Tulitteko te kipeäksi/flunssaiseksi koronarokotteesta?
Mä uskaltauduin ottamaan 1. Rokotteeni maanantai iltapäivällä kahdelta ja maanantai-iltana alkoi lievää päänsärkyä, pientä lämpöilyä (37,5) ja muutenkin hieman heikko ja väsynyt olo. Nyt keskiviikko-aamuna oireet eivät olet lieventyneet. Rokote oli Pfizer
Tuliko joku muu flunssaiseksi rokotteesta? Jos tuli, niin millaiset oireet ja kauan kesti?
Kommentit (25)
Kummastakaan koronapiikistä ei tullut mitään oireita, ei koskenut edes pistoskohtaan. 11.10.2021 otettu influenssapiikki sen sijaan oireilee edelleen (20.10.2021) päänsärkynä & palelemisena. Pari päivää rokotteen jälkeen meni lepäillessä.
Ensimmäisestä ei tullut oireita. Toisen piikin jälkeen oli jonkin verran kuumeinen, viluinen ja väsynyt olo, mutta meni ohi parissa päivässä.
Joo, mä sain siitä koronan ja jouduin teholle!!
Tuli outo olo noin tunniksi, parin päivän päästä olkanivel meni erittäin kipeäksi muutaman päivän ajaksi ja sydän teki ylimääräisiä kuvioita parin viikon ajan. Eka piikki, alla oireeton tartunta keväältä.
Koronafaktaa | Koronarokotteet eivät ole kokeellisia eikä tutkimuksissa oikaistu, vaikka myyntiluvat myönnettiin ehdollisina ja rokotteet kehitettiin nopeasti: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008283814.html?share=2b15af0968533129…
Lukekaa, älkää luulko.