Pitkät ihmiset on epämiellyttävän näköisiä
Otsikko on hieman provosoiva, mutta olen oikeastikin jokseenkin tuota mieltä. Olen 170cm pitkä mies ja tiedän että lyhyet miehet eivät ole suuressa suosiossa. Pituusmieltymykset menevät myös toisin päin. Itse olen mielestäni juuri sopivan pituinen ja maailmaakin katson omasta näkökulmastani. Luonnollisesti.
Minun näkökulmastani pitkät ihmiset vaikuttavat kömpelöiltä. Kun he istuvat, niin jalat ovat aina tiellä ja niitä täytyy levitellä eri suuntiin. Heidän kävelynsäkin näyttää hieman omituiselta. Lisäksi pitkät ihmiset vaikuttavat jotenkin yksinkertaisilta, vaikka olisivatkin fiksuja. Tuolla nyt ei ole suurta väliä, oikea äly on se mikä merkitsee. Mutta pitkät ihmiset ovat usein myös jotenkin ylimielisen oloisia. Eivät ehkä keskenään, mutta minuun nähden. Lähinnä huvittaa kun pitkä mies tai nainen puhuu minulle kuin lapselle, vaikka olisin heitä älyllisesti nokkelampi. Ehkä pitkät sitten pitävät lyhyitä tyhminä.
Ei se mene niin että pitkät ihmiset määrittelevät sen mikä on suotava pituus ihmiselle. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja minun kirjoissani liika pituus on rumaa. Riippuu tosin ihmisestä ja siitä kuinka pitkä on.
Kommentit (89)
Kiitos kun masensit entuudestaan pituudesta kärsivää. Ihan kuin en tietäisi itsekin että tämä on syvältä. Taitaa aloittajalla olla noussut erinäiset keltaiset nesteet päähän.
N182cm
Itse olen 180cm pitkä nainen, enkä tunne itseäni mitenkään epänaiselliseksi. Kengän koko on 39-40, enkä ole mitenkään kömpelö tai ylimielinen. Olisin mieluusti paljon pitempikin.
n23
Taidat olla hieman kateellinen, koska itse olet noin kovin lyhyt mieheksi. Pitkät miehet ovat erittäin näyttäviä ja seksikkäitä. En ikimaailmassa ottaisi alle 180cm miestä. Sellainen 195cm pitkä ja komea mies on kyllä fantastinen näky ;)
Niin ihan sama onko mies 15 vuotias tai vanhempi, kunhan on riittävästi pituutta niin ikäkään ei haittaa. Roteva pitkä (+190cm) harteikas poika on paljon parempi saalis, kuin käppänä vanha mies.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:59"]
Et sinä nyt ihan sinut ole pituutesi kanssa, kun olet tuntenut tarvetta avautua keskustelupalstalle.
Pitkät ihmiset siis ovat mielestäsi rumia ja kömpelöitä ja sen lisäksi vaikuttavat yksinkertaisilta ja ylimielisiltä ja puhuvatkin sinulle kuin lapselle. Mistähän kohdasta tuota traumaa pitäisi lähteä purkamaan?
[/quote]
Vaikka olen sinut pituuteni kanssa, niin kyllä minua silti ärsyttää jos minuun suhtaudutaan vähättelevästi. En kuitenkaan toivoisi olevani pidempi. Varmaan sama tilanne mustilla ihmisillä. He saavat varmaan paljon paheksuvia katseita ja vaikka ne tuntuvat varmasti inhottavilta, voivat he samaan aikaan olla ylpeitä ihonväristään. Joskus naisiakin vähätellään ja silti naiset voivat yhtä aikaa olla naiseudestaan ylepitä.
Se miksi tein aloituksen oli vain hetken mielijohde. Pieniä miehiä usein haukutaan, joten mieleeni tuli tehdä päinvastainen aloitus. Tiedän että olin vähän ilkeä, mutta olinpahan rehellinen.
ap
[/quote]
Miksi lyhyt mies olisi ylpeä lyhyydestään? Pituudesta ja raamikkuudesta on monenlaista hyötyä, mustaihoinen voi tuntea ylpeyttä etnisestä alkuperästään ja kulttuuristaan, mutta että lyhyt mies olisi ylpeä lyhyydestään? Siitäkö, että muut katselevat häntä alaspäin eikä hän yllä korkealle eikä oikein edes näytä miltään, vaikka kuinka bodaisi tai ripustelisi itseensä koristeita? Vai siitä, että mahtuu turistiluokan istuimeen vähällä vaivalla? Tai siitä, että melko varmasti hänen kaikki elimensä ovat keskivertoa pienempiä, siis ihan suhteessa hänen pituuteensa?
Äläpä narraa, että et haluaisi olla yhtään pitempi. Takuulla haluaisit. Siis takuulla haluaisit.
Nämä pituus/lyhyyskeskustelut ovat kerrassaan naurettavia. Kyse on ominaisuudesta, jolle meistä kukaan ei mitään voi.
