Miten te selittäisitte sen kemian, kun joku tuntematon vaan "iskee" kuin 1000 volttia?

Se on jotain sellaista jota ei voi järjellä ymmärtää. Yllättää molemmat.

Miksi pitää löytää kaikkeen ns järkiselitys?

Nauti vain kun kohdalle sattuu!

Vilkas mielikuvitus. 

Vierailija kirjoitti:

Se on jotain sellaista jota ei voi järjellä ymmärtää. Yllättää molemmat.

Tuo voi kyllä olla täysin yksipuolistakin. Ja usein onkin.

Ota järki mukaan, niin et putoa korkealta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jotain sellaista jota ei voi järjellä ymmärtää. Yllättää molemmat.

Tuo voi kyllä olla täysin yksipuolistakin. Ja usein onkin.

Mutta siis, tiedän kyllä tuon tunteen. Koskaan en kuitenkaan ole kuvitellut, että se toinen osapuoli kokisi samoin. En voi mistään tietää. Itsellänikin on paljon kokemusta siitä, kun joku tulee selittämään minulle kuinka minä iskin häneen täysillä, mutta itse en todellakaan koe siitä ihmisestä samaa.

Sähkö on fysiikkaa. Ei kemiaa.

Paritteluviettisi ohjelmointi tunnistaa erittäin soveliaan parittelukumppanin.

Tosin miljoonia vuosia vanha ohjelmointi ei ehkä sovi moderniin yhteiskuntaan, joten järki saattaa laittaa hanttiin.

Minä olen kokenut tuon tunteen kolmasti. Ja se on ollut molemminpuoleista. Ensimmäisen kohdalla olin itse naimisissa (olin 28 v), joten minä astuin takavasemmalle. Toinen astui takavasemmalle kuullessaan minun olevan yh. Kolmannen kanssa olen naimisissa. Olin tavatessamme 45 v.

Toki jotain kemiaa oli ensimmäisen aviomiehenkin kohdalla, mutta se ei ollut näin räjäyttävää, että veret olisi seisahtunut. Ja nuorena minulla oli pari poikaystävää, joiden kanssa olisin halunnut enemmän, mutta ei silloinkaan ollut tällaista tunnetta, minkä esim koin tavatessani nykyisen mieheni.

Aloituksen kysymykseen: en tiedä, mistä on kyse. Jostain energiasta.

N53

Olen kokenut tuon kerran elämässä. Se ei vaatinut edes fyysistä kosketusta. Eikä johtanut suhteeseen. Se Mies jäi ikuisesti mieleeni 😍.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kokenut tuon tunteen kolmasti. Ja se on ollut molemminpuoleista. Ensimmäisen kohdalla olin itse naimisissa (olin 28 v), joten minä astuin takavasemmalle. Toinen astui takavasemmalle kuullessaan minun olevan yh. Kolmannen kanssa olen naimisissa. Olin tavatessamme 45 v.

Toki jotain kemiaa oli ensimmäisen aviomiehenkin kohdalla, mutta se ei ollut näin räjäyttävää, että veret olisi seisahtunut. Ja nuorena minulla oli pari poikaystävää, joiden kanssa olisin halunnut enemmän, mutta ei silloinkaan ollut tällaista tunnetta, minkä esim koin tavatessani nykyisen mieheni.

Aloituksen kysymykseen: en tiedä, mistä on kyse. Jostain energiasta.

N53

Kerro vähän enemmän tästä nykyisestä miehestäsi. Lähinnä kiinnostaa, että onko se tunne säilynyt vai onko vuodet haalistaneet? Miten vertaisit ensimmäiseen mieheesi, johon et kokenut yhtä tajunnan täräyttävää tunnetta?

Se on kyllä huima tunne. Muutamien ihmisten kanssa sen kokenut. Joskus yksipuolisesti, joskus ilmeisesti myös molemmin puolin.

