Miksi vanhemmat ylpeilevät lastensa saavutuksilla?

Pitää ymmärtää ihmisen elinkaari. Parikymppisenä koko maailma on auki, aiot saavuttaa suuria ja todennäköisesti rakastut intohimoisesti ja palavasti johonkin kumppaniin. Kolmikymppisenä pikkulapsiaikaa ja uran nousuvaihdetta: parisuhde alkaa hiljalleen väljähtyä, mutta hetkellisiä onnistumisen kokemuksia tulee työelämässä ja joillakin jopa suoranaisessa uraputkessa. Lähempänä neljäkymmentä puolestaan parisuhde alkaa olla jo todella intohimoton, vaikka sellaista arjen rakkautta joillain onnekkailla kenties on. Samaan aikaan oman työn merkityksettömyys alkaa valjeta monille ja samoin se, kuinka oman niska limassa painamisen hyödyt menevät ihan toisten taskuun. Oma korvattavuus alkaa valjeta, eikä työstäkään saa enää elämään sitä ylpeyttä ja menestyksen tunnetta, sellaista tietynlaista hurmosta. Mitä jää jäljelle? Oman lapsen saavutukset ja kuvitelmat, että hän tulee saavuttamaan niitä suuria, mitä sinä et ikinä saavuttanut.

Eihän se näin mene kaikilla. Osa ymmärtää alkaa etsimään vielä sitä aitoa omannäköistä elämää, joka tuottaa iloa. Toisille se tapahtuu avioeron, toisille irtisanoutumisen ja osalle molempien myötä. Jotkut eivät riko mitään elämässä varsinaisesti, mutta näille parisuhde ja työ todennäköisesti tuottavat jonkinasteista mielihyvää ja uuden luomisen iloa koetaan esimerkiksi harrastuksesta. Mutta kyllä kirkkaasti suurin osa täysin lapsensa kautta elävä on hyvin tyytymätön omaan elämäänsä.

Minä en sitten puhu kyllä siitä, että lasta kehutaan ja isovanhemmille lähetetään todistuksista kuvia. Enkä puhu siitäkään, kun vanhempi osoittaa iloa ja ylpeyttä lapsen kouluun pääsystä tms. Puhun siitä kun omalle lapselle suunnitellaan vaikkapa ura valmiiksi kouluikäisestä pitäen ja siitä kun oman lapsen saavutukset ovat elämän sisältö. Kun oman lapsen saavutukset nähdään omina saavutuksina. Varmasti jotkut ihmiset ovat tähän pidemmässä juoksussa taipuvaisempia ja kenties tuo on näkyvissä jo hiekkalaatikolla tai jalkapallokentän reunalla. Mutta sataprosenttisen varmasti siihen sisältyy jonkinasteinen pettymys omaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Miltä siitä lapsesta mahtaa tuntua joa omat vanhemmat häpeää kertoa hänestä julkisesti ja kehuu vaikka aina vaan naapurin mukeloita samalla vaikenee oman lapsen onnistumisista???

Tällaisia vanhempia ei ole. Tai niiden ei pitäisi olla vanhempia.

Ap kuvasi juuri suomalaisen ajattelutavan: onni pitää kätkeä. Erikoinen logiikka toki sekin, että ilo ja ylpeys lapsista tarkoittaisi, että vanhempi pitää sitä nimenomaan juuri omana ansionaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap kuvasi juuri suomalaisen ajattelutavan: onni pitää kätkeä. Erikoinen logiikka toki sekin, että ilo ja ylpeys lapsista tarkoittaisi, että vanhempi pitää sitä nimenomaan juuri omana ansionaan.

Ei se ole ollenkaan erikoinen ajattelutapa. Juurihan joku tunnusti tähän ketjuun jo tuon: lapsen saavutus kertoo omasta onnistumisesta kasvatustyössä.

Minun äitini on sellainen, että kaikki minun saavutukset ovat hänen ansiotaan tai häneltä perittyä. Muistan joskus katsoi luokkakuvaani ja sanoi, "luokan kaunotar, ihan niin kuin minäkin". Ja lukuisat kerrat antanut ymmärtää, että oli vielä kauniimpi, taitavampi ja osaavampi kuin minä nuorena. Yök.

Lapsilta jos kysytte tuollaisesta käytöksestä, niin älkää ihmetelkö jos vastaus onkin muuta kuin kokemus siltä, että vanhempi on vain ollut aidosti iloinen lapsensa puolesta. Kyllä iso osa on iloisia ihan vain itsensä puolesta. Kun ei ole enää nuori, kaunis ja mahdollisuudet on pienemmät, niin nuo tunteet haetaan sen oman lapsen kautta jos vain mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kuvasi juuri suomalaisen ajattelutavan: onni pitää kätkeä. Erikoinen logiikka toki sekin, että ilo ja ylpeys lapsista tarkoittaisi, että vanhempi pitää sitä nimenomaan juuri omana ansionaan.

