Tulkaa auttamaan 16-vuotiasta!!
Moi, olen siis 16-vuotias tyttö enkä oikein löytänyt kysymykseeni apua MLL-sivuilta, enkä mihinkään puhelimeen haluaisi soittaa joten ajattelin kysyä täältä. Kiitos kauheasti jos joku lakipykälistä perillä oleva voisi vastata..
1. Missä menee mun ikäisen ihmisen oikeudet liikkua pois kodistani? Enkä valita nyt siitä ettei vanhemmat anna riekkua tarpeeksi myöhään yöllä ulkona mutta saako vanhempi esim. kello 18 määrätä etten saa lähteä kaverilleni tai muualle ja minun on oltava huoneessani?
2. Voinko soittaa poliisille jos minut heitetään ulos kodistani rangaistukseksi näin talvella ilman ulkovaatteita ja kenkiä? Saanko myös tässä tapauksessa lähteä esim kaverilleni tai muualle ja olla vastaamatta puhelimeen pariin tuntiin?
3. Jos toinen vanhemmistani uhkailee esim. aikovansa tappaa tai hakata minut kuitenkaan minuun koskematta (kännissä), onko ns. turhaa soittaa poliisi ja ottavatko he uhkailevaa vanhempaa putkaan?
Tekstistä varmasti saa käsityksen, että olen joku kapinoiva teini joka hölmöilee ja siksi heitetään pihalle.
Toinen vanhemmistani (isä) on kuitenkin alkoholisti ja luultavasti mt- ongelmainen ja saattaa heittää ulos palelemaan rangaistuksena esim. siitä että hänelle sanoo ettei halua riidellä hänen kanssaan kun hän on kännissä.
Jos soittaisin poliisille, voitaisiinko minut huostaanottaa? tämä on pahin pelkoni sillä äitini on täysin järjissään ja huolehtii minusta todella hyvin, emme vain ole taloudellisista syistä päässeet vielä muuttamaan pois vanhempieni yhteisestä talosta:( (isä ei suostu maksamaan mitään äidilleni)
Kiitos jos joku osaa vastata ja hyvää joulua kaikille:)
Kommentit (11)
Vanhemmillasi on velvollisuus huolehtia sinusta kunnes täytät 18 vuotta. He voivat rajoittaa sinun menemisiäsi. Mutta jos he tekevät jotakin sellaista, mikä loukkaa ihmisarvoa, kohtelee kaltoin tmv, sinä saat ilmoittaa siitä poliisille. Kuulostaa siltä, että isäsi tarvitsee hoitoa. En usko, että sinua otetaan huostaan, jos sinulla on mahdollisuus asua äitisi kanssa. Koska olet 16-vuotias, sinun mielipide kuunnellaan. Muista, että joka paikassa ajatellaan lapsen (eli sinun) etua.
On hyvin tärkeää, että kerrot asioista eteenpäin. Varmasti isäsikään ei nauti tilanteesta eikä vanhemmillasi ole voimavaroja muuttaa suuntaa. Mutta sinun ei missään nimessä tarvitse odottaa kylmissään oven takana. Ota uhkailu vakavasti!! Soita poliisille ja käy vaikka koulussa kertomassa tilanteesta terveydenhoitajalle/koulupsykologille/kuraattorille/opettajalle tms. Isäsi käytös vaikuttaa sinuunkin myöhemmässä vaiheessa, joten tunteiden purkaminen on tärkeää. Suosittelisin myös, että puhuisit asiasta äitisi kanssa vakavasti. Sosiaalitoimistosta saa apua poismuuttoasioissa, ja myös rahallista tukea jossain määrin, jos se on välttämätöntä. Apua on tarjolla, kunhan vain haluat ottaa apua vastaan. Voimia sinulle, toivottavasti joulusi olisi onnellinen <3
Voit tehdä itsestäsi ls-ilmoituksen. Käräjäoikeus voi tuomita yhteisen kodin myytäväksi ja ositettavaksi avioeron yhteydessä, joten se on vain äitisi tekosyy, ettei hän pääse rahan takia muuttamaan. Ymmärrän, että äiti ei halua syystä tai toisesta lähteä kotoansa.
1. Vanhemmat päättävät lapsensa ulkonaoloajat. Lasta on kuitenkin jo kuultava häntä koskevissa asioissa jo Unicefin lasten oikeuksienkin mukaan, varsinkin teini-ikäistä.