Se on viehättymistä toisen olemukseen ja kun pääsee lähelle astuu ne feromonitkin kehiin. Ja katse, huh. Miten sitä katsookin ihmistä joka herättää jotain aivan eri lailla kuin kukaan muu. Vuosia jo on menty yhdessä mutta katse ja fyysinen vetovoima pysyy, se että toisesta lähtee edelleen hyvä tuoksu. Seksi on edelleen intohimoista.

Ai että on ihanaa kun näin kävi.

Kyllä siinä yksi avioliitto meni rikki mutta se ei ollut kestäväksi tarkoitettukaan.

Feromoneihin en usko tässä tapauksessa. "Energiakenttiin" en muutenkaan.

Omat epätoivoisen kipeät ihastumiseni selitän psykologialla. Toisessa ihmisessä on jotain samoja olennaisia piirteitä kuin oli ihmisillä, joilta lapsuudessani sain kipeästi kaipaamaani huomiota ja ymmärrystä jonkin aikaa - kunnes he syystä tai toisesta katosivat läheltäni. Ja niihin samoihin piirteisiin reagoin turhan vahvasti.

Olen oppinut suorastaan pelkäämään ihastumista. Olen huomannut, että minut se ainakin sokaisee täysin. Näen toisessa unelmien täyttymyksen, täytän omalla fantasiallani niitä puolia toisesta, jota en (vielä) tunne. Näen hänet muuna kuin hän oikeasti onkaan, en omana itsenään. Ja kaipauksessani käyttäydyn kuin idiootti. 

Teoria ei välttämättä sovi kaikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kokenut tuon tunteen kolmasti. Ja se on ollut molemminpuoleista. Ensimmäisen kohdalla olin itse naimisissa (olin 28 v), joten minä astuin takavasemmalle. Toinen astui takavasemmalle kuullessaan minun olevan yh. Kolmannen kanssa olen naimisissa. Olin tavatessamme 45 v.

Toki jotain kemiaa oli ensimmäisen aviomiehenkin kohdalla, mutta se ei ollut näin räjäyttävää, että veret olisi seisahtunut. Ja nuorena minulla oli pari poikaystävää, joiden kanssa olisin halunnut enemmän, mutta ei silloinkaan ollut tällaista tunnetta, minkä esim koin tavatessani nykyisen mieheni.

Aloituksen kysymykseen: en tiedä, mistä on kyse. Jostain energiasta.

N53

Kerro vähän enemmän tästä nykyisestä miehestäsi. Lähinnä kiinnostaa, että onko se tunne säilynyt vai onko vuodet haalistaneet? Miten vertaisit ensimmäiseen mieheesi, johon et kokenut yhtä tajunnan täräyttävää tunnetta?

Alku oli siis aivan maaginen, puolin ja toisin. Veret seisahtui. Mies on sanonut, että hän heti minut nähdessäni ajatteli ”tuossa se nyt on”, mutta minä varovaisempana ihmisenä tiesin vasta yhteisen viikonlopun jälkeen pari kuukautta myöhemmin.

Nyt kahdeksaa vuotta myöhemminkin kun katson miestäni, niin kyllä: me kuulumme toisillemme. Jos olemme viikonlopun erillämme, niin se tapaaminen on sykähdyttävää. Muuten elämme ihan arkea. Ei tässä mikään kipinöi.

Otin nykyisen miehen ihan tunteen ja intuition perusteella. Ensimmäisen miehen otin enemmän järjen perusteella. Hänella oli kiva hymy ja hyvä koulutus ja hän tuntui luotettavalta ja turvalliselta. Rakastin kyllä, mutta siinä ei ollut mitään alkukantaista eikä energeettistä. Arkea hänen kanssaankin elettiin.

Olen sitä mieltä, että molemmilla tavoilla voi saada hyvän parisuhteen. Molemmilla tavoilla voi valita huonon puolison. Jossain määrin tämä on täyttä arpapeliä.