Ei se ole ollenkaan erikoinen ajattelutapa. Juurihan joku tunnusti tähän ketjuun jo tuon: lapsen saavutus kertoo omasta onnistumisesta kasvatustyössä.

Minun äitini on sellainen, että kaikki minun saavutukset ovat hänen ansiotaan tai häneltä perittyä. Muistan joskus katsoi luokkakuvaani ja sanoi, "luokan kaunotar, ihan niin kuin minäkin". Ja lukuisat kerrat antanut ymmärtää, että oli vielä kauniimpi, taitavampi ja osaavampi kuin minä nuorena. Yök.

Lapsilta jos kysytte tuollaisesta käytöksestä, niin älkää ihmetelkö jos vastaus onkin muuta kuin kokemus siltä, että vanhempi on vain ollut aidosti iloinen lapsensa puolesta. Kyllä iso osa on iloisia ihan vain itsensä puolesta. Kun ei ole enää nuori, kaunis ja mahdollisuudet on pienemmät, niin nuo tunteet haetaan sen oman lapsen kautta jos vain mahdollista.

Voisikohan olla että on kuitenkin useammanlaista ajatusta siellä taustalla kun omaa lasta kehutaan. Että kaikilla se vaikute ei ole juuri sama kuin sinun äidilläsi? Omassa elämässäni on tällä hetkellä hirveästi surua. Se että näen että lapsilla kuitenkin menee ihan mukavasti, tuottaa iloa. Ihan heidän itsensä takia. Ja siksi että silloin itselläni on yksi huoli vähemmän.

Lapset kantavat vanhempien perimää ja kulttuuria. Lapsien menestys on osoitus vanhempien perimän ja lulttuurin erinomaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kuvasi juuri suomalaisen ajattelutavan: onni pitää kätkeä. Erikoinen logiikka toki sekin, että ilo ja ylpeys lapsista tarkoittaisi, että vanhempi pitää sitä nimenomaan juuri omana ansionaan.

Ei se ole ollenkaan erikoinen ajattelutapa. Juurihan joku tunnusti tähän ketjuun jo tuon: lapsen saavutus kertoo omasta onnistumisesta kasvatustyössä.

Minun äitini on sellainen, että kaikki minun saavutukset ovat hänen ansiotaan tai häneltä perittyä. Muistan joskus katsoi luokkakuvaani ja sanoi, "luokan kaunotar, ihan niin kuin minäkin". Ja lukuisat kerrat antanut ymmärtää, että oli vielä kauniimpi, taitavampi ja osaavampi kuin minä nuorena. Yök.

Lapsilta jos kysytte tuollaisesta käytöksestä, niin älkää ihmetelkö jos vastaus onkin muuta kuin kokemus siltä, että vanhempi on vain ollut aidosti iloinen lapsensa puolesta. Kyllä iso osa on iloisia ihan vain itsensä puolesta. Kun ei ole enää nuori, kaunis ja mahdollisuudet on pienemmät, niin nuo tunteet haetaan sen oman lapsen kautta jos vain mahdollista.

Voisikohan olla että on kuitenkin useammanlaista ajatusta siellä taustalla kun omaa lasta kehutaan. Että kaikilla se vaikute ei ole juuri sama kuin sinun äidilläsi? Omassa elämässäni on tällä hetkellä hirveästi surua. Se että näen että lapsilla kuitenkin menee ihan mukavasti, tuottaa iloa. Ihan heidän itsensä takia. Ja siksi että silloin itselläni on yksi huoli vähemmän.

Totta kai voi. Pointtini oli, ettei em. ajattelutapa ole ollenkaan erikoinen tai harvinainen. Kyllä monikin kerskailee lapsen saavutuksilla ihan puhtaasti itsekkäistä syistä. Se ei tarkoita mitään henkilökohtaisesti juuri sinua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kuvasi juuri suomalaisen ajattelutavan: onni pitää kätkeä. Erikoinen logiikka toki sekin, että ilo ja ylpeys lapsista tarkoittaisi, että vanhempi pitää sitä nimenomaan juuri omana ansionaan.

Ei se ole ollenkaan erikoinen ajattelutapa. Juurihan joku tunnusti tähän ketjuun jo tuon: lapsen saavutus kertoo omasta onnistumisesta kasvatustyössä.

