Lue keskustelun säännöt.
Suhdepulma, kannattaako jatkaa?
21.10.2021 |
Olemme molemmat yli kolmekymppisiä. Kaksi ja puoli vuotta ollaan seurusteltu. Asutaan samassa kaupungissa, melko lähekkäin. Mies on sanonut rakastavansa. Suhteen alussa nimenomaan hän oli se, joka puhui yhteisestä tulevaisuudesta. Nyt hän ei kuitenkaan haluakaan päättää mitään tulevaisuudesta, esim muuttaa yhteen tai edes keskustella siitä. Hänelle tulevaisuus on auki, epävarmaa, tyyliin katsellaan, on sanonut olevansa tyytymätön järjestelyyn nyt ja esim haluavansa viettää enemmän aikaa kanssani mutta ei halua/osaa/pysty tekemään mitään päätöksiä sen eteen. Sanoo välillä, että kyllä hän haluaisi mutta asiat eivät ole hänestä kiinni - minä ihmettelen, että jos hän ei itse päätä missä ja kenen kanssa viettää elämänsä niin kuka sen sitten oikein päättää? (onko tuo vain ilmaisu, ettei mies oikeasti halua) Minusta tuntuu että olen katselemiseni jo katsellut ja haluaisin siirtyä toiseen elämänvaiheeseen, jakamaan elämän jonkun kanssa. Esim tämän miehen kanssa, koska rakastan häntä (tai rakastin, tunnen että vaikeaa ylläpitää rakkautta muuttumattomana ihmiseen joka torjuu minut ja tarpeeni). Nyt ollaan kuitenkin pattitilanteessa. Mies ei halua eteenpäin, minä en halua jäädä enää tähän. Minulle on tärkeää saada toinen ihminen oikeasti elämääni ja päästä itse osaksi hänen elämäänsä. Ei ole kyse edes siitä, että pitäisi muuttaa yhteen heti nyt, vaan siitä että haluan tuntea olevani hänelle tärkeä ja nyt enää tunne. Kysyessäni tulevaisuudenkuvista vastaukset ovat epämääräisiä, minä en esiinny niissä, paitsi ehkä jossain tekemisessä, tyyliin matkustelu, mutta matkatkin ovat jääneet puheen tasolle. On alkanut tuntua, että olenkin vain ajanviettoseuraa. Että olen varalla. Mies ei halua erota (asiasta keskusteltu), mutta ei myöskään sitoutua. Minäkään en halua erota, haluan sitoutua. Mitä tehdä? Jäädäkö ”yhteen” miehen kanssa, joka on minulle tärkeä ja läheinen, tietäen aika varmasti että yhteistä elämää ei tule ja loppupeleissä olen yksin, vai alkaa selvitellä mitä muita mahdollisuuksia elämällä voisi olla tarjottavana? Mies tuntuu pitävän minua varalla, pitäisikö tehdä samoin? Myönnän että pelkään totaalista yksin jäämistä, sillä minulla ei ole läheisiä eikä ystäviä ja pelkään teen löydä enää ketään muutakaan. Mutta yksinäinen olen nytkin. Tämä on alkanut syödä vahvasti onnellisuuttani ja tunnen nykyään usein masennusta, ahdistusta ja epätoivoakin, varsinkin kun näen muiden löytävän oikean rakkauden, sitoutuvan ja elävän aidosti yhteistä elämää. Elämä tuntuu menevän hukkaan odotellessa ja tunnen suurta yksinäisyyttä. Tämä suhde, joka alussa oli niin ihana, on kärjistänyt aina vaivanneen kelpaamattomuuden tunteen: olen kuulemma kaunis ja ihana, mutta en ilmeisesti sitten kuitenkaan riittävästi, koska en kelpaa todelliseksi elämänkumppaniksi. Miehen kehut ovat alkaneet tuntua valheilta, joita hän esittää pitääkseen minut tyytyväisenä ja suhteessa. Oikeastaan koko suhde tuntuu nykyään usein valheelta. En halua tuhlata aikaa elämällä ”ehkä sitten joskus”-elämää, haluan elää tässä ja nyt. Ajattelen usein kuolemaa, että aika loppuu ennemmin tai myöhemmin, ja haluan kokea asioita vielä kun olen nuori. Pelkään, että jos jään nyt odottamaan, tulen katumaan elämättä jäänyttä elämää.
Kommentit (27)
Luin möykkyä alkuun ja vaikuttaa perinteiseltä tapaukselta, missä mies pitää sinua "varalla" ja etsii koko ajan parempaa. Parissa vuodessa kyllä on melko selvä että haluaako yhteistä tulevaisuutta, yhteenmuuttoa jne. Tuommoinen arpomimen ja tietämättömyyys viittaa tuohon mitä sanoin jo alkuunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli kolmekymppinen ei ole nuori, nuori aikuinen toki. Reilu kymmenen vuotta eteenpäin ja olet lähes viisikymppinen, näinollen ei kauheasti ole aikaa hukattavaksi ja toista 2,5 vuotta en sinuna katselisi nykyistä suhdetta, jos ukko ei pääse siirtymään eteenpäin suhteessanne.