Olen 34 vuotias ja kerran kokenut tuollaisen fiiliksen. Olin pohjoisessa lomalla ja kassalla oli mies. Kun ensimmäisen kerran nostin katseeni mieheen laiteltuani ensin tavarat hihnalle niin tuntui että ilma säkenöi. Sitten pääte ei lukenut mun plussakorttia ja kun ojensin sen miehelle manuaalista näpyttelyä varten niin pari sormeamme kosketti. Sähkö nosti niskakarvani pystyyn ja myyjä puri selkeästi huultaan. Tuntui että olisin ollut valmis otettavaksi heti siinä. Ihan hullua.

No pakkasin sitten tavaraa pikapikaa ja poistuin jotain änkyttäen kun sain kortin takaisin ja maksettua. Koskaan ei enää nähty mutta vieläkin muistelu kihelmöi niskaa.

Nro 14 lisää vielä: Usein sitten käy niin, että vuosien päästä joudun ihmettelemään, mitä tuossakin tyypissä olin näkevinäni.

Ulkonäköön ensi ihastuminen lakkaa nopeasti, kun tajuaa ettei tuo ole kuin ihminen joka piereskelee, eikä mikään täydellinen satujen prinssi/prinsessa. Sitten vain vaihtoon ja sama toistuu kerta toisensa jälkeen.

Ehkä se ensi rakkaus joka nuo "1000 volttia täräytti" saattoi olla se täydellinen, jonka jumala sinulle loi kumppaniksi. Jumala vihaa hylkääjiä. Kunnioita ihmisiä jotka sinusta välittää, tai tulet itse hyljityksi. Toivottavasti tuon tunteen jokainen kohtaa ja tajuaa jumalan viestiksi. Jos sen tunteet kohtaa usein, ihastuu liian helposti tai haluaa vaihtelua. Tosi rakkaus ei kolahda kuin kerran elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Feromoneihin en usko tässä tapauksessa. "Energiakenttiin" en muutenkaan.

Omat epätoivoisen kipeät ihastumiseni selitän psykologialla. Toisessa ihmisessä on jotain samoja olennaisia piirteitä kuin oli ihmisillä, joilta lapsuudessani sain kipeästi kaipaamaani huomiota ja ymmärrystä jonkin aikaa - kunnes he syystä tai toisesta katosivat läheltäni. Ja niihin samoihin piirteisiin reagoin turhan vahvasti.

Olen oppinut suorastaan pelkäämään ihastumista. Olen huomannut, että minut se ainakin sokaisee täysin. Näen toisessa unelmien täyttymyksen, täytän omalla fantasiallani niitä puolia toisesta, jota en (vielä) tunne. Näen hänet muuna kuin hän oikeasti onkaan, en omana itsenään. Ja kaipauksessani käyttäydyn kuin idiootti. 

Teoria ei välttämättä sovi kaikkiin.

N53 vastaa

Minäkin uskon siihen, että me vedämme puoleemme niitä ihmisiä, jotka muistuttavat meitä lapsuuden hyvistä ja huonoista puolista.

Ensimmäisen aviomieheni otin nimenomaan sillä perusteella. Hänessä oli samaa järkähtämättömyyttä ja dominoivuutta kuin isässäni.

Avioeron jälkeen käänsin joka kiven, ja opin tämän kuvion. Tajusin, että 28 v tapaamani ihastukseni oli myös samanlainen. Pääkopan tutkimisella lapsuuden vaikutuskentästä pääsee (ainakin osittain) irti, eikä elämää elä automaattiohjauksella.

Siksi Nykyisen aviomieheni pystyin valitsemaan (ainakin paremmin) puhtaalta pöydältä. Vaikka hän iski minuun tuhannella voltilla, niin olin tosi varovainen ja katsoin pitkään, ettei hän ole samanlainen kuin isäni. Joo, jotain samaa on, mutta se dominoivuus puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Paritteluviettisi ohjelmointi tunnistaa erittäin soveliaan parittelukumppanin.

Tosin miljoonia vuosia vanha ohjelmointi ei ehkä sovi moderniin yhteiskuntaan, joten järki saattaa laittaa hanttiin.

Omalla kohdallani toisen uskonto laittoi hanttiin. 

Yleisesti en suosittele seuraamaan järkeä sydämen sijasta, kun kyse on kumppanin valinnasta.