Pitkät ihmiset on epämiellyttävän näköisiä
Otsikko on hieman provosoiva, mutta olen oikeastikin jokseenkin tuota mieltä. Olen 170cm pitkä mies ja tiedän että lyhyet miehet eivät ole suuressa suosiossa. Pituusmieltymykset menevät myös toisin päin. Itse olen mielestäni juuri sopivan pituinen ja maailmaakin katson omasta näkökulmastani. Luonnollisesti.
Minun näkökulmastani pitkät ihmiset vaikuttavat kömpelöiltä. Kun he istuvat, niin jalat ovat aina tiellä ja niitä täytyy levitellä eri suuntiin. Heidän kävelynsäkin näyttää hieman omituiselta. Lisäksi pitkät ihmiset vaikuttavat jotenkin yksinkertaisilta, vaikka olisivatkin fiksuja. Tuolla nyt ei ole suurta väliä, oikea äly on se mikä merkitsee. Mutta pitkät ihmiset ovat usein myös jotenkin ylimielisen oloisia. Eivät ehkä keskenään, mutta minuun nähden. Lähinnä huvittaa kun pitkä mies tai nainen puhuu minulle kuin lapselle, vaikka olisin heitä älyllisesti nokkelampi. Ehkä pitkät sitten pitävät lyhyitä tyhminä.
Ei se mene niin että pitkät ihmiset määrittelevät sen mikä on suotava pituus ihmiselle. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja minun kirjoissani liika pituus on rumaa. Riippuu tosin ihmisestä ja siitä kuinka pitkä on.
Kommentit (89)
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 22:43"]
Mua itseäni just vituttaa tollaset perskorkuset miehet jotka kokevat vahvat ja pitkät naiset uhkina omalle maskuliinisuudelle. Pyrkivät uhoamisella ja pätemisellä kasvattaa egoaan kun hiljaa oleminen ei riitä. Lyhyisiin miehiin ei ole mitään ongelmaa niin kuin pitkiinkään. Ärsyttää vaan kaikki ylimieliset joilla on oman itsetunnon kanssa ongelmia. T.165cm nainen jonka ukko on vaan pari senttiä pidempi
[/quote]
Helppo sun on soittaa suutas, kun olet nainen. Jos olisit mies niin saisit korvillesi tuosta uhostasi. Naista en lyö, koska naiset ovat heikkoja.
T: 11cm mies
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 22:43"]
Mua itseäni just vituttaa tollaset perskorkuset miehet jotka kokevat vahvat ja pitkät naiset uhkina omalle maskuliinisuudelle. Pyrkivät uhoamisella ja pätemisellä kasvattaa egoaan kun hiljaa oleminen ei riitä. Lyhyisiin miehiin ei ole mitään ongelmaa niin kuin pitkiinkään. Ärsyttää vaan kaikki ylimieliset joilla on oman itsetunnon kanssa ongelmia. T.165cm nainen jonka ukko on vaan pari senttiä pidempi
[/quote]
Tää avautuminen olisi helpompi tulkita jos lainaisit mukaan viestin jossa joku pyrkii "uhoamisella ja pätemisellä kasvattamaan egoaan".
Olen 174cm pitkä nainen. Mieheni on saman pituinen. Pidän siitä, että olen suht samalla "tasolla" kumppanin kanssa. Olen seurustellut itseäni lyhyempien sekä pidempien miesten kanssa. Kyllä ne on ihan muut asiat kun ratkaisee..
Mä jotenkin pidän ap:sta; suht rauhallista ilmaisua lievästä provosoinnista huolimatta.
Olen samaa mieltä siinä että pitkä peruspertti tai -pirkko harvemmin näyttää oikeasti hyvältä. Poikkeuksia toki on; olen tavannut aivan järjettömän komean kaksimetrisen miehen ja monet mallit näyttävät ainakin valokuvissa upealta.
Kun puhutaan taviksista, pitkä ihminen on usein kömpelön näköinen pitkine raajoineen ja huonoine ryhteineen. Keski-iässä pitkillä ihmisillä tuntuu olevan usein selkävaivoja. Kivut heijastuvat tietysti myös koko olemukseen. :(
Lyhyt kroppa on funktionaalinen - ja minun mielestäni usein myös pitkää kauniimpi.
