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:34"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 00:31"]
15 vuotta masennusta ja olen hyvästellyt valokuvamuistini. Toisaalta en tiedä onko kyse kognitiivisten kykyjen huonontumisesta vai luonteen muuttumisesta. Pelkään uskoa siihen mitä teen, pelkään yrittää isoja asioita, alisuoriudun koska pelkään epäonnistumista, ja pelkään alitajuisesti tyhjän päälle putoamista. Perusturvallisuuden tunteeni on järkkynyt, samoin elämänuskoni ja samoin tietysti itsetuntoni. Olen ahdistunut ja se tekee minusta epävarman ja hitaan. "Vika" voisi siis korjaantua, jos elämänasenteeni muuttuisi - uskoisin taas ja luottaisin ihmisiin ja asioihin idealistisesti ja tuntisin oikeasti, että elämä kantaa eikä mitään pahaa voi enää tapahtua. Ratkaisu voisi siis tulla ulkopuoleltani, tai niin ainakin toivon (vaikka ihmissuhteen muodossa). Kaikki aivojumppajutut olen jo yrittänyt. Käytän opiskeluun ja lukemiseen 5-10 tuntia päivässä. PS. Aivot kyllä toimivat paremmin, jos ei ole netissä koko ajan:). Silloin keskittyy kai paremmin.
[/quote]
Tekstisi on kuin suoraan omasta mielestäni, joskin sanoiksi muutettuna. Edustat sitä älykkyyttä, jota minäkin arvostan itsessäni eli itsetuntemusta. Minäkin yritän keksiä, miten saisin tuon perusturvallisuuden takaisin, mutta on aika pirullista että se liittyy itseni ulkopuolisiin asioihin. Miten minä saisin muut auttamaan itseäni ja näkemään itseni...vaikka kuinka ymmärrän itseäni niin jotenkin pelkään että minun pitäisi vielä osata hallita muitakin ihmisiä, koska kukaan ei ymmärrä auttaa minua tulemaan ihmiseksi. Hankala oppia luottamaan ihmisiin, kun kukaan ei ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Kuulostaa radikaalilta, mutta olen myös harkinnut huumeiden käyttöä - ei pitkä-aikaista tosin. Jos saisin jotenkin itse muutettua aivojani että oppisin sosiaaliseksi yksin. LSD esimerkiksi. En itsekään kestä tätä alisuoritumista ja elämän ohi kiitoa. Parisuhde kuulostaa myös hyvältä, mutta itse en ole siihen lähtenyt, koska pelkään että toisesta tulee enemmänkin hoitaja. Unelmoin toki.
[/quote]
Miksi täytyisi tulla sosiaaliseksi? Itse vapauduin masennuksen myötä myös tarpeesta olla sosiaalinen, ja tarpeesta saada mitään muilta ihmisiltä. Löysin rauhan ja ilon sisältäni, niin ettei minun tarvitse etsiä sitä enää toisilta ihmisiltä tai ulkoisista asioista. Olen onnellinen tässä ja nyt, vaikkei kukaan ihminen maailmassa pitäisi minusta tai vaikka minulla ei olisi kaikkia asioita mitä mieli voisi haluta.
Ei tuo LSD kyllä muuten välttämättä huono idea ole. Itse olen joskus kokeillut taikasieniä, jotka vaikuttavat vähän samantapaisesti. Niiden avulla juurikin koin maalman, jossa "universumin tai jumaluuden tai Hengen" täyteys on läsnä täytenä minun sisälläni (kuten myös kaikessa muussa) joten ei voi olla mitäään mitä kaipaisin ulkoapäin. Minä itse olen kaiken täyteys ja täytän kaiken, se oli kokemus jonka madonlakkien popsiminen sai minussa aikaan. Masennuksen myötä samantapainen kokemus, mutta vähemmän ekstaattisena, on jäänyt vallitsevaksi.
