Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.
En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.
Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.
Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.
Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?
Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?
Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.
Kommentit (815)
Rasistinen aloitus ja ketju ilmiannettu rasismin levittämisestä ja vihamuoheesta. Tulee poistumaan... yy.. kaa... koo.... Nyt!
Minä kehittelin uuden version kivi-paperi-sakset pelistä. Se olis sellainen, että kerättäis porukat Puhoksen ostarille ja pelattais peliä siten, että jokainen pitää kädet taskuissaan ja tekee eleensä siellä. Toisaalta tämä voisi kyllä olla aika tylsä peli, koska valkoisilla heteromiehillä olisi kuitenkin käsi aina nyrkissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen käsittänyt jotain totaalisen väärin ja saatte lynkata jos niikseen on. Olen pelannut Afrikan tähteä lapsena 80-luvulla ja uudelleen 2000 luvulla muun muassa kummilasten kanssa. Peli on huikea seikkailu muiden joukossa ja siitä oppii Afrikan maantietoa. Samalla mielestäni oiva tilaisuus ottaa lasten kanssa puheeksi kolonialismin historia ja kertoa että peli on aikansa tuote. Miksi näillä spekseillä olisi tulkittava rasistiseksi? Tuskin kukaan peliä pelatessa miettii että menen Afrikkaan varastamaan luonnonvarat ja orjuuttamaan alkuperäisaasukkaat saati edes ajattelisi että se on enää tänä päivänä ok. Miten päälaellaan maailma ja ihmisten ajattelu (tai sen puute) voikaan tänä päivänä olla?
Kerrotko sä siis lapsillesi Afrikantähteä pelatessanne esim. Kuningas Leopoldin puuhista Kongossa? Tai orjakaupasta länsirannikolla? Oletko sä kertonut, että se oikea Afrikantähti vietiin Brittein hoviin kun he olivat ensiksi vallanneet alueet ja sitten systemaattisesti veivät alueelta luonnonvarat, eriarvoisti väestön ja jätti paikalliset köyhyyteen?
Toisaalta, miksi erityisesti tästä pitäisi kertoa yksityiskohtaisesti? Aika vähissä on maailmanhistoriassa tapaukset, missä alueen vallannut osapuoli tekisi sen hyvää hyvyyttään ja jakelisi ruusuja uusille alamaisilleen; lähes järjestään valtaaminen on tarkoittanut koko ihmiskunnan historiassa hävitystä ja kuolemaa vallatulle alueelle. Miksi juuri Kongo/Belgia nyt pitäisi nostaa kepin nokkaan?
Kyllähän me hyvin yksityiskohtaisesti tiedetään mitä juutalaisille tehtiin 2. maailmansodan aikana
tai mitä venäläiset kasakat teki meille isovihan aikana. Pitäsikö nämä asiat vain unohtaa ja keksiä joku kiva, 3. valtakuntaa tai Venäjän miehitystä ja kasakoita ihannoiva peli, jossa jätettäisiin kertomatta mitä kaikkea pahaa ne tekivät?
Ja miten tämä kommentti liittyy afrikantähteen, mikä ei ihannoi yhtään mitään. Perustuu tavalliseen 1950-luvun kuvastoon. Siinä ei ole pelaajien etnisyyttä mainittu, ei kolonialismia ja jalokivikin liikkuu afrikan sisällä. Kerrotko että miten nuo sinun ehdottamasi kasakoita ihannoivat pelit liittyvät afrikan tähteen? Ei ainakaan meidän versioissa ihannoida ketään.
Ilmeisesti sulla on erittäin hatara yleissivistys, ja siksi ne kolonialismia ihanoivat nyanssit pelissä jää huomaamatta. Siinä pelissä etsitään Afrikan tähteä (The great star of Africa), joka on nykyisin esillä Tower of Londonissa, osana Britannian Kruunun jaokivikokoelmaa, minne se päätyi kolonialismin seurauksena lukuisien muiden jalokivien ja arvokkaiden luonnonvarojen seurauksena silloin, kun eurooppalaiset seikkailivat aseiden ja sotilaiden avustamana ympäri Afrikkaa niitä etsimässä.
mennyvittuun siitä sössöttämästä
Onko poistanut Instagraminsa? Sitä ennen oli kuulemma julkaissut lisää valitusta storyyn. Mitä niissä oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylellä hieno artikkeli tämän lapsellisen tietämättömän typerän ja riidanhaluisen p*skanheiton keskellä. Ihmisaistä on tullut lumihiutaleita jotka pöyristyvät kaikesta keskustelusta silloin kun se koskettaa itseä. Afrikan tähden liittymistä kolonialistiseen ja rasistiseen perinteeseen on tutkittu Suomessa jjo 1990-luvulla. Pelin tekijä ymmärsi itsekin että peli toistaa niitä.
Afrikan tähden loi 19-vuotias Tarzan-kirjojen fani kolonialismin kulta-aikana – miten peliin pitäisi nyt suhtautua?
Keskustelu Afrikan tähti -pelin kolonialismista on viime päivinä ryöpsähtänyt käyntiin. Tutkijat pitävät keskustelua hyvänä asiana mutta näkevät myös, että peliä voi hyvin pelata, kun ymmärtää sen olevan aikansa tuote.
(...)
Tutkija Olli Löytty Turun yliopistosta kertoo osallistuneensa keskusteluun Afrikan tähden kolonialistisuudesta jo 1990-luvun lopulla. Tuolloin hän sai Kari Mannerlalta pelin de luxe -version postissa, ja mukana oli saatekirje. Siinä Mannerla kertoo Löytyn mukaan olleensa pelin tekoaikaan vielä Tarzan-kirjailija Edgar Rice Burroughsin "uhri" ja että perehtyminen Afrikan historiaan oli sittemmin osoittanut hänen kuvansa olleen kovin romanttinen. Mannerla kuoli vuonna 2006.
(...)
Olli Löytty sanoo, ettei ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että jos asioita kritisoidaan, se tarkoittaisi, että ne halutaan kokonaan kieltää.
– Kulttuurihistoriaa ei voi eikä pidä deletoida. Peli on mahtava mahdollisuus käydä keskustelua siitä, millaisena maailma on joskus nähty.
