Milloin on tullut aika erota?

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:51"]Narsistista tosi vaikea erota...olen ollut 6 vuotta perheterapiassa yksin...narsistimies ei suostunut tulemaan
[/quote]

Siis kumpi teistä nyt haluaa erota?

2

Kun saldo jää miinukselle pitkiksi ajoiksi, esim. vuodeksi.

Silloin, kun suhteesta ei saa enää mitään muuta kuin mielipahaa.

Sellainen nyt tulee mieleen ettei vietetä mitenkään yhdessä aikaa yhdessä ja olisi joku yhteinen kiva asia joka yhdistää.

Kun kotiin ei ole enää kiva palata.

Ristiriitoja ei kyetä selvittää. Enää en ajattele ettei saisi mennä nukkumaan vaikka on ollut riitaa vaan jopa ajattelen että kun ollaan vähän erossa se yö niin aamulla jaksaa taas puhua ja on ehtinyt miettiä toisen mielipidettä kuin koitetaan saada väsyneenä tehtyä sopu ja mahtaako pienessä ajassa sopia asiaa vai luovuttaako toinen mielipiteessään että pääsee nukkumaan?

Elämässä on tylsiä jaksoja, talous voi olla tiukalla mutta jos kaksi on epäpari joilla ei ole yhteistä kuin koti ja lapset niin siinäkö se elämänsisältö on?

Ex-suhteessa oli lähes pari vuotta tässäkin ketjussa mainittuja eron merkkejä. Silloin ei vaan nähnyt selkeästi, vaan yritti pitkittää suhdetta. Ainakin omalla kohdalla olisi kannattanut erota jo siinä vaiheessa, kun huonoa kautta oli kulunut noin vuosi. Ehkä joillakin tulee käänne parempaan, mutta ainakaan omalla kohdalla niin ei käynyt.

2

Kun tuntee itsensä koko ajan huonoksi, toinen ei arvosta, vähättelee ja joskus haukkuu.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:34"]

Sellainen nyt tulee mieleen ettei vietetä mitenkään yhdessä aikaa yhdessä ja olisi joku yhteinen kiva asia joka yhdistää. Kun kotiin ei ole enää kiva palata. Ristiriitoja ei kyetä selvittää. Enää en ajattele ettei saisi mennä nukkumaan vaikka on ollut riitaa vaan jopa ajattelen että kun ollaan vähän erossa se yö niin aamulla jaksaa taas puhua ja on ehtinyt miettiä toisen mielipidettä kuin koitetaan saada väsyneenä tehtyä sopu ja mahtaako pienessä ajassa sopia asiaa vai luovuttaako toinen mielipiteessään että pääsee nukkumaan? Elämässä on tylsiä jaksoja, talous voi olla tiukalla mutta jos kaksi on epäpari joilla ei ole yhteistä kuin koti ja lapset niin siinäkö se elämänsisältö on?

[/quote]

Tämä oli kuin minun kirjoittamaa. Meillä on takana pitkä parisuhde, avioliitto, kaksi lasta ja yhteinen asunto. Mutta nyt pari viimeistä vuotta on ollut todella hankalia, riidellään paljon, mies on todella ilkeä usein riitojen yhteydessä ja tuntuu, että molemmat ollaan vaan ihan täysin eri ihmisiä kuin aiemmin. Miehen mielestä pitkä historia, lapset ja perhe on niitä asioita, mitkä pitää yhdessä, mutta kun mä en ole alunperin "ostanut" tällaista parisuhdetta. Ei kai voi olettaa, että on toisen kanssa vain olemisen takia, kun kaikki on muuttunut ja toinen on muuttunut ja lähes aina ahdistaa?

Jos ei vaan ole mitään yhteistä, eikä tunnu siltä, että koskaan enää voisi ollakaan. Miksi olla väkisin?

Silloin kun ei ole enään onnellinen eikä toinen halua yrittää muuttaa asioita. Itse päädyin eroon enkä ole katunut päivääkään.

