Lue keskustelun säännöt.
Ahdistus yksinhuoltajuudesta
26.12.2014 |
Nyt on pakko avautua, vaikka tuntuu naurettavalta tästä aiheesta avautua vauva-palstalle, mutta täältä mun ahdistus on osin lähtöisinkin. Eli päädyin yksinhuoltajaksi mun ja mieheni yhteiselle lapselle. Tää yksinhuoltajuus ahdistaa mua niin paljon. Eikä siksi, etten pystyisi huolehtimaan lapsestani, siinä ei ole mitään ongelmaa. Itse en halunnut miehen olevan enää meidän elämässä, koska mies oli väkivaltainen ja manipuloiva. Mua ahdistaa ihmisten ennakkoluulot ja mielipiteet yksinhuoltajista. Mua ahdistaa joskus niin paljon etten halua poistua kotoa lapsen kanssa, koska en halua päätyä tilanteeseen jossa joku saisi tietää että lapsen isä ei ole tekemisissä lapsensa kanssa, niin paljon mua hävettää olla yksinhuoltaja. Lapsi on nyt 7 kuukautta vanha. Onko kellään muulla tällaisia ajatuksia? Kaipaan nyt kipeästi vertaistukea. Tiedän itsekin osittain että nää ajatukset on ihan naurettavia, mutta haluaisin olla iloinen mun lapsesta ja ylpeä äitiydestäni niin kuin muut äidit. Miten tämä onnistuu?
Kommentit (20)
Minä häpeän sitä, että olen eronnut lasten isästä. Häpeän omaa epäonnistumistani. Itken välillä sitä, etten voi enää saada lapsia, kun en kehtaa kahdelle miehellä niitä tehdä :(. Hölmöä tiedän...
Olen tavannut vuosi sitten ihanan miehen. Ollaan siis seurusteltu vuosi, mutten kutsunut häntä jouluksi, kun halusin mahdollistaa lapsille äidin ja isän yhteisen joulun. Oli kaksi aika väkinäistä tuntia "ex-ydinperheilyä". Ehkä voisi sanoa, että todella outoa oli kyllä - ei enää ensivuonna!
Pitäisi mennä eteenpäin, mutta välillä tuntuu että luisun vaan taaksepäin. Just hetkinen sitten näin exän nykyisen naisystävänsä kanssa menossa ex-anoppilaan syömään. Harmitti. Ja miksi? Koska idylli on mennyt. En enää koskaan voi olla ehjän perheen äiti!
En halua puhua kenenkään kanssa asiasta, koska tiedän, että minulle sanottaisiin että olen hölmö. Tiedän sen itsekin. Erosta 2 vuotta ja edelleen näin. Aika varmaan parantaa - pikkuhiljaa...
Kirjoitin tämän siksi, että ehkä sua auttaa Ap se ajatus, ettet ole yksin? Ei kukaan mun tunteista tiedä, puren vaan hammasta ja odotan että tää menee ohi.
Enkä ole mikään teini. Olen reilusti yli 30...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sulla hätää ole kun on uusi mies jonka lompakolla loisia. Onhan monella yh:lla lapsia jopa 6-8 miehen kanssa. Hommaa vahinkoraskaus uuden miehen kanssa niin pääset naimisiin. N31
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 15:22"]Eihän sulla hätää ole kun on uusi mies jonka lompakolla loisia. Onhan monella yh:lla lapsia jopa 6-8 miehen kanssa. Hommaa vahinkoraskaus uuden miehen kanssa niin pääset naimisiin. N31
[/quote]
Kiitos. Tuli hyvä mieli. Olenkin varsinainen yhteiskunnan elätti ja miesten lompakoilla kuhnaaja.
Ap: ei välitetä näistä negatiivisista kommenteista. Yritetään päästä sinut sen ajatuksen kanssa, että olemme ehkä mokanneet (ainakin parisuhteissamme), muttei se tee meistä mitenkään huonompia!
/4
Mun lapsi on jo neljä enkä vieläkään ole päässyt noista ajatuksista. En ole kertonut kellekään et me asutaan kahdestaan. Siis ns. vieraalle. En kehdannut päiväkodissakaan kertoa vaikka tiedän, et ne varmaan saa sen selville lapsen puheista ellei ole jo saanut.