Onpa hyvä, että otit esille tämän taannoisen artikkelin! Mielestäni on kiinnostavaa pohtia, miksi asiasta ei tuolloin noussut kohua. Tämä on omaa spekulaatiotani, mutta arvelisin syyksi sitä, että saksalaisen vaihto-opiskelijan esittämänä näkemys osui johonkin kipupisteeseen. Suomessa ollaan hyvin herkkiä ulkopuolisten arvostelulle. Toki myös vaihto-opiskelijan kärkkäät vaatimukset pelin kieltämisen suhteen ovat herättäneet tunteita. Mielestäni yksittäisen, käytännössä tuntemattoman henkilön tviitistä on tehty tarpeettoman iso numero. Ei peliä olla kieltämässä, eihän edes ole olemassa tämän mahdollistavaa lakipykälää, eikä ketään olla erottamassa yliopistosta. Jostain syystä keskustelupalstoilla kuitenkin toimitaan ikään kuin tällaisia prosesseja olisi juuri nytkin käynnissä.
Siis tämä saksalainen vaihtari nimenomaan on vaatinut pelin myynnin kieltämistä ja kaiken Afrikan tähden pelaamisen lopettamista. Hän sanoi näin Iltalehden haastattelussa maanantaina.
Kyllä, olen lukenut tviitit ja Iltalehden jutun. Miksi ihmeessä kuvittelet, että jonkun saksalaisen nobodyn vaatimuksilla olisi mitään merkitystä? Koko ajan esitetään somessa ja lehdissä kaikenlaisia vaatimuksia ilman, että niistä seuraa mitään sen kummempaa.
Eihän niillä pitäisikään olla merkitystä! Koko saksalaisen nobody jutut olisi pitänyt jättää omaan arvoonsa. Mutta sen sijaan niistä kirjoitetaan Iltalehdessä, Helsingin yliopisto järjestää kriisiapua ja kolmipäiväisen antira*ismikoulutuksen, lehdet kirjoittavat juttuja joissa peli leimataan kolonialistiseksi ja ras*stiseksi, ja fuksiaisiin osallistuneita opiskelijoita syytetään r*sisteiksi. Koko keskustelu on aivan naurettava.
Riippuu varmaankin näkökulmasta, kuka on ollut naurettava ja kuka ei. Joka tapauksessa valitettava lopputulos on, että kohu todisti Suomessa esiintyvän rakenteellisen rasismin eli sen, mistä vaihto-opiskelija alun perinkin kirjoitti. PS-nuoret ovat lähettäneet yliopistolle Afrikan tähti -pelin. Keskustelupalstoilla solvataan vaihto-opiskelijaa sekä asiaa kommentoinutta Fatim Diarraa törkeän rasistiseen sävyyn. Somessa levitetään disinformaatiota, jonka mukaan Helsingin yliopisto on puhutellut opiskelijoita ja jopa erottamassa heitä. Mielestäni vaihto-opiskelijan tviitit, mukaan lukien vastaus häntä oikaisseelle professorille, ovat asiattomia, mutta eipä ole ihan nappiin mennyt asian käsittely vastapuolellakaan.
Mitä tulee pelin kolonialismiin ja rasismiin, tästä on saatu kommentit asiantuntijoilta. Asia on ollut tiedossa jo kauan ennen kuin vaihtari otti sen esille. Kyse on ennen kaikkea kontekstista. Se, että joku pelaa peliä kotonaan, tuskin on mikään ongelma, mutta pelin valinta teemaksi yliopiston järjestämään tapahtumaan on kyllä virhearviointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Tämä kuulostaa hyvältä ja historiallisesti todelta peli-idealta. Pelaisin mielelläni, en loukkaantuisi.
Kiva ettet sinä loukkaantuisi. Ongelma on se että niitä loukkaantujia kyllä riittäisi sen jälkeen kun Iltalehti (tms) kirjottaisi jättimäisen otsikon "RUOTSALAISTEN LEMPIPELISSÄ SUOMALAISET KARVAISIA ALKUASUKKAITA!!!!" ja haastattelun jostain hölmöstä nirppanokasta joka silmät kirkkaina selittää kuinka "hän on aina luullut että suomalaiset ovat vähän jälkeenjääneitä".
Joka kerta kun joku idiootti, esim. Berlusconi kommentoi ettei pidä karjalanpiirakoista niin somessa huutaa tuhannet äänet kuinka "eivät enää ikinä matkusta Italiaan ja lopettavat pizzan syönnin". Ihmiset ottavat paljon herkemmin nokkiinsa kuin sitä luulisi.
Ihan ohiksena, mutta et selvästi seuraa yhtään maailman tapahtumia. Berlusconi ei ole ollut vallassa enää pitkään aikaan.
Jospa lukisit enemmän niin luulisit vähemmän.
Meinaatko että ihmiset olisivat maagisesti viisastuneet 15 vuoden aikana? Berlusconin kommentti tuli 2005 ja on jäänyt vahvasti monen mieleen juuri siitä että luotiin kohu aika pienestä asiasta. Joka kerta kun kuka tahansa ulkomaalainen kommentoi mitään negatiivista suomesta, alkaa poru että "sinne en enää matkusta" tai "tämä ja tuo tuote boikottiin!". Anu Saagim on yksi kestosuosikeista joka aina möläytettyään jotain suomalaisista, saa aikaan hirveän itkuvirren siitä kuinka ilkeitä ja inhottavia virolaiset ovat.
Pointtini siis oli (ja on edelleen) että ihmiset loukkaantuvat jopa melko pienistä asioista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen käsittänyt jotain totaalisen väärin ja saatte lynkata jos niikseen on. Olen pelannut Afrikan tähteä lapsena 80-luvulla ja uudelleen 2000 luvulla muun muassa kummilasten kanssa. Peli on huikea seikkailu muiden joukossa ja siitä oppii Afrikan maantietoa. Samalla mielestäni oiva tilaisuus ottaa lasten kanssa puheeksi kolonialismin historia ja kertoa että peli on aikansa tuote. Miksi näillä spekseillä olisi tulkittava rasistiseksi? Tuskin kukaan peliä pelatessa miettii että menen Afrikkaan varastamaan luonnonvarat ja orjuuttamaan alkuperäisaasukkaat saati edes ajattelisi että se on enää tänä päivänä ok. Miten päälaellaan maailma ja ihmisten ajattelu (tai sen puute) voikaan tänä päivänä olla?