Itse erosin, kun ei vaan ollut syytä olla yhdessä, enää. En jäänyt odottamaan "syytä erota". Päätös oli oikea.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:40"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:34"]

Sellainen nyt tulee mieleen ettei vietetä mitenkään yhdessä aikaa yhdessä ja olisi joku yhteinen kiva asia joka yhdistää. Kun kotiin ei ole enää kiva palata. Ristiriitoja ei kyetä selvittää. Enää en ajattele ettei saisi mennä nukkumaan vaikka on ollut riitaa vaan jopa ajattelen että kun ollaan vähän erossa se yö niin aamulla jaksaa taas puhua ja on ehtinyt miettiä toisen mielipidettä kuin koitetaan saada väsyneenä tehtyä sopu ja mahtaako pienessä ajassa sopia asiaa vai luovuttaako toinen mielipiteessään että pääsee nukkumaan? Elämässä on tylsiä jaksoja, talous voi olla tiukalla mutta jos kaksi on epäpari joilla ei ole yhteistä kuin koti ja lapset niin siinäkö se elämänsisältö on?

[/quote]

Tämä oli kuin minun kirjoittamaa. Meillä on takana pitkä parisuhde, avioliitto, kaksi lasta ja yhteinen asunto. Mutta nyt pari viimeistä vuotta on ollut todella hankalia, riidellään paljon, mies on todella ilkeä usein riitojen yhteydessä ja tuntuu, että molemmat ollaan vaan ihan täysin eri ihmisiä kuin aiemmin. Miehen mielestä pitkä historia, lapset ja perhe on niitä asioita, mitkä pitää yhdessä, mutta kun mä en ole alunperin "ostanut" tällaista parisuhdetta. Ei kai voi olettaa, että on toisen kanssa vain olemisen takia, kun kaikki on muuttunut ja toinen on muuttunut ja lähes aina ahdistaa?
[/quote]Sen pitäisi jo riittää että toinen on ilkeä.Elämässä tulee vaikeuksia muutenkin.Ilkeys on useimmiten sitä kun pidetään toista itsestäänselvyytenä.

Silloin,  kun nuorena (24,5-vuotiaana) tajusin, että me, nuoret viriilit ihmiset, ei oltu harrastettu seksiä melkein puoleen vuoteen, suhtauduimme toisiimme kuin kämppiksiin tai melkein jopa kuin sisaruksiin, vietimme kaiken yhteisen ajan kotona eri huoneissa ja emme enää edes syöneet samassa huoneessa. Itse mielelläni näin yhteisiä kavereitamme, ja kuten varmaan lähes kuka tahansa nuori, halusin käydä elokuvissa, syömässä tms. Silloinen avomieheni ei halunnut tai jaksanut tehdä mitään. Usein kyyneleet silmissä lähdin yksin johonkin ystävämme juhliin, kun hän viime hetkellä perui ja jäikin kotiin koneelle tai nukkumaan. Olimme siis kuin kämppikset, enää ainoastaan ruokakaupassa kävimme joskus yhdessä.

Eroaminen pitkästä suhteesta ja ensirakkaudesta oli kamalaa, mutta ajatus loppuelämästä tällaisessa suhteessa tuntui vielä ahdistavammalta. Lapsia tai asuntolainaa ei ollut, joten sen kannalta ero oli "helppo". Olemme edelleen kuitenkin hyviä ystäviä. 

Mä olen ollut eroa tekemässä miehen pettämisen jälkeen. Lapset olivat todella pieniä ja silkka väsymys oli syynä etten vienyt sitä päätöstä loppuun silloin. Kun selvisin pettymyksestä aloin miettiä mikä pitää meitä yhdessä, todella pitkä yhteinen historia, kasvu vanhemmiksi, lapset, kaiken lisäksi viihdymme yhä yhdessä, kahdestaankin, vaikka on toki asioita jotka vuosien jälkeen ärsyttävät. Meillä on silti kivaa yhdessä, myös sängyssä. Riitelemme loppujen lopuksi harvoin, olemme oppineet tekemään kompromisseja. Nyt olen iloinen ettemme eronneet. Mutta jos seuraan lähellä olevia tuttavapariskuntia tulee pari esimerkkiä mieleen: Toisessa mies pettää kroonisesti, kerta toisensa jälkeen ja on isoja riitoja, lapset kärsivät. Toisessa parin välillä ei näy minkäänlaista keskinäistä läheisyyttä tai kunnioitusta, lapset ainoa syy pysyä yhdessä. Itse eroaisin ellei enää olisi syytä pysyä yhdessä, pelkät lapsetkaan eivät olisi riittävä syy.

