Mitä teit viisi vuotta sitten? Millaista oli elämäsi?

Olin juuri mennyt naimisiin ja haaveilin kovasti lapsista. Takana oli yks km ja aikas lailla näihin aikoihin tein toisen positiivisen raskaustestin ja tämäkin raskaus päättyi keskenmenoon.



Miehen kanssa elettiin aika itsekkäästi: nukuttiin pitkään, touhattiin milloin mitäkin muista piittaamatta jne.



Nyt meillä on kaks rakasta, toivottua ja odotettua lasta. Elämä on melkosen ihanaa :)

Takana oli vauhdikas sinkkukesä 6 vuoden suhteen jälkeen ja eloa 2 lapsen yh:na. Sitten elokuussa asteli aivan unelma ihana mies elämääni ja tämän kuun lopulla meillä on 4. hääpäivä :)))

ystävien tapailua, urheilua ja kajottelua sillon tällöin.

Mieheni tapasin sitten myöhemmin yks kaks yllättäen kun olin jo päättänyt elää yksin ilman mitään sitoutumisia, mutta eipä sitä koskaan tiedän näköjään. Lapsia ei ole, eikä kait tuukkaan, mutta ei haittaa.

Sairastin lievää masennusta. Enpä paljon tainnut kuvitella silloin elämää eteenpäin, yritin vain keskittyä selviämään päivästä kerrallaan.

Itse olin opintojeni alussa. Oli tosi hyvää aikaa elämässä, olin hyvässä kunnossa ja tykkäsin paljon opiskeluistani.



Sillon kirjotin opiskelujeni yhteydessä itse asiassa aineen " minä viiden vuoden kuluttua" . Siinä kerroin että meillä on kolme lasta, keskimmäinen on poika ja kuopus tyttö, ja asutaan Ruotsissa. Itse olisin alottelemassa töitä valmistumisen ja kotiäitiyden jälkeen.



No, nyt meillä on kolme lasta, esikoisen jälkeen syntyi poika ja sitten se kuopustyttö =). Pojalle annoimme sen nimen minkä olimme suunnitelleet mutta kuopuksemme saikin toisen nimen. Minä olen valmistunut ja etsin nyt töitä, eli en ole alottanut vielä. Asumme Saksassa, suunnitelmat muuttui.



Olen edelleen ihan hyvässä kunnossa ja tykkään elämästäni.

Lasta yritetään. Isä on kuollut vastikään ja suru pääsee häiden takia vasta nyt valloilleen. Raskaus ei onnistu ennen kevättä. Muuten olemme onnellisia.

En ajatellut yhtään mitään tulevaisuudesta kun kaikki aika ja voimat meni päivästä selviämiseen.

olin töissä samassa työpaikassa. Esikoiseni meni kouluun ja elettiin jännittäviä aikoja ;-)

Viiden vuoden kuluttua esikoiseni pääsee ripiltä - apua - ja toinen lapsi menee yläasteelle. Asumme varmaan samassa talossa saman miehen kanssa ja olen yhä edelleen Noksulla töissä. Taloudellinen tilanne paranee vuosi vuodelta ja 5 v kuluttua meillä ei ole enää asuntolainaa

vanhin lapsi oli 4,5 v ja nuorin reilu 1 v, samassa paikassa ja talossa asuttiin kuin nytkin ja mies edelleen samassa työpaikassa. Vanha koiramme jouduttiin lopettamaan juuri tuona syksynä, nyt on onneksi uus hännänheiluttaja kotonamme. Auto on vaihtunut uudempaan.

Kai? En muista enää, vai olinko tuolloin jo lopettanut... joka tapauksessa järjestelin muuttoa Englantiin. Asuin yksin yksiössä Kalliossa, olin sinkku ja elämä pyöri lähinnä kaverien ja pippalointien ympärillä. Pian sen jälkeen alkoikin aika iso elämänmuutos kun rupesin laihduttamaan (laihduin 35 kg), perustin oman yrityksen ja tosiaan muutin ulkomaille.