Kerrotko sä siis lapsillesi Afrikantähteä pelatessanne esim. Kuningas Leopoldin puuhista Kongossa? Tai orjakaupasta länsirannikolla? Oletko sä kertonut, että se oikea Afrikantähti vietiin Brittein hoviin kun he olivat ensiksi vallanneet alueet ja sitten systemaattisesti veivät alueelta luonnonvarat, eriarvoisti väestön ja jätti paikalliset köyhyyteen?
Eli pelaamisen sijaan pitäisi perheessä kaikkien pukeutua perunasäkkeihin ja r*oskia kimpassa itseään selkään ja hokea maksamme velkaa? Hyi meitä olemme pahiksia. Muistakaa lapset tämä.
Haluaisin kyllä nähdä sen tilanteen, kun perheessä pelataan yhdessä tätä saa tanallista peliä ja samalla keskustellaan kuningas Leopoldista ja orjakaupasta. Olisi hauska nähdä tutkimus, että moniko on pelin aikana ajatellut kolonalismia tai tällaista systemaattista riistoa. Itse olen pelannut tuota 80-luvulta lähtien ja kertaakaan ei olla käyty tällaisia keskusteluja, josta luonnollisesti pahoitteluni mieltään pahoittaneille.
Nämä kaksi eivät saaneet olla oma aloitus vaan poistettiin nopeasti ja poliisikin soitti minulle että olin näiden kahden kolumnin takia minä olen "levittänyt vihapuhetta ja rasismia netissä". Mutta tässä ne tulevat uudelleen!
Kolumni 1:
Seida Sohrabin kolumni: Afrikan tähti -kohun taustalla muhii isompi ilmiö kuin yksi peli ja yksi loukattu ihminen
Pelejä kieltämällä ei voida pyyhkiä pois historian hirveitä tapahtumia. Mutta niitä kieltämällä pyyhitään pois tietoa, ymmärrystä ja kriittistä ajattelua, Seida Sohrabi kirjoittaa kolumnissaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008345409.html
Kolumni 2:
Kommentti: Helsingin yliopisto on Afrikan tähti -kohun suurin konna
Mika KoskinenOn hämmentävää, että yliopisto lähtee mukaan yhden ihmisen tulkintaan ja leimaa samalla joukon opiskelijoita, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b3588a2a-0e0a-4506-905a-ed81dbf9a5dc
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen käsittänyt jotain totaalisen väärin ja saatte lynkata jos niikseen on. Olen pelannut Afrikan tähteä lapsena 80-luvulla ja uudelleen 2000 luvulla muun muassa kummilasten kanssa. Peli on huikea seikkailu muiden joukossa ja siitä oppii Afrikan maantietoa. Samalla mielestäni oiva tilaisuus ottaa lasten kanssa puheeksi kolonialismin historia ja kertoa että peli on aikansa tuote. Miksi näillä spekseillä olisi tulkittava rasistiseksi? Tuskin kukaan peliä pelatessa miettii että menen Afrikkaan varastamaan luonnonvarat ja orjuuttamaan alkuperäisaasukkaat saati edes ajattelisi että se on enää tänä päivänä ok. Miten päälaellaan maailma ja ihmisten ajattelu (tai sen puute) voikaan tänä päivänä olla?
Kerrotko sä siis lapsillesi Afrikantähteä pelatessanne esim. Kuningas Leopoldin puuhista Kongossa? Tai orjakaupasta länsirannikolla? Oletko sä kertonut, että se oikea Afrikantähti vietiin Brittein hoviin kun he olivat ensiksi vallanneet alueet ja sitten systemaattisesti veivät alueelta luonnonvarat, eriarvoisti väestön ja jätti paikalliset köyhyyteen?
Toisaalta, miksi erityisesti tästä pitäisi kertoa yksityiskohtaisesti? Aika vähissä on maailmanhistoriassa tapaukset, missä alueen vallannut osapuoli tekisi sen hyvää hyvyyttään ja jakelisi ruusuja uusille alamaisilleen; lähes järjestään valtaaminen on tarkoittanut koko ihmiskunnan historiassa hävitystä ja kuolemaa vallatulle alueelle. Miksi juuri Kongo/Belgia nyt pitäisi nostaa kepin nokkaan?
Kyllähän me hyvin yksityiskohtaisesti tiedetään mitä juutalaisille tehtiin 2. maailmansodan aikana
tai mitä venäläiset kasakat teki meille isovihan aikana. Pitäsikö nämä asiat vain unohtaa ja keksiä joku kiva, 3. valtakuntaa tai Venäjän miehitystä ja kasakoita ihannoiva peli, jossa jätettäisiin kertomatta mitä kaikkea pahaa ne tekivät?
Ja miten tämä kommentti liittyy afrikantähteen, mikä ei ihannoi yhtään mitään. Perustuu tavalliseen 1950-luvun kuvastoon. Siinä ei ole pelaajien etnisyyttä mainittu, ei kolonialismia ja jalokivikin liikkuu afrikan sisällä. Kerrotko että miten nuo sinun ehdottamasi kasakoita ihannoivat pelit liittyvät afrikan tähteen? Ei ainakaan meidän versioissa ihannoida ketään.
Ilmeisesti sulla on erittäin hatara yleissivistys, ja siksi ne kolonialismia ihanoivat nyanssit pelissä jää huomaamatta. Siinä pelissä etsitään Afrikan tähteä (The great star of Africa), joka on nykyisin esillä Tower of Londonissa, osana Britannian Kruunun jaokivikokoelmaa, minne se päätyi kolonialismin seurauksena lukuisien muiden jalokivien ja arvokkaiden luonnonvarojen seurauksena silloin, kun eurooppalaiset seikkailivat aseiden ja sotilaiden avustamana ympäri Afrikkaa niitä etsimässä.
mennyvittuun siitä sössöttämästä
Kun jopa puolivillaiset ja tietämättömät argumentit loppuvat:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pelannut Afrikan tähteä itse ja omien lasteni kanssa. Näihin päiviin mennessä en ole sekuntiakaan ajatellut että peli olisi jollain tavalla rasistinen tai sortaisi jotain kansanosaa. Se on vain peli, joka sijoittuu 50-luvun Afrikkaan ja minulle se pelilauta on vain kartta, jossa liikutaan erivärisillä nappuloilla, jotka eivät edusta mitään rotua tai kansakuntaa, ne ovat vain nappuloita. En ole osannut yhdistää mitään poliittisia tai historiallisia tapahtumia nimen omaan tuohon peliin. Ehkä olen niitä surkeimpia tapauksia, jotka tietämättömyyttään levittävät rasismia pelaamalla lasten kanssa tuollaisia pelejä. Pidän kyllä itseäni hyvin suvaitsevaisena ja historiaa kohtuullisen hyvin tietävänä maailmaa nähneenä ihmisenä, joka näkee ihmiset saman arvoisina eikä tuomitse yksilöiden perusteella koko kansaa tai muuta vastaavaa. En aio jatkossakaan kertoa lapsille veritimanteista tai orjista peliä pelatessa, nauttikoot he vain jännityksestä mitä seuraavassa oudonnimisessä paikassa paljastuu kun lappu käännetään. Opetellaan sitten historiaa ja eri kansakuntien väärinkäytöksiä ja sortamisia myöhemmin koulussa ja niihin liittyvissä keskusteluissa kotona.