2. Vanhemmat syyllistyvät heitteillejättöön, joten voit todellakin soittaa poliisille ja pelastautua kaverin luokse.
3. Uhkaileminen on henkistä väkivaltaa. Voit soittaa poliisille, mutta mikäli tilanne on muutoin rauhallinen, he tuskin vievät isääsi putkaan. Voit kuitenkin tehdä poliisille ilmoituksen isäsi väkivallasta, vaikka se olisi henkistäkin. On hyvä, jos äitisi pystyy todistamaan isän uhkailut. Mikäli et ole varma, todistaisiko äitisi, sinun olisi hyvä vaikka kännykällä äänittää isän puheita.
aivan varmasti sillä isälläkin on joku syy heittää sut pihalle, mitä jos vaikka tulisit kotiin sillon kun käsketään etkä puutu aikuisen ihmisen juomiseen.se kenen katon alla asut,sen lauluja laulat niinhän se menee.kaikilla ei ole vanhempia ollenkaan joten sulla on asiat helvetin hyvin jos saat ruokaa ja katon pääs päälle.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 20:12"]
aivan varmasti sillä isälläkin on joku syy heittää sut pihalle, mitä jos vaikka tulisit kotiin sillon kun käsketään etkä puutu aikuisen ihmisen juomiseen.se kenen katon alla asut,sen lauluja laulat niinhän se menee.kaikilla ei ole vanhempia ollenkaan joten sulla on asiat helvetin hyvin jos saat ruokaa ja katon pääs päälle.
[/quote]
Touché?
Ap:lle tiedoksi, että yllä oleva on ihan puppua. Jokainen lapsi ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin kotonaan. Hae apua itsellesi, jos äitisi ei siihen pysty. Koulusta löytyy varmasti aikuinen, joka voi auttaa. Rauhallista ja turvallista joulua sinulle.
Hae apua, vaikka koulusta, tai ns "matalan kynnyksen paikoista", en ole varma, mutta näissä työskentelee psykologeja, lääkäreitä yms.
Hei onko sinulla joku läheinen tai ystävä tai ehkä ystävien vanhemmaan kenelle voisit puhua. Tää on surullista. On varmasti joku aikuinen joka välittää, tärkeä että saisit nyt viettää joulu. On olemassa sosialipäivystys -sinne voi soittaa aina. Soita sinne ja kerro ,et missään tapauksessa ansaitset tulla heitetyksi pihalle!!! Soita samantien sosiaalipäivystykseen pääset ehkä nuorisokotiin lämpimään viettämään Joulu jos tilanne on niin hankala nyt-Suomessa on kylmä talvi...joten ei voidaan heittää ihmisia ulos...
Keskustelun aloittaja tässä :) Äitini puhui minulle tuosta käräjäoikeuden jutusta, joten voisikohan ls-ilmoitus ratkaista päätöksen niin että talo myytäisiin? Emme kuitenkaan äitini sanojen mukaan voi hakea tuota oikeuden päätöstä ennen kuin saamme vuokra-asunnon, sillä emme uskalla asua isäni kanssa kun hän kuulee joutuvansa oikeuteen. Tuntuu kuitenkin että äitini on niin turta tähän vuosia jatkuneeseen tilanteeseen ettei oikeasti tee mitään ja toimi ennen kuin jotain tapahtuu. Isäni on humalassa lähes päivittäin (käy kuitenkin töissä) ja haukkuu ja uhkailee perheenjäseniä vuorotellen. Pari kertaa hän on myös käynyt äitini päälle. Tiedän äitini olevan täysin puolellani ja todistavan tarvittaessa oikeudessa, mutta en tiedä miten saisin hänet tajuamaan että tilanne on todella raskas myös minulle ja haluan muuttaa nyt heti pois.
Kiitos vastauksista ja uskon että seuraavalla kerralla soitan poliisit, pelkään vain että poliisien lähtiessä, jos he eivät ota isääni putkaan, tämä oikeasti tappaa minut..
Sinun on mahdollista päästä aluksi turvakotiin tai nuorten turvataloon jos isäsi aiheuttaa turvallisuudellesi uhkan. Selvitä mitä vaihtoehtoja siellä omalla paikkakunnallasi on.
Laitapa äitisi lukemaan tämä ketju. Luulenpa, että tässä on tullut sanotuksi paljon asioita, joita ette välttämättä ole sanoneet toisillenne kasvotusten. Ja jos äitisi tämän nyt lukee, niin tule järkiisi, hyvä nainen! Tyttäresi on niin paljon tärkeämpi kuin juopporenttu mies.
Voit soittaa poliisille tai lastensuojeluun niin pääset mukavampaan paikkaan.
Juttele oloistasi ja ajatuksistasi äitisi kanssa, jos kerta hän on kuitenkin järjissään oleva huolehtiva aikuinen siinä lähellä.
Poliisille voit soittaa, jos isäsi uhkailee ja tai heittää sinut pihalle humalassa. Luultavasti vievät putkaan, jos humalaisuus huokuu poliisienkin silmiin voimakkaana.
Ls ilmoitus varmaan tapauksesta tulee, mutta molempia vanhempia kuullaan sinun tarinasi ohella, se voisi olla myös hyvä spurtti sinulle ja äidillesi päästä muuttamaan muualle ja saamaan uuden alun.
voimia.