Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat ylpeilevät lastensa saavutuksilla?
24.10.2021 |
Usein törmää siihen, että vanhemmat ylpeilevät lastensa saavutuksilla. Jos lapsi saa hyvän todistuksen koulusta, menestyy harrastuksessaan tai saa opiskelupaikan, niin vanhempi on hehkuttamassa asiaa esimerkiksi omassa somessaan. Pienemmätkin jutut lasketaan, vauvojen ja lasten kohdalla vanhemmat hehkuttavat lapsensa kehitystä. Erityisen kovia hehkuttamaan ovat he, joiden lapset kehittyvät varhain.
"Meidän Lilli-Julius toi tänään kotiin todistuksen 9,9 keskiarvolla ja stipendit matikasta ja fysiikasta - olen niin onnekas ja ylpeä, kun saan olla näin lahjakkaan nuoren äiti!"
"Matias-Minean joukkue voitti tänään SM-hopeaa! Kyllä tämän eteen onkin paiskittu koko perhe töitä. Tänään juhlitaan!"
"Meidän Aurora-Emil ottaa jo ensimmäisiä askelia, vaikka vasta viime viikolla tuli 7 kk mittariin. Meidän suvussa kaikki kehittyy niin vikkelään. Saas nähdä, kuinka pian ensimmäiset sanat jo tulevat - sanoja tapaillaan jo!"
"Voi tätä ilon päivää! Keväällä juhlimme tuoreen ylioppilaamme lakkiaisia ja kuuden ällän papereita. Tänään oli myös aihetta juhlaan, kun opiskelupaikka lääkiksessä varmistui."
Ymmärrän, että moni vanhempi on iloinen lapsensa puolesta, mutta miksi vanhempi ylpeilee lapsen saavutuksella? Lapsihan sen asian on saavuttanut, eikä vanhempi. Sen ymmärrän, että lapsi itse hehkuttaa asiaa vaikka somessa, mutta miksi sen vanhemman pitää ylpeillä asialla? Monet asiat ovat myös lapsen yksityisasioita. Tuskinpa aikuinen tykkäisi, jos joku muu jakaisi hänen puolestaan asioita samalla tavalla.
ap
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se naurettavaa kun ei kiinnosta pätkääkään eikä jaksa kuunnella kun ei tunne, eikä ole ikinä nähnyt sitä jota ylistetään ja jonka asioista juorutaan. Ihan sama jos puhuisin jostain harrastelustani ummet ja lammet sellaiselle joka ei ole kiinnostunut siitä pätkääkään.
No on aika outoa, jos kukaan sinun somekavereista ei tunne lastasi ollenkaan.
Onko noi leuhkat niitä, jotka oli koulussa nörttejä?
Nörtti leimasta ei pääse eroon, meidän koulussa yksi nörtti luki lääkäriksi ja on nörtti edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuitenki saman perheen lapset ovat usein varsin erilaisia myös akateemisessa mielessä, vaikka vanhemmat ovat olleet molemmille samat.
Näin se oli meilläkin, minä olin ainoa joka pärjäsi koulussa, veljillä meni huonommin. Eikä koskaan tullut äidiltä minulle ensimmäistäkään kehun sanaa. Senkin harvinaisen kerran, kun onnistuin saamaan hikarikoulussa stipendin ja tulin iloisena kotiin varmana siitä, että kyllä _nyt_ äiti kehuu, niin ei mitään kommenttia stipendistä. Sitten kun pikkuveli tuli kotiin ja oli saanut englannista seiskan, niin voi sitä äidin riemua ja ilonpitoa! Sen sijaan äidin työkaverit onnittelivat äitiä minun kuudesta ällästä! Äiti yritti sanoa, että eihän hän mitään ole tehnyt. Työkaverit sanoivat, että olethan ainakin lapsen lähettänyt kouluun joka päivä, ja äiti joutui myöntämään, ettei senkään vertaa ollut tehnyt :-D
Kyllä oman lapsen puolesta olen ollut iloinen, kun hän on pärjännyt. Ja jakanut sitä iloa somessakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksei kehuja voisi säästää vain omaan perhepiiriin, lapsille itselleen ja isovanhemmille? Muuten se kuulostaa vähän itsekehulta.
Ei ole hienotunteista hehkuttaa menestymisellä jos toiset eivät pärjää niin hyvin.
Lisäksi koulu/ urheilusaavutusten luettelu muiden kuullen luo kilpailuhenkeä ja suorittamismeininkiä. Onko muiden lasten kiva niitä kuunnella.Minusta kaikki lapset saa olla ihan tavallisia- ja samalla ihania ja ainutlaatuisia. Koulujuttujen kehumisen sijaan voi antaa huomiota kysymällä lempijutuista tms.
Ei se ole toisilta pois, jos joku pärjää! Jokaisella lapsella on ne omat vahvuutensa ja kyllä hyvin menneestä kouluvuodesta voi iloita, jos lapsi on pärjännyt omalla tasollaan, vaikkei numerot olisikaan aivan huippuja. Jos on ollut vaikea vuosi ja koulu mennyt todella huonosti, sitten voi iloita siitä, että on selvitty kouluvuodesta ja on ansaitun loman aika!
Ei tämä todellakaan mitään kilpailua ole. Jonkun lapsella voi olla vakava masennus ja sairaalajaksoja, viiltelyä ja itsetuhoisuutta niin että koko perhe pelkää pysyykö lapsi edes hengissä. Näistä kerrotaan vain lähimmille tai somepäivitys on sen kaltainen, ettei siinä avata muuta kuin että vaikeaa on ollut, mutta nyt näyttäisi valo taas pilkottavan. Ei näiden takia olla silti iloitsematta sen oman lapsen hyvästä koulumenestyksestä, mutta samalla ymmärretään että todellakin jossain perheissä voidaan joutua murehtimaan jotain aivan muuta, kuin että riittääkö lapsen keskiarvo huippulukioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenki saman perheen lapset ovat usein varsin erilaisia myös akateemisessa mielessä, vaikka vanhemmat ovat olleet molemmille samat.
Näin se oli meilläkin, minä olin ainoa joka pärjäsi koulussa, veljillä meni huonommin. Eikä koskaan tullut äidiltä minulle ensimmäistäkään kehun sanaa. Senkin harvinaisen kerran, kun onnistuin saamaan hikarikoulussa stipendin ja tulin iloisena kotiin varmana siitä, että kyllä _nyt_ äiti kehuu, niin ei mitään kommenttia stipendistä. Sitten kun pikkuveli tuli kotiin ja oli saanut englannista seiskan, niin voi sitä äidin riemua ja ilonpitoa! Sen sijaan äidin työkaverit onnittelivat äitiä minun kuudesta ällästä! Äiti yritti sanoa, että eihän hän mitään ole tehnyt. Työkaverit sanoivat, että olethan ainakin lapsen lähettänyt kouluun joka päivä, ja äiti joutui myöntämään, ettei senkään vertaa ollut tehnyt :-D
Kyllä oman lapsen puolesta olen ollut iloinen, kun hän on pärjännyt. Ja jakanut sitä iloa somessakin.
Eli leuhkit, yök, kuinka nuori sä olet?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat mun äidiltä. Ei vahingossakaan sanonut mitään positiivista lapsistaan.
Meillä kehuttiin lapsia itseään suoraan ja toki kerrottiin isovanhemmille. Eli heille, joita asia kosketti. Ei pidetty sometiedotustilaisuutta.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä ainakin olen ylpeä tyttärestäni ja ihan syystä!
Onko noi leuhkat niitä, jotka oli koulussa nörttejä?