En ole ikinä tutkinut pelilaudan kuvitusta syvällisemmin, edes pelatessa, mutta luulen että monelle sopii tuo 50-luvun romantisoitu kuva varmaan paremmin kuin nykymielikuva Afrikasta. Itse en ole siellä käynyt ja mielikuva muodostuu TV:n ja lehtien kautta, eli nälänhätää, köyhyyttä, kuivuutta, väkivaltaa, heimosotia, lapsisotilaita, merirosvoja, diktaattoreita, pakolaisleirejä, salametsästystä ja savannilomia. Viimeistä lukuunottamatta en haluaisi niitä piirrettävän pelilaudalleni.
Nykymaailmassa on vain nin pirun vaikea elää, kun joku loukkaantuu aina jostakin ja postaa sen someen ja homma lähtee taas lapasesta. On vääränlaisia kampauksia tai vääränmallisia joulutorttuja, joku Hesalainen on kehdannut käyttää neljän tuulen hattua tai lasten yksisarviselle on värjätty sateenkaaritukka. Omalla maalaisjärjellä täällä ei oikein enää parjää.
Yliopisto toki teki väärin valitessaan teemaa ja unohtamalla maanosan historian ja ajattelemalla peliä vain pelinä. Nyky yhteiskunnassa näin ei varmaan enää voi toimia. Teemajuttuja voidaa jatkossa harrastaa ainoastaan ympäristöissä missä viesti voidaan täysin kontrolloida asiantuntijoiden toimesta. Vappuna, halloweeninä yms. joku pukeutuu aina väärin ja taas on some pullollaan.
Huomaatko, että myös oma Afrikka-kuvasi on varsin rajoittunut? On eksoottinen Afrikka, jossa voi seikkailla, ja kurjuuden riivaama Afrikka, jota länsimaiden tulee auttaa? Syytät nykymaailman monimutkaisuutta siitä, että olet liian laiska ottamaan asioista tarkemmin selvää. Monet afrikkalaistaustaiset ihmiset joutuvat jatkuvasti vastaamaan samoihin kysymyksiin savimajoista ja leijonista, vaikka melko todennäköisesti esimerkiksi opiskelijastatuksella Suomeen tulleella afrikkalaisella ei ole kummastakaan kokemusta. Maailman muuttuessa globaalimmaksi joudumme yhä useammin tekemisiin eri puolilta maailmaa kotoisin olevien ihmisten kanssa, halusimme sitä tai emme, ja tätä auttaa molemminpuolinen kunnioitus ja asioista selvän ottaminen.
Aivan stereotypioita afrikasta on, mutta onko suomalainen lautapeli aiheuttanut ne? No ei varmasti. Pysytään siis asiassa.
Aiheessa pysytään. Lautapeli ei ole yksinään syyllinen haitallisten stereotypioiden syntyyn, mutta se ylläpitää niitä. Tämän ovat useat asiantuntijat todenneet tähänkin kohuun liittyvissä lausunnoistaan.
Mitkä "asiantuntijat"? Millainen vakavasti otettava asiantuntija antaa lausuntoja LAUTAPELISTÄ stereotypioiden synnyttäjänä?
Esimerkiksi historian tai kulttuurin tutkija, etnologi tai antropologi. Pelit ovat osa kulttuuria siinä missä kirjat tai vaikka elokuvatkin. Et selvästi tunne kovin hyvin, mitä kaikkia aloja yliopistoissa on. Ota selvää asioista ennen kuin tulet meuhkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylellä hieno artikkeli tämän lapsellisen tietämättömän typerän ja riidanhaluisen p*skanheiton keskellä. Ihmisaistä on tullut lumihiutaleita jotka pöyristyvät kaikesta keskustelusta silloin kun se koskettaa itseä. Afrikan tähden liittymistä kolonialistiseen ja rasistiseen perinteeseen on tutkittu Suomessa jjo 1990-luvulla. Pelin tekijä ymmärsi itsekin että peli toistaa niitä.
Afrikan tähden loi 19-vuotias Tarzan-kirjojen fani kolonialismin kulta-aikana – miten peliin pitäisi nyt suhtautua?
Keskustelu Afrikan tähti -pelin kolonialismista on viime päivinä ryöpsähtänyt käyntiin. Tutkijat pitävät keskustelua hyvänä asiana mutta näkevät myös, että peliä voi hyvin pelata, kun ymmärtää sen olevan aikansa tuote.
(...)
Tutkija Olli Löytty Turun yliopistosta kertoo osallistuneensa keskusteluun Afrikan tähden kolonialistisuudesta jo 1990-luvun lopulla. Tuolloin hän sai Kari Mannerlalta pelin de luxe -version postissa, ja mukana oli saatekirje. Siinä Mannerla kertoo Löytyn mukaan olleensa pelin tekoaikaan vielä Tarzan-kirjailija Edgar Rice Burroughsin "uhri" ja että perehtyminen Afrikan historiaan oli sittemmin osoittanut hänen kuvansa olleen kovin romanttinen. Mannerla kuoli vuonna 2006.
(...)
Olli Löytty sanoo, ettei ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että jos asioita kritisoidaan, se tarkoittaisi, että ne halutaan kokonaan kieltää.
– Kulttuurihistoriaa ei voi eikä pidä deletoida. Peli on mahtava mahdollisuus käydä keskustelua siitä, millaisena maailma on joskus nähty.