t. 16
[/quote]
Kiitos että kerroit kokemuksestasi. Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla sisäisellä tyyneydellä. Olen kerran elämässäni päässyt sellaiseen mielentilaan omin voimin että näin itseni paremmin. Olin vähän niin kuin saanut kaiken stressin pois tai minimiin ja koin hetken olevani täysin turvassa. Tuolloin minä olin näkevinäni itsessäni ihmisen, joka nauttii hyvästä seurasta ja koskettamisesta. Pidän ihmisistä ja ehkä ongelmani juuri onkin että olen antanut joiden vaikuttaa itseeni liikaakin sen kustannuksella. Siksi toive sosiaalisuudesta, koska minulle se on lienee jonkinlainen tarve vaikka introvertti olenkin. -18
[/quote]
Loistavaa pohdiskelua. Kiitos!
t. 14/INTJ = äärimmäinen introvertti
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:34"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 00:31"]
15 vuotta masennusta ja olen hyvästellyt valokuvamuistini. Toisaalta en tiedä onko kyse kognitiivisten kykyjen huonontumisesta vai luonteen muuttumisesta. Pelkään uskoa siihen mitä teen, pelkään yrittää isoja asioita, alisuoriudun koska pelkään epäonnistumista, ja pelkään alitajuisesti tyhjän päälle putoamista. Perusturvallisuuden tunteeni on järkkynyt, samoin elämänuskoni ja samoin tietysti itsetuntoni. Olen ahdistunut ja se tekee minusta epävarman ja hitaan. "Vika" voisi siis korjaantua, jos elämänasenteeni muuttuisi - uskoisin taas ja luottaisin ihmisiin ja asioihin idealistisesti ja tuntisin oikeasti, että elämä kantaa eikä mitään pahaa voi enää tapahtua. Ratkaisu voisi siis tulla ulkopuoleltani, tai niin ainakin toivon (vaikka ihmissuhteen muodossa). Kaikki aivojumppajutut olen jo yrittänyt. Käytän opiskeluun ja lukemiseen 5-10 tuntia päivässä. PS. Aivot kyllä toimivat paremmin, jos ei ole netissä koko ajan:). Silloin keskittyy kai paremmin.
[/quote]
Tekstisi on kuin suoraan omasta mielestäni, joskin sanoiksi muutettuna. Edustat sitä älykkyyttä, jota minäkin arvostan itsessäni eli itsetuntemusta. Minäkin yritän keksiä, miten saisin tuon perusturvallisuuden takaisin, mutta on aika pirullista että se liittyy itseni ulkopuolisiin asioihin. Miten minä saisin muut auttamaan itseäni ja näkemään itseni...vaikka kuinka ymmärrän itseäni niin jotenkin pelkään että minun pitäisi vielä osata hallita muitakin ihmisiä, koska kukaan ei ymmärrä auttaa minua tulemaan ihmiseksi. Hankala oppia luottamaan ihmisiin, kun kukaan ei ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Kuulostaa radikaalilta, mutta olen myös harkinnut huumeiden käyttöä - ei pitkä-aikaista tosin. Jos saisin jotenkin itse muutettua aivojani että oppisin sosiaaliseksi yksin. LSD esimerkiksi. En itsekään kestä tätä alisuoritumista ja elämän ohi kiitoa. Parisuhde kuulostaa myös hyvältä, mutta itse en ole siihen lähtenyt, koska pelkään että toisesta tulee enemmänkin hoitaja. Unelmoin toki.
[/quote]
Miksi täytyisi tulla sosiaaliseksi? Itse vapauduin masennuksen myötä myös tarpeesta olla sosiaalinen, ja tarpeesta saada mitään muilta ihmisiltä. Löysin rauhan ja ilon sisältäni, niin ettei minun tarvitse etsiä sitä enää toisilta ihmisiltä tai ulkoisista asioista. Olen onnellinen tässä ja nyt, vaikkei kukaan ihminen maailmassa pitäisi minusta tai vaikka minulla ei olisi kaikkia asioita mitä mieli voisi haluta.