Virallisesta erosta on siis yli vuosi, käytännössä erottiin jo paljon aiemmin.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 15:22"]Eihän sulla hätää ole kun on uusi mies jonka lompakolla loisia. Onhan monella yh:lla lapsia jopa 6-8 miehen kanssa. Hommaa vahinkoraskaus uuden miehen kanssa niin pääset naimisiin. N31
[/quote]
Mikä sun ongelma on? Jäitkö itse lapsettomaksi vai etkö vaan kelvannu kenellekään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Minulla oli aluksi sama että hävetti kertoa olla yksinhuoltaja alle 1 vuotiaalle lapselle mutta ei todellakaan enää. Nyt ollaan kahdestaan oltu jo viisi vuotta ja todellakin tämä on meidän ihana pikku perhe ja olen tosi iloinen ja onnellinen tällä hetkellä.
Häpeän korkeintaan 1.liittoani, etten eronnut aiemmin. Lapsillani on pakostakin eri isät, koska ensimmäinen oli toisen syntyessä kuollut.
Kärsit synnytyksen jälkeisestä maseenuksesta. Keskustele asiasta neuvolassa, autat lastasikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yh: na oleminen on hyvin yleistä.
Minäkin oon, tosin en omasta tahdosta.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 15:50"]Häpeän korkeintaan 1.liittoani, etten eronnut aiemmin. Lapsillani on pakostakin eri isät, koska ensimmäinen oli toisen syntyessä kuollut.
Kärsit synnytyksen jälkeisestä maseenuksesta. Keskustele asiasta neuvolassa, autat lastasikin.
[/quote]
Olen tehnyt meistä ls-ilmon ja käyn perheneuvolassa puhumassa tilanteesta, mutta mikään tilanteen puiminen ja apu ei tunnu auttavan ahdistaviin ajatuksiin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua taas pelottaa, et jos mä vaikka sairastun vakavasti ja kuolen, et kuka sit hoitaa lapset ja jos tulis äkillinen kuolema, miten lapset osaa hakea apua, täytyy vissii tehä varasuunnitelma, pojalle opettaa, et osaa soittaa 112, jos jotain tapahtuu. Jos olis mies en varmasti murehtis tämmösiä.
Voi apua! En ole ikinä osannut ajatella että kenestäkään voi tuntua tuolta. Itse erosin lapsen isästä 3 vuotta sitten, tyttö oli alle vuoden. Mies kohteli mua huonosti eikä tuntunut välittävän lapsestakaan (no en ollut väärässä, ei ole kaipaillut vaikka on yhteishuoltajuus). MUTTA olen ihan helvetin ylpeä itsestäni; kaikesta huolimatta pystyn olemaan hyvä äiti lapselleni ja samallahan hoidan myös isän roolin, tavallaan. Me yyhoot ollaan rautaa muista se <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi häpeät on jotain vanhanajan peruja.
sä pärjäät hienosti. Sä olet hieno äiti. Ole ylpeä itsestäsi ja ole ylpeä lapsestasi. Olette hienoja.
nykyään on yksinhuoltajia paljon. Mene juttelemaan johonkin äitirinkiin tai käy psykologilla. Ehkä netistä löytyy yksinhuoltajille jokin palsta. Entä al anon?
hyvä, että mietit. Mitään hävettävää tossa asiassa ei kuitenkaan ole. Häpeä on vaan asenne. Sen voi muuttaa, kun haluaa. Ja se muuttuu pikkuhiljaa. Sä huomaat, että elämä kantaa ja voit ja uskallat olla terveesti ylpeä ja onnellinen.
mutta etene johonkin...käy eri paikoissa vaikka. Älä jää yksin sen häpeän tunteen kanssa. Kun kuulet muita ja jaat asian, niin huomaat, ettei muitakin on ja hyvin pärjätään ja edetään.
Mitä vittua? Mä oon yh nainen ja oon siitä tosi ylpeä! Ei oo kuule ollu helppoo! Tunnen näitä naisia jotka on tyrkänneet suurimman hoitovastuun perheessä isälle, eivät ole paljoa äitiyttään toteuttaneet. Minä sen sijaan olen tehnyt kaiken, aina.
Lopeta itsesi häpeäminen ja ole sen sijaan ylpeä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
What? En minä ainakaan häpeä, että olen yksinhuoltaja. Päinvastoin, olen melko ylpeä siitä, että olen saanut kasvatettua yksikseni kunnollisen ihmisen. Tai no homma on vielä vähän kesken, koska lapsi on vasta 15 v.
Olisin voinut jäädä omakotitaloon narsistisen juopon äijän siivelle varakkaammin elämään, mutta mieluummin otin vauvan ja koiran kainaloon, ja lähdin köyhäksi yh:ksi vuokrakaksioon. Paras päätös ikinä. Mielenterveys oli lujilla jo sen 6 kuukautta, mitä hänen talossaan elimme.