Onpa hyvä, että otit esille tämän taannoisen artikkelin! Mielestäni on kiinnostavaa pohtia, miksi asiasta ei tuolloin noussut kohua. Tämä on omaa spekulaatiotani, mutta arvelisin syyksi sitä, että saksalaisen vaihto-opiskelijan esittämänä näkemys osui johonkin kipupisteeseen. Suomessa ollaan hyvin herkkiä ulkopuolisten arvostelulle. Toki myös vaihto-opiskelijan kärkkäät vaatimukset pelin kieltämisen suhteen ovat herättäneet tunteita. Mielestäni yksittäisen, käytännössä tuntemattoman henkilön tviitistä on tehty tarpeettoman iso numero. Ei peliä olla kieltämässä, eihän edes ole olemassa tämän mahdollistavaa lakipykälää, eikä ketään olla erottamassa yliopistosta. Jostain syystä keskustelupalstoilla kuitenkin toimitaan ikään kuin tällaisia prosesseja olisi juuri nytkin käynnissä.
Siis tämä saksalainen vaihtari nimenomaan on vaatinut pelin myynnin kieltämistä ja kaiken Afrikan tähden pelaamisen lopettamista. Hän sanoi näin Iltalehden haastattelussa maanantaina.
Kyllä, olen lukenut tviitit ja Iltalehden jutun. Miksi ihmeessä kuvittelet, että jonkun saksalaisen nobodyn vaatimuksilla olisi mitään merkitystä? Koko ajan esitetään somessa ja lehdissä kaikenlaisia vaatimuksia ilman, että niistä seuraa mitään sen kummempaa.
Eihän niillä pitäisikään olla merkitystä! Koko saksalaisen nobody jutut olisi pitänyt jättää omaan arvoonsa. Mutta sen sijaan niistä kirjoitetaan Iltalehdessä, Helsingin yliopisto järjestää kriisiapua ja kolmipäiväisen antira*ismikoulutuksen, lehdet kirjoittavat juttuja joissa peli leimataan kolonialistiseksi ja ras*stiseksi, ja fuksiaisiin osallistuneita opiskelijoita syytetään r*sisteiksi. Koko keskustelu on aivan naurettava.
Riippuu varmaankin näkökulmasta, kuka on ollut naurettava ja kuka ei. Joka tapauksessa valitettava lopputulos on, että kohu todisti Suomessa esiintyvän rakenteellisen rasismin eli sen, mistä vaihto-opiskelija alun perinkin kirjoitti. PS-nuoret ovat lähettäneet yliopistolle Afrikan tähti -pelin. Keskustelupalstoilla solvataan vaihto-opiskelijaa sekä asiaa kommentoinutta Fatim Diarraa törkeän rasistiseen sävyyn. Somessa levitetään disinformaatiota, jonka mukaan Helsingin yliopisto on puhutellut opiskelijoita ja jopa erottamassa heitä. Mielestäni vaihto-opiskelijan tviitit, mukaan lukien vastaus häntä oikaisseelle professorille, ovat asiattomia, mutta eipä ole ihan nappiin mennyt asian käsittely vastapuolellakaan.
Mitä tulee pelin kolonialismiin ja rasismiin, tästä on saatu kommentit asiantuntijoilta. Asia on ollut tiedossa jo kauan ennen kuin vaihtari otti sen esille. Kyse on ennen kaikkea kontekstista. Se, että joku pelaa peliä kotonaan, tuskin on mikään ongelma, mutta pelin valinta teemaksi yliopiston järjestämään tapahtumaan on kyllä virhearviointi.
Kyse oli ainejärjestön tapahtumasta, jonka järjestäjiä ovat opiskelijat. Yhtä hyvin voisi kyseenalaistaa minkäänlaisten teematapahtumien järjestämisen, koska ne on aina kulttuurin tuote. Jos pukeutuu prinsessaksi, uusintaa vanhoillisia sukupuolirooleja. Loputon suo tuo tie on.

Keijo?

Olen kuullut sellaisenkin huhun, että yksi lausuntoja antanut asiantuntija olisi nimeltään Keijo Kaarisade.

Yhtä lailla suomalaisiin ja Suomeen liitetään naurettavia stereotypioita, joihin joutuu aina välillä vastaamaan. Ihmisillä on aina ennakkoluuloja ja stereotypioita jotain ihmisryhmää kohtaan, eikä niitä voida poistaa vaikka maailmasta hävitettäisiin kaikki kulttuurituotteet ja nimet vaihdettaisiin "neutraaleiksi".
Juuri tuo käsitys siitä, että yhtä lailla me kaikki kohtaamme arjessamme samoja haasteita, on ongelma. On aivan varma, että keskiverto suomalainen kohtaa Suomessa ta muissa länsimaissa arkipäivässään vähemmän stereotypioihin ja ennakkoluuloihin liittyviä ongelmia kuin keskiverto afrikkalainen.
Niin se suomalainenkin afrikassa törmää niihin stereotypioihin enemmän kuin paikallinen heppu. ihan normaalia.
Suomalainen voi aina valita, lähteekö Afrikkaan, ja jos lähtee, minkä syyn vuoksi. Syyt ovat yleensä turismi tai työtehtävät, ja ne työtehtävät eivät ole siivoamista. Myös Afrikassa suomalainen on yleensä paremmassa asemassa kuin keskiverto paikallinen. Kyse on siis myös siitä, kuka käyttää valtaa ja keneen.
Kyse on siitä, että aikuiset sekoaa ja heijastaa sitä lasten peliin.

Ota itse selvää. Koko meuhkaus lähti virheellisestä väitteestä, että pelissä häviäjät joutuu orjaksi tai tapahtumassa pukeuduttiin orjiksi ja niiden omistajiksi. Lisäksi epäasiallisesti levitettiin kuvaa opiskelijoista.
Mene mieluummin paheksumaan, kuinka Kalastajatorpalla on siirtomaasaliksi nimetty juhlatila, jossa on siirtomaateemaista kuva-aihettakin. Siellä herrasväki viettää kivoja siirtomaajuhlia kaikessa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylellä hieno artikkeli tämän lapsellisen tietämättömän typerän ja riidanhaluisen p*skanheiton keskellä. Ihmisaistä on tullut lumihiutaleita jotka pöyristyvät kaikesta keskustelusta silloin kun se koskettaa itseä. Afrikan tähden liittymistä kolonialistiseen ja rasistiseen perinteeseen on tutkittu Suomessa jjo 1990-luvulla. Pelin tekijä ymmärsi itsekin että peli toistaa niitä.
Afrikan tähden loi 19-vuotias Tarzan-kirjojen fani kolonialismin kulta-aikana – miten peliin pitäisi nyt suhtautua?