Mitäpä, jos keskittyisimme miettimään niitä puolia itsessämme, joihin voimme oikeasti vaikuttaa. Kyseeseen tulee silloin lähinnä luonteenpiirteet. Mukavaksi ihmiseksi kasvaminen vaatii aivotyöskentelyä, rehellisyyttä itselleen ja havainnointikykyä. Suosittelen sitä lämpimästi meille kaikille.
Mukava ihminen saa olla lyhyt tai pitkä, hoikka tai paksu. Mukava, toisista aidosti välittävä ihminen on aina tervetullut seuraan.
Mukavalla en tarkoita ns. jees-ihmistä, vaan sellaista, jonka seurassa tuntuu hyvältä ja jonka seuraa jää kaipaamaan.
Hyvää joulua kaikille mukaville ihmisille, ikään, pituuteen, kengännumeroon tai painoon katsomatta!
Kaiken pituiset voivat olla näyttäviä ja komeita.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 15:39"][quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:59"]
Et sinä nyt ihan sinut ole pituutesi kanssa, kun olet tuntenut tarvetta avautua keskustelupalstalle.
Pitkät ihmiset siis ovat mielestäsi rumia ja kömpelöitä ja sen lisäksi vaikuttavat yksinkertaisilta ja ylimielisiltä ja puhuvatkin sinulle kuin lapselle. Mistähän kohdasta tuota traumaa pitäisi lähteä purkamaan?
[/quote]
Vaikka olen sinut pituuteni kanssa, niin kyllä minua silti ärsyttää jos minuun suhtaudutaan vähättelevästi. En kuitenkaan toivoisi olevani pidempi. Varmaan sama tilanne mustilla ihmisillä. He saavat varmaan paljon paheksuvia katseita ja vaikka ne tuntuvat varmasti inhottavilta, voivat he samaan aikaan olla ylpeitä ihonväristään. Joskus naisiakin vähätellään ja silti naiset voivat yhtä aikaa olla naiseudestaan ylepitä.
Se miksi tein aloituksen oli vain hetken mielijohde. Pieniä miehiä usein haukutaan, joten mieleeni tuli tehdä päinvastainen aloitus. Tiedän että olin vähän ilkeä, mutta olinpahan rehellinen.
ap
[/quote]
Miksi lyhyt mies olisi ylpeä lyhyydestään? Pituudesta ja raamikkuudesta on monenlaista hyötyä, mustaihoinen voi tuntea ylpeyttä etnisestä alkuperästään ja kulttuuristaan, mutta että lyhyt mies olisi ylpeä lyhyydestään? Siitäkö, että muut katselevat häntä alaspäin eikä hän yllä korkealle eikä oikein edes näytä miltään, vaikka kuinka bodaisi tai ripustelisi itseensä koristeita? Vai siitä, että mahtuu turistiluokan istuimeen vähällä vaivalla? Tai siitä, että melko varmasti hänen kaikki elimensä ovat keskivertoa pienempiä, siis ihan suhteessa hänen pituuteensa?
Äläpä narraa, että et haluaisi olla yhtään pitempi. Takuulla haluaisit. Siis takuulla haluaisit.
[/quote]
Eipä paikkaansa ainakaan kakun kohdalla. Se ei korreloi muun pituuden kanssa.
Minusta pitkät on ihan jees. Mutta sellaiset lyhyet ihmiset on jotenkin kammottavia. Varsinkin lyhyet ja laihat, hintelät aikuiset naiset puistattavat. Vähän samalla tavalla kuin ihmisten jalat. En osaa ottaa heitä vakavasti. En tiedä miksi.
Manletti ulisee. Rupee kohta itkee.
Itse olen 182cm, eli pitäisin itseäni normaalin pituisena miehenä. Pitkät ihmiset todellakin näyttää kömpelöiltä vaikka eivät sitä olekaan. Ihan kuin he kävelisivät puujaloilla. Minäkin varmaan näytän lyhyemmistäni kömpelöltä. Minulla ei ole mitään pitkiä tai pätkiä vastaan. Lyhyet naiset on mielestäni todella kauniita :)
Hassua, kun täällä niin moni tosiaan kokee, että lyhyitä on ok haukkua, mutta pitkiä ei. Outoja olette :D
Itse olen 165cm nainen ja olen aina pitänyt lyhyistä miehistä. Nykyinen avomieheni on 184cm ja yli 10cm pidempi kuin normaalit seurustelukumppanini. Ennen häntä tapailin 169cm pitkää miestä ja kaikki muutkin ovat olleet alle 175cm. On jotenkin kiusallista pussata hujopin kanssa ja itse nyt vaan olen tykännyt olla samassa tasossa, jos niin voi sanoa. Makukysymyksiä. Avomieheni on minulle "liian pitkä", mutta rakastan häntä, joten tottakai tällaiset asiat eivät ole mitään suhteenkaatajia.