Minun äitini on sellainen, että kaikki minun saavutukset ovat hänen ansiotaan tai häneltä perittyä. Muistan joskus katsoi luokkakuvaani ja sanoi, "luokan kaunotar, ihan niin kuin minäkin". Ja lukuisat kerrat antanut ymmärtää, että oli vielä kauniimpi, taitavampi ja osaavampi kuin minä nuorena. Yök.

Lapsilta jos kysytte tuollaisesta käytöksestä, niin älkää ihmetelkö jos vastaus onkin muuta kuin kokemus siltä, että vanhempi on vain ollut aidosti iloinen lapsensa puolesta. Kyllä iso osa on iloisia ihan vain itsensä puolesta. Kun ei ole enää nuori, kaunis ja mahdollisuudet on pienemmät, niin nuo tunteet haetaan sen oman lapsen kautta jos vain mahdollista.

Voisikohan olla että on kuitenkin useammanlaista ajatusta siellä taustalla kun omaa lasta kehutaan. Että kaikilla se vaikute ei ole juuri sama kuin sinun äidilläsi? Omassa elämässäni on tällä hetkellä hirveästi surua. Se että näen että lapsilla kuitenkin menee ihan mukavasti, tuottaa iloa. Ihan heidän itsensä takia. Ja siksi että silloin itselläni on yksi huoli vähemmän.

Ajattelen juuri samoin. Lasten asiat ovat ainakin itselleni kaikkein tärkeimmät. Siksi ne tuottaa myös niin paljon iloa ja myös surua. Ja niitä molempia olen saanut kokea lasten asioissa. Kyllä minä olen ylpeä esimerkiksi siitä, että tyttäreni ovat kauniita. Voisin sanoakin noin "luokan kaunotar, niin kuin minäkin aikoinaan". Se olisi toki osittain vitsi, koska olin itse ihan nätti, mutta en kauonotar. Mitä ikävää tai yököttävää siinä on? Itse en julkaise somessa kouluarvosanoja, mutta takuulla julkaisen ylioppilaskuvan (jos lapsi antaa luvan ja joskus tulee ylioppilaaksi). Samoin ammattikoulusta valmistumisen kanssa. Ne valmistumiset merkitsevät minulle paljon enemmän kuin esimerkiksi omat työpaikan vaihdokset, jotka nekin toki tärkeitä ovat.

Tällaiset vanhemmat, jotka kehuvat somessa lapsiensa saavutuksia unohtavat maailman tärkeimmän asian, lapsen.

Lapsi ei saa osakseen kehuja, hänelle asetetaan vaan valtavia suorituspaineita.

Vierailija kirjoitti:

Koska lapseni ovat minulle rakkaita, niin iloitsen heidän onnistumistaan. Se on minulle aitoa iloa, ei ylpeilyä.

Sellainen vanha viisauskin on olemassa: "suu puhuu sydämen kyllyydestä"

Kerro se lapsellesi, älä somessa.

Vierailija kirjoitti:

Koska se on elämäni suurin ilo kun lapsillani menee hyvin. Etkö sinä kerro iloitsemistasi asioista muille?

Joo, lapsen sylikummeille, minun sisko ja hänen mies. Asioista ei puhuta somessa, vaan kysyvät lapselta itseltään, kun tapaavat. Isovanhempia ei enää ole.

Oletko ap varma, että he leuhkivat? Voivat he myös ihan vaan iloita lapsensa puolesta. Lapset kun ovat heille rakkaimpia ihmisiä maailmassa.

Toisaalta en pitäisi mitenkään kamalan outona, jos vanhemmat pitävät lapsen saavutuksia hiukan tuloksena omasta vaivannäöstä ja kasvatuksestakin. Ihan samalla lailla vanhempi saattaa hävetä kasvatuksensa puutteita, jos lapset töpeksii. Miksi se siis olisi nyt niin, että lapsen huonot teot johtuvat pas.asta vanhemmuudesta, mutta hyvät teot ovat vain ja pelkästään lapsen omia ansioita, tai ehkä korkeintaan hyvän opettajan...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska lapseni ovat minulle rakkaita, niin iloitsen heidän onnistumistaan. Se on minulle aitoa iloa, ei ylpeilyä.

Sellainen vanha viisauskin on olemassa: "suu puhuu sydämen kyllyydestä"

Kerro se lapsellesi, älä somessa.

Millä logiikalla noin? Somessa ihmiset kertovat elämästään. Puolisonsa sattumuksista, omistaan, kaveriporukan tekemisistä, työpaikan käänteista, harrastuspiirin touhuista.

