Miltä tuntuu teistä joiden lapset on jo muuttanut kotoa
ja asuu kaukana ja näet heitä harvoin? Onko kova ikävä? Vai nautitko tilanteesta että voit nyt rauhassa tehdä mitä itse haluat?
Kommentit (6)
Mun lapsi on muuttanut parin kilometrin päähän, koska asutaan onnekdi aika isossa kaupungissa, jossa hänelle on kaikki tarpeellinen. Näemme siis pari kolmekin kertaa viikossa. On kova ikävä ja nautin rauhasta. Vaikka onhan se selvä, että kun lapsi on niin aikuinen, että hän voi muutaa pois kotoa, on hänen kotona asuaessaan jo jonkun aikaa voinut myös tehdä, mitä haluaa.
Nautin, tosin eivät ole kaukana niin ei pääse kovin ikäväkään tulemaan.
On hienoa, että lapseni pääsee elämässä eteenpäin. Olen siis iloinen hänen muutostaan opiskelupaikkakunnalle. Pidämme kyllä paljon yhteyttä puhelimitse ja viestittelemme esim. Messengerissä. Hän on käynyt kotona kerra kuussa ja nyt jouluna on pitkään. Olen mielestäni aina elämässäni voinut tehdä haluamiani asioita, myös kaikkien lasten asuessa kotona.
Mun lapset on muuttaneet 20-30 kilometrin päähän joten ei nuo kaukana ole:) Monta kertaa viikossa viestitellään ja 2-3x kuukaudessa nähdään kun syödään yhdessä koko perhe. Kuopus vielä kotona. Ei meidän elämä ole hirveästi muuttunut, he ovat kiinteästi meidän elämässä aina omasta tahdostaan. Suurin muutos tulee tapahtumaan kun kuopustkin lähtee, silloin voimme reissata milloin haluamme ilman että mennään koulujen lomien mukaan. Tuo on ainoa mitä oikeastaan odotan!
Meillä nuorempikin lapsi muutti syksyllä pois opiskelujen perässä. Olihan se outoa jäädä miehen kanssa kaksistaan, mutta hyvin on mennyt. Upea huomata, että lapset pärjäävät omillaan, mutta toki me olemme tukena ja turvana vielä mukana, jos tarvitsee.
Lasten luona on kiva käydä pari kolme kertaa vuodessa. Me majoitumme hotelliin, viemme lapsen vaate- ja ruokakauppaan ja syömme ravintoloissa pitkän kaavan mukaan. Kotilomien aikaan ostan ja teen kaikkea hyvää jääkaapin täyteen. Muina aikoina kokkailuinto on laantunut ja ruuanlaitoista voi huoletta laistaa, jos ei huvita. Kyllä tämä on loppujen lopuksi ihan mukavaa.
Aluksi oli erittäin kova ikävä, mutta kyllähän se paljon elämää helpottaakin. Paljon aikaa ja energiaa vapautuu. Muutaman vuoden jälkeen ei ole enää ikävä, ainoastaan kiva kun nähdään. Meillä tuli kyllä heti yksi vanhus huolehdittavaksi kun nuorista päästiin, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole päässyt syntymään.