Nyt meillä on kaksi pientä lasta Kiinasta.

Rakastin häntä kuitenkin suunnattomasti. Tai luulen sen olleen ainakin osaksi rakkautta, vaikka totuus on, että olin enemmänkin läheisriippuvainen hänestä, ja pidin kunnia-asianani pitää hänestä huolta.



Minulla oli onneksi vakityö, koska miehen työt tai niiden puute oikeammin rasittivat suhdetta. Hän oli lyhytjänteinen, laiska ja tarvitsi kaikkeen tekemiseen ensin inspiraation.



Tulevaisuutta en juuri kuvitellut. Ajattelin, että kyllä se tästä vielä muuttuu paremmaksi. Ystävät alkoivat olla vuosien taivuttelun jälkeen vihaisia, koska en suostunut jättämään miestäni vaan peittelin jälkiä ja puolustin häntä. Ei kukaan voinut ymmärtää sitä tunnetta, mitä tunsin.



Huolehdin exäni kaikista tarpeista, pyrin miellyttämään häntä kaikin tavoin. Aloin olla varmaan jo aika hajalla, kun ystävieni kaikottua laitoin nettiin ilmoituksen, jossa etsin uusia ystäviä. Eräs mies vastasi.



En vieläkään oikein tajua, miten kaikki kävikin niin nopeasti. Tiesin vain sydämessäni, että elämästäni loksahti jokin palanen kohdalleen. Itkin yöt läpeensä, exäni juostessa milloin missäkin, pahaa-aavistamattomana tulevasta, mutta tiesin, että lähdettävä on.



Rakastuin ja kiinnyin tähän mailituttuuni niin, että parin tapaamisen jälkeen tajusimme molemmat, että menneseen ei ole enää paluuta. Koska ex oli niin paljon poissa kotoa siihen aikaan (hengaili kavereillaan koska epäilen hänellä olleen suhde, kuten minullakin, auts) minun oli helppo pakata tavaroitani ja viedä niitä piiloon eräälle kaverilleni. Työni jätin ja yllätin sielläkin kaikki, kukaan ei tajunnut mitä on tapahtumassa, kun kerroin muuttavani, mutten kertonut, että minne.



Eräänä yönä nykyiseni tuli kaupunkiini pakettiautolla, pakkasimme kaikki tavarani kyytiin salamavauhtia (otin vain tärkeimmät, huonekalut sai jäädä) ja ajoimme pois. Ex tuli aamuyöllä kotiin löytääkseen kirjeen eteisen pöydältä ja tyhjät kaapit.



Sitä sitten selvitettiin pitkän aikaa. Mutta uusi suhteeni oli parempi kuin olin edes osannut kuvitella ja eroahdistuksesta on selvitty. Rakastamme toisiamme joka päivä enemmän ja exän kanssa olemme kohtuullisissa puheväleissä. Menneisyyden haamut jahtaavat minua vielä joskus, mutta tiedän nyt ettei tarvitse enää pelätä.



En koskaan osannut kuvitellakaan, että viisi vuotta myöhemmin olisin oikeasti onnellinen ja tulevaisuus näyttäisi näin hyvältä. Töitä on korkeassa asemassa, mies on jumalaisen ihana ja perheenlisäystä suunnitellaan.

Meillä oli talo rakenteilla. Häistä puhuttu. Vanhempi lapsi 1,5v ja toinen juuri syntynyt, kun ilmoitettiin, että kerää kamppees ja häivy. Uusi nainen ja vapaampi elämä kiehtoi. Perhe-elämä ei sovi kaikille... Katkeruudesta hiukan olen viiden vuoden aikana ja nyt tytöt jo isompia ja reippaita. Itse kihloissa ihanan miehen kanssa ja tuo aika on jollain lailla usvan peitossa...