"Kotivaatteet"
Käytättekö kotona "kotivaatteita" eli jotain verkkareita ja mukavaa paitaa?
Itse en jotenkin ymmärrä tätä, ellei sitten työn puolesta joudu käyttämään esim pukua päivittäin. Mutta jos ajatellaan, että saat töissä käyttää farkkuja, perus neuleita tai vastaavia ihan perus vaatteita, niin miksi kotiin tullessa pitäisi nykäistä jotkut pieruverkkarit jalkaan? Sitten kun illalla lähdet kauppaan tai sukuloimaan niin joudut taas vaihtamaan vaatteet. Ja kotiin tullessa sama.
En ymmärrä tätä, valaiskaa minua :D
Kommentit (57)
Viikonloppuisin oon jossain verkkareissa, mut arkena ihan farkuissa.
Mun mielestä ulkona pidettävät vaatteet on usein epähygieeniset, ne kuitenkin ottaa mukaansa kaikkea ällöttävää päivän aikana, joten kotona pesen ekana kädet ja sitten vaihdan vaatteet.
Ns. kotivaatteet on aina myös mukavat, koska miksi ei olisi.
Olen töissä päiväkodissa, enkä halua siellä pitämiäni vaatteita kotona käyttää pestyinäkään. Tuntuvat aina jotenkin bakteerisilta. Mutta käytän kotona mukavia siistejä hameita ja puseroita, en mitään verkkareita (en sellasia omistakaan)
No ensinnäkin en lähde "sukuloimaan" kuin kerran vuodessa ja kauppaan mennessä en todellakaan vaihda lökäreitä farkkuihin, miksi ihmeessä vaihtaisin? elämäni helpottui kummasti, kun tajusin höllätä vähän ulkonäköpaineiden kanssa ja lähteä ulos juuri tasan sen näköisenä kuin itse haluan. En ymmärrä sitäkään, että monien mielestä lähikauppaan voi mennä lökäreissä mutta vaikkapa kauppakeskukseen "täytyy" pukeutua farkkuihin. Miksi ihmeessä?
Itse olin ennen jotenkin ihan sekaisin, en IKINÄ, siis oikeasti IKINÄ mennyt kaupöaan ilman ripsaria. Luulin näyttäväni shokeeraavasti erilaiselta ilman sitä. Jos olin ollut koko päivän ilman ripsaria niin kauppaan mennessä aivan varmasti meikkasin vaikka superkiireessä. Nykyään en todellakaan vaivaudu.
Ja tästä huolimatta vaatteet ovat intohimoni ja rakastan panostaa pukeutumiseen. Olen vain luopunut tuollaisesta oksettavasta pinnallisuudesta ja turhamaisuudesta.
Minä vaihdan kotona aina jotkut huonommat farkut ja t-paidan, töissä käytän siisteimpiä. Eli tavallaan säästän vaatteita näin. Verkkareista en tykkää kuin juostessa. Joskus herätessä saatan vetää fleecepuvun, mutta käytän sitä vain hetken aamulla.
Kotona käytän niitä kuuluisia pieruverkkareita ja kylätoimikunnan arpajaisista vuonna 1993 voitettua valkoista XXXL-kokoista T-paita. Unohtamatta rasvaista tukkaa 3 cm juurikasvulla ja meikittömyyttä. Tuntuu rentouttavalta ja aidolta.
Monesti en jaksa vaihtaa, mutta toisinaan "työvaatteet" saattavat hieman hieltä haista tms. Minulla siis on työpaikan puolesta firman vaatteet, joiden alla pidän omaa toppia, pitkähihaista ja legginsejä. Palelen helposti sisälämpötilassa. Töihin laittamani vaatteet luonnollisesti eivät ole kaapin parhaimmistoa, päinvastoin.
Paita on normaali, se mitä käytän muulloinkin mutta kotiin tullessa vaihdan farkut typeriin kuvioleggingseihin (niihin HM:n Batman-kalsareihin..)