Ei tuo LSD kyllä muuten välttämättä huono idea ole. Itse olen joskus kokeillut taikasieniä, jotka vaikuttavat vähän samantapaisesti. Niiden avulla juurikin koin maalman, jossa "universumin tai jumaluuden tai Hengen" täyteys on läsnä täytenä minun sisälläni (kuten myös kaikessa muussa) joten ei voi olla mitäään mitä kaipaisin ulkoapäin. Minä itse olen kaiken täyteys ja täytän kaiken, se oli kokemus jonka madonlakkien popsiminen sai minussa aikaan. Masennuksen myötä samantapainen kokemus, mutta vähemmän ekstaattisena, on jäänyt vallitsevaksi.
t. 16
[/quote]
Kiitos että kerroit kokemuksestasi. Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla sisäisellä tyyneydellä. Olen kerran elämässäni päässyt sellaiseen mielentilaan omin voimin että näin itseni paremmin. Olin vähän niin kuin saanut kaiken stressin pois tai minimiin ja koin hetken olevani täysin turvassa. Tuolloin minä olin näkevinäni itsessäni ihmisen, joka nauttii hyvästä seurasta ja koskettamisesta. Pidän ihmisistä ja ehkä ongelmani juuri onkin että olen antanut joiden vaikuttaa itseeni liikaakin sen kustannuksella. Siksi toive sosiaalisuudesta, koska minulle se on lienee jonkinlainen tarve vaikka introvertti olenkin. -18
[/quote]
Loistavaa pohdiskelua. Kiitos!
t. 14/INTJ = äärimmäinen introvertti
[/quote]
Mastermind. Nyt olen kade ;) Kiitos minunkin puolestani
-18 INFP - tunnepohjainen intro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nyt Myers-Briggs persoonallisuustyypitkin on tullut kuvioihin niin kerronpa kuriositeettina omanikin, eli nro 16/21 on INFJ. Kuitenkin nuorempana yritin pakonomaisesti olla ekstrovertimpi, koska koko yhteiskunta ja varsinkin ns. asiantuntijat tuputtaa näkemystä ihmissuhteista onnellisuuden ja täyden elämän ehtona. Nykyisin olen vapautuneeseti mikä olen, eri omanlaiseni sisäänpäin kääntynyt "mystikko".
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 00:31"]
15 vuotta masennusta ja olen hyvästellyt valokuvamuistini. Toisaalta en tiedä onko kyse kognitiivisten kykyjen huonontumisesta vai luonteen muuttumisesta. Pelkään uskoa siihen mitä teen, pelkään yrittää isoja asioita, alisuoriudun koska pelkään epäonnistumista, ja pelkään alitajuisesti tyhjän päälle putoamista. Perusturvallisuuden tunteeni on järkkynyt, samoin elämänuskoni ja samoin tietysti itsetuntoni. Olen ahdistunut ja se tekee minusta epävarman ja hitaan. "Vika" voisi siis korjaantua, jos elämänasenteeni muuttuisi - uskoisin taas ja luottaisin ihmisiin ja asioihin idealistisesti ja tuntisin oikeasti, että elämä kantaa eikä mitään pahaa voi enää tapahtua. Ratkaisu voisi siis tulla ulkopuoleltani, tai niin ainakin toivon (vaikka ihmissuhteen muodossa). Kaikki aivojumppajutut olen jo yrittänyt. Käytän opiskeluun ja lukemiseen 5-10 tuntia päivässä. PS. Aivot kyllä toimivat paremmin, jos ei ole netissä koko ajan:). Silloin keskittyy kai paremmin.
[/quote]
Tekstisi on kuin suoraan omasta mielestäni, joskin sanoiksi muutettuna. Edustat sitä älykkyyttä, jota minäkin arvostan itsessäni eli itsetuntemusta. Minäkin yritän keksiä, miten saisin tuon perusturvallisuuden takaisin, mutta on aika pirullista että se liittyy itseni ulkopuolisiin asioihin. Miten minä saisin muut auttamaan itseäni ja näkemään itseni...vaikka kuinka ymmärrän itseäni niin jotenkin pelkään että minun pitäisi vielä osata hallita muitakin ihmisiä, koska kukaan ei ymmärrä auttaa minua tulemaan ihmiseksi. Hankala oppia luottamaan ihmisiin, kun kukaan ei ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Kuulostaa radikaalilta, mutta olen myös harkinnut huumeiden käyttöä - ei pitkä-aikaista tosin. Jos saisin jotenkin itse muutettua aivojani että oppisin sosiaaliseksi yksin. LSD esimerkiksi. En itsekään kestä tätä alisuoritumista ja elämän ohi kiitoa. Parisuhde kuulostaa myös hyvältä, mutta itse en ole siihen lähtenyt, koska pelkään että toisesta tulee enemmänkin hoitaja. Unelmoin toki.