Keskustelu Afrikan tähti -pelin kolonialismista on viime päivinä ryöpsähtänyt käyntiin. Tutkijat pitävät keskustelua hyvänä asiana mutta näkevät myös, että peliä voi hyvin pelata, kun ymmärtää sen olevan aikansa tuote.
(...)
Tutkija Olli Löytty Turun yliopistosta kertoo osallistuneensa keskusteluun Afrikan tähden kolonialistisuudesta jo 1990-luvun lopulla. Tuolloin hän sai Kari Mannerlalta pelin de luxe -version postissa, ja mukana oli saatekirje. Siinä Mannerla kertoo Löytyn mukaan olleensa pelin tekoaikaan vielä Tarzan-kirjailija Edgar Rice Burroughsin "uhri" ja että perehtyminen Afrikan historiaan oli sittemmin osoittanut hänen kuvansa olleen kovin romanttinen. Mannerla kuoli vuonna 2006.
(...)
Olli Löytty sanoo, ettei ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että jos asioita kritisoidaan, se tarkoittaisi, että ne halutaan kokonaan kieltää.
– Kulttuurihistoriaa ei voi eikä pidä deletoida. Peli on mahtava mahdollisuus käydä keskustelua siitä, millaisena maailma on joskus nähty.
Onpa hyvä, että otit esille tämän taannoisen artikkelin! Mielestäni on kiinnostavaa pohtia, miksi asiasta ei tuolloin noussut kohua. Tämä on omaa spekulaatiotani, mutta arvelisin syyksi sitä, että saksalaisen vaihto-opiskelijan esittämänä näkemys osui johonkin kipupisteeseen. Suomessa ollaan hyvin herkkiä ulkopuolisten arvostelulle. Toki myös vaihto-opiskelijan kärkkäät vaatimukset pelin kieltämisen suhteen ovat herättäneet tunteita. Mielestäni yksittäisen, käytännössä tuntemattoman henkilön tviitistä on tehty tarpeettoman iso numero. Ei peliä olla kieltämässä, eihän edes ole olemassa tämän mahdollistavaa lakipykälää, eikä ketään olla erottamassa yliopistosta. Jostain syystä keskustelupalstoilla kuitenkin toimitaan ikään kuin tällaisia prosesseja olisi juuri nytkin käynnissä.
Siis tämä saksalainen vaihtari nimenomaan on vaatinut pelin myynnin kieltämistä ja kaiken Afrikan tähden pelaamisen lopettamista. Hän sanoi näin Iltalehden haastattelussa maanantaina.
Kyllä, olen lukenut tviitit ja Iltalehden jutun. Miksi ihmeessä kuvittelet, että jonkun saksalaisen nobodyn vaatimuksilla olisi mitään merkitystä? Koko ajan esitetään somessa ja lehdissä kaikenlaisia vaatimuksia ilman, että niistä seuraa mitään sen kummempaa.
Eihän niillä pitäisikään olla merkitystä! Koko saksalaisen nobody jutut olisi pitänyt jättää omaan arvoonsa. Mutta sen sijaan niistä kirjoitetaan Iltalehdessä, Helsingin yliopisto järjestää kriisiapua ja kolmipäiväisen antira*ismikoulutuksen, lehdet kirjoittavat juttuja joissa peli leimataan kolonialistiseksi ja ras*stiseksi, ja fuksiaisiin osallistuneita opiskelijoita syytetään r*sisteiksi. Koko keskustelu on aivan naurettava.
Riippuu varmaankin näkökulmasta, kuka on ollut naurettava ja kuka ei. Joka tapauksessa valitettava lopputulos on, että kohu todisti Suomessa esiintyvän rakenteellisen rasismin eli sen, mistä vaihto-opiskelija alun perinkin kirjoitti. PS-nuoret ovat lähettäneet yliopistolle Afrikan tähti -pelin. Keskustelupalstoilla solvataan vaihto-opiskelijaa sekä asiaa kommentoinutta Fatim Diarraa törkeän rasistiseen sävyyn. Somessa levitetään disinformaatiota, jonka mukaan Helsingin yliopisto on puhutellut opiskelijoita ja jopa erottamassa heitä. Mielestäni vaihto-opiskelijan tviitit, mukaan lukien vastaus häntä oikaisseelle professorille, ovat asiattomia, mutta eipä ole ihan nappiin mennyt asian käsittely vastapuolellakaan.
Mitä tulee pelin kolonialismiin ja rasismiin, tästä on saatu kommentit asiantuntijoilta. Asia on ollut tiedossa jo kauan ennen kuin vaihtari otti sen esille. Kyse on ennen kaikkea kontekstista. Se, että joku pelaa peliä kotonaan, tuskin on mikään ongelma, mutta pelin valinta teemaksi yliopiston järjestämään tapahtumaan on kyllä virhearviointi.
Kyse oli ainejärjestön tapahtumasta, jonka järjestäjiä ovat opiskelijat. Yhtä hyvin voisi kyseenalaistaa minkäänlaisten teematapahtumien järjestämisen, koska ne on aina kulttuurin tuote. Jos pukeutuu prinsessaksi, uusintaa vanhoillisia sukupuolirooleja. Loputon suo tuo tie on.
Opiskelijat edustavat ulospäin yliopistoa, jossa opiskelevat, ja myös opiskelijoiden järjestämissä tapahtumissa tulee toimia yliopiston arvojen mukaisesti. Ihan samalla tavalla on otettu julkiseen käsittelyyn viestinnän opiskelijoiden sovinistinen ja seksistinen kohtelu. Tästä on kirjoitettu paljonkin viime viikkoina.