Uutta vaihdetta silmään ja etsimään unelmiesi miestä, tsemppiä <3 :).
Toimiiko asiat vällyjen alla ? Jos vastasi kyllä, toivoa on ja kannattaa sitkeästi jatkaa.
Epävarmuus on luonnollista. Vaikea päättää asioista joista ei ole ennalta kokemusta. Ja kyseessä on kuitenkin isot loppuelämää koskevat ratkaisut. Ja toinen ihminen ei tietenkää ole täydellinen. Ei kukaan ole. Se on matemaattinen mahdottomuus. Pitää hyväksyä hölmöt harrastukset, erilaiset mielipiteet, pienet puutteet ulkonäössä tai pukeutumisessa jms. Ja molemmilla täytyy olla omaakin elämää.
Itse erosimme tuossa iässä, mutta vuosi erillään eri asunnoissa ja eri paikkakunnalla muutti näkökulmaa. Tajusimme molemmat ettei se ruoho nyt niin hirveän vihreää ole aidan toisella puolella. Palasimme taas yhteen ja aloimme yrittää lasta. Meistä tuli perhe ja menimme myöhemmin naimisiinkin.
Tuossa tilanteessa toinen voi olla salaa ihastunut johonkin toiseen tai lähinnä jonkinlaiseen harhakuvitelmaan toisesta ihmisestä. Kun saa pakit tai tutustuu harhakuvitelmiensa kohteeseen paremmin palaa nopeasti maan pinnalle. Sitoitumiskammo on normaalia. Eniten pelotti lapsen saaminen, mutta ihan turhaan. Se oli hienoa.
Nyt sinuna tekisin itsekseni päätöksen että asiat muuttuvat johonkin suuntaan puolen vuoden sisällä tai muutat asiat väkisin. Eli eroat tai ilmoitat miehelle suoraan mitä haluat ja toimitte sen mukaisesti. Voi toki olla että rakkautesi hiipuu tuossa puolessa vuodessa mikäli asiat ei etene.
Kävi suhteessasi miten tahansa, sinun kannattaisi yrittää hankkia omia harrastuksia ja tutustua muihinkin ihmisiin jotta et olisi riippuvainen kumppanistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes aloittaa lukea tuollaista möykkyä. Jäsentele ja lyhennä.
Sama tällä.Kyllä on pimeä.Kysyy ventovierailta suhteesta. On aikoihin eletty. Ei osaa omia pätöksiä tehdä.Kasvaisi aikuiseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en pystynyt lukemaan loppuun tuota pötköä, mutta jo alkukin sen kertoi että mies on suhteessa ja etsii samalla parempaa. En ole ylpeä, mutta olen itse toiminut samoin.
N40
Jos ette halua samaa tulevaisuudelta niin erotkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se taitaa olla moro ja näkemiin?
Mies ei rakasta sua, hanki oma elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sille ukolle aikaa. Ehkä menee lukkoon, kun ahdistat ja painostat koko ajan kysymyksillä tulevaisuudesta. Jos mies kerran sanoo rakastavansa sinua niin luota sanaan. Ja jos miehellä on omia menoja ja harrastuksia niin hanki itsekin niitä. Et voi laskea kaikkea miehen varaan vaan elä rinnalla omaa elämääsi.
Minä jaksoin hyvin lukea. Mulle tuli mieleen onko miehellä masentuneisuutta? Omalla miesystävälläni on ja osa jutuista kuulosti tutuilta. Esim.halua on, mutta ei aloitekykyä ja jaksamista.
Toisaalta sitoutumisvaikeus on myös mahdollinen. Toivottavasti ei ainakaan pidä sinua vain varalla. Mielestäni sun kannattaa rohkeasti itse tehdä päätöksiä. Esim.meillä on jo lapset tehtyinä exien kanssa ja ollaan päälle 40 eikä kiirettä mihinkään, mutta sun iässä taas ei missään nimessä kannata odottaa liian kauan/turhaan. Pistä kova kovaa vastaan ja jos mies ei kykene muuhun, lähde.
Yritä tosiaan löytää myös ystäviä itsellesi, tekisi varmasti hyvää? Kovasti tsemppiä,
toivottavasti vielä saat haluamasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies suostuu yleensä mihin vaan hyvän seksin jälkeen. Ja hyvä seksi on se liima jolla parisuhde myöhemmin pysyy kasassa. Jos mies vaan on riittävän hetero (eikä epävarmuus liity mihinkään seksuaalisen identiteetin etsimiseen) pohjustaisin keskustelua tulevaisuudesta romanttisella illalla tai useammalla sellaisella ja yrittäisin saada aikaa päätöksiä asia kerrallaan.
Jos ei millään onnistu, alkaisin aktiivisesti katsella muita miehiä. Laittaisin vanhan suhteen poikki vasta kun on uutta matoa koukussa. En tosin tiedä pystyisinkö siihen, mutta järkevintä se olisi.