Kun toiveet ja tarpeet eivät kohtaa, eikä kompromissi ole mahdollinen ilman että jommankumman (tai molempien) elämänlaatu kärsii liiaksi. Yhteensopivuuteen kannattaa kiinnittää huomiota jo suhteen alussa, mutta on tietysti mahdollista myös kasvaa erilleen vuosien saatossa.

Itse toivoisin lähteväni suhteesta, jossa kokisin tulleeni kohdelluksi väärin, eikä asia korjaantuisi keskustelemalla. Esimerkiksi jos suhteessa toimittaisiin vain kumppanini ehdoilla, tai jos minulle puhuttaisiin rumasti, vähäteltäisiin jne.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:40"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:34"]

Sellainen nyt tulee mieleen ettei vietetä mitenkään yhdessä aikaa yhdessä ja olisi joku yhteinen kiva asia joka yhdistää. Kun kotiin ei ole enää kiva palata. Ristiriitoja ei kyetä selvittää. Enää en ajattele ettei saisi mennä nukkumaan vaikka on ollut riitaa vaan jopa ajattelen että kun ollaan vähän erossa se yö niin aamulla jaksaa taas puhua ja on ehtinyt miettiä toisen mielipidettä kuin koitetaan saada väsyneenä tehtyä sopu ja mahtaako pienessä ajassa sopia asiaa vai luovuttaako toinen mielipiteessään että pääsee nukkumaan? Elämässä on tylsiä jaksoja, talous voi olla tiukalla mutta jos kaksi on epäpari joilla ei ole yhteistä kuin koti ja lapset niin siinäkö se elämänsisältö on?

[/quote]

Tämä oli kuin minun kirjoittamaa. Meillä on takana pitkä parisuhde, avioliitto, kaksi lasta ja yhteinen asunto. Mutta nyt pari viimeistä vuotta on ollut todella hankalia, riidellään paljon, mies on todella ilkeä usein riitojen yhteydessä ja tuntuu, että molemmat ollaan vaan ihan täysin eri ihmisiä kuin aiemmin. Miehen mielestä pitkä historia, lapset ja perhe on niitä asioita, mitkä pitää yhdessä, mutta kun mä en ole alunperin "ostanut" tällaista parisuhdetta. Ei kai voi olettaa, että on toisen kanssa vain olemisen takia, kun kaikki on muuttunut ja toinen on muuttunut ja lähes aina ahdistaa?
[/quote]

Muutoksia voi kuitenkin tehdä. Ehkä parisuhdeterapia voisi teitä auttaa?
Mutta oletteko jääneet yhdessä puhumaan tilanteesta? Että onko tuossa teillä tapahtunut jotain pari vuotta sitten ja miksi toimitte nykyään kuten teette?

Mieleeni tuli kuvailusi pohjalta että jos teillä on joku voimaa vievä ongelma ja mies loukkaa sinua niin onko se puolustus? Vai riiteleekö vain mies?
Miehet tapaan sanoa jotain ilkeää naisesta koska se on se mikä satuttaa. Tämä siis ihan sillä että ymmärtäisit tilanteen toisin.

Mutta huonostakin paikasta pääsee ylös kun tajuntaan taas toimia yhdessä: yhteinen aika ja varsinkin yhteinen harrastus voisi toimia.
Itseään on helpompi muuttaa: kun juot kupin kuuma niin kysy ottaako mieskin? Ja muuta huomaavaisuutta.
Meillä sauna on haavelinna, istutetaan ja haaveillaan. Tulevaisuudessa kannattaa pitää unelmia ja yhteisiä projekteja.
Ja kerro miehelle mitä kaipaat ja kysy mitä mies toivoisi.

Keskinäinen kunnioituksen puute, toiselle ilkeily myös muiden kuullen, negatiivisten asioiden kaivelu, toisen ulkonäön tai muun olemuksen kritisointi ja yleensäkin halu olla muualla kuin toisen seurassa.

Terapiasta on apua jos molemmat haluavat tehdä asiota suhteen hyväksi. Ketään ei voi kuitenkaan velvoittaa olemaan suhteessa, joten monesti ero on täysin oikea ratkaisu.