Vertauksesi on sikäli osuva, että jos mainitut viestinnän opiskelijat olisi määrätty fuksiaisissa pukeutumaan prinsessoiksi tai vaikka strippareiksi, olisi asiasta todennäköisesti tullut sanomista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pelannut Afrikan tähteä itse ja omien lasteni kanssa. Näihin päiviin mennessä en ole sekuntiakaan ajatellut että peli olisi jollain tavalla rasistinen tai sortaisi jotain kansanosaa. Se on vain peli, joka sijoittuu 50-luvun Afrikkaan ja minulle se pelilauta on vain kartta, jossa liikutaan erivärisillä nappuloilla, jotka eivät edusta mitään rotua tai kansakuntaa, ne ovat vain nappuloita. En ole osannut yhdistää mitään poliittisia tai historiallisia tapahtumia nimen omaan tuohon peliin. Ehkä olen niitä surkeimpia tapauksia, jotka tietämättömyyttään levittävät rasismia pelaamalla lasten kanssa tuollaisia pelejä. Pidän kyllä itseäni hyvin suvaitsevaisena ja historiaa kohtuullisen hyvin tietävänä maailmaa nähneenä ihmisenä, joka näkee ihmiset saman arvoisina eikä tuomitse yksilöiden perusteella koko kansaa tai muuta vastaavaa. En aio jatkossakaan kertoa lapsille veritimanteista tai orjista peliä pelatessa, nauttikoot he vain jännityksestä mitä seuraavassa oudonnimisessä paikassa paljastuu kun lappu käännetään. Opetellaan sitten historiaa ja eri kansakuntien väärinkäytöksiä ja sortamisia myöhemmin koulussa ja niihin liittyvissä keskusteluissa kotona.
En ole ikinä tutkinut pelilaudan kuvitusta syvällisemmin, edes pelatessa, mutta luulen että monelle sopii tuo 50-luvun romantisoitu kuva varmaan paremmin kuin nykymielikuva Afrikasta. Itse en ole siellä käynyt ja mielikuva muodostuu TV:n ja lehtien kautta, eli nälänhätää, köyhyyttä, kuivuutta, väkivaltaa, heimosotia, lapsisotilaita, merirosvoja, diktaattoreita, pakolaisleirejä, salametsästystä ja savannilomia. Viimeistä lukuunottamatta en haluaisi niitä piirrettävän pelilaudalleni.
Nykymaailmassa on vain nin pirun vaikea elää, kun joku loukkaantuu aina jostakin ja postaa sen someen ja homma lähtee taas lapasesta. On vääränlaisia kampauksia tai vääränmallisia joulutorttuja, joku Hesalainen on kehdannut käyttää neljän tuulen hattua tai lasten yksisarviselle on värjätty sateenkaaritukka. Omalla maalaisjärjellä täällä ei oikein enää parjää.
Yliopisto toki teki väärin valitessaan teemaa ja unohtamalla maanosan historian ja ajattelemalla peliä vain pelinä. Nyky yhteiskunnassa näin ei varmaan enää voi toimia. Teemajuttuja voidaa jatkossa harrastaa ainoastaan ympäristöissä missä viesti voidaan täysin kontrolloida asiantuntijoiden toimesta. Vappuna, halloweeninä yms. joku pukeutuu aina väärin ja taas on some pullollaan.
Huomaatko, että myös oma Afrikka-kuvasi on varsin rajoittunut? On eksoottinen Afrikka, jossa voi seikkailla, ja kurjuuden riivaama Afrikka, jota länsimaiden tulee auttaa? Syytät nykymaailman monimutkaisuutta siitä, että olet liian laiska ottamaan asioista tarkemmin selvää. Monet afrikkalaistaustaiset ihmiset joutuvat jatkuvasti vastaamaan samoihin kysymyksiin savimajoista ja leijonista, vaikka melko todennäköisesti esimerkiksi opiskelijastatuksella Suomeen tulleella afrikkalaisella ei ole kummastakaan kokemusta. Maailman muuttuessa globaalimmaksi joudumme yhä useammin tekemisiin eri puolilta maailmaa kotoisin olevien ihmisten kanssa, halusimme sitä tai emme, ja tätä auttaa molemminpuolinen kunnioitus ja asioista selvän ottaminen.
Yhtä lailla suomalaisiin ja Suomeen liitetään naurettavia stereotypioita, joihin joutuu aina välillä vastaamaan. Ihmisillä on aina ennakkoluuloja ja stereotypioita jotain ihmisryhmää kohtaan, eikä niitä voida poistaa vaikka maailmasta hävitettäisiin kaikki kulttuurituotteet ja nimet vaihdettaisiin "neutraaleiksi".
Juuri tuo käsitys siitä, että yhtä lailla me kaikki kohtaamme arjessamme samoja haasteita, on ongelma. On aivan varma, että keskiverto suomalainen kohtaa Suomessa ta muissa länsimaissa arkipäivässään vähemmän stereotypioihin ja ennakkoluuloihin liittyviä ongelmia kuin keskiverto afrikkalainen.
Niin se suomalainenkin afrikassa törmää niihin stereotypioihin enemmän kuin paikallinen heppu. ihan normaalia.
Suomalainen voi aina valita, lähteekö Afrikkaan, ja jos lähtee, minkä syyn vuoksi. Syyt ovat yleensä turismi tai työtehtävät, ja ne työtehtävät eivät ole siivoamista. Myös Afrikassa suomalainen on yleensä paremmassa asemassa kuin keskiverto paikallinen. Kyse on siis myös siitä, kuka käyttää valtaa ja keneen.
kannattaa tutustua miten etelä-afrikassa on rasismia ja suoranaista uhkaa valkoisille ja heidän siellä syntyneille jälkipolvilleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylellä hieno artikkeli tämän lapsellisen tietämättömän typerän ja riidanhaluisen p*skanheiton keskellä. Ihmisaistä on tullut lumihiutaleita jotka pöyristyvät kaikesta keskustelusta silloin kun se koskettaa itseä. Afrikan tähden liittymistä kolonialistiseen ja rasistiseen perinteeseen on tutkittu Suomessa jjo 1990-luvulla. Pelin tekijä ymmärsi itsekin että peli toistaa niitä.
Afrikan tähden loi 19-vuotias Tarzan-kirjojen fani kolonialismin kulta-aikana – miten peliin pitäisi nyt suhtautua?
Keskustelu Afrikan tähti -pelin kolonialismista on viime päivinä ryöpsähtänyt käyntiin. Tutkijat pitävät keskustelua hyvänä asiana mutta näkevät myös, että peliä voi hyvin pelata, kun ymmärtää sen olevan aikansa tuote.
(...)
Tutkija Olli Löytty Turun yliopistosta kertoo osallistuneensa keskusteluun Afrikan tähden kolonialistisuudesta jo 1990-luvun lopulla. Tuolloin hän sai Kari Mannerlalta pelin de luxe -version postissa, ja mukana oli saatekirje. Siinä Mannerla kertoo Löytyn mukaan olleensa pelin tekoaikaan vielä Tarzan-kirjailija Edgar Rice Burroughsin "uhri" ja että perehtyminen Afrikan historiaan oli sittemmin osoittanut hänen kuvansa olleen kovin romanttinen. Mannerla kuoli vuonna 2006.