Tottakai näytän koroissa 190 cm pitkänä ylimieliseltä. Koen paremmaksi kääntää lyhyttä keskustelukumppania kohti vain kasvot ja katson "nenänvartta" pitkin. Kokisin sen loukkaavana kyykistyä polvista. Ap:n mietelauseiden päättelemänä tosin katsoisin muutenkin nenänvartta pitkin, koska aika idioottimaista luokitella toisten älylliset ja fyysiset kyvyt luolamies-tasolle siksi, että on itse lyhyempi. Ei ole reilua arvostella muita ulkoisten apujen tai avuttomuuksien vuoksi. t. N23 & 179 cm
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:57"]
Olen 179cm nainen. Kengän koko 41. Ja tiedän mitä Ap. tarkoittaa. Minä haluaisin olla lyhyempi. En haluaisi herättää huomiota. Ystäväni ovat minua paljon lyhyempiä, n.165cm. Ja hekin sanovat, että jos liikumme porukassa niin kukaan ei huomaa heitä..kun kaikki vastaantulijat tuijottavat minua. Kenkäni on aina rumempia kuin heillä. Heillä on joku 37-38 jalka ja heidän kenkänsä ovat siroja. Minun jalassani korkikengät ovat aina kuin kanootit. Korkoa ei koskaan ole tarpeeksi jotta jalkaterä näyttäisi naisellisen lyhyeltä. Haluaisin tuntea itseni pieneksi niehen vierellä..haaveilen aina miten ihanaa se olisi. Olla hänen suojissaan..mahtua kainaloon. Mutta ei. :( Pitkän ihmisen liikkuminen on minustakin tyhmän ja kömpelön näköistä. Olen nähnyt itseni lukuisia kertoja videolta, ja järkytyn joka kerta uudelleen miten kömpelöltä elefantilta joku voikaan näyttää! Lyhyen ihmisen raajanheilautus näyttää nopealta ja kevyeltä, mutta pitkällä taas raskaalta ja hitaalta. En koskaan kaupassakaan mene samaan jonoon jos siinä on minua lyhyempiä naisia. Tuntisin itseni vain huvittavan epänaiselliseksi ja huomiotaherättävän isoksi. :( N26
[/quote]
No lohdun sanana, suomalaiset miehet harvoin on mitään suojelevia ritareita, vaikka nainen olisi heitä pienempi.
Olen itse 178cm eli tappi palstan mukaan. Eipä ole oikeassa elämässä ollut asian knssa ongelmaa, ei naisten kanssa, ei muutenkaan.
Parempi se on olla pitkä ku semmonen persejalkanen ja ei pitkissä ihmisissä oo mitään vikaa, ihan normaaleja ihmisiä koosta riippumatta :)
Mun mielestä pituudella ei ole väliä eikä siihen pysty itse vaikuttamaan
Minusta pitkät ihmiset ovat näyttäviä, jos heillä on hyvä ryhti. Mieheni on minua 7cm pitempi ja erittäin seksikäs pituutensa ansiosta.
T. N24, 175cm
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:38"]
Tottakai komea, harteikas ja treenattu 193 cm mies näyttää hyvältä, näyttäisi varmasti myös 10 senttiä lyhyempänä. Entä jos hän olisikin ruma ja laiha 193 cm?
[/quote]
Aikuisemmalta näyttää silti verrattuna laihaan 170 cm rumaan poikaan.
Käsittääkseni aiheena oli pituus, joten turha mennä muihin ominaisuuksiin.
[/quote]
Pointti oli kuitenkin se, että ei se pelkkä pituus tee komeaksi tai aikuisemmaksi, jos toinen on 193 cm laiha ja ruma, toinen komea, lihaksikas 170 cm todennäköisesti useimmat viehättyisivät silloin lyhyemmästä miehestä.
Tuohon ylempään pieni penis-vihjailuun totean vain, että Ron Jeremyn pituus on 167 cm.
Lyhyet miehet on jotenkin lapsenomaisia. Iso pää ja lyhyet raajat. 185cm miestä,täällä ja suht sopiva mitta mielestäni.
Oon saanu jotenki sellasen käsityksen et pitkät naiset on jotenki ylimielisempiä, hyvänä esimerkkinä viikko sitten lauantaina ravintolassa joku 190> cm nainen rupesi tönimään häntä lyhyempää miestä. Riitaa siitä sitten tuli ja nainen heitti miehen lattialle ja alkoi kuristamaan, paikalle kun tuli poliisit nii vielä sama idiootti touhu jatkui kun pisti poliiseille hanttiin ja nainen lattialle pippurisumutteiden saattelemana.. näin vaasassa.
Olen pitkä nainen ja mieheni on tosi pitkä. Kompastutaan kotona, kun kintut on tiellä mutta kuule pitkät ihmiset on monesti voimakkaampia kuin tampit. Ei me pitkät voida sille mitään että ollaan pitkiä ja en pidä ihmisistä jotka arvostelee toisten ulkonäköä.
Olen 180cm nainen. Aina kärsinyt pituudestani. Ihmiset sitä taivastelevat ja varsinkin lapsena sain siitä kuulla. Minkäs sille voin että olen pitkä ja kömpelö. Miehiä ei ole ollut vaikea saada mutta itselläni on epävarma olo pituuteni takia. Tuntuu että en ole naisellinen... :(
Kumma juttu että ne mallitkin on +178 cm pitkiä
Onneksi olen itse tyytyväinen pituuteeni, ja itseeni muutenkin.
t: nainen 179cm