Ai jaa mulla on toisin päin eli kotona mukavasti puku päällä ja töihin yms. vieraisiin menen sitten ne pieruverkkarit päällä.
Vaihdan pyjaman päälle ennen nukkumaanmenoa, mutta muuten haluan olla skarpeissa vaatteissa kotonakin. Mies käyttää pukua töissä ja vaihtaa yleensä farkkuihin tai chinoihin ja toiseen paitaan. Rönttävaatteita emme harrasta.
Pukeudun kotona siistimmin kuin töihin.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 16:59"]
Minä vaihdan kotona aina jotkut huonommat farkut ja t-paidan, töissä käytän siisteimpiä. Eli tavallaan säästän vaatteita näin. Verkkareista en tykkää kuin juostessa. Joskus herätessä saatan vetää fleecepuvun, mutta käytän sitä vain hetken aamulla.
[/quote]
Niin ja suihkun jälkeen illalla vedän myös fleecet päälle.
Ei vaatteita kotona, jos ollaan oman väen kesken.
Omaan käyttööni kotivaatteet on tullu äitiyden myötä. Eikä suinkaan siksi, että en välitä enää ulkonäöstäni tai olen lihonut. Vaan siksi, että pieni lapsi sotkee niin jumalattomasti etten halua "hyviä" vaatteitani pilata.
Ennen lasta en todellakaan vaihtanut kotiin tullessa mukavampaa päälle. Minusta on kiva olla kotonakin "edustava", vaikka olisin yksin. Tunnen itseni enemmän omaksi itsekseni. Joskus kerran viikossa voi sitten olla verkkaripäivä, jos on huono ilma tms. ja haluaa vaan maata sohvalla.
Todellakin vaihdan heti mukavampiin. Töissä pukeudun siististi, mutta ne kuteet tuntuu heti kotiovesta astuttaessa epämukavilta. Yleensä kotona mulla on verkkarit ja löysä paita. Kesällä joku lörö rantamekko.
Minä olen työtön ja vietän paljon aikaa kotona. Kotivaatteina minulla on suoria trikoohousuja ja trikoopaitoja/tunikoita. Pukeudun siistimmin kun menen ihmisten ilmoille, roskiksella käyn kotivaatteissa.
Muistan, että minulla oli jo lukiolaisena kotivaatteet. Kun koulussa piti jotain kynähametta ja valkoista paitaa, niin ei niissä vaatteissa viitsinyt kotona hengata.
No hyvin harvinainen olis tilanne, että kotiin tultuani ja vaatteet vaihdettuani lähtisin vielä jonnekin ex-tempore sukuloimaan tai kyläilemään. Mutta joo, jos tällainen tilanne tulisi, niin sitten varmaan vaihtaisin.
Jos tulen käymään kotona ja lähden jonnekin ennalta sovittuun menoon, niin en mä nyt sitten siinä välissä mitään vaatteita edes takaisin vaihtele, vaan käyn siellä menossani ja vaihdan sitten illalla ne kotivaatteet.
Kauppaan voin aivan mainiosti mennä verkkareissa.
Mulla on kotivaatteina ihan siistejä collegeverkkareita ja sellaisia toppeja, joita en enää viitsi töissä käyttää, mutta jotka nyt on ihan siistejä vielä. Pääasia että on mukavaa. Farkuissa ei minusta ole mukavaa, paitsi ehkä jossain oikein vanhoissa ja pehmenneissä. Kuvittele, saatan hihhuloida kotona ihan ilman rintaliivejäkin, pelkässä T-paidassa/topissa ja verkkareissa/shortseissa.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 17:19"]Ei vaatteita kotona, jos ollaan oman väen kesken.
[/quote]
Hyi toivottavasti en ole ikinä istunut sohvallanne.
No mulla kotivaatteet saattaa olla esim liian paljastavat julkiseen käyttöön tai sitten jotain yöpukumaista millä saatan myös nukkua, että en halua raahata pihalta bakteereja tai likaa sänkyyni=)
Tuntuu mukvammalta. Yleensä olen kotona vain alkkareissa ja paidassa.