USA ampui malesialaiskoneen alas!
Proteus Airlinesin entinen johtaja, ranskalainen Marc Dugain on esittänyt teorian maaliskuussa kadonneen malesialaislennon MH370 kohtalosta. Dugain väittää Paris Match -lehdessä, että Malesian pääkaupungista Kuala Lumpurista Pekingiin matkalla ollut kone ei välttämättä syöksynyt mereen teknisen vian tai polttoaineen loppumisen vuoksi. Dugainin mukaan on mahdollista, että Yhdysvaltain armeijan joukot ampuivat koneen Intian valtamereen Diego Garcian saaren lähistöllä.
Daily Express -lehti kertoo Dugainin saaneen tukea teorialleen hiljattain tapahtuneen Malesian matkansa aikana. Paikalliset asukkaat kertoivat hänelle nähneensä matalalla lentäneen koneen, joka suuntasi suoraan kohti Intian valtamerellä sijaitsevaa Diego Garcian saarta. Asukkaiden mukaan kone oli värityksensä perusteella selvästi tunnistettavissa Malaysia Airlinesin lentokoneeksi.
Isolle-Britannialle kuuluvalla Diego Garcian saarella sijaitsee suurikokoinen amerikkalaisjoukkojen tukikohta. Dugain arvioikin, että amerikkalaiset ovat ampuneet MH370-lennon alas varotoimenpiteenä - välttääkseen 9/11-tyyppisen terroristihyökkäyksen tukikohtaansa vastaan.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1419296852749.html?pos=ok-nln
Kommentit (11)
AP jättää sujuvasti puolet kertomatta korostaen tarinan! syyllistävän jenkkejä...
Siis miksi kone olisi lentänyt täysin väärään suuntaan? Miksi ohjaamossa sammutettiin seurantajärjestelmä?
Tämä tarina kertoo, että muslimiterroristit (ohjaaja? apupilotti? molemmat?) kaappasivat koneen ja yrittivät lentää Yhdysvaltojen sotilasalueelle Diego Garcian saareen. Tarkoituksena oli törmätä johonkin amerikkalaiskohteeseen ja tappaa satoja vääräuskoisia. Siis koneen matkustajat ja joitakin jenkkejä.
41vm
Joo, ja vielä sekin että ne amerikkalaiset kuussa käyneet.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 11:30"]
Joo, ja vielä sekin että ne amerikkalaiset kuussa käyneet.
[/quote]
Siis, ettei ne kayneet, piti sanomani.
Ei ampunut, usko jo. Tästä on jo ainakin yksi se topikki, niitä ei tarvitse tehdä sataa lisää.
Miksi se aiempi ketju poistettiin?
Mihin lukutaito jäi? Tuo on vain yksi katoamisesta esitetty teoria.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 09:33"]
Miksi se aiempi ketju poistettiin?
[/quote]
Koska asiattomat valheita täynnä olevat trolliketjut joutaakin poistaa.
... kertoo hevosmiesten tietotoimisto. Ranskalaiseen ei ole tässä luottamista.
USA on aiemminkin kunnostautunut matkustajakoneiden alasampumisessa, joten tämä on hyvin mahdollinen skenaario. esim. Iran Air Flight 655 ja Aerolinee Itavia Flight 870.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 09:48"]
USA on aiemminkin kunnostautunut matkustajakoneiden alasampumisessa, joten tämä on hyvin mahdollinen skenaario. esim. Iran Air Flight 655 ja Aerolinee Itavia Flight 870.
[/quote]
Siellä trollitehtaassa kannattaa muistaa myös Neuvostoliiton aikaan alas ammuttu korealainen matkustajakone.