(...)
Olli Löytty sanoo, ettei ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että jos asioita kritisoidaan, se tarkoittaisi, että ne halutaan kokonaan kieltää.
– Kulttuurihistoriaa ei voi eikä pidä deletoida. Peli on mahtava mahdollisuus käydä keskustelua siitä, millaisena maailma on joskus nähty.
Olisiko siksi että tämä Fantasofia, tai mikä tämä saksalainen vaihto-oppilas nyt onkaan, haluaa kieltää Afrikan tähden:
"Saksalaisella vaihto-oppilaalla on myös suomalaisille radikaali ehdotus: Afrikan tähden valmistaminen, myynti ja pelaaminen pitäisi lopettaa.
Pelin valmistamisen lopettaminen ei vaihto-oppilaan mukaan ainoastaan helpottaisi mustien ja muiden (engl. student of colour) elämää vaan se vähentäisi rasismia Suomessa.
– Pelin poistamisella voisimme osoittaa, miten suuri asia rasismi on Suomessakin. Valkoinen etuoikeus (engl. white privilege) tulee pienistä asioista, kuten peleistä, elokuvista, kirjoista, kartoista, saksalainen vaihto-opiskelija sanoi sunnuntaina Iltalehdelle."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aab8748f-33de-41eb-af42-bf311f36c536
Joten se siitä "kukaan ei ole kieltämässä Afrikan tähteä" -argumentista.
Miksi valehtelet? Katsoin kyseisen naisen videon eikä hän esittänyt siinä videolla mitään sellaista väitettä että peli pitäisi kieltää.
"Saksalaisella vaihto-oppilaalla on myös suomalaisille radikaali ehdotus: Afrikan tähden valmistaminen, myynti ja pelaaminen pitäisi lopettaa.
Pelin valmistamisen lopettaminen ei vaihto-oppilaan mukaan ainoastaan helpottaisi mustien ja muiden (engl. student of colour) elämää vaan se vähentäisi rasismia Suomessa.
– Pelin poistamisella voisimme osoittaa, miten suuri asia rasismi on Suomessakin. Valkoinen etuoikeus (engl. white privilege) tulee pienistä asioista, kuten peleistä, elokuvista, kirjoista, kartoista, saksalainen vaihto-opiskelija sanoi sunnuntaina Iltalehdelle."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aab8748f-33de-41eb-af42-bf311f36c536
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen käsittänyt jotain totaalisen väärin ja saatte lynkata jos niikseen on. Olen pelannut Afrikan tähteä lapsena 80-luvulla ja uudelleen 2000 luvulla muun muassa kummilasten kanssa. Peli on huikea seikkailu muiden joukossa ja siitä oppii Afrikan maantietoa. Samalla mielestäni oiva tilaisuus ottaa lasten kanssa puheeksi kolonialismin historia ja kertoa että peli on aikansa tuote. Miksi näillä spekseillä olisi tulkittava rasistiseksi? Tuskin kukaan peliä pelatessa miettii että menen Afrikkaan varastamaan luonnonvarat ja orjuuttamaan alkuperäisaasukkaat saati edes ajattelisi että se on enää tänä päivänä ok. Miten päälaellaan maailma ja ihmisten ajattelu (tai sen puute) voikaan tänä päivänä olla?
Kerrotko sä siis lapsillesi Afrikantähteä pelatessanne esim. Kuningas Leopoldin puuhista Kongossa? Tai orjakaupasta länsirannikolla? Oletko sä kertonut, että se oikea Afrikantähti vietiin Brittein hoviin kun he olivat ensiksi vallanneet alueet ja sitten systemaattisesti veivät alueelta luonnonvarat, eriarvoisti väestön ja jätti paikalliset köyhyyteen?
Toisaalta, miksi erityisesti tästä pitäisi kertoa yksityiskohtaisesti? Aika vähissä on maailmanhistoriassa tapaukset, missä alueen vallannut osapuoli tekisi sen hyvää hyvyyttään ja jakelisi ruusuja uusille alamaisilleen; lähes järjestään valtaaminen on tarkoittanut koko ihmiskunnan historiassa hävitystä ja kuolemaa vallatulle alueelle. Miksi juuri Kongo/Belgia nyt pitäisi nostaa kepin nokkaan?
Kyllähän me hyvin yksityiskohtaisesti tiedetään mitä juutalaisille tehtiin 2. maailmansodan aikana
tai mitä venäläiset kasakat teki meille isovihan aikana. Pitäsikö nämä asiat vain unohtaa ja keksiä joku kiva, 3. valtakuntaa tai Venäjän miehitystä ja kasakoita ihannoiva peli, jossa jätettäisiin kertomatta mitä kaikkea pahaa ne tekivät?
Ja miten tämä kommentti liittyy afrikantähteen, mikä ei ihannoi yhtään mitään. Perustuu tavalliseen 1950-luvun kuvastoon. Siinä ei ole pelaajien etnisyyttä mainittu, ei kolonialismia ja jalokivikin liikkuu afrikan sisällä. Kerrotko että miten nuo sinun ehdottamasi kasakoita ihannoivat pelit liittyvät afrikan tähteen? Ei ainakaan meidän versioissa ihannoida ketään.
Ilmeisesti sulla on erittäin hatara yleissivistys, ja siksi ne kolonialismia ihanoivat nyanssit pelissä jää huomaamatta. Siinä pelissä etsitään Afrikan tähteä (The great star of Africa), joka on nykyisin esillä Tower of Londonissa, osana Britannian Kruunun jaokivikokoelmaa, minne se päätyi kolonialismin seurauksena lukuisien muiden jalokivien ja arvokkaiden luonnonvarojen seurauksena silloin, kun eurooppalaiset seikkailivat aseiden ja sotilaiden avustamana ympäri Afrikkaa niitä etsimässä.
Eikös pitäisi julistaa Towerin linna boikottiin ja koko maa? Siellä ne esittelee timanttejaan häpeilemättä eikä palauta Afrikkaan. Sen sijaan kiusataan opiskelijoita, jotka pukeutuu rosvoiksi ja pelinappuloiksi kun varkaat saa nauttia samaan aikaan ryöstösaaliistaan Englannissa.
Toivottavasti et saa hermostu, mutta itse olen maksanut entisille siirtomaaisännille päästäkseni näkemään kyseiset timantit.