Joka tapauksessa aloita uusia harrastuksia ja tutustu ihmisiin. Liity vaikka ampumaseuraan, aloita golf tai mene autonhuoltokursille tms. Mitä tahansa mikä tuo jotain uutta elämääsi.
Saatko suhteelta mitään? Sanoit sen itse, mitä pelkäät (yksinäisyys) on jo käynyt toteen. Pitäisitkö itse kumppania löysässä hirressä? Jos et, miksi hyväksyt että sinua kohdellaan näin? Kerro vielä kerran miehelle tunteistasi, ehkä hän ei ole ymmärtänyt miten asia loukkaa.
Teille jotka sanotte minun takertuvan mieheen: olette väärässä. Olen aktiivisesti työelämässä ja minulla on harrastuksia. Se ei silti poista sitä että kaipaan elämääni myös läheisiä ihmisiä ja rakkautta. Viime aikoina tapaamiset ovat harventuneet minun toimesta koska olen halunnut keskittyä enemmän muihin asioihin tämän suhde-epävarmuuden takia. En siis roiku riippakivenä miehessä koko ajan. Enemmänkin vaikuttaa siltä, että mies kiinnostuu äkkiä aina enemmän jos näyttää siltä että minulla on paljon muita kivoja asioita meneillään. Ap
Mä sanoin miehelleni että nyt ei ole varmaan enää järkeä jatkaa, koska ei haluta samoja asioita. Tähän tilanne ajautui kun minun oli pakko muuttaa asunnostani, ja mies ei ollut vielä "valmis" muuttamaan yhteen.
Kun kysyin että milloin tämä yhteenmuutto sitten olisi ajankohtainen, hän sanoi että ehkä 6-12kk päästä.
Sanoin etten todellakaan etsi asuntoa nyt, ja muuta kauhealla vaivalla, ja sitten 6-12kk päästä uudestaan. että jos nyt muutan ilman häntä, niin aion myös pysyä asunnossani, enkä muuta sitten kun hän saa jonkun varmuuden suhteestamme.
Muutaman kkn päästä asuttiin yhdessä ostetussa talossa.
Naimisiinmeno oli hänelle myös sellainen mitä ei tarvitse tehdä, koska "paperinpalalla ei tee mitään". Ja sitten pitäisi tehdä avioehtokin eron varalle. Minä sanoin että aion itse mennä naimisiin elämässäni, hänen ei ole pakko, se on hänen valintansa, ja kun menen, niin en tee mitään avioehtoja, vaan menen naimisiin henkilän kanssa jolnka kanssa hommat on sillä mallilla ettei eroa ole tulossa.
Käytiin ostamassa sormukset, joka myös oli kamalan vaikeaa, kun sitten muut näkevät että hänellä on sormus, ja tietävät että hän on jonkun kanssa yhdessä, ja jos(vai kun?) ero tulee, ja hän ottaa sormuksen pois niin se aiheuttaa kysymyksiä.
Eli ihan tällaista joutavaa.
Sanoin sitten etten mene hänen kanssaan naimisiin. Sen jälkeen hän on kosinut kolme kertaa, mutta olen kieltäytynyt. Olen kyllä antanut toivoa että ehkä sitten jossain vaiheessa kun minä olen valmis siihen, mutta vielä en ole, ja että haluan ehdottomasti sitten eron varalle avioehdon. Mies taas on pyörtänyt siitä mielipiteensä eikä avioehtoa halua itse tehdä.
Yli 7 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä tämä asia ole tapetilla kuin silloin kun mies kosii aina välillä. Ihan vain sillä sanon, koska kaikki tämä on tapahtunut 7v aikana, ja kuitenkin joku lukee joka ei ymmärrä aikajännettä, vaan luulee että koko ajan asia on tapetilla ja kiilana välissä, ja näin ei siis ole.
Jokainen on vastuussa tekemisistään ja sanomistaan, ja siitä että oma käytös vaikuttaa myös toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Saatko suhteelta mitään? Sanoit sen itse, mitä pelkäät (yksinäisyys) on jo käynyt toteen. Pitäisitkö itse kumppania löysässä hirressä? Jos et, miksi hyväksyt että sinua kohdellaan näin? Kerro vielä kerran miehelle tunteistasi, ehkä hän ei ole ymmärtänyt miten asia loukkaa.
Meillä on aina tosi mukavaa yhdessä. Olen vaan alkanut miettiä perustuuko se siihen ettemme jaa vakavasti elämiämme. Se onkin toisaalta se iso aukko ja puute josta kärsin. Olen vähän väsynyt seurustelemaan ja haluaisin oikeasti yhteisempää elämää. Kuten kerroin, täydellisen yksinäisyyden pelko pitää nyt tässä tilanteessa. Ap
En jaksa edes aloittaa lukea tuollaista möykkyä. Jäsentele ja lyhennä.