Mikä mielestäsi on se tärkein syy mikä erottaa menestyneet ihmiset vähemmän menestyneistä?
Kommentit (129)
Resilienssi meidän tavallisten ihmisten kohdalla.
Kultalusikka suussa syntyneillä sillä ei ole samanlaista merkitystä.
Suhteet ja tuuri. Jommalla kummalla menestyy vaikka ei osaisi mitään.
Mäkin sanoisin, että se usko siihen omaan menestymiseen on tärkeintä. Ja sitten intohimo, periksiantamattomuus ja itsekuri.
Usko omaan tekemiseen ja se että tekee jonkun muun asian takia sitä ku siksi että haluaa menestyä. Sim. Haluaa vaikka jakaa osaamistaan joka hyödyttää muita mahdollisimman laajalle. Menestys tulee sitten sivutuotteena
En tiedä tärkeimmästä mutt yleisin on ainakin että menestyneet ovat syntyneet hyväosaisiin perheisiin. On saatu vanhemmilta apurahat jotta päästy alkuun menestymisessä ja aina ollut vanhempien taloudellinen turva jos on otettu riskejä missä voisi menettää rahaa.
Itsekuri ja pitkäjänteisyys. Kykeneväisyys uhrata jotain tänään, jotta huomenna asiat olisivat paremmin.
Aktiivisia ja duunia tekevät paljon.
Uteliaita elämää kohtaan, halu oppia uutta.
Usein hyviä sosiaalisissa taidoissa, neuvotteluissa ja sopimuksissa.
Nopeita ja rohkeita tekemään ratkaisuja.
Uskaltavat ottaa riskejä.
Ei ole yhtä ainoaa syytä.
On esim. päättäväisyys, kova työ ja sitten myös esim. vallanhimo.
Syntyy lahjakkaaksi ja hyväosaiseen perheeseen. Suomessa sosioekonominen asema periytyy yhä vahvemmin.
Usko siihen, että menestys ei ole silkasta tuurista kiinni vaan, että jokainen voi vaikuttaa omaan menestymiseensä.
Kunnianhimo.
T akateeminen duunari
Hyväosaisuus on toki yksi tekijä mutta ei lähellekään tärkein.
Sitkeys ja valmius tehdä paljon töitä oman unelman eteen. Tarkoittaa, että moneen kivaan asiaan joutuu ehkä sanomaan jonkin aikaa ei. Kyky sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia ja silti vaan jatkaa.
Usko omaan tekemiseen, periksiantamattomuus
Usko itseen ja sen jälkeen helvetinmoinen työnteko unelman eteen. Toki lahjakkuus intohimoa kohtaan on iso plussa.