Aika harva asia elämässä koskee vain ihmistä itseään.

Lapset ovat useimmille vanhemmille keskeinen osa elämää, totta kai heistä voi mainita somessa, kunhan ei liikaa paljasta heidän yksityisiä asioitaan tai noloja juttuja lavertele julki.

Vierailija kirjoitti:

Tällaiset vanhemmat, jotka kehuvat somessa lapsiensa saavutuksia unohtavat maailman tärkeimmän asian, lapsen.

Lapsi ei saa osakseen kehuja, hänelle asetetaan vaan valtavia suorituspaineita.

Millä helv.tin logiikalla nuo sulkee toisensa pois? Lapsen kehuminen hänelle itselleen ja muille kulkevat kyllä yleensä käsi kädessä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap varma, että he leuhkivat? Voivat he myös ihan vaan iloita lapsensa puolesta. Lapset kun ovat heille rakkaimpia ihmisiä maailmassa.

Toisaalta en pitäisi mitenkään kamalan outona, jos vanhemmat pitävät lapsen saavutuksia hiukan tuloksena omasta vaivannäöstä ja kasvatuksestakin. Ihan samalla lailla vanhempi saattaa hävetä kasvatuksensa puutteita, jos lapset töpeksii. Miksi se siis olisi nyt niin, että lapsen huonot teot johtuvat pas.asta vanhemmuudesta, mutta hyvät teot ovat vain ja pelkästään lapsen omia ansioita, tai ehkä korkeintaan hyvän opettajan...?

Ap vaikuttaa niin ihmisvihaiselta tyypiltä, että hänen mielestään varmasti olennaista on vaan jatkuva vit u tus. Kaikesta ja varsinkin "niistä räkänokista" pitää potea syyllisyyttä ja ahdistusta. Luoja varjele jos joku erehtyy kuvittelemaan, että muka on onnistunut lapsensa kasvatuksessa!!!

😂

No, minä en ole somessa (paitsi täällä), joten en voi hehkuttaa asiasta.

Töissä sen sijaan jokaisen oletetaan antavan jotain henkilökohtaistakin itsestään. Lapsen hyvä koulumenestys on sopivan neutraali asia, minkä voin lapsesta kertoa.

Lapsen koulumenestys on siinä mielessä omaa ansiotani, että minä johdonmukaisesti kasvatin lapsen tekemään läksyt heti ja näkemään vaivaa koulun eteen, ohjasin hänet oikeaan kouluun jo ala-asteella ja olen muutenkin pitänyt huolen siitä, että koulu- ja ainevalinnat ovat tulevaisuutta ja menestystä tukevaa.

Koulutus periytyy Suomessa vahvasti. Osittain kyse on älykkyydestä ja sen perinnöllisyydestä, mutta myös siitä, että toisissa kodeissa ollaan kiinnostuneempia lapsen koulunkäynnistä ja on tietoa ja osaamista ohjata lapsi oikeaan opiskeluputkeen.

Onhan lapsen menestyminen elämässä ainakin osittain myös vanhempien ansioita. Vanhemmat antavat eväät elämään, tukevat, kannustavat, mahdollistavat ja maksavat. Useimmiten koulutusta arvostava arvomaailma on lähtöisin vanhemmilta. Samoin hyvät käytöstavat. En olisi itsekään tässä asemassa elämässäni ilman vanhempiani, joten menestykseni on osittain heidän ansiotaan.

En laita oman lapseni saavutuksia nettiin, mutta voin mainita esim. todistuksista puhuttaessa keskiarvosta tai siitä, että on saanut stipendin.

10 vuoden sisällä ylpeillään paljon kun asuntovelkaisia menee ulosottoon kaupan alalla ja palvelualalla 😂😂😂😂😂

Isompien lasten saavutusten julistus on ihan ok, uskon tai ainakin toivon, että niihin on saatu lapselta lupa. Mutta nää etenkin ensimmäisen lapsen vanhemmat jotka jakaa somessa jokaisen neuvolakäynninkin "tulokset" ei mee jakeluun - ei ketään kiinnosta montako senttiä tai kiloa on tullut lisää, saati joku päänympärys, ei ne teidän lapset sen kummoisempi ole kuin muidenkaan 🙄

Koronassa on nyt kärvistelty 1,5 vuotta. Kaikki positiivinen mikä irti lähtee kuuluu julki. Varsinkin lapsiin liittyvä. Kyllä minä ainakin hypin riemusta kattoon keväällä, kun kuopus kirjoitt ällän paperit kaiken kamaluuden jälkeen!