Mitä tehdä kun mies ärsyttää?
Tilanne on tämä: en koskaan ole ollut varma miksi ollaan yhdessä, mutta jotenkin on oltu jo 15 vuotta. Meillä on pieniä lapsia, pienin syntyi 8 kk sitten. Mies ärsyttää minua, kaikki hänen tapansa ja sanomisensa. En koe häntä ulkonäöllisesti viehättäväksi lainkaan, enkä tottapuhuakseni ole varma olenko koskaan pitänyt. En jotenkin saa sulateltu hänen kaljuuntumistaan ja lihasten surkastumista. Häpeän kulkea hänen kanssaan julkisilla paikoilla, eikä meillä ole koskaan oikein mitään kivaa yhteistä tekemistä tai puhumista. Mietin vain päivästä toiseen eroa, mutta en pärjäisi lasten kanssa yksin. Enkä haluaisi hajottaa lasten perhettä ja kotia. En ole koskaan ollut rakastunut kehenkään, joten en tiedä olisinko koskaan tavannut parempaakaan kumppania. Miten päästä näistä pinnallisista ja itsekkäistä ajatuksista yli jotta saataisiin annettua lapsille hyvä koti ja ehjä perhe?
Kommentit (5)
Myös yksilöterapiasta voi olla apua.
No varmasti terapiasta olis apua. Haaveilen vaan joka päivä siitä, että voisin palata ajassa taaksepäin ja jättää miehen tapaamatta kokonaan.
Hakekaa avoimesti apua. Opettakaa lapsille vaikka ero tulisikin jossain vaiheessa toisen olevan kommunikoinnin arvoinen. Missään nimessä et pakene raivosiivouksen pariin. Pelatkaa pareille sekä perheille tarkoitettuja pelejä ja hakeudutte pariterapiaan. Esim.
https://www.amazon.com/Romantic-Conversation-Game-Couples-Communication…
https://www.amazon.com/Conversation-Starters-Discussion-Categories-Whol…
Terapeuttien suosittelemia:
https://www.amazon.com/ACT-Love-Struggling-Differences-Relationship/dp/…
https://www.amazon.com/High-Conflict-Couple-Dialectical-Behavior-Valida…
Parisuhdeterapia? Älä nyt ainakaan vielä päätä mitään kun on vauva. Vauvavuonna ei osaa ajatella järkevästi.