Ainoa suru on ollut elämässä yh:na, että ei ole ikinä voinut kenenkään kanssa jakaa iloja lapsen kehityksestä yms. Tai saanut tukea negatiivisissa asioissa. Kaikki olet joutunut kokemaan yksin. Se on ollut todella surullista.
Alkoi ihan itkettää nää kommentit, tuli vähän parempi olo. Ehkä ajan kanssa nämä tunteet menee ohi. Mulla on myös taustalla miehen henkinen väkivalta, sen takia itseluottamus ihan nollassa ja se sai mut uskomaan että on häpeällistä olla yksinhuoltaja tai äiti ylipäätään.
Ap
Minä en ole ainakaan mokannut. Mies lähti viettämään uutta nuoruutta sinkkuelämineen ja painamaan parikymppisiä naisia. Jäin siis viiden lapsen yh:ksi kuudetta odottaen. Jos se jonkun moka tai häpeä on niin ex-miehen. Itse olen ylpeä itsestäni, minä jäin kantamaan vastuun suurperheestä yksin ja hyvin olen selvinnyt. Siinä ei todellakaan ole mitään hävettävää, päinvastoin. Syytä olla ylpeä, kuinka moni selviäisi vastaavasta ja säilyttäisi iloisuutensa ja positiivisuutensa?
Minulla on uusi mies, millä tahansa mittarilla valovuosia parempi. Joten nykyään olen vakuuttunut että näin tässä pitikin käydä eikä kukaan ole mokannut mitään. Uuden miehen mielestä olen supernainen. Arvostaa ihan hirveästi minua ja yksinhuoltajia kun näkee millaista elämäni on ollut.
Yksinhuoltajuudessa ei ole mitään hävettävää. Päinvastoin. Yh on se joka jäi kantamaan yksin vastuun lapsista, mitä ihmeen häpeämistä siinä on? Olisiko vähemmän hävettävää hylätä lapset? Tein siinä tilanteessa juuri sen mikä pitikin, kannoin vastuun kun toinen häipyi. Pidän itseäni kyllä tämän tarinan hyviksenä. Kaikki on onnellisempaa ja parempaa kuin ennen.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 15:22"]Eihän sulla hätää ole kun on uusi mies jonka lompakolla loisia. Onhan monella yh:lla lapsia jopa 6-8 miehen kanssa. Hommaa vahinkoraskaus uuden miehen kanssa niin pääset naimisiin. N31 [/quote] Kiitos. Tuli hyvä mieli. Olenkin varsinainen yhteiskunnan elätti ja miesten lompakoilla kuhnaaja. Ap: ei välitetä näistä negatiivisista kommenteista. Yritetään päästä sinut sen ajatuksen kanssa, että olemme ehkä mokanneet (ainakin parisuhteissamme), muttei se tee meistä mitenkään huonompia! /4
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 16:26"]
Alkoi ihan itkettää nää kommentit, tuli vähän parempi olo. Ehkä ajan kanssa nämä tunteet menee ohi. Mulla on myös taustalla miehen henkinen väkivalta, sen takia itseluottamus ihan nollassa ja se sai mut uskomaan että on häpeällistä olla yksinhuoltaja tai äiti ylipäätään. Ap
[/quote]
Menee varmasti ajan kanssa ohi. Nyt teet asennemuutoksen. Sä olet se, joka kantaa vastuun, hoitaa hommat ja tekee asiat oikein. Sun ei tarvitse hävetä, vaan olla ylpeä, että jaksat yksin kasvattaa ihmisen. Ja se toinen on luuseripaska.
Meillä oli kans melkoista henkistä väkivaltaa, mutta olen aika kova luu purtavaksi. Mies luuli, että sai nuoren tytön pyöriteltäväksi. No, ei todellakaan saanut :)
T: 17
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 15:22"]Eihän sulla hätää ole kun on uusi mies jonka lompakolla loisia. Onhan monella yh:lla lapsia jopa 6-8 miehen kanssa. Hommaa vahinkoraskaus uuden miehen kanssa niin pääset naimisiin. N31
[/quote]
Sun täytyy olla itses tosi katkera ihminen. ..taitaa olla oma tulevaisuutesi jota kuvailit
Mä ainakin arvostan suuresti teitä yksinhuoltajia! You rock! Ihanaa talven jatkoa <3