Monet menestyneistä elokuvatähdistä ja poplaulajista on yllättävän lyhyitä. Esim Robert Downey Jr on 173cm ja mun mielestä hän on todella kuuma.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 04:23"]

Niin, sehän tässä on outoa että lyhyitä saa haukkua, mutta pitkiä ei. Mistäköhän se johtuu? Pitkille ei edes ole mitään haukkumanimiä, lyhyille on vaikka mitä nimityksiä.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 09:36"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 04:23"]
Hassua, kun täällä niin moni tosiaan kokee, että lyhyitä on ok haukkua, mutta pitkiä ei. Outoja olette :D
Itse olen 165cm nainen ja olen aina pitänyt lyhyistä miehistä. Nykyinen avomieheni on 184cm ja yli 10cm pidempi kuin normaalit seurustelukumppanini. Ennen häntä tapailin 169cm pitkää miestä ja kaikki muutkin ovat olleet alle 175cm. On jotenkin kiusallista pussata hujopin kanssa ja itse nyt vaan olen tykännyt olla samassa tasossa, jos niin voi sanoa. Makukysymyksiä. Avomieheni on minulle "liian pitkä", mutta rakastan häntä, joten tottakai tällaiset asiat eivät ole mitään suhteenkaatajia.
Monet menestyneistä elokuvatähdistä ja poplaulajista on yllättävän lyhyitä. Esim Robert Downey Jr on 173cm ja mun mielestä hän on todella kuuma.
[/quote]
Niin, sehän tässä on outoa että lyhyitä saa haukkua, mutta pitkiä ei. Mistäköhän se johtuu? Pitkille ei edes ole mitään haukkumanimiä, lyhyille on vaikka mitä nimityksiä.
[/quote]
eihän niitä oo kuin amatsoni, hirvi, kirahvi yms.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 09:48"]
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 09:36"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 04:23"] Hassua, kun täällä niin moni tosiaan kokee, että lyhyitä on ok haukkua, mutta pitkiä ei. Outoja olette :D Itse olen 165cm nainen ja olen aina pitänyt lyhyistä miehistä. Nykyinen avomieheni on 184cm ja yli 10cm pidempi kuin normaalit seurustelukumppanini. Ennen häntä tapailin 169cm pitkää miestä ja kaikki muutkin ovat olleet alle 175cm. On jotenkin kiusallista pussata hujopin kanssa ja itse nyt vaan olen tykännyt olla samassa tasossa, jos niin voi sanoa. Makukysymyksiä. Avomieheni on minulle "liian pitkä", mutta rakastan häntä, joten tottakai tällaiset asiat eivät ole mitään suhteenkaatajia. Monet menestyneistä elokuvatähdistä ja poplaulajista on yllättävän lyhyitä. Esim Robert Downey Jr on 173cm ja mun mielestä hän on todella kuuma. [/quote] Niin, sehän tässä on outoa että lyhyitä saa haukkua, mutta pitkiä ei. Mistäköhän se johtuu? Pitkille ei edes ole mitään haukkumanimiä, lyhyille on vaikka mitä nimityksiä. [/quote] eihän niitä oo kuin amatsoni, hirvi, kirahvi yms.
[/quote]
Amatsoni ei ole edes niiiin negatiivinen. Hirvi ja kirahvi ovat niin harvinaisia etten ikinä ole kuullutkaan.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 09:56"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 09:48"]

itse olen aika useinkin. :D kateelliset kun huutelee.
On kieltämättä koomista, miksi johtajiksi valitaan usein pitkiä miehiä (esim. Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Jorma Ollila), vaikka nämä eivät muuten olisi johtamistaidoiltaan tai älynlahjoiltaan 179-senttistä perusperttiä kummempia.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 10:54"]
On kieltämättä koomista, miksi johtajiksi valitaan usein pitkiä miehiä (esim. Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Jorma Ollila), vaikka nämä eivät muuten olisi johtamistaidoiltaan tai älynlahjoiltaan 179-senttistä perusperttiä kummempia.
[/quote]
Se tuo uskottavuutta. Mutta vain tyhmien silmissä. Jokainen fiksu ymmärtää ettei pituus merkitse tuossa asiassa lainkaan.
Olen 178cm nainen ja päätin kerran ennakkoluulottomasti alkaa tapailemaan 170cm miestä. Yritin olla kuin pituus ei olisi ongelma, mutta joka kerta kun jouduin kumartumaan alaspäin suutelemaan häntä minua puistatti. Kun sain tietää että hän painoi minua 9kg vähemmän ja että hänen kengännumeronsa oli omaani 2 kokoa pienenpi, häivyin. Ei sitä voi itseään huijata. Haluan pitkän miehen.
Entäs ne lyhyet (nimenomaan miehet) sitten? Moni katselee naisia niin kuin panis jo täyttä päätä. Onks niillä himoina korvattu se, mitä on pituudessa pihistelty? Kerran on muakin tullu itseäni lyhyempi ja nuorempi mies iskemään ruokakaupassa! Samoin bussipysäkillä. Enkä todella antanut aihetta, kun en ajatuksissani ollut huomannut kumpaakaan.